Florian Zellerin huippukomedia tamperelaishuumorilla maustettuna

Tampereen Teatterin Täydellinen lauantai on railakas bulevardikomedia. Näytelmän huikeita käänteitä ei ole tässä syytä selostaa, sillä mojovat yllätykset ovat tämän komedian suola ja pippuri. Reita Lounatvuoren loistava käännös menee jo näytelmän suomenkielisessä nimessä tarinalliseen ytimeen. Florian Zellerin näytelmän epäonninen sankari haluaa ainoastaan keskittyä yhden tunnis ajaksi suurena löytönään pitämänsä vinyylilevyn kuunteluun: Une heure de tranquillité. Jotain näiden yllätysten laadusta ja kirjosta kertoo se, että kohtauksissa on tarvittu myös taistelukoordinaattori Marko Keskitalon konsultointia.

Tässä komediassa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita kulttuurikodin kehyksissä. Kuvassa tarinan Markus (Aimo Räsänen) ja hänen naisensa, vaimo Helena (Mari Turunen) ja vaimon ystävätär Elsa (Eeva Hakulinen). Kuva (c) Heikki Järvinen

Zeller tekee pilaa itsestään ja itsensä kaltaisista kulttuurisnobeista. Näytelmän Markus on jazzhifisti, joka komedian alussa intoilee löytämästään, ainutlaatuisesta levytyksestä. Näytelmän käsiohjelmassa kerrotaan, että Zeller sai innoituksen näytelmäänsä englantilaisen Simon Grayn 1970-luvulla kirjoittamasta näytelmästä Otherwise Engaged. Grayn komediassa päähenkilö haluaa viettää leppoisan iltapäivän kuuntelemalla Wagnerin oopperaa Parsifal. Itseironia lienee sekä Britteinsaarten että Ranskan eliittikoulujen kasvateille huumorin saralla se älykköhumoristien leipälaji. Maailmankuulun Monty Python -ryhmän jäsenistä kaikki muut yhdysvaltalaista Terry Gilliamia lukuun ottamatta olivat joko Oxfordin tai Cambridgen yliopistojen kasvatteja.

Jos Wikipediaan on uskomista, Zellerin ainoa tavoite komediaa kirjoittaessaan oli pitää hauskaa. Hauskaa tässä pidettiinkin kulttuuriälykköjen kustannuksella. Elämä on tässä näytelmässä komediaa, jossa itsekeskeisyys ja ylimielisyyden asteelle pumpattu itsetunto eivät aina ole se voittava käsi. Toki Täydellistä lauantaita voi kutsua ranskalaisten kriitikkojen tavoin tyylilajiharjoitukseksi ja bulevardikomediaksi, mutta Zeller ei olisi Zeller, ellei luokkayhteiskunnan nurja puoli paistaisi tämän koomisen ilotulituksen takaa.

Komedia on taitolaji – se on näyttelijöiden teatteria. Lähteiden mukaan Zeller kirjoitti Markuksen (alkuperäiskielellä Michel) roolin varta vasten ristiriitaisista älykkörooleistaan tunnetulle Fabrice Luchinille. Olen nähnyt näytelmästä Helsingin Kaupunginteatterin tulkinnan vuonna 2019, ja tuolloin Markuksen roolin näytteli Pekka Strang. Tampereen Teatterissa tämän tyylilajin ”maratonjuoksun” teki vierailijana Tampereen Komediateatterin rakastettu näyttelijä Aimo Räsänen.

Ilmeet sen kertovat. Pauli (Matti Hakulinen on Markuksen (Aimo Räsänen) paras kaveri. Tarinan edetessä kävi ilmi, että heitä yhdisti toisiinsa pari muutakin pikkuseikkaa kaveruuden ohella. Kuva (c) Heikki Järvinen

Tamperelainen huumori seisoo ”pipa päässä rotvallin reunalla”. Jos Zeller aikoinaan kirjoitti näytelmänsä Markuksen roolin Luchinille, Tampereen tulkinnassa ohjaaja Mari Vapaavuori on sovittanut komedian Räsäsen karismaan ja tyyliin sopivaksi. Kohtausten ajoitus osui Räsäsen temperamenttiin. Nyt elämässään täydellistä hetkeä hakenut Markus ei ollut ranskalainen salonkiälykkö tai elitistinen snobi, vaan konstailematon ja helposti samastuttava tamperelainen insinööri, virkamies tai opettaja – suomalaisen tasa-arvoistavan koulutusjärjestelmän kasvatti.

Se muutti ainakin tämän kirjoittajan näkökulmaa komediaan. Tampereen Teatterin Markus oli Räsäsen tulkitsemana kulttuurisnobi ja varsinainen tohelo ihmissuhteissaan, mutta ei mikään yläluokan ylimielinen ”kusipää”, vaan meidän oma ”kusipäämme”. Vahingonilo muuttui myötätunnoksi. Tämä näytelmä palautuu varmasti mieleen, jos oman kerrostaloasuntoni katosta alkaa jonain päivänä tippua vettä niskaan.

Helsingin Kaupunginteatterin esityksessä määrittelin blogissani komedian yhden miehen show’ksi. Se oli tietenkin jossain määrin väärä todistus. Tampereen Teatterin tulkinnassa sivuroolit olivat taidokkaasti etäännytettyjä. Varsinkin Mari Turusen osaamiselle nostin olematonta hattuani.

Teatterissa elävät sitkeästi myytit ja taikauskoiset ennakkoluulot kenraaliharjoituksista. Tällaiseksi ”kenraaliharjoitukseksi” kai voi myös ennakkoesityksen mieltää. Voi olla, että tiistain ennakkonäytöksessä kohtauksissa saattoi havaita vielä jonkinlaista jäykkyyttä. Olen varma, että ”kenraaliharjoituksiin” liittyvä ”karma” vielä väistyy ja komedia saa lisää rentoa letkeyttä esityskertojen myötä.

Täydellinen lauantai

Tampereen Teatterin ennakkoesitys 1.9.2026

Käsikirjoitus: Florina Zeller Suomennos: Reita Lounatvuori Suomennoksen viimeistely: Reita Lounatvuori ja Jaakko Saariluoma Ohjaus: Marika Vapaavuori Lavastussuunnittelu: Mikko Saastamoinen Pukusuunnittelu: Mari Pajula Valosuunnittelu: Mika Hiltunen Äänisuunnittelu: Opa Pyysing Naamioinnin suunnittelu: Kirsi Rintala Taistelukoordinaattori: Marko Keskitalo Näyttelijät: Aimo Räsänen, Mari Turunen, Matti Hakulinen, Ville Mikkonen, Arttu Ratinen, Eeva Hakulinen, Tommi Raitolehto

Vaimo, rakastajatar, punkkari poika, puolalainen putkimies ja paras ystävä pukkina kaalimaalla – ranskalaisen Florian Zellerin komedia ammentaa hauskuutensa perinteisistä asenteista

Florian Zellerin Täydellinen lauantai on rakenteeltaa yhden miehen show. Pekka Strang teki hienoa työtä näytelmän maratooniroolissa. Kuva Tapio Vanhatalo/Helsingin kaupunginteatteri

Komediaa ei syyttä sanota teatterin kuninkuuslajiksi. Niin vaativaa hauskan tekeminen elävän yleisön edessä on.

Tästä komedian tekemisen vaativuudesta muistuttaa myös käsiohjelmassa Täydellisen lauantain ohjaaja Jaakko Saariluoma.

Ilmeisesti käsiohjelmat pitää saada teattereissa painoon siinä vaiheessa, kun produktion työstäminen on kiivaimmillaan ja luovan työn henkinen kuormittavuus ohjaajan osalta huipussaan.

Mutta ei Saariluoman tarvitse ainakaan meiltä katsojilta pyytää anteeksi itsensä ja ensemblensä puolesta. Helsingin kaupunginteatterin torstaina esittämä Florian Zellerin komedia oli sujuvaa ja hauskaa tekemistä.  

Ranskalaisen Florian Zellerin vuonna 2013 julkaisema Une heure de tranquillité on ollut iso hitti kirjailijan kotimaassa. Tai ainakin verkosta löytyy suuri määrä videotallenteita, joilla ranskankieliset teatterit ovat markkinoineet näytelmäänsä. Zellerin käsikirjoituksen pohjalta on tehty myös elokuva.

Ranskalaiset teatterit ovat markkinoineet Zellerin näytelmää farssina. Siinä on mukana jopa perinteisen ovifarssin aineksia. Näytelmän hidas tempo ei ole kuitenkaan farsille tyypillinen tapa tehdä. Itse voisin kuvitella, että ainakin Helsingin kaupunginteatterin Täydellinen lauantai on urbaaniin ympäristöön sijoitettu kansankomedia.

Tällaiset määritelmät eivät kuitenkaan ole tärkeitä.

Näytelmäkulman verkkosivujen mukaan Reita Lounatvuori suomensi Zellerin näytelmän tuoreeltaan vuonna 2014. Mestarillisesti suomen kieltä käyttävä Lounatvuori on myös onnistunut kiteyttämään ironian kautta näytelmän nimessä kahteen sanaan sen keskeisen sisällön.

Pekka Strang urakoi komedian keskeisessä Markuksen roolissa äänensä käheäksi. Näytelmän Markus on keski-ikäinen ja keskiluokkainen herrasmies, jonka elämänhallinnan kolme keskeistä elämänohjetta ovat minä, minä ja minä.

Näytelmän Markuksella on myös fiini harrastus. Hän keräilee harvinaisia vinyylilevyjä ja Täydellisen lauantain tapahtumat lähtevät vyörymään, kun hän löytää kirpputorilta Neil Youartin levyn ”me, myself and I, ja haluaa rauhoittaa asuntonsa tunnin ajaksi, kuunnellakseen tämän harvinaisen jazzin mestariteoksen.

Zeller käyttää näytelmän alussa runsaasti toistoja. Otaksun, että näytelmän alun huumori piilee ainakin osaksi ranskalaisten hieman kompleksisessa suhteessa englannin kieleen. Tämä ei tietenkään välttämättä avaudu meille suomalaisille katsojille, vaan esityksen alku tuntui hieman laahaavalta.

Jatkossa vauhti kiihtyi, ja yllättäviä käänteitä tuli vastaan yhä nopeammassa pempossa kuten oikeaoppisesti rakennetussa komediassa pitääkin tulla.

Lounatvuoren käännöksen kieli toimi usein nautittavalla tavalla. Esimerkiksi puolalainen putkimies on sanapari, jolla on hyvin laaja merkityssisältö. Jopa brittien brexit-sekoilun kova ydin voidaan kiteyttää käsitteeseen puolalainen putkimies.

Pulma, johon Saariluoma viittaa käsiohjelman ohjaajan kommentissa, on kohtausten ajoitus. Suomen kielellä on oma rytminsä ja Zellerin Täydellinen lauantai on hyvin puhelias näytelmä. Tällä kertaa näytelmän kohtuullisen hidas rytmi ja hyvin pitkät kehittelyt istuivat hyvin suomen kieleen. Vaikka yllättävistä käänteistä syntyvät iskut olivat ennalta arvattavissa, ne osuivat nauruhermoon.

Zeller on kirjoittanut komediansa niin, että se on tavallaan yhden miehen show. Ei siis ihme, jos roolin vetäneet Strangin ääni tuntui käheytyvän esityksen kuluessa.

Käsiohjelman mukaan Zellerin näytelmä on saanut innoituksensa Simon Grayn näytelmästä Otherwise Engaged. Tämä englantilaisen dramaturgin komedia kantaesitettiin vuonna 1975.

Tarinan juoni on kuitenkin varmasti tuttu useimmille teatterin harrastajille monista muista komedioista. Ihmissuhdekiemuroita pyöritetään miehen näkökulmasta. Siinä mielessä Täydellinen lauantai on vuonna 2019 hieman vanhahtava. Mutta toisaalta tietynlainen konservatiivisuus on komedioiden perusominaisuus.

Hauskimmillaan komedia oli, kun Markuksen vaimoa näytellyt Vuokko Huovatta ja Markuksen rakastajatarta näytellyt Vappu Nalbantaglu olivat näyttämöllä ja Strangin yksinpuhelu muuttui dialogiksi.

Saariluoma ohjasi viime talvena Zellerin näytelmästä ruotsinkielisen version Ens lite lungn i huset. Ymmärtääkseni Helsingin kaupunginteatterin yhteydessä toimivan Lilla Teaternin ensi-ilta helmikuussa oli Zellerin näytelmän kantaesitys Suomessa.

Työskentely ruotsinkielellä on varmasti ollut Saariluomalle avartava kokemus ja pohjustanut torstain onnistumista.

Ruotsinkielisellä teatterilla on sen kokoa huomattavasti suurempi merkitys Suomen teatteritaiteelle. Täydellisen lauantain pääroolissa loistanut Strang on toiminut muun muassa Lila Teaternin johtajana.

Sixten Lundberg teki näytelmän Pavelin roolin jo Lilla Teaternin versiossa ja nyt saman roolin suomen kielellä.

Täydellinen lauantai

Helsingin kaupunginteatterin ensi-ilta Areena-näyttämöllä 5.9.2019

Käsikirjoitus Florian Zeller

Suomennos Reita Lounatvuori

Ohjaus Jaakko Saariluoma

Lavastus Antti Mattila

Pukusuunnittelu Maria Rosenqvist

Äänisuunnittelu Antero Mansikka

Naamioiden suunnittelu Maija Sillanpää

Rooleissa Pekka Strang, Vuokko Huovatta, Arttu Kapulainen, Jouko Klemettilä, Sixten Lundberg, Vappu Nalbantoglu, Matti Rasila