Miten käy William Shakespearelta rock’n’roll? – Kaupunginteatterin & Julia on voimauttava ja hauska satiiri meistä taideuskovaisista konservatiiveista

Helsingin Kaupunginteatterin & Julia oli Max Martinin hittien vyörytys. Se täytti ensi-illan makeaan leivokseen ikuistetun symbolin lupauksen. Musiikki avaa suoran väylän meidän tunteisiimme. Nyt tätä makeaa herkkua tarjoiltiin Porvoon mitalla. Tunnelma suuren näyttämön täpötäydessä katsomossa kohosi biisi biisiltä ja kiehui lopulta kohti kattoa vapauttavan hurmoksen kautta. Upeat tulkinnat, villit tanssikohtaukset, orkesterin mahtava soundi ja viimeisen päälle oikeaoppinen konserttiestetiikka näyttämökuvissa nousivat päähän kuin häkä.

Renée Böökin tulkinnat Max Martinin hiteistä olivat upeita. Näyttelijänä Böök on omien sanojensa mukaan kokematon. Minun silmissäni hänen tapansa näytellä toisti sen illuusion ainutkertaisuudesta, joka tekee aina joskus teatterin harrastajien esityksistä ainutlaatuisia. Kuva (c) Otto-Ville Väätäinen

Pidin myös tämän hittihurjastelun puitteiksi sepitetystä kehystarinasta. Se oli opiksi ja ojennukseksi meille ”taideuskovaisille”. Myös hänen ylhäisyytensä William Shakespeare on syytä aika ajoin laskea alas jalustaltaan ja pyyhkiä tämän kolossin päältä ainakin ne kaikkein tunkkaisimpien tulkintojen pölyt. Tuli hakemattakin mieleen Tampereen Teatterin Romeo ja Julia viime keväältä. Paikallinen kriitikko tuomitsi ensin Teatterikorkeakoulun opiskelijat kerettiläisiksi, koska he olivat muka kyseenalaistaneet Shakespearen tuotantoa, ja poltti sitten samassa roviossa myös Paavo Westerbergin ohjauksen ja tähän jumalanpilkkaan osallistuneet teatterin juuri keski-ikään ehtineet vakituiset näyttelijät ”boomereina”.

Martin on 30 vuoden aikana kirjoittanut ystävineen hämmästyttävän määrän hittejä, joita ovat esittäneet ja joiden kautta ovat nousseet maailmanmaineeseen sellaiset tutut tähdet ja yhtyeet kuin Britney Spears, Backstreet Boys, ’N Sync, Katy Perry, Taylor Swift ja Ariana Grande. Tämä populaarimusiikin velho ei ole kotoisin Los Angelesista tai New Yorkista, hän ei ole Shakespearen prinssi Tanskan maalta, vaan hämmästyttävän tasavaltaisesti ajatteleva popin kuningas Ruotsista.

Vuonna 1971 syntynyt Karl Martin Sandberg on antanut harvoin haastatteluja. Minua on hämmästyttänyt niissä harvoissa löytämissäni se nöyryys, jolla Sandberg suhtautuu työhönsä ja hänen luomiensa hittien menestykseen. Siksi kanadalaisen käsikirjoittajan David West Readin rinnastava tematiikka osui ja upposi. Kulttuuripiireissä on 1800-luvulta asti käyty keskustelua (Shakespeare authorship question) aiheesta, voiko köyhän hansikkaantekijän kouluja käymätön poika William Shakespeare olla oikeasti näiden hänen nimissään julkaistujen näytelmien ja sonettien todellinen kirjoittaja. Voiko ruotsalaisen luokanopettajan ja poliisin poika olla uuden ajan populaarimusiikin ehkä merkittävin tekijä, oman alansa nerokas Shakespeare?

Tyynysota kuuluu jo lähes ikonisella tavalla naisten ystävyyttä ja solidaarisuutta ilmaisevaan kuvastoon. Kuvassa tarinan May (Niki Rautén, Anne Hathaway (Mario Lund), Julia (Renée Böök) ja imettäjä (Laura Alajääski). Kuva (c) Otto-Ville Väätäinen

Read alkoi purkaa tätä luokkasidonnaista neromyyttiä vastakkainasettelun kautta. Musikaalin tarinassa Shakespearen vaimo Anne Hathaway tarttuu päättäväisin ottein miehensä sulkakynään ja alkaa kirjoittaa jatko-osaa Romeon ja Julian tarinaan. Lapsivaimona arkkuun laitettu Julia ei kuole, vaan Veronan hautausmaalle sijoittuvasta viimeisestä kohtauksesta alkaa tämän vasta 13-vuotiaan tytön kasvutarina. Helsingin Kaupunginteatterissa tämä koskettava kasvutarina sai viimeisen silauksen loppukumarrusten aikana. Julian osassa upeasti laulanut Renée Böök tuli viimeisenä kumartamaan yksin hehkuen sitä läsnäoloa, jota voimauttavat biisit olivat meihin kaikkiin ladanneet.

Hömpältä aluksi kuulostaneella, lempeällä satiirilla Read on halunnut muistuttaa, että yltiöromantiikka on patriarkaatin viimeisiä valloittamattomia linnakkeita. Romeossa ja Juliassa ei eletä, vaan kuollaan suurten tunteiden takia. Marssijärjestystä on siksi syytä muuttaa. Elämää suurempi rakkaus ei ole vain kaikki aistit huumaava hormonaalinen myrsky, vaan se voi olla myös vallankäytön ja manipulaation väline. Ehkä juuri siksi en ensin nähnyt & Julia -musikaalin tunnuslogossa sydämen ympärillä kuulokkeita, vaan kuulosuojaimet. Tämän musikaalin Julia kuunteli sydämensä ääntä järjen kanssa.

Shakespearen näytelmässä Julia on tosiaan vasta 13-vuotias romanssin alkaessa. Se käy ilmi Julian äidin ja imettäjän keskustelussa heti ensimmäisessä näytöksessä. Se ei ollut ilmeisesti vielä sopiva naimaikä tyttölapselle edes 1500-luvun Englannissa tai Shakespearen kuvitteellisessa Veronassa, koska isä Capulet toivoo Juliaa kosineen kreivi Parisin malttavan mielensä vielä siihen asti, että tyttö täyttää 15 vuotta.

Readin käsikirjoituksessa tätä nykyajan ihmisiä pöyristyttävää ikäkysymystä tuodaan esiin, kun karkumatkalla olevat Julia, hänen imettäjänsä ja heidän ystävänsä May pyrkivät Pariisissa yrmeän portsarin ohi ”renessanssitanssiaisiin”. En ole ehkä kovin väärässä, kun arvaan, että Readin mielessä on näytelmän näkökulmaa valitessaan ollut maailmalla jyräävä, uskonnollisen oikeiston käynnistämä liikehdintä ja sen ilmiöihin kuuluva Stay-at-Home Daughter -ajattelu. Maailman kaikki talebanit eivät asu Afganistanissa. Amerikkalaisen populaarikulttuurin viehättäviin puoliin kuuluu se, että hyvin painavia asioita sanotaan – tai useammin niihin vain viitataan ikään kuin ohimennen – niin ettei tällainen hidasjärkinen pysy aina mukana.

Gunilla Olsson-Karlssonin koreografia oli ammentanut vaikutteita street dancelle tyypillisestä liikekielestän. Elina Kolehmainen oli puvustuksessa yhdistellyt renessanssin pukuja ja nuorten katumuotia. Kuva (c) Otto-Ville Väätäinen

Read haastaa käsikirjoituksessaan meitä kaikilla niillä elämänalueilla, jotka ovat uskonnollisen oikeiston hampaissa. Anne Hathaway (Maria Lund) puolustaa tasa-arvoista avioliittoa, Julia (Renée Böök) naisten itsemääräämisoikeutta ja oikeutta omaan kehoon, May (Niki Rautén) sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja Francois (Martti Manninen) autismin kirjon ihmisten ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta.

Julian roolitus on kansainvälisesti ollut myös tietoinen ja voimauttava kannanotto rodullistettujen esiintyjien tilan ottamisen ja rasismin vastaisuuden puolesta. Helsingissä Böökin upea, karismaattinen esiintyminen oli minulle puhdistava ja vapauttava vastavoima sille ahdistukselle, jota yhä kamalampia piirteitä saava maahanmuuttokeskustelu meillä herättää.

Broadway-musikaalin toteutuksessa on noudatettava esitysoikeuksia koskevaa sopimusta viimeistä pilkkua myöten. Ohjaaja Samuel Harjanteen, koreografi Gunilla Olsson-Karlssonin, kapellimestari Eeva Konnun ja lavastaja Peter Ahlqvistin raudanluja ammattitaito näkyi ja kuului siinä, että & Julia loisti ja hehkui aivan samalla tasolla kuin se on hehkunut ja loistanut Broadwaylla. Samaan kovan luokan ammattilaisten tiimiin kuuluvat video- ja valosuunnittelusta vastanneet William Iles ja Toni Haaranen sekä renessanssin muotia ja nykynuorten tyylejä hienosti puvustuksessa yhdistänyt Elina Kolehmainen. Äänisuunnittelusta vastanneelle Kai Poutaselle kiitos siitä, että vaikka nyt laulettiin välillä todella korkealta ja kovaa, niitä kuulosuojaimia ei esityksen missään vaiheessa kaivannut. Kaupunginteatterin ammattitaitoon ja vahvuuksiin kuuluu myös se, että sen vakivahvuuteen kuuluvien näyttelijöiden joukossa on monta poikkeuksellisen hyvää laulajaa.

& Julia

Helsingin Kaupunginteatterin ensi-ilta 20.8.2026

Sävellykset ja laulujen sanat: Max Martin ja ystävät

Käsikirjoitus: David West Read Kymmenien näyttelijöiden, tanssijoiden ja muusikoiden suurtuotannon muut tekijät löytyvät esityksen käsiohjelmasta.

Peltienkelit on Tampereen Teatterin historian ensimmäinen katuteatteriesitys – Tampereen sateenkaari-ihmisistä kertova esitys päättyi Mixei ravintolassa Arttu Soilumon huikeaan drag queen show’hun – Matkaa tehtiin homojen historiaan apostolin kyydillä  

Teatteritekniikka kulki esityksen mukana Paavo Leppäkosken ja Arttu Soilumon vetämissä kärryissä. Liikkeelle lähdettiin kolmen kilometri taipaleelle Eteläpuistosta. Kuva © Heikki Järvinen

Tampereen Teatterin Peltienkelit oli harvinaista herkkua. Esitys oli katuteatteria ja Arttu Soilumo oli työryhmineen ottanut sooloesityksensä gueer-näyttämöksi Tampereen keskustan kadut Eteläpuistosta aina Itsenäisyydenkadulle, jossa sijaitsee sateenkaariyökerho Mixei.

Peltienkelit oli matka, jonka aikana me ihan konkreettisesti kävelimme monta kertaa risteykseen, jossa taide ja tiede kohtasivat. Soilumo on pyrkinyt tarinoiden kautta kuvamaan sitä psykofyysistä todellisuutta, jossa sateenkaari-ihmiset ovat eri vuosikymmenillä eläneet Tampereella viime vuosisadalla ja nyt. Käsikirjoitusta kirjoittaessaan Soilumon tärkeimpänä lähteenä on ollut tutkija Tuula Juvosen tieteellinen työ.

Miltä sitten Tampere näytti gueer-näkökulmasta tämän kolmen kilometri patikoinnin aikana? Ilmapiiri sateenkaari-ihmisiä kohtanaan on ollut Suomen Manchesterissa poikkeuksellisen suvaitsevainen, kun muistetaan, että homoseksuaaliset teot oli rikoslaissa kriminalisoitu aina vuoteen 1971 saakka ja tautiluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin vasta vuonna 1981.

Ainakin minulle esitys teki näkyväksi syitä tälle poikkeuksellisen suvaitsevalle ilmapiirille sen jälkeen, kun olimme Soilumon sanoin lähteneet ”ihan homona” liikkeelle. Tärkein syy on ollut epäilemättä se, että brittien puuvillaimperiumi teki Tampereesta jo ennen sotia nuorten naisten kaupungin. Tämän ulottuvuuden Soilumo avasi tarinassa, jossa 15-vuotias Finlaysonin pumpulityttö sai ensisuudelman otsalleen vähän vanhemmalta tytöltä ja lupasi kostaa sen samalla mitalla.

Tampere on ollut naisten kaupunki ja sen hengen on luonut naisten kyky empatiaan ja suvaitsevaisuuteen. Olen varman, että tämä suvaitsevaisuus on myös kaupungin nykyisen kukoistuksen perusta. Kyselytutkimuksissa Tampere on suomalaisten mielestä ylivoimaisesti suosituin paikkakunta olla ja elää.   

Tampere oli Suomen sisällissodan tragedian päänäyttämö, jossa vuonna 1918 ruumiit peittivät kadut taistelujen ja summittaisten teloitusten jäljiltä. Pitkän marssimme toinen etappi oli Vapaudenpatsas Hämeenpuistossa. Klassista pylvässoturia esittävä patsas ojentaa miekkaansa kohti työväentaloa, joka oli paitsi punikkien pesä, myös sateenkaari-ihmisten ensimmäinen julkinen kohtauspaikka. Tuota ylimmässä kerroksessa toiminutta tanssiravintolaa kutsutiin tuttavallisesti Hinttivintiksi.

Meidän pitkän marssimme teemaan tämän heteronormatiivisen pylväspyhimyksen yhdisti myös sen veistäjä Viktor Jansson. Jansson oli Suomen ehkä ulkomailla tunnetuimman taitelijan Tove Janssonin isä. Tove eli suuren osa elämästään parisuhteessa taidegraafikko Tuulikki Pietilän kanssa. Nuorena hänellä oli myös läheinen suhde Tampereen Teatterikesän pitkäaikaisen taiteellisen johtajan Vivica Bandlerin kanssa.

Vain huonokätisen kivenheiton päässä patsaasta oli seuraava etappi, Hämeenpuiston osoite, jossa toimi aikoinaan lesbojen suosima ravintola Nice Place. Tämän maineikkaan baarin muistoksi esityksen äänisuunnittelijan, Paavo Leppäkosken vetämien kärryjen kovaäänisistä alkoi soida Liisa Akimofin biisi Lesbohuora.

Sateenkaari ihmisillä on ollut useita muitakin tunnettuja kokoontumispaikkoja Hinttivintin jälkeen. Soilumo esitteli niistä meille Tiiliholvin, Ylioppilastalon ja tietenkin Tillikan, jonka perähuoneessa perustettiin vuonna 1973 sateenkaariväen etuja ajava yhdistys Vagabondi ry. Nykyisin Sinuiksi ry. nimellä toimiva yhdistys perustettiin siten vuotta aikaisemmin kuin valtakunnallien kattojärjestö Seta ry.

Eino Salmelaisen me hyvästelimme Hämeensillalla, ”Kolmen kovan kullin kujalla”. Arttu Soilumon tulkinta tästä tamperelaisen teatterin suurmiehestä oli humoristinen ja itseironinen. Kuva © Heikki Järvinen

Tampereen Teatterin historian ensimmäinen katuteatteriesitys lähti liikkeelle Eteläpuistosta, joka oli homomiesten suosima kohtauspaikka. Nimensä esitys on saanut puiston vihreäksi maalatuista ulkokäymälöistä, joita kutsuttiin peltienkeleiksi. Käymälät ja alueen kasvillisuus, pusikot tarjosivat näkösuojaa seksuaalisen kanssakäymisen akteille.

Kokoontuminen oli Wäinö Aaltosen veistämän Tukinkantajat ja Ostoksilta paluu -reliefien luona.

Jo ennen liikkeelle lähtöä vuonna 2021 Tampereen yliopistosta teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Soilumo osoittautui poikkeuksellisen karismaattiseksi ja valovoimaiseksi näyttelijäksi. Ainakin minut hän sai matkan varrella äänenpainoillaan, eleillään ja sanattomalla huumorillaan hykertelemään monta kertaa. Osaamisen koko repertuaari lävähti auki ensimmäisen kerran, kun Soilumo näytteli Tampereen Teatterin edessä ja Tillikassa Eino Salmelaista.

Tampereen Teatterin ja Tampereen Työväen Teatterin pitkäaikainen johtaja oli Soilumon sanoin umpihomo, oikea hinuri. Molemmat sanat kuvaavat miehen vahvaa homoseksuaalista identiteettiä. Soilumon tulkinta Salmelaisesta oli humoristinen ja epäilemättä myös itseironinen.

Toiseuden toiseen puoleen, yksinäisyyden teemaan tartuttiin Hämeensillalla, tuolla ”Kolmen kovan kullin kujalla”.  Meitä kehotettiin ajattelemaan, miltä Salmelaisesta on tuntunut, kun hän on istunut yksin takapuoli huurteessa, kylmällä penkillä kosken rannalla ja odottanut ja toivonut kohtaavansa jonkun toisen homon.

Transseksuaaliset ihmiset muodostavat LGTBQ+ -ihmisten joukossa ryhmän, jonka syrjintä on lainsäädännössä jatkunut Suomessa aina meidän päiviimme asti. Laki juridisen sukupuolen korjaamisesta ihmisen itse kokemaa identiteettiä vastaavaksi vahvistetiin vasta viime vuonna.

Transseksuaalisuudesta kertomisen Soiluma aloitti tarinalla pispalalaisesta transnaisesta, jota poliisi epäili prostituutiosta. Kertojana oli Soiluman näyttelemä naiskonstaapeli, joka oli määrätty tekemään epäillylle ruumiintarkistus. Kohtausta varten olimme marssineen osoitteeseen Ojakatu 1, sen talon edustalle, jossa Eeva-Liisa Manner asui kuolemaansa saakka.

Seuraava tarina kertoi transnaisesta, Tanjasta, joka tuli ulos kaapista vasta 58-vuotiaana. Soiluman esitystä varten haastattelema Tanja von Knorringin oli sitä ennen luonut merkittävän uran, perustanut perheen ja tullut isäksi.    

Puuvillateollisuus teki Tampereesta leimallisesti nuorten naisten kaupungin viime vuosisadalla. Kaupungin poikkeuksellisen suvaitsevaisesta ilmapiiristä me saamme epäilemättä kiittää naisten ennakkoluulottomuutta ja kykyä tuntea empatiaa. Naisten välisistä suhteista Soilumo kertoi tarinoita Koskipuistossa. Kuva © Heikki Järvinen

Tämä tarina kerrottiin matkalla Tampereen tuomiokirkolle. Kirkossa Soiluma kertoi tarinoita katastrofista, joka kohtasi sateenkaariyhteisöä 80-luvulla. Homoyhteisöissä alkoi levitä kaikkialla maailmassa tappava sairaus, jonka aiheuttajaa ei aluksi tiedetty. Homouden tuomitsijat puhuivat jumalan rangaistuksesta ja homorutosta.

Myös suomessa ihmisiä kuoli HIV-viruksen aiheuttamaan immuunikatotautiin. Soiluoman lähteistään saama kuva näistä AIDS-kuolemista oli kuitenkin erilainen kuin esimerkiksi United Colors of Bennetonin ikonisessa mainoskuvassa, joka on iskostunut meidän tuon ajan eläneiden tajuntaan.

AIDS:iin kuolleiden homojen muistoksi me sytytimme kirkon portaille kynttilälyhdyn. Tai niin oli tarkoitus. Kovan tuulen takia kynttilä ei ottanut tulta, mutta ele oli silti koskettava.

Kirkossa meidän piti kohdata jälleen myös uusi, sateenkaarikansaan kuulunut merkittävä taiteilija. Tuomiokirkon alttaritaulun Ylösnousemus on maalannut Magnus Enckell, kaappihomo, jonka seksuaalisesta suuntautumisesta ei jäänyt hänen elämäntapansa ja maalausten perusteella epäselvyyttä. Enckell asui yhdessä italialaisen miesmallin kanssa ja hän maalasi suuren määrän alastontutkielmia miehistä.

Pitkä vaellus päättyi lopulta kolmen kilometrin ja kahden ja puolen tunnin tarpomisen jälkeen sateenkaarikansan omaan yökerhoon Itsenäisyydenkadulle. Mixein estradilla Soilumo esitti meille huikean drag queen show’n, joka sai joka iikan meistä hihkumaan ja nauramaan hullun lailla. Viimeistään tämä show vakuutti Soilumon aivan poikkeuksellisista kyvyistä näyttelijänä. Varmasti yksi vaikuttavimmista tunteista, joita teatteri voi herättää on ilo.

Homojen vaino on ollut hyvin vahingollista myös yhteisöille ja yhteiskunnille, joissa sateenkaari-ihmiset ovat eläneet. Vahingollisuudessaan se vertautuu juutalaisten kokemaan vainoon. Lahjakkaita ihmisiä on työnnetty yhteiskunnan marginaaliin. Syrjintä on eettisesti väärin ja se on samalla johtanut vuosisatojen kuluessa valtavaa inhimillisten voimavarojen haaskausta.

Soilumon katuteatteri näytti meille sen, että monet nimekkäät taiteilijat ovat olleet sateenkaari-ihmisiä. Eikä tämä päde vain taiteeseen, vaan myös tieteen historiasta löytyy merkkihenkilöitä Leonardo da Vincistä Alan Turingiin. Viimeksi mainittu kehitti tietokoneiden matemaattiset perusteet.

Soilumo on itse käsikirjoittanut sooloesityksensä. Hän on tehnyt sitä tutkijan otteella. Nähnyt paljon vaivaa tamperelaisten sateenkaari-ihmisten historian selvittämiseksi. Esityksessä hän toi esiin myös oman homoutensa. Se on osa hänen persoonallisuuttaan eikä asiaa tietenkään ollut mitään syytä piilotella jo esityksen aiheen takia.

Soilumo edustaa uutta teatterintekijöiden suupolvea. Raikas, vaikuttava ja myös hyvin informatiivinen esitys kertoi hyvää myös Nätyn koulutuksesta.

Tänä syksynä KOM-teatterin Seitsemän tarinaa häpeästä ja Q-teatterin Tuvi toas eli pulu huoneessa näyttivät ainakin minulle, että uuden sukupolven tekijöillä on kykyä käsitellä uudesta ja raikkaasta näkökulmasta sellaisia vaikeita aiheita kuin mielenterveyden ongelmat ja maahanmuutto.

Peltienkelit on tietenkin myös uusi sulka Tampereen Teatterin johdon hattuun. Teatterin johto ei laittanut teatterin suuren näyttämön remontin ajaksi henkilökuntaa kilometritehtaalle, vaan ensemble on toteuttanut rohkeita, jopa riskialttiita ideoita teatterin seinien ulkopuolella. Yhdessä kaupunginorkesterin kanssa toteutettu Taru sormusten herrasta on osoittautunut valtavaksi yleisömenestykseksi.

Myös Peltienkeleiden kaikki liput myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaa. Sitä toki selittää osin se, että tälle Tampereen ehdottomasti suurimmalle näyttämölle mahtuu kerralla vain 25 katsojaa.

Teatterin on pitänyt ottaa huomion muun muassa liikenneturvallisuus. Toinen syy on tietysti se, että osa esityksestä, tuo Soilumon upea drag queen show esitettiin Tampereen pienimmällä näyttämöllä. Mixein kellarissa sijaitseva tanssilattia on postimerkin kokoinen ja kun sinne oli asetettu 25 tuolia, tila oli täpötäynnä.

Varovaisuudesta kertoi se, että esitykselle on laitettu 16 vuoden ikäraja. Olin aistivinani siinä kaikuja vuonna 1999 kumotusta kehotuskiellosta. Itse esityksessä ei ollut mitään sellaista, jota yläkoulua käyvät murkkuikäiset eivät voisi nähdä, kuulla ja kokea.  

Tampereen Teatteri on totuttu pitämään ohjelmaprofiililtaan kaupungin kahdesta suuresta ammattiteatterista konservatiivisempana. Olen nähnyt viime aikoina niin vähän Tampereen Työväen Teatterin näytelmiä, ettei minulla ole otsaa väittää, että osat olisivat Otso Kauton potkujen jälkeen tässä suhteessa vaihtuneet. Aika näyttää.

Peltienkelit

Tampereen Teatterin kantaesitys kaupungin kaduilla ja Mixei ravintolassa 8.10. 2024

Käsikirjoitus ja ohjaus Arttu Soilumo

Esiintyjä ja kaupunkikierroksen vetäjä Arttu Soilumo

Äänisuunnittelu Paavo Leppäkoski

Ääniteknikko, Dj Paavo Leppäkoski ja Niko Hukka

Pukusuunnittelu Silja Kaarne

Ääninäyttelijät Annuska Hannula, Eeva Hakulinen ja Paavo Leppäkoski

Käsikirjoituksen ja ohjauksen sparraus Antti Mikkola

Käsikirjoituksessa käytettyjä lähteitä

Tuula Juvonen: Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia. 2002. Osuuskunta Vastapaino, Tampere.

Hanna Nikkanen ja Antti Järvi: Karanteeni – kuinka aids saapui Suomeen. 2014. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki.

Tanja von Knorringin haastattelu. 2024.

Sateenkaarihistoriaa tallentavan Työväenmuseo Werstaan arkistot, esim.

Setahuuto-jäsenjulkaisun Numero 1/-95 ja 96-lehden numero 5/-72 

Lukuisat blogit, keskustelupalstat ja juorut