
Väinö Linnan Tuntematon sotilas on kasvanut vuosien varrella monoliittisiin mittasuhteisiin. Romaanista on tehty kolme elokuvaa, useita kuunnelmia ja lukematon määrä teatterisovituksia. Pyynikin Kesäteatterin kolmannessa tulkinnassa sodan sankarit ja uhrit oli nostettu korokkeelle.
Sovituksen tehnyt Sami Keski-Vähälä, ohjaaja Antti Mikkola ja lavastaja Kimmo Sirén ovat lähteneet toteuttamaan tätä eeposta korostetusti teatterin omalla estetiikalla. Se on ollut rohkea veto. Lähes kaikilla, tai ainakin meillä ikäihmisillä, on oma vankka ja syvälle sisäistetty näkemys siitä, miltä Tuntemattoman sotilaan pitää näyttää ja miten sitä pitää esittää.
Itse nostin molemmat peukut pystyyn jo siinä vaiheessa, kun näytelmän konekiväärikomppanian miehet marssivat muodostelmassa polkien näyttämölle kaivetun kuralammikon vettä. Kohtaus oli sitaatti Kristian Smedsin vuonna 2009 Kansallisteatterille ohjaamasta Tuntemattomasta sotilaasta. Pyynikin Kesäteatterissa ei nyt särjetty pesukoneita ryssinä eikä ammuskeltu maan isokenkäisten kuvista tehtyyn pilkkaan. Silti Keski-Vähälän sovitus ja Sirénin ja työryhmän todella oivaltava lavastus antoivat tarinalle sen toisen lähestymiskulman, jota ohjaaja Mikkola teatterin kotisivuilla peräänkuuluttaa.
Nyt ei piehtaroitu nostalgiassa eikä tehty neljättä elokuvaversiota tarinasta. Nyt tehtiin tosimielessä teatteria. Bravo!
Otettiin taiteellisia riskejä ja ainakin ensi-illan perusteella tämä riskinotto on kannattanut. Ensi-iltayleisö osoitti näytelmälle suosiotaan seisaalleen nousten. Bravo! Bravo!
Tuntemattoman sotilaan ikonisiksi muodostuneet kohtaukset ja niihin kuuluva dialogi toistuivat Keski-Vähälän sovituksessa sellaisina kuin me olemme tottuneet ne näkemään ja kuulemaan. Etäännyttäminen tarinasta tehtiin Sirénin ja kumppaneiden vaikuttavan lavastuksen avulla. Se antoi tulkinnalle syvyyttä.
Me olemme tottuneet ajattelemaan Linnan kirjaa pasifistisena eepoksena. Linna saarnaa siinä sankareidensa kautta ja myös omaäänisenä kertojana sodan järjettömyyttä vastaan. Näin me kirjan sanoman miellämme ja samaan aikaan me valmistaudumme, tai ainakin järjen ääni pakottaa meidän vastuullisia päättäjiämme valmistautumaan siihen seuraavaan sotaan.
Linnan kirjaan painetut ajatukset sodan mielettömyydestä eivät ole muuttuneet. Ajan henki on muuttunut ja me olemme muuttuneet sen mukana. Olen ehkä turhankin usein siteerannut viime aikoina täällä kirjailija Mihail Šiškinin kirjaa Sota vai rauha. Kirjassa Šiškin muistuttaa, että olemme siirtyneet sodanjälkeisestä ajasta sotaa edeltävään aikaan. Toisin kuin hän kirjassaan olettaa, länsimaiden päättäjät ovat nyt myös tajunneet tämän. Suomessa kaikki puolueet kannattavat puolustusmenojen roimia korotuksia.
Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Näin antiikin Roomassa vaikuttanut sotilasteoreetikko Flavius Vegetius Renatus määritteli lähes 2000 vuotta sitten sodan ja rauhan armottoman logiikan. Historiasta tiedämme, että tämä varustautumisen pakko on johtanut yhä uusiin kauhistuttaviin sotiin. Antiikin Rooman Pax Romana ja lähihistorian Pax Americana, josta meidän sukupolvemme ovat saaneet toisen maailmansodan jälkeen yltäkylläisyydessä nauttia, ovat olleet aivan poikkeuksellisia aikoja.

Linnan kirjan kohtaukset ja niihin liittyvä dialogi ovat saaneet ikonisen luonteen. Keski-Vähälän sovituksessa ovat mukana kaikki tärkeimmät kohtaukset ja henkilöt, myös eversti Karjula, jonka Edvin Laine jätti pois elokuvastaan. Kohtausten kronologista järjestystä on näytelmässä muutettu, mutta ei häiritsevällä tavalla. Linnan kirja ei ole kronikka jatkosodan taisteluista Karjalan rintamalla, vaan kuvaus suomalaisista miehistä sodassa.
Mikkolan ohjaus oli napakka. Kuolleita hetkiä ei väliaikoineen noin kolme tuntia kestäneessä näytelmässä ollut. Pyörivä näyttämö tarjosi mahdollisuuden siirtyä joustavasti kohtauksesta toiseen. Minulle pettämätön merkki teatteriesityksen laadusta on se, että ajantaju ikään kuin katoaa. Se kertoo intensiivisestä eläytymisestä.
Näyttelijät joutuivat välillä juoksemaan kieli vyön alla kohtauksesta toiseen. Se ei tuntunut ensi-illan tihkusateessa haitanneen heitä. Tämän Pyynikin konekiväärikomppanian miehet kunnostautuivat tekemällä toinen toistaan parempia roolitöitä. Joukkokohtauksille antoi näyttävyyttä ja uskottavuutta sivurooleihin Nokian Etunäyttämön riveistä värvätyt avustajat.
Näytelmän ensimmäisen ja koskettavan puheenvuoron käytti sodan kokenut veteraani Aimo Reinikainen, joka kertoi nauhoitteelta muistojaan sodasta. Nyt 101-vuotias Reinikainen korosti sitä, miten nuoria, vasta juuri polvihousuista pitkälahkeisiin housuihin vaihtaneita rintamalle komennetut pojat olivat. Pyynikin näyttelijät eivät ehkä enää olleet parikymppisiä nuorukaisia, mutta energinen läsnäolo ja vahva fyysinen esittäminen loivat illuusion nuoruudesta ja haavoittuvuudesta.
Katsojana nautin myös Pyynikin Kesäteatterin erinomaisesta äänentoistotekniikasta. Jokaisesta vuorosanasta sai katsomon 17. penkkirivillä vaivattomasti selvää. Toisaalta tehosteäänet: räjähdykset, laukaukset ja konekiväärin papatus eivät missään vaiheessa lyöneet korvia lukkoon.

Tuntematon sotilas on teatterin näyttämöllä tarina, joka suorastaan vaatii etäännyttämistä. Minut herätti heti näytelmän alussa Sirénin ja kumppaneiden hienosti ajateltu lavastus. Katsomoa ympäröivään maastoon oli rakennettu eräänlaisia apunäyttämöitä. Kaksi niistä oli tehty mustaksi maalatusta laudasta. Nämä sokkeloiset rakenteet saivat toimittaa taistelukohtauksissa muun muassa juoksuhaudan virkaa.
Ehkä vielä kiinnostavampia olivat mustat suorakaiteet. Ne näyttivät mustasta graniitista veistetyiltä kiiltäväpintaisilta kivipaaseilta. Kivestä veistetyillä tai pronssiin valetuilla monoliiteilla meillä on ollut tapana kunnioittaa edesmenneitä suurmiehiämme. Nämä veistokselliset elementit nostivat monessa kohtauksessa tarinan sankarit ja sodan uhrit ikään kuin jalustalle. Esitys myös päättyi näyttämökuvaan, jossa näistä suorakulmioista syntyi seppeleillä koristeltu sankarihautausmaa.
Etäännyttäminen realismista toimi tehokkaasti. Se pakotti katsojan kysymään itseltään miksi? Ensimmäisten kohtausten aikana huvittelin jopa ajatuksella, että nyt Mikkolan konekiväärikomppania on jättänyt jopa ne konekiväärit rekvisiittavarastoon – no ei sentään, se viimeinen, sotamies Määtän kantama kuularuisku oli yhä mukana.
Tuntematon sotilas on Pyynikin Kesäteatterin juhlanäytelmä. Teatteria alettiin pelata suloisen suven keskellä Joselininniemessä 70 vuotta sitten. Pyynikin Kesäteatterin kestosuosikki oli 60-luvulla Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas, jota esitettiin Pyynikillä yhdeksänä kesänä. Lienee edelleen ylivoimaisesti Suomen katsotuin kesäteatteriesitys, 348 854 katsojaa 372 esityksessä.
Minulla on mielikuva, että olin kersana katsomassa Laineen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta Pyynikin Kesäteatterissa. Tämän mielikuvan mukaan näytelmä päättyi tuolloin kohtaukseen, jossa Koskela kuolee astuttuaan miinaan taistelujen jo päätyttyä rauhaan. Samanlainen kohtaus on kuitenkin myös Laineen ohjaamassa, Täällä Pohjantähden alla -romaaniin perustuvassa elokuvassa Akseli ja Elina. Kalle Holmbergin vuonna 1997 ohjaamaa versiota en ole nähnyt.
Sodan kokeneille miehille Linnan romaani oli melkein kuin toinen Raamattu. Heidän ja meidän sodan jälkeen syntyneiden keskuudessa Linnan romaanin kieli elää yhä omaa elämäänsä. Konekiväärikomppaniassa palvelleelle ja rintamalla vakavasti haavoittuneelle enolleni Edvin Laineen elokuva oli juuri se oikea kuvaus ja totuus sodasta.
Jatkosota jatkui suurena seikkailuna oman sukupolveni leikeissä. Oma pikkuveljeni jopa sovitti ja esitti kirjan henkilöhahmoista monologinäytelmän. Olen lukenut Linnan kirjan vuosien varrella yhä uudestaan ja nähnyt kaikki kolme elokuvaa ja useita teatterisovituksia.
Lapsuudessa kirja oli kuvaus vaikuttavasta seikkailusta. Sen jälkeen kirjan realismin aiheuttama ahdistus on syventynyt kerta kerralta. Aki Louhimies rakensi Antti Rokasta sankaritarinaa aitoon Hollywood-genreen. Louhimiehen elokuvan olen jaksanut katsoa vain kerran. En siksi, että elokuva on huono, se on lajissaan loistava tyylinäyte.
Syyt ovat muualla. Ehkä Keski-Vähälä, Mikkola ja Sirén ovat nyt sovituksellaan osuneet siihen mielenmaisemaa jakavaan railoon, joka vaivaa meitä. Nuo kaksi mielen pohjalla liikkuvaa demonia on nyt helppo tunnistaa. Kysymys on voimattomuuden tunteesta ja syyllisyydestä.
Tuntematon sotilas
Perustuu Väinö Linnan romaaniin
Sovitus: Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Antti Mikkola Apulaisohjaaja: Saija Viljanen
Lavastussuunnittelu: Kimmo Sirén
Pukusuunnittelu: Jaana Aro
Äänisuunnittelu: Sami Silén
Kampausten ja maskeerausten suunnittelu: Riina Vänttinen
Tarpeiston suunnittelu ja valmistus: Satu Wiinikka
Tuottaja: Hannele Sulin
Näyttelijät: Paavo Kinnunen, Kasperi Kola, Pyry Kähkönen, Konsta Laakso, Verneri Lilja, Jyrki Mänttäri, Jussi-Pekka Parviainen, Tommi Raitolehto, Aimo Räsänen, Antti Tiensuu, Kai Vaine.
Lisäksi mukana avustajia Nokian Etunäyttämöltä: Noora Aalto, Harri Heiskanen, Liisi Hämäläinen, Noora Koski-Kivinen, Tia-Nitta Niemi, Maarit Pakarinen, Paavo Poikonen, Markus Pärssinen, Jere Saarela, Sanna Törmäkangas ja Katri Viertola.
Muita avustajia olivat Kalle Koskinen, Ukko-Ilmari Majamaa, Severi Muje ja Tuomas Pirilä.