Tanssivirtaa festivaali alkoi huikean hienolla esityksellä – Flowers also cry herätti ajatukset ja kävi tunteisiin – Sen konseptin luonut Anastasia Krasnoshchoka on huippulahjakas koreografi ja tanssija

Tunnin mittaisen esityksen rungon muodostivat upeat joukkokohtaukset. Näyttämöllä tanssijoiden lyyrisen kaunis liikekieli ja Ukrainan sodan raaka todellisuus muodostivat näyttämöllä huikean kontrastin. Kuva © Eva T. Anker

Nykytanssi on hyvin ilmaisuvoimainen taiteen muoto. Assosiaatioita ja tunnereaktioita herättävä tanssi on myös mahdollisuus käsitellä taiteen keinoin poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Näin kirjoittaa koreografi Anastasia Krasnoshchoka kotisivulla ja on oikeassa. Ilmeet ja eleet eivät valehtele.

”Rakastan valloittavien ilmapiirien luomista ja voimakkaiden tunteiden herättämistä. Pidän improvisaatiota tärkeänä elementtinä teoksessa, jonka avulla voi luoda spontaaneja ja autenttisia liikeitä. Lisäksi uskon vakaasti tanssin kielen käyttämiseen tärkeiden yhteiskunnallisten ja poliittisten kysymysten käsittelyssä”, Krasnoshchoka kirjoittaa.

Tanssivirtaa festivaalin tiistaina aloittanut Krasnoshchokan ja ryhmän tanssijoiden luoma Flowers also cry oli häikäisevän upea näyttö nykytanssin voimasta. Teos perustuu ukrainalaisten naisten kokemuksiin sodasta. Tanssijoiden lyyrisen kaunis liikekieli ja Ukrainan sodan raaka todellisuus muodostivat näyttämöllä huikean kontrastin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Krasnoshchoka omassa soolossaan kuvasi raiskatun naisen kokemaa häpeää ja tuskaa, oli melkein pakko itkeä niiden kukkien tavoin.

Tunnin mittaisen esityksen rungon muodostivat upeat joukkokohtaukset. Pitkä ja viipyilevä aloitus kertoi heräämisestä sodan todellisuuteen. Tanssijat makasivat liikkumatta puoliksi pimennetyllä näyttämöllä. Taustalla kuuluva voimistuva kohina kertoi omaa tarinaansa. Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alkaessa helmikuussa 2022 sota Itä-Ukrainassa oli jatkunut jo kahdeksan vuotta.

Alun säikähdys ja epätoivo muuttuivat kohtaus kohtaukselta päättäväisyydeksi. Oivaltava ja voimauttava oli esimerkiksi joukkokohtaus, jossa tanssijat marssivat näyttämön poikki sotilaalliselta näyttävässä muodostelmassa. Mukana oli toki myös kohtaus, joka selvästi heijasteli sitä äärimmäistä väsymystä, jota nyt osissa Ukrainaa jo kymmenen vuotta kestänyt sota on aiheuttanut. Joukkokohtausten sarja päättyi upeaan finaaliin, jossa tanssijat näyttivät, miten Ukrainaa rakennetaan tulevaisuutta varten. Siinä Ukrainasta tuli demokratian ja vapauden pysyvä tukipilari, linnoitus vartiotorneineen.

Teoksessa oli mukana kaksi sooloa, jota molemmat olivat yhtä sydäntä särkeviä. Sen toisen soolon tanssi virolainen Maria Solei Järvet. Tämän soolo sanoma oli se, että lapsi on lapsi sodankin keskellä. Järvetin lapsi ryömi esiin pommisuojasta raunioiden keskellä ja leikki, hyppäsi ruutua ja purki sitä luovaa energiaa, joka on lapsille ominaista. Järkyttäväksi soolon teki se, että tämä lapsi äkkiä vain katosi kesken leikkiensä.

Näin kuolema tulee Ukrainan taivaalta. Henkiin jääneiden osalta ensimmäinen merkki ohjuksen iskusta on tärykalvotpuhkova ja kuuloluut pirstova paineisku. Kauempana olevat kuulevat ensin valtavan jyrähdyksen vasta sitten kuuluu monikertaisella äänennopeudella lentäneen ohjuksen ujellus.

Esityksen ainoa duetto kertoi inhimillisestä lämmöstä ja empatian voimasta. Anette Toiviaisen ja Natalie Coxin tanssimassa duetto oli koskettava ja todella kaunis. Kuva © Eva T. Anker

Esityksen ainoa duetto kertoi inhimillisestä lämmöstä ja empatian voimasta. Anette Toiviaisen ja Natalie Coxin tanssimassa duetossa toinen nainen lohdutti ja tuki surun murtamaa sisartaan. Ehkä Toiviaisen tanssissa esittämä nainen oli juuri lapsensa menettänyt äiti tai sodassa katuneen miehen vaimo. Tuo duetto oli hyvin koskettava ja todella kaunis.

Kotisivullaan Krasnoshchoka kertoo aloittaneensa tanssiharrastuksen Ukrainassa seisemänvuotiaana. Lapsena hän tanssi kansantanssia. Lukioikäisenä mukaan tulivan salitanssi ja erityisen kiinnostuksen kohteena tango. Tanssista tuli hänen ammattinsa vasta Tanskassa. Kööpenhaminan nykytanssikoulussa (Copenhagen Contemporary Dance School) hän aloitti tanssiopinnot vuonna 2019. Sitä ennen hän suoritti kaksi vuotta CCDS:n opintoihin valmentavia tanssiopintoja Sceneindgangen tanssistudiossa.

Tavallaan Krasnoshchokan oma elämäntarina liittyy suoraan Lowers also cry -tassiteoksen teemoihin. Huippulahjakkaalla Krasnoshchokalla on myös fyysikon koulutus. Hän valmistui Ukrainassa fotoniikan maisteriksi ja muutti sen jälkeen Tanskaan aloittaakseen alan tohtorikoulutuksen Tanskan teknillisessä yliopistossa.

Jo lukioaikana Krasnoshchoka teki omia koreografioita ja yliopistossa opiskellessaan hän suunnitteli esityksiä erilaisiin kulttuuritapahtumiin. Hän ei silti tehnyt tanssista itselleen Ukrainassa ammattia. Verkkosivullaan Krasnoshchoka kertoo, että syynä mutkikkaaseen polkuun kutsumusammattiin olivat ne valtavat rajoitukset, joita Ukrainassa oli tanssikoulutuksen ja työmahdollisuuksien suhteen.

Tsaarin Venäjä ja myöhemmin Neuvostoliiton kommunistinen diktatuuri pyrkivät systemaattisesti tukahduttamaan ja lopulta tuhoamaan ukrainan kielen ja ukranailaisen kulttuurin. Samaan pyrkii jälleen Putinin hallitseman Venäjän hyökkäyssota. Tunnen toki huonosti vuonna 1991 uudelleen itsenäistyneen Ukrainan kulttuuria, mutta olen varma, että vuosikymmeniä ja vuosisatoja kestäneellä venäläisten harjoittamalla venäläistämispolitiikalla on jotakin tekemistä sen kanssa, että Krasnoshchokasta ei tullut maailmanluokan tanssijaa ja koreografia jo Ukrainassa.

Flowers also cry kantaesitettiin Kööpenhaminassa vuonna 2023. Sen ja muiden loppuunmyytyjen esitysten lipputulot lahjoitettiin tuolloin Ukrainalle ja samaa perinnettä jatkoi myös Tanssivirtaa festivaali tiistaina.

Teoksen luomista ovat tukeneet taloudellisesti Tanskan esittävien taiteilijoiden liitto, William Demant Fonder, Augustinus Fonden, Tanskan ukrainalaisten yhdistys ja Tanskan ihmisoikeuskomissio (Dansk Helsinki Commission for Human Rights).

Flowers also cry

Tanssivirtaa festivaalin esitys Hällä-näyttämöllä 21.5.2024

Ohjaus ja konsepti: Anastasia Krasnoshchoka

Koreografia: Anastasia Krosnoshchoka yhteistyössä tanssijoiden kanssa

Äänisuunnittelu: Karl Chueiri Heding

Esiintyjät: Anastasia Krasnoshchoka, Anette Toiviainen, Natalie Cox, Maria Solei Järvet, Kim Strobel

Tältä näyttää suomalaisen teatterin tulevaisuus – Se on naisellista viisautta, empatiakykyä ja oivaltamisen kauneutta

Suomen teatteriopiston Frosine ryhmä esitti Frenckell-näyttämöllä Marko Järvikallaksen pienoisnäytelmän Kirsikkapommi. Kuva © Riitta Haapala

Nuorten teatterin harrastajien esityksiä on ollut usein ilo seurata. On herkkyyttä ja vilpittömyyttä, on esittämisen ja esillä olon iloa, joka parhaimmillaan on kasvanut vahavaksi läsnäoloksi ja kokemukseksi vuorovaikutuksesta.

Teatterin nuorten harrastajien esityksistä voi tehdä myös valistuneita arvauksia teatteritaiteen tulevaisuudesta. Sekä teatterin tulevat ammattilaiset että se yleisön asiantunteva ja valveutunut ydinjoukko, teatterin sydän ja keuhkot harrastaa juuri nyt teatteria vakavissaan.

Tampereen Nuori Näyttämö -paikallisfestivaalissa oli mukana noin 60 iältään 13-19-vuotiasta teatterin harrastajaa. Poikia tai nuoria miehiä mahtui tuohon joukkoon yhden käden sormilla laskettava joukko. Minulla ei ole tietoa harrastajien sukupuolijakaumasta koko maassa. Tätä tietoa ei ehkä ole edes tapahtuman järjestäjillä. Miksi olisi? Paikalliset aluefestivaalit on järjestetty nyt viidessä eri ammattiteatterissa neljällä eri paikkakunnalla. Yhteensä mukana on ollut satoja nuoria.

Tuoreiden sosiologisten tutkimusten mukaan nuorten naisten ja miesten arvomaailmat ovat eriytymässä Suomessa. Sosiologien kyselytutkimusten nelikentissä nuoret naiset ovat entistä useammin arvoiltaan liberaaleja, kun taas nuoret miehet ovat keskimäärin yhä konservatiivisempia. Johtopäätökset tällaisista tutkimustuloksista jäävät toki vielä pelkkien valistuneiden arvailujen varaan.  

Näyttelijäntaiteen linjoille sukupuolilla on Nätyssä ja Teatterikorkeakoulussa omat kiintiöt. Esimerkiksi nyt Nuori Näyttämö -tapahtumaan osallistuneet lahjakkaat tytöt käyvät keskenään näistä näyttelijäntyön koulutuspaikoista muutaman vuoden kuluttua todella armotonta kilpailua. Tulevaisuudessa myös valovoimaisimmat ohjaajat, nimekkäät dramaturgit ja näytelmäkirjailijat ovat todennäköisesti joko naisia tai he edustavat identiteettinsä puolesta jotakin väriä sateenkaari-ihmisten laajassa spektrissä.

Tampereen Teatteri on tänä vuonna ollut ensimmäistä kertaa mukana Nuori Näyttämö -konseptissa. Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä esiintyivät Sirpaleteatterin Nuorten Draamaryhmä, Tampereen seudun työväenopiston Teatteritaideryhmä IV, Tampereen Nuorisoteatteri ja Frosine Suomen teatteriopistolta.

Nuori Näyttämö -hanke perustuu Englannin kansallisteatterin, National Theatren 90-luvulla luomaan New Connections -konseptiin. Siinä sovelletaan taiteessa iätöntä mestari ja kisällit mallia. Konseptissa nuoret harrastajat saavat ohjaajikseen kovan luokan ammattilaisia. Suomessa kahden vuoden periodeissa järjestettävä Nuori Näyttämö järjestettiin ensimmäisen kerran vuosina 2013-2014.

Hankkeen taustayhteisönä toimii Suomessa Työväen Näyttämöiden Liitto. Tampereen Teatteri päätös lähteä mukaan konseptiin on voimakkaasti polarisoituvassa maassa ja maailmassa on teatterilta hieno kulttuuriteko. Muut 2022-2024 -kauden teatterit ovat Suomen Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri, Lappeenrannan kaupunginteatteri ja Rovaniemen Teatteri.

Uutta Nuori Näyttämö -kautta varten TNL tilasi pari vuotta sitten ammattikirjailijoilta kolme pienoisnäytelmää. Jakson näytelmäkirjailijoita ovat Marko Järvikallas, Pauliina Feodoroff ja Arda Salaniemi (ent. Yildirim). Feodoroff on syntyperäinen kolttasaamelainen kirjailija. Salaniemi on kirjailija, toimittaja ja kriitikko, jolla on etniset juuret. Järvikallas on lahtelainen, näytelmäkirjailija, prosaisti ja dramaturgi.

Työväenopiston teatteritaideryhmän nimen keksimiseen ei oltu tuhlattu turhaan mielikuvitusta. Virastojen kapulakieli oli kuitenkin kaukana Arda Salaniemen kirjoittamasta näytelmästä Meistä, kärpäsistä. Katsojana minulle jäi ryhmän esityksestä voimakas tunne siitä, että nämä nuoret ovat ohjaaja Disa Kamulan johdolla löytänyt jotakin tärkeää ja olennaista.  Kuva © Disa Kamula   
 

Sirpaleteatterin Nuorten Draamaryhmän ohjaaja Anna-Riikka Haapala oli valinnut ensemblensä produktioksi Järvikallaksen näytelmän Kirsikkapommi. Näytelmän keskiössä oli teini-ikäisen pojan ja poissaolevan isän suhde. Isän oli vanginnut sohvan pohjalle masennus, jonka taustalla tarinassa oli pariskunnan parisuhdekriisi. Tätä kriisiä ja omaa nuoruuttaa oireili myös perheen tytär.

Draamaa Järvilehto oi keventänyt fantasia-aiheilla. Tyttären poikaystävä oli ihmeparantaja, oli puhuvia koiria ja maatilan lehmien ankeaa elämää ja traagisuutta, joka huipentui yhden kantturan kovaan kohtaloon.

Haapalan näytelmävalinta oli kiinnostava siksi, että hänen ryhmässään kaikki teatterin harrastajat ovat tyttöjä. Eikä siinä mitään, toisen ihmisen olemuksen ja ajatusmaailman sisäistäminen on näyttelijäntyön ydintä.

Ryhmä on ehkä ollut koossa vasta vähän aikaa ja monet sen jäsenet vasta aloittaneet teatterinharrastuksensa. Järvikallaksen tekstiinsä piilottamat koomiset ja ironiset sävyt eivät vielä täysin auenneet tekijöille. Siltä se katsomosta käsin näytti ja tuntui.

Ryhmän taiteilijakummina on toiminut Nokian Etunäyttämön taiteellinen johtaja Saija Viljanen.

Frosinen tulkinta Järvikallaksen näytelmästä oli astetta varmempi ja rennompi suoritus. Minna Suovannon ohjauksessa ja näyttelijäntaiteen opiskelijoiden esittämisessä tekstin koomiset ainekset nousivat esiin. Oikea tunnelma ja vire syntyi jo näytelmän murrosikäistä poikaa näytelmän alussa näytelleen Onni Rekosen rennosta virnistyksestä.

Frosine on iso ryhmä. Laskin näyttämöllä 18 näyttelijää. Ohjaajan ja ryhmän oivalluksiin kuului rotaatio. Näyttelijöitä vaihdettiin rooleihin lennossa. Esimerkiksi näytelmän poikaa näyttelivät kukin vuorollaan Rekosen ohella Jere Järvi ja Minttu Kuvaja. Isän roolissa nähtiin Iiris Valkeajoki, Milla Tolonen ja Sara Isique.

Frosinen haltijakummia on toiminut Tampereen Teatterin pääohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen.

Tampereen Nuorisoteatteri oli tarttunut ruotsiksi kirjoittavan Christoffer Mellgrenin näytelmään Kakkua jaettavaksi. Mellgrenin mukaan näytelmä on kirjoitettu alun perin Svenska Teaternin pienimmälle Nicken-näyttämölle.

Nuorisoteatterin ohjaaja Marko Taiminen oli sovittanut Sinna Virtasen suomentaman näytelmän suurelle, noin 20 näyttelijän ryhmälle onnistuneesti. Nuoren Näyttämön esityksiin on kautta maan tekemään kurialaisesti, aikuisten oikeasti. Nuorisoteatterin esityksessä oli kuitenkin mukana ripaus sitä anarkistista ja kuritonta energiaa, joka tekee nuorten teatterin harrastajien esityksistä todella valloittavia, kun kaikki menee ikään kuin putkeen.

Mellgrenin Kakkua jaettavaksi oli episodinäytelmä oikeudenmukaisuudesta. Sen ydinsanoma kristallisoitui jo ensimmäisessä episodissa. Siinä kerrottiin myyttiseksi muodostunut tarina haaksirikkoisista, jotka pelastusveneessä pohtivat veden ja ruuan loputtua, kuka surmataan ja syödään jotta muille jäisi mahdollisuus pelastua.

Nuorisoteatterin taiteilijakummina on toiminut Tampereen Teatterin apulaisäänimestari Jussa Palve.

Alussa kirjoitin, miten nuorten harrastajien esityksistä voi tehdä valistuneita arvauksia siitä, millaista teatteria tulevaisuudessa tehdään. Salaniemen näytelmä Meistä, kärpäsistä oli tässäkin mielessä aivan omaa luokkaansa, syvällinen ja viisas. Tampereen seudun syöväenopiston teatteritaideryhmää ohjannut Disa Kamula oli onnistunut avaamaan nuorten näyttelijöidensä kanssa tekstin merkitystasot meille katsojille.

Avauskohtauksessa oltiin sairaalassa. Hereille havahtunut potilas alkoi ihmetellä omaa fyysistä habitustaan, varpaitaan, polviaan ja niin edelleen. Pian puhe vaihtui tanssiksi.

Jo näytelmän nimi kertoi, että sen roolihenkilöiden suhde luontoon oli hyvin läheinen ja erityinen. Myös meidän oma kehomme ja itse asiassa myös minuutemme on osa tuota luontoa. Salanimen näytelmä kertoi tuosta luonnollisesta kehollisuudesta ja sen löytämisestä.

Suomalaisen teatterin juuret ovat olleet aina Aleksis Kiven päivistä lähtien syvällä kirjallisessa perinteessä. Sen rinnalla on kulkenut musiikkiteatterin perinne. Suuret klassikot ja Broadway-musikaalit ovat vetäneet ja vetävät yhä meitä boomereita teattereiden katsomoihin. Nuoria kiinnostaa ehkä nykyään enemmän toisenlaiseen läsnäoloon ja fyysisyyteen perustuva esittävä taide. En yhtään ihmettele, että moderni nykytanssi elää parhaillaan Suomessa uutta renessanssia.

Teatteritaideryhmän taiteilijakumminanon toiminut Tampereen Teatterin näyttelijä Arttu Soilumo.

Tampereen Nuori Näyttämö -paikallisfestivaali

Sirpaleteatterin Nuorten Draamaryhmän esitys Kirsikkapommi Frenckell-näyttämöllä 13.5.2024

Tampereen seudun työväenopiston Teatteritaideryhmä IV:n Meistä, kärpäsistä Frenckell-näyttämöllä 13.5.2024

Tampereen Nuorisoteatterin Kakkua jaettavaksi Frenckell-näyttämöllä 14.5.2024    

Suomen teatteriopiston Frosinen Kirsikkapommi Frenckell-näyttämöllä 14.5.2024.  

Epämuodostunut helmi oli vangitsevan hitauden ja epätäydellisyydessä piilevän kauneuden maalauksellinen ylistys – Susumu Yokotan musiikki ja Marguerite Durasin tekstit toivat näyttämölle elämän alkukodin, majesteettisen, vihreän meren

Tanssijoiden esiintymisasujen värit oli tarkkaan harkittuja. Pirje Mykkäsen esityskuvassa hallisteva väri on kevään tai meren vihreä. Kuva © Pirje Mykkänen/Kansallisgalleria

Piti kysyä jälleen kerran itseltään, miten pitkälle konteksti määrittelee taiteen. Koreografi Liisa Pentin ympärille koottu ensemble esitti tanssiteoksen Epämuodostunut helmi – tansseja keväälle ja hiljaisuudelle kantaesitettiin nykytaidemuseo Kiasman Kiasma-teatterissa.

Alun äärimmäisen hidas liike, pukusuunnittelusta vastanneen Siru Kososen tanssijoiden esiintymisasuissa käyttämä, ilmeisen harkittu väriskaala ja hiljaisuus veivät assosiaatiot maalaustaiteeseen. Tämä on kuva, tämä on maalausta jäljittelevä performanssi.  

Tänä vuonna kevät antoi odottaa itseään. Noin kuvainnollisessa mielessä vähintään yhtä verkkaisesti luonto heräsi uuteen kevääseen perjantai-iltana Kiasma-teatterin näyttämöllä. Esityksen alussa kaikki viisi tanssijaa lepäsivät liikkumatta näyttämöllä. Kevät alkoi versota yhden tanssijan lähes huomaamattomasta kädenliikkeestä. Sitten liike eteni vähitellen. Yhä uusia versoja alkoi nousta sulavan lumen alta.

Liikkeiden vaikuttavaa hitautta kuvaa hyvin se, että ensimmäinen tanssija oli siitä asennosta, josta tanssin liike perinteisesti aloitetaan, jaloillaan vasta 20 minuuttia tanssin alkamisen jälkeen. Tämä tuli tarkistettua kelloa vilkaisemalla.

Alun mielikuva hiljaisuudesta oli tavallaan harha-aistimus. Liisa Pentti kertoo teoksen käsiohjelmassa, että esitys on saanut innoituksensa japanilaisen säveltäjän Susumu Yokotan albumista Baroque. Ensimmäisen tanssin aikana sen taustalla soi Yokotan albumin ensimmäinen raita Deformed Pearl, josta myös tanssiteos on saanut suomenkielisen nimensä. Tuolla ääniraidalla huokaili ja lauloi rummun tai rumpukoneen tahdittamana äänimaisema, joka toi mieleen meren ja sen rantakallioita huuhtovat aallot.

Käsiohjelmassa Pentti haastoi meidät katsojat kysymyksillä tanssitaiteen perimmäisestä luonteesta? Miten kehon, tanssin ja ajattelun väliset suhteet ilmenevät? Miten luodaan perinteisestä narratiivista vapaata koreografiaa?

Minusta ensimmäisen tanssin maalauksellisuus oli yksi vastaus teoksen konseptin, koreografian ja ohjauksen tehneen Pentin tekemiin kysymyksiin. Ehkä tässä nyt rohkenee käyttää sitä vanhaa kliseeksi kulunutta anekdoottia, jossa maalauksesta etsitään maiseman sielua. Etsin tässä ajatusta siitä, että Pentin koreografiassa ihminen, tanssija ei ole katseen kohde, vaan osa kokonaisuutta, osa luontoa.

Tanssi on tyypillisesti tyhjän tilan taidetta, jossa tanssijat luovat läsnäolollaan vartaloidensa liikkeillä ja ilmeillään teoksen todellisuuden. Fyysiseltä olemukseltaan poikkeuksellisen kauniit ihmiset korostavat liikkeillään tahtomattaankin omaa inhimillistä kauneuttaan. Tanssi nostaa ihmisen helposti jalustalle.

Täydellisyyden tavoittelussa piilee ansa. Ehkä siihen Pentti ja hänen tanssijansa haluavat myös viitata teoksensa nimellä. Täydellisyys merkitsee umpikujaa, jonkin kehityslinja päätepistettä, josta ei enää ole ulospääsyä. Voi olla, että me haemme omista ja toisen ihmisten kasvoista symmetriaa, mutta luonnon kauneus on toisenlaista.

Evoluution kannalta ihminen edustaa lajina erään kehityspolun päätepistettä, geneettistä umpikujaa, josta ei ole enää ulospääsyä. Emme ole luomakunnan kruunuja, mutta helmiä kuitenkin joskin tavalla tai toisella epämuodostuneita helmiä.

Hitaasti edenneen kevään jälkeen katse kohdistettiin lyhyissä duetoissa jälleen ihmiseen. Katseen kohteen ja katsojan rooleja korostettiin siten, että kahden tanssijan tanssiessa muut kolme tanssijaa seurasivat katseillaan esitystä katsomosta ja näyttämön takaosasta käsin.

Näihin tansseihin liittyi myös käsiohjelmassa mainittu video Vancouver, jossa Duras lukee ääneen hänen alter egonsa Aurélia Steinerin tekstiä. Runollisen kauniilta kuulostava ja sisällöltään karu teksti jäi minulta kuitenkin kielimuurin taakse.

Duras kirjoittaa romaaneissaan vahvoista ja urallaan menestyneistä naisista, joilla on vaikeuksia kiinnittyä yhteisöön ja solmia läheisiä ihmissuhteita. Aurélia Steiner on Durasin teksteissä siirtymän, surun ja trauman hahmo. Vaihtuvina pareina tanssineiden tanssijoiden liikekieli kuvasti minusta samoja teemoja, ikävystymistä, etäisyyttä ja vaikeuksia saada kosketusta toiseen ihmiseen.

Käsiohjelman välistä löytyi Kristiina Haatajan kääntämä katkelma Durasin elokuvakäsikirjoituksesta Le Navire Night et auteres text.   

”Minun edessäni syntyy väri, hyvin intensiivinen, vihreä, se peittää osan merestä, se vangitse merestä paljon itseensä, kokonaisen meren, mutta pienemmän, meren meren kaikkeudessa.”

Epämuodostunut helmi- tansseja keväälle ja hiljaisuudelle

Liisa Pentti +Co & rendezvous ryhmän esitys Kiasma-teatterissa 3.5.2024

Konsepti, koreografia ja ohjaus: Liisa Pentti

Äänisuunnittelu: Jouni Tauriainen

Valosuunnittelu: Ina Niemelä

Pukusuunnittelu: Siru Kosonen

Valokuvaus: Pirje Mykkänen

Video: Marguerite Duras

Tanssijat: Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen, Anna Mustonen, Maija Mustonen, Anna Torkkel