Shakespearea älykkäästi ja raikkaasti Ryhmäteatterin tapaan

kesayonuni
Marko Tiusanen, Mikko Penttilä, Jarkko Pajunen, Aarni Kivinen ja Juha Pulli olivat aivan pitelemätön viisikko näytelmän keijukaisina ja amatöörinäyttelijöinä. Kuva Tanja Ahola/Rymäteatteri

Kun rakastuneen naisen silmistä pyyhitään viattomuuden kukalla pois intohimon valheet, nainen voi hyvinkin huomata, että hänen elämänsä suuri rakkaus on pelkkä suurimulkkuinen aasi.

Elämän suuret totuudet ovat yhä samoja kuin William Shakespearen eläessä reilut 400 vuotta sitten.

Ryhmäteatterin Suomenlinnan kesäteatterissa esittämä Kesäyön uni on hersyvän hauskaa ja ihanan raikasta teatteria. Esa Leskisen ohjaus osuu jollakin tavalla napakymppiin. Sovitus Shakespearen komediasta on älykäs ja kekseliäs, Ryhmäteatterin näyttelijät näyttelevät upeasti näyttämöllä, jolle Susisaaren Hyvän omantunnon linnake antaa hienot puitteet.

Kesäyön uni on ehkä Shakespearen rakastetuin komedia. Tämän puolesta puhuu ainakin se, että kaksi Uranusta kiertävää kuuta on nimetty Shakespearen keksimien roolihahmojen Titanian ja Oberonin mukaan. Ne kiertävät siellä omilla radoillaan muiden, antiikin jumalten mukaan nimettyjen planeettojen ja kuiden joukossa.

Shakespeare oli yksi renessanssin ajan suurista. Kesäyön unessa mestari viihdytti yleisöään tarinalla, jossa antiikin mytologiasta peräisin olevat Theseus ja Hippolyta pyörittävän näyttämöllä ihmissuhdekarusellia.

Kesäyön uni on teatteria teatterista. Tätä näytelmän hersyvän hauskaa tasoa myös kulttuurihistoriaan perehtymättömän katsojan on helppo seurata. Teatterin ja sen tekijöiden taloushuolet eivät näytä juuri muuttuneen Shakespearen päivistä: ”Jos meillä olisi näytelmä, olisimme rikkaita miehiä”.

Leskisen sovitus ja ohjaus tuovat hienosti esille Shakespearen näytelmän kerroksellisuuden. Tavallaan Kesäyön uni kantaa mukanaan niitä lukemattomia tulkintoja, joita siitä on tehty neljän vuosisadan aikana. Eikä Shakespearekaan luonut näytelmiään tyhjästä, vaan hän oli kirjailijana 1400-luvulla alkaneen renessanssin ruumiillistuma.

Shakespearen omana aikana vain miehet saivat esiintyä teatterissa. Leskinen käyttää hienosti tätä historiallista yksityiskohtaa hyväkseen marssittamalla näyttämölle harsomekkoihin puetut ”keijukaiset”.

Leskinen ei kuitenkaan ole tehnyt esityksestä mitään renessanssiajan teatterin mukaelmaa, vaan hän kuljettaa näyttelijöidensä kanssa katsojaa tunnelmasta ja ajankuvasta toiseen kevyellä otteella.

Roolijako on hieno. Noora Dadu on esimerkiksi oiva valinta näytelmän Lysanderiksi. Marko Tiusanen, Mikko Penttilä, Jarkko Pajunen, Aarni Kivinen ja Juha Pulli olivat aivan pitelemätön viisikko näytelmän keijukaisina ja amatöörinäyttelijöinä. Jotakin Leskisen ohjauksesta ja koko ensemblestä kertoi luontevuus, jolla Anna-Riikka Rajanen näytteli Hermian roolin kyynärsauvojen kanssa jalka paketissa.

Lauri Siparin runomittainen suomennos toimi Ryhmäteatterin näyttelijöiden esittämänä mainiosti. Esityksessä oli juuri sellaista unenomaista keveyttä, johon näytelmän nimikin viittaa.

Näytelmän käsiohjelma kannattaa ehdottomasti ostaa. Siihen on painettu lyhyt selostus Shakespearen elämästä ja tuotannosta.

Myös Leskinen kirjoittaa käsiohjelmassa viisaasti. Ainoa kestävä asia, mitä meistä voi jäädä jäljelle, on mielikuvituksen voimalla tehty sovinto maailman ja todellisuuden kanssa. Varmasti oleellisesti tähän sovinnontekoon kuuluu kyky nauraa itselle ja omille saavutuksille. Minusta tuntuu, että myös Shakespeare teki Kesäyön unta kirjoittaessaan pilaa oman aikansa intoilijoista, jotka olivat ”löytäneet” antiikin ihmeet.