Red Nose Company tekee loistavaa lastenteatteria – Frankenstein oli hykerryttävän hauska ja taitavasti toteutettu esitys commedia dell’arte perinteen hengessä

Mary Shelleyn Frankenstein on ollut populaarikulttuurin tekijöille todellinen ideoiden aarrearkku. Timo Ruuskanen esiintyi Frankenstein hirviön roolissa perinteisessä klovnin asussa kasvomaskeineen ja punaisine nenineen. Kaulan metallitapit ilmestyivät hirviön kaulaan James Whalen vuonna 1931 ohjaamassa elokuvassa Frankenstein. Tuukka Vasaman ”hullun tiedemiehen” habituksen populaarikulttuuri on napannut itseltään Albert Einsteinilta tämän vanhuudenpäiviltä. Einstein oli hahmona tai oikeammin herrat Eins ja Tein olivat mukana näytelmässä. Atomipommi ei ollut keksintönä lainkaan hyvä juttu. Kuva Cata Portin/Red Nose Company    

Red Nose Companyn Frankenstein oli hykerryttävän hauskaa, elämäniloista ja taitavasti toteutettua teatteria. Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen toden totta osasivat ottaa yleisönsä.

Frankenstein on lastenteatteria, jonka ikäsuositus on haarukassa 6-100 -vuotiaille. Ikäsuositusten leveälle haarukalle löytyi myös katetta. Esityksen näyttämölle luomat tunnetilat puhuttelivat taatusti kaiken ikäisiä elämänmyönteisellä optimismillaan. Vaikka ikä ei ole vain pelkkä numero, ei niin sanottuun puolalaiseen optimismiin ole syytä vajota.

Englantilaisen Mary Shelleyn vuonna 1816 ilmestynyttä romaania Frankenstein on meistä useimpien mielikuvissa dystopia. Tässä varhaisessa tieteiskirjallisuuden klassikossa kunnianhimoinen tiedemies Victor Frankenstein onnistuu luomaan hirviön, joka lopulta riistäytyy hänen kontrollistaan.

Vasaman ja Ruuskasen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa esityksessä romaanin pessimismi käännetään optimismiksi. Kaksikon Frankenstein oli painavaa puhetta tieteen ja ennen kaikkia koulutuksen merkityksestä ja tärkeydestä – toki niin ilkikurisilla mausteilla höystettynä, ettei paatokselle jäänyt sijaa.

Ainakin minua tämä asenne puhutteli. Tällaista lastenteatterin pitää olla, lasten ehdoilla toteutettua älykästä ja viisasta tekemistä maailmassa, jossa viisauden sijasta kaikenlaiset salaliittoteoriat ja inhimillinen typeryys leviävät nykyään kuin ruttotauti ikään.

Esityksessä oli korostetusti mukana Shelleyn tarinan positiivinen ulottuvuus. Frankensteinin luoma hirviö oppi hämmästyttävällä tavalla uusia asioita. Vasaman ja Ruuskasen Heppu normaali rinnastui aikuisen katsojan mielessä tekoälyyn. Tarinasta on kuorittu pois myös lähes kokonaan väkivalta. Hirviö ei surmaa ketään. Aggression korkeinta astetta edusti Vasaman läppäys elektronisella kärpäslätkällä Ruuskasen sormenpäähän.

Teatteri on läsnäolon taidetta. Kysymys on vuorovaikutuksesta. Vasama ja Ruuskanen integroivat meidät esityksen katsojat hyvin taitavasti osaksi esitystä. Ei aikaakaan, kun me olimme mukana seuraavan tempun lähtölaskennassa ja vieläpä saksan kielellä: ein, zwai, drai…

Aikuinen katsoja saattoi siten seurata esitystä myös ryhmädynamiikan oppituntina. Esityksen ensimmäisissä kohtauksissa meitä valmisteltiin esityksen dramaattiseen huipennukseen, näytelmän Steinin (Ruuskanen) altistamiseen voimakkaille sähköiskuille suuressa henkiinherättämiskoneessa.

Meille tehtiin monin tavoin selväksi, miten vaarallinen tämä koe on. Silti suurin osa meistä vastasi suosionosoitusten kera myöntävästi, kun näytelmän Frank (Vasama) kysyi, laitetaanko Stein tähän koneeseen.

Esimerkiksi Kristian Smeds käytti samantapaista temppua takavuosina näytelmässään Karamazovin veljekset. Tuolloin yleisöä pyydettiin kivittämään paperitolloilla syntiin langennutta roolihenkilöä. Muista, miten innokkaasti me katsojat osallistuimme tuolloin tähän symboliseen kivitykseen.

Esityksen tematiikka oli selkeää. Tieto ei ole hyvää tai pahaa. Hyviä tai pahoja ovat meidän ajatuksemme, uskomusemme ja tunteemme silloin, kun ne muuttuvat teoiksi. Esityksen lopussa Vasama pyysi meitä katsojia nostamaan ylös hirviökätemme ja muistutti meitä siitä, että me kaikki olemme hirviöitä.

Tämä oli tietysti muistuttamattakin selvää ainakin kaikille niille, jotka ovat työnsä vuoksi tai lasten vanhempina joutuneet selvittämään kiusaamistapauksia. Lapset voivat olla toisiaan kohtaan suorastaan sydämettömän julmia, oikeita pikkuhirviöitä nämä kullanmurut.   

Red Nose Company perustivat vuonna 2005 klovneriasta innostuneet Teatterikorkeakoulun opiskelijat. Vuoteen 2015 Suomen ensimmäinen klovneriaan erikoistunut ammattiteatteri toimi nimellä RedNoseClub.

Naamioteatteri on ehkä maailman vanhin teatterin traditio. Naamio tai klovnin voimakas maskeeraus kätkevät näyttelijän oman persoonallisuuden hänen esittämänsä roolihenkilön taakse. Sen vuoksi naamioteatteri ja klovneria ovat olleet epäilemättä myös ensimmäinen poliittisen teatterin muoto. Karnevalistisessa perinteessä naamioiden takaa on ollut lupa kritisoida kirkkoa ja muita vallanpitäjiä. Narrien tehtävänä oli kertoa yksinvaltiaiden ja kirkkoruhtinaiden hoveissa hovietiketin taakse piilotettu totuus.

Suomalaisen teatterin juuret ovat työväentaloilla ja nuorisoseuroissa. Teatterin tekemistä on ohjannut voimakkaasti kirjallinen perinne. Commedia dell’arte ei ole meillä saanut kovin suurta jalansijaa. Tätä ilmiötä lienee lupa tulkita myös niin, että Suomi on ollut jo pitkään kohtuullisen tasa-arvoinen maa jopa eurooppalaisella mittapuulla.

Red Nose Company on toiminut meillä tienraivaajana. Ryhmän produktiot ovat olleet arvostelu- ja yleisömenestyksiä. Itse olen nähnyt Frankensteinin ohella Hanna Sepän ja Minna Puolannon näytelmän Révolution, joka teki totisesti vaikutuksen.

Klovneria on todellinen taitolaji. Commedia dell’arte tarkoittaa vapaasti suomennettuna ammattilaisten esittämää näytelmää. Silti teatterin harrastajienkin kannattaisi kiinnostua lajityypistä jo sen suuren ilmaisuvoiman takia. Ymmärtääkseni klovneriaan on nykyisin tarjolla myös koulutusta.

Frankenstein

Red Nouse Companyn esitys Tampereen teatterikesässä Hällä-näyttämöllä 1.8.2022

Käsikirjoitus, ohjaus ja musiikin sovitus Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama

Valo ja äänisuunnittelu Jere Kolehmainen

Puvustus Paula Koivunen

Tuotanto Red Nose Company/ Niina Bergius, Maija Kühn, Inka Virtanen

Graafinen suunnittelu Tero Ahonen

Esityskuvat Cata Portin

Näyttämöllä Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama

Kahden näyttelijän Révolution oli nimivahvaa teatteria – Red Nose Companyn ensemble antoi näyttämön näkymättömille – klovnerian keinoin syntyi ilmaisuvoimaista teatteria

Tekonenä ja suun ja silmien alueiden voimakas maskeeraus peittävät näyttelijän persoonalliset kasvonpiirteet ja tekevät hänestä tavallaan yksilönä näkymättömän. Kuvassa etualalla näytelmän Ré Hanna Seppä ja taempana näytelmän Babylon Minna Puolanto. Kuva Mark Sergeev/Red Noise Company

Red Nose Companyn Révolution oli korostetusti yhteisön tekemää teatteria. Esityksen käsiohjelma on täynnä nimiä. Sieltä löytyvät tekijöiden nimien lisäksi myös hyvin kattavasti niiden ihmisten nimet, joiden ajattelu tai esimerkki on inspiroinut tekijöitä. Esityksen nimiä ovat muiden muassa Yoshi Oida, Peter Brooks ja kyllä, kyllä Charles Chaplin.

Itse esitys kertoi heistä, joilla ei yleensä ole nimiä. Heitä olivat näytelmässä esimerkiksi Espanjan tomaattiviljelmillä raatavat siirtotyöläiset ja ne nimettömät palvelijat, jotka palvelevat meitä, kun matkustamme Kaakkois-Aasiaan tai Afrikkaan nauttimaan lomalla halvoista hinnoista ja edellisten sukupolvien siirtomaaherrojen etuoikeuksista.

Révolution tarjosi torstain kantaesityksessä näyttämön näille näkymättömille. Näytelmän nimiä ovat olleet osattomuuden ja syrjinnän mekanismien kuvaajina muiden muassa Gloria Jean Watkins alias bell hooks, Toni Morrison ja Reni Eddo-Lodgie.

Klovneria oli minulle aivan uusi tapa tehdä teatteria. Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden vuonna 2005 RedNoseClub-nimellä perustama ja vuonna 2014 toimintansa vakiinnuttanut Red Nose Company on edelleen ainoa klovneriaan erikoistunut ammattiteatteri Suomessa.

Punanenäinen pellehahmo on meille kaikille tuttu populaarikulttuurista ja sirkuksesta. Klovneriaan perustuvan teatterin nimi Suomessa on Philip Boulay, joka on opettanut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa klovneriaa ja commedia dell’artea yli kaksikymmentä vuotta.

Näytelmän klovnit Ré (Hanna Seppä) ja Babylon (Minna Puolanto) antoivat esityksen alussa meille katsojille vinkkejä, miten klovnerian ja naamioteatterin saloihin voi syventyä jatkossa. Tässä näytelmän nimeksi nousi japanilainen näyttelijä, ohjaaja ja kirjailija Oida, jonka yhdessä brittiläisen ohjaajan Lorna Marshallin kanssa kirjoittama kirja Näkymätön näyttelijä on alan perusteoksia.

Vaikka kyseinen kirja kuuluu ainakin minun kohdallani niihin, jotka pitää vielä joskus ehtiä lukemaan, Sepän ja Puolannon upea näyttelijäntyö teki kirjan arvoituksellisen nimen ymmärrettäväksi. Punainen pallonenä, suun ja silmien alueiden voimakas ehostus valkoisella ihomaalilla ja mustilla rajauksilla häivytti näkyvistä näyttelijän persoonalliset kasvonpiirteet ja tekivät hänestä hahmon. Näyttelijästä tuli omana itsenään tavallaan näkymätön.

Klovneriassa kehonkieleen kuuluvat ilmeet ovat kuitenkin edelleen luettavissa, tosin pelkistettyinä. Näin syntyy hyvin ilmaisuvoimaista teatteria, jossa ei tarvita välttämättä edes vuorosanoja. Maailmankuulu esimerkki tästä on käsiohjelmassa mainittu Charles Chaplin, jonka englantilaisesta teatteriperinteestä ammentava klovneria teki hänestä ensimmäisen joka puolella maailmaa tunnetun megatähden mykkäelokuvan kultakaudella.

Klovnerian ja naamioteatterin kielimuurit ja kulttuurirajat ylittävä ilmaisuvoima kertoo epäilemättä myös näiden esitystapojen juurista. Ne ulottuvat syvälle esihistorialliseen aikaan.

Esityksen käsikirjoittajiksi on käsiohjelmassa nimetty Seppä, Puolanto ja Niina Sillanpää. Esityksen on ohjannut Sillanpää ja esitysdramaturgina on toiminut Milja Sarkola.

Osittain improvisaatioon perustuvan esityksen käsikirjoittajien ja ehkä myös esitysdramaturgien joukkoon voidaan hyvin laskea edellä mainittujen nimien lisäksi myös Red Nose Companyn Maija Kühn, Inka Virtanen ja Tuukka Vasama. Esityksen tiedotteessa Sillanpää kuvaa ensemblea unelmatiimiksi.

Myös katsojana saattoi esityksestä melkein lukea sitä yhteisön jäsenten välistä luovaa prosessia, jossa ajatuksia on vaihdettu ja esitetty nimien kautta. Lukeneiden ja sivistyneiden ihmisten nimiä heittelevän puhetavan ja klovnerialle ominaisen, lapsenomaisen esittämistavan välille syntyi huikea kontrasti.

Tapa, jolla näkymättömät tuotiin näyttämölle, oli perinteinen. Liikkeelle lähdettiin kahden ihmisen yksilötason konfliktista. Näytelmän Ré, teatterin näkymätön puurtaja, jota ei kukaan erottanut normaalisti näyttämölle asetetusta ruukkukasvista, haastoi teatterin tähden Babylonin. Valta-asetelmat käännettiin ylösalaisin, kuten kunnon vallankumouksessa tavataan tehdä.

Révolution oli tietenkin myös teatteria teatterista. Klovneria etäännytti tehokkaasti näytelmän roolihahmot niin, että myös tarinan yleinen taso tuli hyvin esiin alusta asti. Tosin itseään freelance-näyttelijäksi, käsikirjoittajaksi, teatteripedagogiksi ja pantteriksi (!) käsiohjelmassa luonnehtiva Seppä oli ainakin näyttämöllä niin räiskyvä persoonallisuus, ettei sitä voi peittää edes suurella pahvilaatikolla, johon hänet oli näytelmän alussa piilotettu.

Sirkuksessa pellen tehtävä on hauskuuttaa. Komiikkaa me katsojat odotimme myös klovneriaan perustuvalta teatterilta ja sitä me saimme. Sepän ja Puolannon tulkinta Igor Stravinskyn Keväturista osui ja upposi syvälle tämän kirjoittajan nauruhermoihin. Saatesanoiksi saimme vielä selonteon siitä, miten kantaesityksen alkuperäinen, toukokuussa 1913 esitetty ja valtavan skandaalin aiheuttanut Vatslav Nižinskin koreografia oli rekonstruoitu arkistolähteiden perusteella.

Esitys alkoi Adamski & Sealin Killerillä ja jatkui Keväturin jälkeen Desirelessin Voyage Voyage kappaleella, johon Marouf Majidi on runoillut persiankieliset sanat. Loppukohtauksen hurjaa rymistelyä tahdittivat Prodigyn Firestarter ja Underwordin Born Slippy.

Ré aloitti kapinan auktoriteetteja vastaan käskyttämällä Babylonia ja pian yhteenotto eskaloitu hurjaksi taisteluksi peltipurkeista. Rén vallankumoukselle kävi myös niin kuin vähäväkisten vallankumouksille on aina käynyt. Lopussa hän joutui kumoamaan itse kukkuroillaan olevan kärsimysten maljan, lasillisen tomaattimurskaa.

Révolution oli kekseliästä teatteria, joka laittoi katsojan mielikuvituksen liikkeelle. Uusia assosiaatioita syntyi kuin itsestään. Nimien joukkoon oli hyvin voinut heittää myös Tove Janssonin nimen. Näytelmän alussa pahvilaatikkoon pakattu Ré oli temaattisesti kuin suoraan muumimaaliman sijoitetusta tarinasta Näkymätön lapsi.

Kaksoismerkitys näkymättömän näyttelijän idean ja yhteisön nurkkaan työntämien yksilöiden välillä oli todella monitasoinen ja kiinnostava.

Esityksen huikea loppuhuipennus vietiin läpi hurjalla energiatasolla. Anarkistisuudessaan se muistutti lasten leikkiä vaiheessa, jossa uteliaisuuden ruokkima luovuus on karannut käsistä ja muuttunut aggressiiviseksi tuhoamisvimmaksi.

Teatterissa kysymys oli tietysti illuusiosta. Esityksen katsojana ja kokijana nautin kuitenkin täysillä siitä tunteesta, että nyt on jarrut päästetty kerrankin kunnolla irti. Ainakin tämä kohtaus elää jatkossa varmasti ihan omaa elämäänsä ja siitä päästään nauttimaan myös Lahdessa ja Porissa. Révolution on Red Nose Companyn, Kanneltalon, Lahden kaupunginteatterin ja Rakastajat – teatterin yhteistuotanto.

Voimakkaat maskeeraukset tai naamioiden käyttö poistavat näyttelijöistä heidän yksilölliset kasvonpiirteensä ja tekevät heistä tiettyä ideaa tai persoonallisuutta edustavia tyyppejä. Samoja keinoja voidaan käyttää myös ihmisten epäinhimillistämiseen. Hakematta tulee mieleen esimerkiksi rasismista tehonsa ammentanut blackface.  

Révolution – Näyttämö näkymättömille

Kantaesitys Kanneltalossa 18.11.2021

Käsikirjoitus Minna Puolanto, Hanna Seppä, Niina Sillanpää

Ohjaus Niina Sillanpää
Esitysdramaturgia Milja Sarkola

Valo- ja äänisuunnittelu Juha Tuisku
Pukujen suunnittelu ja valmistaminen Virve Karoliina Balk
Lavastus Työryhmä
Graafinen ilme Mark Sergeev

Näyttämöllä Hanna Seppä ja Minna Puolanto
Tuotanto Red Nose Company Maija Kühn, Inka Virtanen, Minna Puolanto, Hanna Seppä, Tuukka Vasama