Wicked täytti suurenmoisella tavalla teatterin ennakkomainonnan lupaukset. Esitys ei tyytynyt vain kopioimaan Broadwaylla vuonna 2003 kantaesitetyn musikaalin hienouksia, vaan ohjaus, koreografia, lavastus, puvustus, valosuunnittelu ja roolitus perustuivat täysin produktion tekijöiden omiin taiteellisiin ratkaisuihin. Se kertoo jotakin ohjaaja Samuel Harjanteen ja hänen ympärilleen muodostuneen ensemblen osaamisen tasosta. Me saimme nauttia tästä maailmalla huippusuositusta musikaalista täysin uutena, Tampereen Työväen Teatterin omana toteutuksena! Se oli mahtavaa!
Esitys toimi kuin hyvin öljytty tarkkuuskone. Se, miten esityksen tanssijat ja näyttelijät suoriutuivat lähes lukemattomista rooliasujen vaihdoista esityksen rytmin hajoamatta kertaakaan, tuntui lähes taikuudelta. Paraskaan tekninen osaaminen ei kuitenkaan tee musikaalista ainutlaatuista. Hengen loistavalle esitykselle antavat laulujen tulkinnat ja näyttelijäntyö – tuo maaginen yhdistelmä henkilökohtaista karismaa, läsnäoloa ja vuorovaikutusta. Tässä suhteessa roolitukset olivat osuneet napakymppiin.
Toki oikeiden rekrytointien tekeminen on teatterin johdon ja ohjaajien ammattitaitoa. Yasmine Yamajako ja Nomi Enckell olivat avainrooleissa kaksikko, jollaisen löytäminen ei todennäköisesti ole ihan helppoa Suomen kokoisessa maassa. Molemmat lauloivat upeasti erittäin vaikeat laulut. Yamajakon tulkinnat saivat Elphaban roolissa siihen hyvin sopivia dramaattisia ja suorastaan demonisia sävyjä. Enckell toi esityksen Glindana näyttämölle hienojen tulkintojen ohella näyttelijänlahjansa aidosti hauskana komediennena. Molemmat nuoret naiset säteilivät omaa henkilökohtaista karismaansa. Yhtä merkityksellistä oli myös se, että heillä on ilmiömäinen kyky vuorovaikutukseen. Kun he loppukumarrusten aikana, vielä hurjasta outrosta hengästyneinä, nojasivat toisiinsa, tuossa eleessä oli lämpöä, joka sai ainakin minut liikuttumaan.
Yamajako ja Enckell ovat olleet produktion avainhenkilöitä myös toisessa mielessä. Tampereen Työväen Teatteri on onnistunut neuvottelemaan tekijänoikeuksista sopimuksen, joka on antanut paljon vapauksia toteutuksen suhteen. Itse tarinaan ei yleensä saa tehdä mitään muutoksia, ja aivan yhtä ehdottomia sopimuksissa ollaan musiikin suhteen: se pitää esittää juuri niin kuin säveltäjä on sen määritellyt laulajien äänialaa myöten. Olen epämusikaalisena ihmisenä huono erottelemaan sävelasteita, mutta otaksun, että Yamajakon dramaattinen mezzosopraano ja Enckellin kuulaan kirkas sopraano ovat juuri sitä, mitä partituurissa pääroolien tulkitsijoilta edellytetään.
Harjanne on suomalainen Broadway-musikaalien spesialisti, jonka taidot tuntuvat vain karttuvan vuosi vuodelta. Musikaali on ohjaajan ja orkesteria johtavan kapellimestarin yhteistyötä, ja torstain ensi-illassa ilmeisesti kaikki meni kohdalleen. En tiedä, kumpi teatterin orkesterin kapellimestareista oli ensi-illassa tahtipuikossa kiinni, Marko Hilppo vai Maritta Manner, mutta joka tapauksessa näyttämökuvien vyörytys orkesterin luomassa äänimaisemassa kuljetti tarinaa kuin kuohuva koski venettä. Äänisuunnittelija Lauri Malinin kädenjälki kuului siinä, että desibelit oli säädetty juuri oikealle tasolle; tarinan dramaattiset käänteet kasvoivat välillä pauhuksi asti, mutta kertaakaan äänenvoimakkuus ei lyönyt yli.
Peter Ahlqvistin lavastussuunnittelussa ja Eero Auvisen valosuunnittelussa Ihmemaa Oz oli rakennettu Tampereen kaupungin teolliselle perustalle. Ahlqvistin putkista ja pannuista rakentama tehdasmiljöö muuttui Auvisen valoilla kuningattaren linnaksi tai tarinan velhon palatsiksi Toni Haarasen suunnittelemien videoiden tuodessa tähän tilaan avaruuden ja liikkeen tuntua. Skenografiaksi kutsuttu kokonaisuus oli ilmaisuvoimainen, suorastaan mahtava.
Pirjo Liiri-Majavan suunnitteleman puvustuksen taianomaisuus tuli jo mainittua tämän jutun alussa. Esityksen kymmeniä tanssijoita ja näyttelijöitä varten on pitänyt valmistaa satoja eri pukuja. Kaikkia näitä asuja on näyttävän ulkoasun ohella täytynyt yhdistää suorastaan käsittämätön käytettävyys. Miten esimerkiksi selässään monimutkaisia siipiä kantaneet apinat saattoivat muuttaa hahmonsa aivan toisenlaiseksi ikään kuin vain siipiään räpäyttämällä?
Toinen asia, joka sai minut liikuttumaan, olivat lastenlastensa kanssa esitystä seuraamaan tulleet isovanhemmat. Olen sellainen ”ukko” myös itse. Ei heitä kovin montaa ollut, mutta olen varma, että ne lapset, jotka näin pääsivät tutustumaan teatterin taikamaailmaan, muistavat juuri tämän esityksen koko ikänsä. Ehkä juuri heitä varten teatteri on tehnyt esityksestä kiiltävälle paperille painetun, näyttävän, kauniin ja varmasti myös kalliin käsiohjelman. Se toimii muistoesineenä myös niille katsojille, joille Wicked on ainoa kokemus teatterista ehkä vuosiin.
Holzmanin käsikirjoitus ei ole mikään aikuisten satu, vaan ihan oikea satu kaikenikäisille. Tekijän mukaan kekseliäs tarina on jatkokertomus Lyman Frank Baumin lastenkirjalle Ihmemaa Oz (The Wonderful Wizard of Oz). Teatterin antama ikäsuositus esitykselle on 8+. Ikäsuositus on varmaan paikallaan, sillä tätä nuoremmilla muutamat näytelmän dramaattiset käänteet voivat liian pelottavina tulla jatkossa uniin.
Yksi näistä pelottavista kohtauksista oli esityksen alussa. Valtaistuimelle kohotettu Glinda julisti korkeuksistaan pahan Lännen noidan (Elphaba) kuolleen. Kansa hänen jalkojensa juuressa osoitti suosiotaan koreografi Jari Saarelaisen voimaa ja suoranaista aggressiota liikekielen kautta ilmaisseella joukkokohtauksella. Kohtaus heijasteli ihmiskunnan ikiaikaista kirousta – kuvitelmaa siitä, että paha voidaan juuria tästä maailmasta tappamalla.
Sen jälkeen Glindan ja Elphaban tarinaa lähdettiin kuljettamaan takaumien kautta. Kuten hyvässä sadussa kuuluu olla, tarina sisälsi monta hyvää elämänohjetta: Maailma ei ole koskaan mustavalkoinen. Elämään kuuluu kilpailua ja me tunnemme kateutta sekä mustasukkaisuutta, mutta tällaiset tunteet eivät välttämättä ole aidon ystävyyden esteitä. Kauneus ei ole mikään objektiivinen ominisuus, vaan se on katsojan silmässä. Wicked julisti suvaitsevaisuuden ja aidon välittämisen sanomaa kauniisti ja värikkäästi. Holzmanilla on myös näppäriä selityksiä sille, keitä esimerkiksi Baumin kirjan Tinamies ja elävä olkinukke voisivat olla.
Joku voi yrittää saada kiksejä siitä, että tarinan pormestarin vaimon ja Ihmemaata hallitsevan velhon salasuhteesta syntyy vihreä lapsi. Samoin siitä, että ihan kirjaimellisesti vihreänä syntynyt Elphaba puolustaa intohimoisesti eläinten oikeuksia. Joku voi ryhtyä myös arvuuttelemaan, ketä tai oikeammin mitä Jyrki Mänttärin näyttelemä vuohi, tohtori Dillamond, oikeastaan symbolisoi. Dillamondilta kiellettiin tarinassa ensin opettaminen ja sen jälkeen myös puhuminen. Baumin lastenkirjan piilomerkityksistä on taitettu peistä varmaan yli sata vuotta. Ei maksa vaivaa. Kun lähdet katsomaan tätä, ota lapsesi tai lapsenlapsesi mukaan. He tietävät parhaiten, mikä on tässä sadussa merkityksellistä ja mikä ei.
Wicked
Tampereen Työväen Teatterin ensi-ilta suurella näyttämöllä 3.9.2026Sävellys ja sanoitus: Stephen Schwartz Käsikirjoitus: Winnie Holzman Laulujen käännös: Hanna Kaila Tekstin käännös: Reita Lounatvuori Ohjaus: Samuel Harjanne 1:Kapellimestari: Marko Hilpo 2. kapellimestari: Maritta Manner Koreografia: Jari Saarelainen Lavastussuunnittelu: Peter Ahlqvist Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava Naamioinnin suunnittelu: Emmi Puukka Valosuunnittelu: Eero Auvinen Videosuunnittelu: Toni Haaranen
Äänisuunnittelu: Lauri Malin Lauluvalmentaja: Laura Ruusumaa Vastaava tuottaja: Heidi Kollanus Tuottaja: Elise Richt Tiedot esityksen kymmenistä esiintyjistä löydät teatterin verkkosivulta.