Tampereen Teatterin Monte-Criston kreivi oli ensi-illassa yhdistelmä voimakkaan fyysistä näyttelijäntyötä ja vaikuttavaa näyttämökuvien estetiikkaa. Vahva läsnäolo näyttämöllä alkoi Edmond Dantès’n roolin näytelleen Lasse Viitamäen ja apotti Fariaa näytelleen Risto Korhosen Jaakobin painilla ensimmäisessä jaksossa ja huipentui Viitamäen ja Fernandin roolin näytelleen Konsta Laakson hurjaan sapelinkalisteluun toisella jaksolla. Vaikuttavien näyttämökuvien luomiseen oli valjastettu kaikki uuden teatteritekniikan tarjoamat mahdollisuudet.
Näin sovituksen ja ohjauksen tehnyt Antti Mikkola oli väistänyt kirjallisuuteen perustuvan puheteatterin pahimmat sudenkuopat. Monte-Criston kreivi ei ole mikä tahansa kirja, vaan romaanitaiteen kukoistuskauden rakastettu ja kaikkien tuntema mestariteos. Näytelmäkirjailijana uransa aloittanut Alexandre Dumas vanhempi muokkasi itse romaanistaan yhdessä työparinsa Auguste Maquet’n kanssa neliosaiseksi, 10 tuntia kestäväksi näytelmäsarjaksi. Mikkola on tehnyt Jalmari Finnen vanhan suomennoksen pohjalta noin kolme tuntia kestävän sovituksen. Näytelmän keskiöön nousi tämän kostotarinan moraalinen dilemma.
Dumas’n romaani ilmestyi aikana, jolloin romantiikka oli vaihtumassa realismiksi kirjallisuuden valtavirtana. Monte-Criston kreivi oli oman aikansa laatuviihdettä. Mikkola on sovituksessaan pyhittänyt koko ensimmäisen jakson romaanin kuuluisan vankilajakson tapahtumiin. Vankilassa apotti Faria kouluttaa pitkien vankeusvuosien aikana oppimattomasta merimiehestä, Dantès’sta, valistusajan ihanteiden mukaista Sapere aude -älykköä.
Näytelmän Faria kuvaa oppimattoman Dantès’n maailmankuvaa Platonin luolavertauksella. Todellisuus näkyy vain varjokuvina tämän tyhjyyttään kumisevan luolan seinillä. Tässä antiikin Kreikan ja tämän päivän ihminen eivät juuri eroa toisistaan. Me olemme kyvyttömiä tai haluttomia katsomaan, miltä luolan ulkopuolella näyttää. Tai sitten se, mitä me näemme, on niin pelottavaa, että kiellämme sen olemassaolon. Dumas viittaa romaanin keskusteluissa valistusajan filosofien ajatuksiin. Mikkola käytti suoraa sitaattia Jean-Jacques Rousseaun teoksesta Yhteiskuntasopimus: ”Ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa.”
Näin näytelmän apotti Faria puuskahti yhdessä koetun epätoivon hetkellä. Monte-Criston kreivin vankilakuvaus oli Dantès’n vangitsemisesta hänen pakoonsa asti todella vaikuttavaa teatteria. Tätä piinaa kantoi kerallamme ennen kaikkea Farian roolin näytelleen Korhosen loistelias näyttelijäntyö. Olen kirjoittanut aikaisemmin hienojen onnistumisten aallosta, jonka harjalla teatteri nyt etenee. Korhosen todella vaativan roolin kohdalla paikalla ovat varmaan olleet kantoaaltona myös teatterin muinaiset jumalat Dionysoksesta Bacchuseen.
Tiedä häntä. Mutta varmasti kohtausten tukena toimivat nerokkaat näyttämökuvat. Tarinan kerroksellisuus tehtiin näkyväksi valo- ja videotekniikalla, jonka tekniseen puoleen ja sen kuvailemiseen tämän kirjoittajalla ei ole riittävää asiantuntemusta. Veikkaan, että tämän lavaste-, valo- ja videoshow’n ohjaukseen on valjastettu myös tekoäly.
Dantès’n muodonmuutos terässormiseksi, ankkurikaapelin lujuudella varustetuksi ”supersankariksi” tapahtui ensimmäisen jakson viimeisessä, upeasti toteutetussa kohtauksessa. Viitamäen bravuurissa nuorten miesten illuusio omasta kaikkivoipaisuudesta ja kuolemattomuudesta ruumiillistui hänen roolihahmossaan: ”kostonenkeli” Monte-Cristo tarttui ruoriin myrskyisällä merellä salamoiden leimahdellessa.
Monte-Criston kreivin tarina ei oikein tahdo mukautua näyttämötaiteen ajallisiin kehyksiin. Sen sovittaminen aikakehykseen on Waterloon taistelu. Sen joutui jo Dumas itse kantapään kautta oppimaan. Jo Dumas’n oman sovituksen ensimmäisen osan kantaesitys kesti Pariisin Théâtre Historiquessa iltakuudesta puoleen yöhön. Näytelmä aiheutti protestien aallon.
Mikkola on sullonut tarinan kostojuonen mutkikkaat käänteet näytelmän toiseen jaksoon. Tuttuakin tutumman tarinan käänteitä pystyi toki edelleen seuraamaan, mutta esityksen intensiteetti laski. Vaikka juonen dramaturgiset käänteet muuttuivat lähes äkkijyrkiksi, näyttämö tuntui juuttuvan ajoittain jonkinlaiseen pysähtyneisyyden tilaan. Viitamäen kasvoja peitti kullanvärinen ihomaali tai naamio, joka toi lähinnä mieleen Marvel Studion luomat, myyttiset supersankarit.
Mikkola nosti näytelmän takaisin siivilleen Marvelin supersankareiden tapaan toiminnalla. En tiedä, opetetaanko nykyisin enää teatterikouluissa näyttelijöille miekkailua, mutta Viitamäen ja Laakson kamppailu oli sävähdyttävää katsottavaa. Taistelukohtauksen koreografian oli ohjannut Oula Kitti.
Monte-Criston kreivistä ei ole ilmeisesti aikaisemmin tehty ammattiteatterille suomenkielistä sovitusta. Turun ylioppilasteatterissa esitettiin Ilja Mäkelän sovitus Monte-Criston kreivistä 10. huhtikuuta 2015, jolloin teosta mainittiin esitetyn Suomessa 30 vuoden tauon jälkeen. En löytänyt tietoja siitä, missä ja ketkä olisivat 80-luvulla tehneet tällaisen esityksen. Dumas vanhemman Kolmea muskettisoturia ja Alexandre Dumas nuoremman Kamelianaista on sen sijaan esitetty eri sovituksina säännöllisesti.
Mikkola kirjoittaa sovituksestaan ja ohjauksestaan näytelmän käsikirjoituksessa otsikolla ”Sankariksi puettu, sankaruudesta riisuttu”. Hän toivoo, että katsoja lähtee esityksestä jonkin sellaisen ajatuksen tai tunteen kanssa, joka kuuluu hänen omaan elämäänsä eikä enää Edmond Dantès’lle. Ainakin tämän kirjoittajan kohdalla Mikkolan toive täyttyi. Mikkolan oman uran perusteella veikkaan, että hän kuuluu apotti Farian ”Sapere aude -koulun” kasvatteihin. Minä olin myyty heti näytelmän alussa, kun näyttämölle tuotiin oopperan estetiikalla yksi tarinan juonen avainhenkilöistä, Waterloon taistelun hävinnyt Napoleon.
Monte-Criston kreivi
Tampereen Teatterin ensi-ilta 21.10.2026 teatterin päänäyttämöllä
Perustuu Alexandre Dumas’n romaaniin
Suomennos: Jalmari Finne Sovitus ja ohjaus: Antti Mikkola Lavastussuunnittelu: Teppo Järvinen Pukusuunnittelu: Mari Pajula Valo- ja videosuunnittelu: Tiiti Hynninen Äänisuunnittelu: Hannu Hauta-aho Naamioinnin suunnittelu: Jonna Lindström Taistelukoreografi: Oula Kitti Rooleissa: Lasse Viitamäki, Risto Korhonen, Pia Piltz, Konsta Laakso, Toni Harjajärvi, Jukka Leisti, Ville Majamaa, Arttu Ratinen, Elina Rintala, Arttu Soilumo, Karoliina Vanne, Tuomas Pirilä
