Kuunnelma Eerika Rantasen tähänastinen elämä on mykistävä esimerkki luovan yhteisön kyvyistä ja voimasta. Kuunnelmana Juha Jokelan, Kaisa Helan, Ria Katajan ja Eeva Soivion yhdessä kirjoittama näytelmä on hämmentävä ja syvällinen sukellus ihmisyyteen. Helan, Katajan ja Soivion äänirooleina tekemistä tulkinnoista kasvaa kuunnelmassa suomalaisen naisen kasvutarina, joka hakee radioteatterin historiassa vertaistaan.
Ei siis ihme, että kuunnelman Ylelle ohjannut Jokela halusi nähdä ja näyttää nämä Eerika Rantasen tähänastisen elämän taustalla olevat kolme naista myös näyttämöllä. Teatterin näyttämölle sovitettu versio kuunnelmasta kantaesitettiin Jyväskylän kaupunginteatterissa ja Tampereen Teatterissa se sai ensi-iltansa torstaina.
Jokaisella meistä on kokemusta siitä, miten se vaikuttava tarina ja kirjana ainutlaatuinen lukukokemus muuttuu joksikin toiseksi, kun kirjan tarinasta tehdään elokuva, tai tarina sovitetaan näyttämölle. Omat mielikuvat tarinan henkilöistä saavat fyysisen hahmon. Jotakin oleellista jätetään kertomatta. Kuunnelman kohdalla sama efekti tuntuu toimivan vielä voimakkaammin. Kaikki on niin väärin.
Kuunnelman vahvuudet olivat kuitenkin myös näyttämölle sovitetussa versiossa tallella. Teksti perustuu sen neljän kirjoittajan omiin elämänvaiheisiin ja muistoihin näihin elämän käännepisteisiin liittyvistä autenttisista tunnekokemuksista. Ero nyt kirjallisuudessa suosittuun autofiktioon on kuitenkin oleellinen. Teksti on käynyt prosessin aikana läpi eräänlaisen kokemusasiantuntijoiden vertaisarvioinnin. Teoksen psykologiset ja sosiologiset havainnot ovat niin tarkkoja, että tätä tekstiä voisi kuvata myös kaunokirjalliseen muotoon kirjoitetuksi psykologiseksi tai sosiologiseksi tutkimukseksi 70-luvulla syntyneiden naisten elämästä.
Kollektiivisesti syntynyt fiktiivinen kertomus Eerika Rantasen tähänastisesta elämästä on suurten ikäluokkien lasten tarina. Taide on avain itsensä ymmärtämiseen ja kykyyn ymmärtää muita.
Kuvaus siitä, miten Eerika Rantanen aloittaa 17-vuotiaana, äitinsä patistelemana opiskelun mielenterveyshoitajaksi perustuu jonkun kirjoittajatiimin jäsenen autenttisiin kokemuksiin. Samalla tämä tarinan osa on varmasti myös yksi avain monipolvisen tarinan ymmärtämiseen.
Jokelan innoittajana on ollut amerikkalainen kirjailija Lucia Berlin, jonka kirjallista tuotantoa joku Wikipedian kirjoittajista kuvaa yhdeksi Amerikan tarkimmin varjelluista salaisuuksista. Käsiohjelmassa Jokela kertoo, että häntä on kiehtonut Berlinin tapa käyttää omaa elämää materiaalina. Sitten hän vetää maton alta tämän kirjoittajan oletuksilta.
”Berlinin mottona oli, että tärkeintä on hyvä tarina – ei siis se, onko se totta.”
Jokelan aikaisemmat näytelmän ja ohjaukset ovat kaikki erittäin tarkkanäköisiä ja analyyttisiä kuvauksia yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä aina Fundamentalistista lähtien. Eikä Eerikan Rantasen tähänastinen elämä ole poikkeus tästä kunnianhimoisesta ja upeasta taiteellisesta linjasta.
Jokaisen elämään sisältyy outoja tilanteita ja kohtaamisia. Ja ehkä kaikkein oudoimpia tarinoita syntyy silloin, kun me yritämme kuvata sitä, mitä arki on. Jos osaan tulkita Jokelaa oikein, juuri tätä työryhmän jäsenet pyrkivät kuvaamaan. ”Alan iltavuoron xx-yksikössä. Tulen pukuhuoneeseen, vaihdan työvaatteet…” Kun tällaisia tarinoita kertoo neljä ihmistä ja tarinoissa ovat mukana heidän sukulaisensa ystävänsä ja työtoverinsa, materiaalia syntyy valtavasti – tulvien, kuten Jokela käsiohjelmassa asian ilmaisee.
Kuunnelman alussa kuulijalle tehdään selväksi, että nämä preesensmuotoon kirjoitetut tarinat ovat keski-ikään ehtineen Eerikan muistoja. Näyttämöllä tätä korosti näyttelijöiden ikä. Tarinan Eerikan nuoruus on siellä jossakin parin vuosikymmen takana. Tarinnan arkisuutta vielä korostettiin Auli Turtiaisen suunnittelemissa puvuilla. Tarpeellinen kontrasti tälle arkisuudella taas luotiin Mila Laineen upeilla sellotulkinnoilla.
Teatterin tekijänä Jokela uskoo ja luottaa vuorovaikutukseen. Produktion toteuttaneen työryhmän jäsenten välisten vuorovaikutussuhteiden ketju ja voima näkyi esityksessä. Katsoja saattoi sen sijaan kokea itsensä hieman ulkopuoliseksi. Tämä on esitys, jolla on neljä ohjaajaa.
Tunne saattoi tietysti johtua siitä, että ainutlaatuisen hieno kuunnelmaversio vaikutti jossain takaraivossa. Niille, jotka eivät tätä kuunnelmaa ole kuulleet, tunne läsnäolosta on ensi-illassa ehkä ollut toinen. Tästä toisesta tavasta kokea näytelmä kertoo jotakin Nina Lehtisen haltioitunut kritiikki Aamulehdessä.
Näyttämöversio perustuu samaan materiaaliin kuin kuunnelman ensimmäinen 12-osainen tuotantokausi. Tarinassa käydään läpi Eerikan tähänastinen elämä 15-vuotiaasta teinistä parikymppiseksi nuoreksi aikuiseksi. Tuohon aikahaarukkaan sisältyvät lapsen itsenäistymisprosessin tärkeimmät vaiheet, havainnot omasta erillisyydestä, irtautumien omista vanhemmista, seksuaalisuuden herääminen, ensirakkaus ja ymmärrys kuoleman lopullisuudesta. Työssään Eerika joutuu kohtamaan myös miesten aggressiivisuudesta koituvan väkivallan uhan ja varautumisen, jota Anja Kauranen on sattuvasti kuvannut pelon maantieteeksi.
Äiti patistaa peruskoulun jälkeen välivuoden pitänyttä Eerikaa opiskelemaan. Harjoittelupaikka löytyy vanhainkodista ja yllättävä kotiinpaluu avaa Eerikan silmät sille, että myös äidillä on oma elämänsä. Alkoholisoituneesta isästään hän tekee irtioton jo tätä ennen todella dramaattisessa kohtauksessa. Eron jälkeen isän alkoholismi pahenee ja hänestä tulee yhteisössä yleinen naureskelun aihe.
Tarinan eri-ikäisten naisten kuvaukset heidän elämänpiiriinsä kuuluneista miehistä ovat kiinnostavia. Joku voisi jopa väittää, että nämä kuvaukset miehistä ja heidän käyttäytymisestään ovat syy syntyvyyden romahtamiseen Suomessa. Eerika isä on taiteilija, muusikko ja humalassa väkivaltainen juoppo. Eerikan ensimmäistä kertaa eroottiseen hehkuun sytyttänyt Mikko unohtaa kertoa ennen suhteen alkua, että hän on kihloissa ja kihlattu odottaa parikunnan ensimmäistä lasta. Mikko on täysi mulkku, kuten Eerikan työnjohtaja ja ystävä Sari hänet määrittelee.
Kuunnelman toinen jakso julkaistiin Yle Areenassa maaliskuun alussa. Tässä on varmaan lupa kertoa, että uusissa jaksoissa Eerika on lapsi ja kuvaukset hänen suhteestaan isään ja äitiin syvenevät. Vaikka yleensä kehityskuvauksissa korostetaan tyttöjen ja heidän äitiensä välisten suhteiden merkitystä, tämän tarinan Eerika on lapsena ollut isän tyttö.
Kakkososassa käsitellään myös Eerikan elämää aikuisena. Tämän yli parikymppisen nuoren aikuisen elämään mahtuu myös myönteisiä kokemuksia miehistä. Yllättävää ei silti ole se, että tämä koettu rakkaus ei kanna. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei silti kannata tehdä. Elämä on arvoituksellista. Lumelääkkeet ja psykoanalyysi ovat siinä mielessä sukua toisilleen, että molemmilla saadaan usein hyvä vaste koettuihin oireisiin, joiden perimmäistä syytä ei tiedetä.
Eerika ja hänen ystävänsä etsivät tarinan jatko-osassa vastauksia elämän asettamiin kysymyksiin ja arvoituksiin taiteesta. Eerika ryhtyy aikuisena opiskelemaan kirjallisuutta. Eerikan lapsuudenystävä Sanni pyrkii kuvaamaan tunteitaan ja todellisuutta valokuvaamalla. Ehkä jatkossa selviää myös, miten Eerika ja hänen ystävänsä päätyvät näyttelijäntaiteen pariin.
Eerikan roolin näyttelee sekä kuunnelmassa että näyttämöllä Jokelan pitkäaikainen työtoveri Ria Kataja. Jokela on kirjoittanut ja ohjannut ja Kataja näytellyt keskeistä roolia esimerkiksi sellaisissa, tämän blogin kirjoittajaan syvästi vaikuttavissa näytelmissä kuin Esitystalous ja Dosentti. Jokelan käännös ja ohjaus Duncan Macmillanin näytelmästä Keuhkot ja Katajan huikea roolityö tuossa Kansallisteatterin näytelmässä on myös jättänyt pysyvän muistijäljen. Eikä vähiten siksi, että Macmillanin vuonna 2011 ensi-iltansa saaneen näytelmän pelottavat ennustukset toteutuvat parhaillaan silmiemme edessä.
Kataja on syntynyt 1975 ja Jokela vuonna 1970 Tampereella, missä muuallakaan. Kaisa Hela on syntynyt vuonna 1977 Jyväskylässä ja Eeva Soivio vuonna 1976 Seinäjoella. Näytelmän muusikko Mila Laine kuuluu ikänsä puolesta nuorempaan sukupolveen. Nämä vuosiluvut olivat kiinnostavia jo siksi, että omat tyttäreni ovat syntyneet 80-luvulla.
Vuonna 2004 kuollut yhdysvaltainen Lucia Berlin on kirjallisuuden Vincent van Gogh. Hän nousi kirjailijana maailmanmaineeseen vasta kymmenen vuotta kuolemansa jälkeen, kun vuonna 2015 julkaistiin postuumisti valikoima hänen novellejaan. A Manual for Cleaning Women nousi New Yorkin bestseller-listalle. Suomennokset kokoelmasta julkaistiin kahdessa osassa, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia vuonna 2017 ja Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia vuonna 2018.
Eerika Rantasen tähänastinen elämä
Tampereen Teatterin ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä 18.4.2024
Käsikirjoitus: Juha Jokinen, Kaisa Hela, Ria Kataja ja Eeva Soivio
Ohjaus: Juha Jokela
Lavastussunnittelu: Mikko Saastamoinen
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Valo- ja videosuunnittelu: Antti Silvennoinen
Äänisuunnittelu: Juha Tuisku
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Minttu Minkkinen
Näyttämöllä: Ria Kataja, Kaisa Hela, Eeva Soivio ja Mila Laine sekä Jukka-Pekka Mikkonen (isän varjo)
