Tampereen Teatterin Musta jää on taidokkaasti toteutettu psykologinen draama. Onnistumisen ytimessä oli ensi-illassa hieno näyttelijäntyö, jota tuki Petri Kotwican sujuva ja tarkka ohjaus. Näyttämökuvien estetiikka ja toimiva lavastus tukivat saumattomasti tätä ylemmän keskiluokan elämäntapaan ankkuroitua tarinaa. Elokuvakäsikirjoitukseen perustuva näytelmä vakuutti minut jälleen kerran siitä, miten ilmaisuvoimainen ja vaikuttava väline läsnäoloon ja vuorovaikutukseen perustuva teatteri on.
Itse tarina on meille tuttuakin tutumpi. Keski-ikään ehtinyt aviomies käynnistää kolmiodraaman rakastumalla itseään parikymmentä vuotta nuorempaan naiseen. Tällaisia itsesyytösten kyllästämiä tarinoita ”elämää suuremmasta rakkaudesta” löytyy lähes jokaisen maailmankirjallisuuden neroksi kanonisoidun mieskirjailijan tuotannosta Ernest Hemingwaysta Philip Rothiin ja Vladimir Nabokovista Alberto Moraviaan.
Oma suosikkini näiden miesnerojen ja Hollywoodin suurten nimien joukossa oli nuorena Elia Kazan ja hänen romaaninsa Sopimus elämän kanssa. Rohkenen jopa veikata, että sama kirja on aikoinaan kulunut myös Kotwican käsissä, kun hän on palannut yhä uudestaan tähän tarinaan. Vuonna 2007 ensi-iltansa saanut elokuva oli joka tapauksessa selvästi edellä aikaansa.
Kotwican elokuvakäsikirjoituksen ja Tuomas Timosen sen pohjalta kirjoittaman näytelmäkäsikirjoituksen näkökulma tähän draamaan on vielä avarampi. En vielä aikoinaan elokuvaa katsoessani kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta tämän teatteriversion kohdalla asia tuli selväksi: tämän draaman käsikirjoitus on poikkeuksellisen hienoa työtä, ja se on jo tekstinä aidosti moniääninen.
Pidin aikanaan peräti kuudella Jussilla palkitusta elokuvasta. En tuolloin, lähes kaksikymmentä vuotta sitten, kiinnittänyt sen tekijöihin juuri huomiota. Muistan kuitenkin edelleen hyvin useita Outi Mäenpään ja iki-ihanan Riia Katajan elokuvassa näyttelemiä kohtauksia. Muistoissani Musta jää on elokuvana upeiden naisten tekemää elokuvataidetta.
Jo se oli minulle nyt yllätys, että Kotwica on itse kirjoittanut elokuvan käsikirjoituksen. Näkemäni perusteella olin varma, että ainakin näytelmäsovituksen siitä on kirjoittanut joku Saara Turusen lahjoilla ja maailmankuvalla varustettu virtuoosi, mutta ei. Kaiken lisäksi käsiohjelman mukaan tätä sopaa on ollut keittämässä vielä kolmaskin mieskokki: teatterinjohtaja Mikko Kanninen, joka on keksinyt ajatuksen tuoda Musta jää näyttämölle. Kanninen on häärinyt myös produktiossa apulaisohjaajana.
Kotwican ohjaus oli napakka. Kohtausten ajoitus ei jättänyt toivomisen varaa. Tarinan dramaattiset käänteet yllättivät näytelmän ensimmäisestä kohtauksesta viimeiseen, jonka vertauskuvallinen kauneus ei varmasti jättänyt ketään meistä katsojista kylmäksi. On vaikea uskoa käsiohjelman todistusta siitä, että Kotwica ohjasi nyt ensimmäistä kertaa teatterissa. Ainakin hänen pitkä kokemuksensa elokuva-alalta ja televisiosta näkyi siinä, miten poikkeuksellisen taitavasti hän käytti teatterin videotekniikkaa esityksen tukena.
Psykologisen draaman juonikuvioita ei tässä pidä paljastaa. Yllättävät käänteet ovat tämän sujuvan ja nautittavan draaman suola. Sen tohtii sanoa, että Kotwica ja Timonen rinnastavat symbolitasolla tarinan ihmissuhdepelin tarkkoja sääntöjä noudattavaan korealaiseen kamppailulajiin, taekwondoon. Aiheen läheisyydestä ja merkityksestä kertoo se, että Kotwica on toiminut itse myös tämän kamppailulajin opettajana näyttelijöille.
Mustassa jäässä näyteltiin taidolla ja tunteella. Elokuvassa loistivat Mäenpää ja Kataja, näytelmässä loistivat Mari Turunen aviovaimon ja Katriina Lilienkampf edellä mainitun aviomiehen tyttöystävän roolissa. Turunen on Tampereen Teatterin luottonäyttelijä, eikä hänen tulkintansa aviokriisiin tahtomattaan joutuneesta kylmäpäisestä virkanaisesta jättänyt toivomisen varaa.
Lilienkampfin tulkinnassa oli luonnetta. Roolihenkilön rohkeus ja tulinen temperamentti antoivat sävyjä suhteen rumalta näyttäneeseen alkuasetelmaan. Hänen näyttelemänsä arkkitehtiopiskelija Tuulikki Tikkanen oli ryhtynyt suhteeseen diplomityönsä ohjaajaksi nimetyn, Tommi Raitolehdon näyttelemän arkkitehti Leo Laakson kanssa. Laakso on tarinassa Turusen näyttelemän lääkäri Saara Laakson aviomies.
Tällaiset valta-asemista lähtevät ja näitä asemia väärinkäyttävät suhteet eivät taida olla kovin harvinaisia myöskään todellisessa elämässä. Lilienkampfin luoma upea roolihahmo ei suostunut uhrin osaan. Hän oli niitä naisia, jotka saavat minut aina joskus toivomaan, että olisin 40 vuotta nuorempi.
Lavastuksen suunnittelusta vastannut Juho Lindström ja kumppanit ovat jälleen kääntäneet Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämön ahtauden voimavaraksi. Näyttelijöiden läsnäolo korostui, kun näyttämöllä oli lavastuksessa, valaistuksessa ja videosuunnittelussa karsittu kaikki epäoleellinen ja turha pois. Samaa illuusiota palvelivat Niklas Nybomin esitystä varten luoma äänimaisema ja Mikko Saastamoisen pukusuunnittelu.
Musta jää
Kantaesitys Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 14.10.2026
Käsikirjoitus: Tuomas Timonen Ohjaus ja sovitus: Petri Kotwica Lavastussuunnittelu: Juho Lindström Pukusuunnittelu: Mikko Saastamoinen Valosuunnittelu: Tuomas Vartola Äänisuunnittelu: Niklas Nybom Videosuunnittelu: Saku Väänänen Naamioinnin suunnittelu: Kirsi Rintala Ohjaajan assistentti: Mikko Kanninen Taekwondon opettaminen: Petri Kotwica Rooleissa: Mari Turunen, Tommi Raitolehto, Katriina Lilienkampf, Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen, Ville Mikkonen, Klaara Haapanen
