Piaf on Tampereen Teatterin uusi täysosuma – Annuska Hannula loisti ja hehkui Piafin roolissa – Esityksen huikea finaali sai sydänalan värisemään

Piafin roolin esittänyt Annuska Hannula on valmistunut muusikoksi TAMK:n musiikin tutkinto-ohjelmasta vuonna 2014 ja teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijätyön koulutusohjelmasta vuonna 2016. Kuva (c) Heikki Järvinen/Tampereen Teatteri 

Tampereen Teatterin upea Piaf päättyi unohtumattomalla tavalla. Piafin roolin näytellyt Annuska Hannula tulkitsi ranskaksi, alkuperäisellä chansonin kielellä Pariisin varpusen kuolemattomaksi tekemän kappaleen Non, je ne regrette rien tavalla, joka tuntui syvällä sydänalassa asti. Hannulalla on upea ääni ja tulkinnassa oli voimaa ja karheutta.

Pam Gemsin näytelmässä oli sitaatti amerikkalaiselta musiikkikriitikolta. Piafin Yhdysvaltojen kiertueen konsertissa istunut kuulija kuvasi, miten hänen poskensa olivat konsertin jälkeen kyynelistä märkinä, vaikka laulaja lauloi hänelle vieraalla kielellä. Piaf teki aikalaisiinsa suuren vaikutuksen ja tekee yhä. Gemsin näytelmä oli koskettava tarina suuren taiteilijan traagisesta elämästä.

Piafissa oli ensi-illassa samat vahvuudet kuin viime esityskauden hitissä Anastasiassa. Chris Whittakerin upea koreografia, ammattitanssijoiden ilmaiseva liikekieli, Juho Lindströmin ja kumppaneiden dynaaminen, jatkuvaa liikettä tukeva lavastus ja Anna Laakson musiikin sovitus ja ohjaus sekä teatterin mahtava bändi muodostivat yhdessä kokonaisuuden, jossa oli imua.

Tällä kertaa myös roolitus on mennyt nappiin. Esityksen finaalin aiheuttaman haltioitumisen jälkeen on vaikea kuvitella parempaa valintaa Piafin rooliin kuin Hannula.

Brittiläisen Gemsin Piaf ei ole musikaali, vaan musiikkinäytelmä. Iivanaisen ohjaamat draamalliset elementit Piafin elämän käännekohdista kertovat kohtaukset loivat esitykseen seesteisiä, tarinallisia elementtejä.

Piafin elämästä on tehty useita elokuvia ja varmasti suuren diivan elämästä ja taiteesta on kirjoitettu myös koko  joukko näytelmiä. Jopa Gemsin teosluettelosta löytyy kaksi versiota tarinasta, vuona 1978 kantaesitetty draama ja vuoden 2008 versio, jonka pääosasta Elena Roger palkittiin parhaasta pääosasta musikaalissa Laurence Olivier -palkinnolla.

Chris Whittakerin ilmava koreografia sekä Juho Lindströmin ja Raimo Salmen oivaltava lavastus pitivät tarinan liikkeessä. Pyörivälle näyttämölle oli rakennettu Piafin elämän karuselli. Karusellin keskuspylvääseen kätketyt ovet toimivat portteina kohtausten sisääntuloille. Jatkuva liike toi esitykseen imua. Oikea ajankuva piirtyi Tuomas Lampisen puvustuksen kautta. Kuva © Heikki Järvinen/Tampereen Teatteri

Gems on käsikirjoituksessaan välttänyt turhaa psykologisointia. Piaf ei ole meille aikuisille kirjoitettu satu, vaan sen raadollisessa realismissa on kaikki tragedian ainekset. Tosin meidän on tänään vaikea sisäistää, millaisissa oloissa viime vuosisadan alkupuolella Pariisin köyhälistö eli ja yritti tulla toimeen.

Käsiohjelman mukaan Edith Giovanna Gossian syntyi vuona 1915 Pariisissa Belleville slummissa. Hänen vanhempansa olivat kierteleviä sirkus- ja katutaiteilijoita. Äiti hylkäsi tyttärensä jo pienenä ja isä katosi vuosiksi ensimmäisen maailmasodan rintamille. Varhaislapsuutensa Edith vietti isoäitinsä bordellissa Normandiassa prostituoitujen kasvattamana. Ainoa lapsensa Edith synnytti 17-vuotiaana ja tuo lapsi kuoli kaksi vuotta myöhemmin aivokalvontulehdukseen.

Gems teki tuon kovan maailman ja kovan elämän näkyväksi pienten yksityiskohtien ja kielen nyanssien kautta. Tässä maailmassa hempeilyyn ei ollut varaa, piti kovettaa itsensä, jos halusi elää. Tämä itsensä kovettaminen näkyi esimerkiksi tavasta, jolla näytelmän Piaf puhui ystävälleen kuolleesta lapsestaan.

Vaikka suomen kieli ei paljasta puhujan yhteiskunnallista taustaa yhtä selkeästi kuin englanti, Jukka-Pekka Pajunen on suomennoksessaan tavoittanut Gemsin näytelmän kielelliset nyanssit hyvin.

Toimintaan perustavista yksityiskohdista hyvä esimerkki oli esityksen alkupuolella nähty kohtaus, jossa Piaf lainaa ystävältään Toinelta (Elisa Piispanen) alushousut mennessään ensimmäistä kertaa tapaamaan manageriaan Luis Lepléetä (Ville Majamaa). Toine ei kaiva pikkuhousuja esiin vaatepiironkinsa laatikosta, vaan mekkonsa alta. Kohtaus kertoi, miten absoluuttisen köyhää kadulla elävien ystävysten elämä oli. Pikkuhousut eivät kuuluneet köyhien naisten arkiseen vaatetukseen viime vuosadan alkupuolen Pariisissa.

Ainakin puoliksi kaduilla eläneiden köyhien omaan tapakulttuuriin kuului myös julkinen pissaaminen. Tälle tavalle ei olosuhteiden takia aina ollut mitään vaihtoehtoa.

Piaf raivasi omalla, aivan poikkeuksellisella lahjakkuudellaan tiensä ryysyistä rikkauksiin maailmankuuluksi tähdeksi. Feministinä Gemsiä on selvästi kiehtonut Piafin elämäntapa. Piaf eli tavalla, jota ei hänen elinaikanaan suvaittu tai sallittu kuin eliittiin kuluneille miehille ja heillekin vain kulissien takana poissa julkisuudesta.

Piaf ei antanut managereidensa tai konsertinjärjestäjien pompottaa itseään, vaan piti päätösvallan omissa käsissään. Varmasti Gemsiä on kiehtonut myös Piafin voimakas ja avoin seksuaalisuus. Tämä tuotiin myös näytelmässä kursailematta esille. Roolihahmon jollakin hyvin syvällisellä tavalla sisäistäneen Hannulan näyttelijäntaidot pääsivät oikeuksiinsa. Hannulan Piafin sisäinen hehku ja aggressiot näkyivät ja tuntuivat.

Anna Laakson sovitukset ja Tampereen Teatterin mahtava bändi olivat esityksen dynamiikan kolmas liikkeelle paneva voima. Kuva © Katri Dahlström/Tampereen Teatteri

Piaf maksoi elämäntavastaan myös kovan hinnan. Hänen elämänsä suuri rakkaus, mainiosti toteutetussa kotauksessa näyttämölle tuotu nyrkkeilijä Marcel Cerdan (Ville Mikkonen) kuoli lento-onnettomuudessa ja myöhemmin Piaf itse loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa. Kivunhoitoon hänelle määrätiin morfiinia, mikä voimisti Piafin päihderiippuvuutta. Lopulta hän kuoli maksasyöpään 47-vuotiaana.

Gemsin tulkinnan perusteella laulajana Piaf oli loppuun asti äärimmäisen pedantti. Tämä puoli suuresta taiteilijasta tehtiin kirkkaasti selväksi kohtauksessa, jossa Hannula moitti orkesteria. Eivät pysy stemmassa.

Samaa tinkimättömyyttä on nyt Tampereen Teatterin ensemblen otteissa. Näyttävä kokonaisuus kertoi kurinalaisesta tekemisestä. Näytelmässä oli yli 40 roolia tai roolihahmoa. Loppukumarruksessa meitä tuli tervehtimään yhteensä kymmenen näyttelijää ja tanssijaa.

Tampereen esitys perustuu Gemsin musiikkinäytelmän vuonna 1978 kantaesitettyyn versioon. Näytelmässä oli mukana 18 Biafin chanson hittiä. Tosin useimmista niistä kuulimme vain Hannulan, näytelmässä Marlene Dietrichiä näytelleen Pia Plitzin tai Piafin ilmestystä esittäneen Elisa Piispasen tulkitsemina katkelmina. Toki jokainen niistä vei vuorollaan tarinaa eteenpäin ja antoi sävyä laulua seuranneen kohtauksen tunnelmalle.

Musiikkiteatteri on kallis teatterin lajityyppi eikä ihme. Jo esitysluvan saaminen edellyttää, että roolituksessa tietyt vähimmäisvaatimukset täytetään. Tarvitaan näyttelijöitä, tanssijoita ja muusikoita. Näytelmän esitysoikeuksien lisäksi pitää myös sopia esityksessä käytettävien sävellysten ja sanoitusten tekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa kappaleiden käytöstä ja niistä maksettavista rojalteista.  

Voin hyvin kuvitella, miten valtavasti tässä on vaadittu työtä, jotta lähes madottomasta on jälleen voitu tehdä mahdollista. Tampereen Teatterissa kaikki näyttää nyt onnistuvan. Anastasia oli valtaisa yleisömenestys ja Piafin kohdalla sama toistuu. Jo ennen ensi-iltaa syyskauden lipuista 97 prosenttia oli myyty. Kannattaa siis kiirehtiä. Lippuja ei todennäköisesti riitä kaikille.      

Piaf

Tampereen Teatterin ensi-ilta suurella näyttämöllä 13.9.2023

Käsikirjoitus: Pam Gems

Suomennos: Jukka-Pekka Pajunen

Ohjaus: Hilkka-Liisa Iivanainen

Musiikin sovitus ja ohjaus: Anna Laakso

Musiikkidramaturgia: Hilkka-Liisa Iivanainen, Anna Laakso, Jan-Mikael Träskelin

Koreografia: Chris Whittaker

Lavastussuunnittelu: Juho Lindström

Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen

Valosuunnittelu: Raimo Salmi

Äänisuunnittelu: Jan-Mikael Träskelin

Kampausten, peruukkien ja maskien suunnittelu: Riina Vänttinen

Rooleissa: Annuska Hannula, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Pia Piltz, Pyry Smolander, Patrik Riipinen, Matti Hakulinen

Orkesteri: Anna Laakso, kapellimestari, piano, Juha-Pekka Koivisto, viulu, Tiia Karttunen, harmonikka, Timo Järvensivu, sähkökitara, akustinen kitara, Ville Rauhala, kontrabasso

Tanssimalla kohti taivaan kirkkautta – Marjo Kuuselan löytämästä tarinasta syntyi loistavaa tanssiteatteria – Tsuumin vasulaiset polkivat intohimon paholaista polkan tahtiin

Koreografiaan kuului myös näyttäviä nostoja, joista yksi lennätti Riikka Puumalaisen kohti valoa korkean pylvään päähän. Kuvan kohtauksen muut esiintyjät ovat Patrik Riipinen, Timo Saari, Johanna Elovaara, Reetta-Kaisa Iles ja Ville Rauhala bassoviuluineen. Kuva © Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Torstaina kantaesitetty Käärmeenpääntallaajat on Tampereen Työväen Teatterin ja Espoon Kaupunginteatterin yhteinen satsaus tanssiteatteriin. Esitys perustuu ohjaaja Marjo Kuuselan löytämään kiinnostavaan tarinaan vasulaisista. Pelimanniyhtyeen konsertista alkanut esityksestä kasvoi ensi-illassa inhimillisten tunteiden koko kirjoa kuvaava fresko.

Tunteiden kuvaamisessa tanssi on voimakas väline. Tavoiteltuun flow-tilaan mentiin Tampereen Työväen Teatterissa hämäläisittäin hitaasti kiiruhtamalla. Tavoite kuitenkin saavutettiin ja ainakin osa katsojista lankesi loveen. Meille muille esitys henki välittämisen tunnetta ja inhimillistä lämpöä.

Esityksessä oli mukana noin 60 Tampereen yhteiskoulun lukion oppilasta. Heidän osuutensa alkoi teatterin lämpiössä jo ennen kuin esitys siirtyi suurelle näyttämölle. Joukkokohtauksiin nämä opiskelijat toivat sellaista näyttävyyttä ja voimaa, johon millään ammattiteatterilla ei ole yleensä henkilöresursseja.

Nuorille lukiolaisille tanssi-ilmaisua opettaneet Liina Siimes ja Lotta Kaarla sekä teatteri-ilmaisua opettaneet Jyri Siimes ja Leena Tanhua ovat hioneet reilussa puolessa vuodessa näistä nuorista erinomaisia esiintyjiä, joiden kantti kesti esiintymisen myös teatterin varsinaisen kontekstin ulkopuolella, jossa yleisö ei ollut varautunut tämän kaltaiseen vuorovaikutukseen. Näyttämön joukkokohtauksissa lukiolaiset loistivat. Joukon voima tihentyi esimerkiksi kohtauksessa, jossa tarinan vasulaiset tanssivat kohti taivasta. Hyppy, hyppy, hyppy… Kivimäen haitarin säestyksellä tällä liikkeen ja saman sanan toistolla oli suggestiivista imua.

Lukiolaisten oma jatko-osa esitykselle, Käärmeenpääntallaajat II saa ensi-iltansa Teatterimontussa 17. toukokuuta.

Päävastuun tarinan kuljettamista kantoivat Tanssiteatteri Tsuumin kuusi tanssijaa. Kriitikko Auli Räsäsen määritelmän mukaan vuonna 1998 perustettu helsinkiläinen ryhmä on tehnyt suolaiselle kansantanssille saman minkä Värttinä on tehnyt suomalaiselle kansanmusiikille.

Käärmeenpääntallaajissa tanssijoiden liikekielessä näkyivät ryhmän osaaminen ja juuret suomalaisen kansantanssin uudistajana. Tsuumin taiteellisen johtajan Reetta-Kaisa Ilesin, Marjo Kuuselan ja ryhmän tanssijoiden luomassa koreografiassa paritanssista lähtevää perustaa oli laajennettu upeilla sooloilla ja monenlaisilla tanssin erityylisuuntia ja vivahteita sisältävillä mausteilla.

Teatterisalissa esitys alkoi Patrik Riipisen hurjalla soololla katsomon ensimmäisten penkkirivien lomaan rakennetulla apunäyttämöllä. Soolossa sysimustan körttiläisyyden aiheuttamat paineet melkein musersivat miehen lattiaa vasten. Liikekielestä tuli mieleen hakemattakin hidastettu katutanssi.

Esityksessä oli mukana noin 60 Tampereen yhteislyseon oppilasta. Projektissa mukana olevat nuoret aloittivat tanssi- ja teatteri-ilmaisun harjoitukset viime syksynä. Ulkopuolinen ei voi tietää, mikä on ollut kunkin oppilaan lähtötaso, mutta esityksen perustella osaamista ja lahjakkuutta näillä nuorilla riittää. Heidän esiintymisensä toi joukkokohtauksiin näyttävyyttä ja voimaa. Kuva © Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Aloituksen jälkeen siirryttiin kohtaus kohtaukselta kohti vasulaisten vapauden teologiaa. Liikkeen johtajan Iisakki Vasun nimeä kantavan uskonnollisen lahkon edustajat palvoivat jumalaa polkan tahtiin. Ruumiin tuottama ilo oli lahkon jäsenille jumalan tahto ja se johti myös seksuaaliseen heräämiseen ja vapautumiseen. Tansseissa tätä seksuaalista heräämistä ja iloa kuvattiin joukkokohtauksilla, duetoilla ja sooloilla kauniisti.

Ruumiin ja sielun yhteyden palvonta huipentui toisen jakson alussa. Johanna Elovaaran apunäyttämöllä esittämä soolo laajeni joukkokohtaukseksi, jossa käärmeen päätä tallattiin oikein jytinällä. Sen jälkeen ryhdyttiin puimaan vasulaisten ”vapaan rakkauden” jälkiseurauksia. Aika kulki vääjäämättä myös vasulaisten ohi ja tässä ajan pyörässä oli pakko roikkua kiinni.

Viimeisessä näyttävässä joukkokohtauksessa, tarinan loppuhuipennuksessa Riipinen pyöri taustalla hameeseen pukeutuneena dervissinä. Se kertoi meille, ettei vasulaisuus ole ollut mikään poikkeus uskontojen kirjossa, vaan tanssimalla on palvottu jumalaa ja pyritty saavuttamaan taivaallinen hurmos myös monissa muissa uskonnoissa.

Meidät katsojat otettiin mukaan esitykseen heti alussa. Yhteistä laulu ja tanssiesitystä johtivat rivin päissä mikrofoneja käyttäneet Reetta-Kaisa Iles ja Tuomas Juntunen. Kuva © Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Janne Teivaisen skenografia tuki teoksen tarinaa. Meidän kristillisessä kulttuurissamme jokaisella on oma risti kannettavanaan. Teivaisen lavastuksessa tämä taakka oli iso, mutta kevyt kantaa. Teivaisen suorakaiteen muotoiset laatikot toimivat myös alustana, kun Riikka Puumalaisen tulkitsema roolihahmo upeassa nostossa kurotti seurakuntansa tukemana kohti taivasta ja sitten lankesi alas.

Torstain Käärmeenpääntallaajat oli kunnianosoitus Ari Nummiselle. Metallimiehestä itsensä tanssijaksi ja koreografiksi kouluttautunut ja koulinut Numminen on suomalaisen tanssitaiteen elävä legenda. Esityksessä Numminen tanssi oman soolonsa, joka osoitti ainakin minulle, ettei tanssijoilla ole parasta ennen päivää. Sen minkä tanssija nivelien notkeudessa vuosien kuluessa menettää, korvaa elämänkokemuksen tuoma viisaus.   

Käärmeenpääntallaajien bändi on ymmärtääkseni koottu tätä esitystä varten. Kivimäen lisäksi siinä soittivat Pekko Käppi ja Ville Rauhala. Lisäksi näyttämöllä kävi kelloja kilauttelemassa esityksen äänisuunnittelun tehnyt Antti Puumalainen. Soitinvalikoimaan kuului muun muassa Kivimäen kaksirivinen haitari, Käpin soittamat jouhikko ja mandoliino sekä Rauhalan bassoviulu. Esityksen lauluja tulkitsivat Iles, näytelmän nimiroolin esittänyt Tuomas Juntunen ja me kaikki yhdessä.

Esityksen luoneen prosessin yhteisöllisyyttä korostetaan käsiohjelmassa sillä, että esiintyjiä ei erillä heidän tehtäviensä perusteella.

Viimeisen silauksen täydellisyyttä hipovaan kokonaisuuteen antoivat Mirkka Nyrhisen suunnittelemat puvut. Vaikka tarinassa liikuttiin ajallisesti 1800-luvulla, Nyrhisen puvut olivat ajattomia. Viimeisen silauksen puvustukselle antoivat Käpin ja Rauhalan oranssit lippalakit. Vaikka Hankkijaa ei enää ole eikä ehkä Hankkijan lippalakkejakaan, nuo oranssit päähineet veivät mielikuvat keskelle sitä uskonlahkojen Suomea, jossa intohimo on suurin kaikista kuolemansynneistä.

Vasulaisuus on merkillinen luku suomalaisten herätysliikkeiden historiassa. Etelä-Pohjanmaalla vaikuttanut Iisakki Vasun johtama lahko edusti 1800-luvun alkupuolella jonkinlaista varhaista hippiliikettä. Seuroissa tanssittiin ja iloittiin. Tanssi kutsuttiin taivaan hypyksi. Liikkeestä tiedetään vähän, koska liikkeen salliva ja kannustava suhtautuminen seksuaalisuuteen pakotti sitä kokoontumaan salaa.

Esityksen tanssijat ja muusikot kertovat uskostaan, esitystä koskevista ajatuksistaan ja tavoitteistaan Tsuumin Instagram-julkaisuissa.  

Käärmeenpääntallaajat

Tanssiteatteri Tsuumin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteinen kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä 16.3.2023

Esitys on Tampereen Työväen Teatterin ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistuotanto

Espoon Kaupunginteatterin ensi-ilta on 4.4.2023

Esitysdramaturgia: Marjo Kuusela

Musiikki: Anne-Mari Kivimäki

Koreografia: Reetta-Kaisa Iles, Marjo Kuusela ja työryhmä

Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Janne Teivainen

Pukusuunnittelu: Mirka Nyrhinen 

Esiintyjät: Johanna Elovaara, Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Taito Hoffren, Anne-Mari Kivimäki, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Antti Puumalainen, Riikka Puumalainen, Timo Saari, Patrik Riipinen, Altti Kiuru

Vierailija: Ari Numminen