Työväenteatterin syksyn kruunaa loistelias Macbeth – Kaunis ja ilmaisuvoimainen teos sai sydänalan värisemään – Esitys herätti vain yhden kysymyksen – Mitä tulee täydellisen jälkeen?

Viimeisen silauksen muodoltaan täydelliselle Macbethille antoi Emil Dahlin sirkustaide. Hän muodosti jongleerausrenkaillaan kruunuja tarinan kruunupäiden päihin. Kuva © Mikki Kunttu

Tampereen Työväen Teatterin Macbeth on koskettavan kaunis ja ilmaisuvoimaltaan vertaansa vailla oleva taideteos. Ainakin tämän kirjoittajan sydänalassa lähti sen kosketuksesta liikkeelle mannerlaatan kokoinen pala ja nyt vuorokautta myöhemmin kellun yhä mielihyvähormonien euforisella merellä.

Olen matkalla jollekin ymmärryksen tasolle, jollaista en tiennyt edes olevan olemassa. Toki ilman kompassia ja suuntaa. Tampereen Työväen Teatterin ja Tero Saarinen Companyn yhdessä toteuttama Macbeth on todella stydiä kamaa.

Macbeth on esitys, joka veti sanattomaksi. Teatterikokemuksena se oli todella intensiivinen. Kriitikot lankesivat loveen jo viime keväänä, kun Macbeth kantaesitettiin maaliskuussa Tanssin talossa Helsingissä. Itse olen nyt valmis hyppäämään samaan kuiluun heidän perässään.

Macbethissa yhdistyivät Otso Kauton kristallinkirkas teatterinäkemys ja koreografina maailmanmaineeseen nousseen Tero Saarisen liikekieli, jossa William Shakespearen runollinen teksti toistui käsien, jalkojen ja vartaloiden runoutena. Kenraali Saarisen kyvyssä marssittaa joukkojaan kentälle oli jotakin ainutkertaista ja ainutlaatuista.

Tero Saarisen liikekieli oli voimakasta ja ilmaisi tarinan tahtoihmisten vallantavoittelua ja tarrautumista valtaan. Kuvassa Anna Kuusamo, Mikko Lampinen ja David Scarantino. Kuva (c) Mikki Kunttu

Kauton ja Saarisen yhteistyönä kaksi vuotta sitten toteuttama Hamlet – rockmusikaali oli loistava. Sitä juhlittiin kriitikkojen tähtisateessa. Hamlet oli lajissaan liki täydellinen. Minun silmissäni Macbeth nousi vielä korkeampiin sfääreihin, estetiikan tasolle, jota on vaikea määritellä. Mitä tulee täydellisen jälkeen?

Tanssijoilta ja varsinkin näyttelijöiltä kellon tarkkuudella toiminut Macbeth on vaatinut paljon työtä ja hikeä. Ehkä juuri siksi näyttelijöiden osalta esityksessä on kaksoismiehitys. Teatterin verkkosivujen perusteella torstain esityksessä näyttelivät ja tanssivat teatterin näyttelijöistä Auvo Vihro, Misa Lommi ja Suvi-Sini Peltola. Torstaina esiintyneet David Scarantino, Emmi Pennanen ja Mikko Lampinen ovat Tero Saarinen Companyn tanssijoita ja jonglööri Emil Dahl sirkustaiteen ammattilainen.

Esityksessä ei ole näytelmälle tyypillisiä rooleja. Katsojana kuitenkin poimin tanssivien kruunupäiden joukosta Auvo Vihron. Minulle hän oli tämän tanssivan tarinan Macbeth.

Olen jo pitkään ajatellut, että Vihrossa ruumiillistuu työväenteatterin idea ja henki. Epäilen, että tuon jokamiehen habituksen alla piilee aito shamaani, Väinämöisen reinkarnaatio. Ei ihme, että Vihro on ollut Kauton ohella myös esimerkiksi Esa Kirkkopellon luottonäyttelijä.

Viimeisen silauksen muodoltaan täydelliselle Macbethille antoi Emil Dahlin sirkustaide. Hän muodosti jongleerausrenkaillaan kruunuja tarinan kruunupäiden päähän. Monessa joukkokohtauksessa nämä renkaan myös sitoivat tanssijat toisiinsa.  

Esityksen valosuunnittelun on tehnyt alan todellinen taituri Mikki Kunttu. Kuntun valot ovat myös tyhjän näyttämön ainoa lavastus. Samu-Jussi Kosken suunnittelemat valkoiset ja mustata esiintymisasut korostivat Shakespearen tarinan tylyä luonnetta. Teoksen vaikuttava äänimaisema ja musiikki ovat Marko Nybergin käsialaa.

Tampereen Macbethissa on käytetty klassikosta Michael Baranin uutta suomennosta. Tekijöiden mukaan ankara suomennos toimii karttana, jonka hyytävän maiseman liike paljastaa. Niinpä.

William Shakespearen näytelmiin liittyy arvoitus, jota taiteilijat ja katsojat ovat yrittäneet ratkaista kohta 500 vuoden ajan. Miten kauheuksista syntyy meidän tajunnassamme kauneutta?

Hamletin tarina on meille kouluampumisista kertovien uutisten kautta turhankin tuttu. Isänsä kuolemasta järkyttynyt, mieleltään epävakaa ja draumatisoitunut nuorukainen päätyy hirmutekoon, laajennettuun itsemurhaan.

Kansallisteatteri loistelias Hamlet kaksi vuotta sitten perustui Lauri Siparin tuoreeseen suomennokseen. Aina Bergrothin dramatisoinissa ja Samuli Reunasen ohjauksessa Hamlet oli kuorittu esiin tulkintojen patinasta eikä se jättänyt enää tilaa arvailuille.

Kriitikoiden mielestä uusi tulkinta jätti kylmäksi (syvä huokaus).

Macbeth perustuu historiallisiin tapahtumiin, keskiajalla vaikuttaneen Skotlannin kuningas Macbethin vaiheisiin. Shakespearen näytelmää pidetään syystä yleispätevänä hirmuvallan syiden ja seurausten analyysinä.

Esimerkkejä tämän päivän Macbethista ei tarvitse kaukaa hakea. Presidentti Vladimir Putin murhautti joukoittain oman maansa kansalaisia päästäkseen valtaan ja on valtaan päästyään murhauttanut poliittisia vastustajiaan pysyäkseen vallassa. Putinilla on myös omat noitansa, FSB:n ytimeen pesiytynee silovikit, joiden ennustuskin on sama.

Kuningas Macbeth eli ja murhautti ihmisiä 1000-luvulla. Venäläinen kirjailija Mihail Šiškin on epäilemättä oikeassa. kun hän sanoo, että Venäjällä eletään yhä keskiaikaa.

Kremlin käytävillä ja vallan saleissa haisee veri. Putin varmasti pelkää kuten Macbeth tekojensa seurauksia, mutta tunteeko hän tunnonvaivoja Lady Macbethin tavoin?

Lähihistoriasta löytyy myös Macbethin kuvaamia, hirmuvaltaa ylläpitäneitä pariskuntia. Hakematta tulevat mieleen Filippiinien diktaattori Ferdinand Marcos ja hänen kenkiin ylen määrin ihastunut vaimonsa Ilmelda sekä Romanian kommunistiruhtinaat Nicolae ja Elena Ceausescu.  

Macbeth

Tampereen Työväen Teatterin ja Tero Saarinen Companyn esitys suurella näyttämöllä 12.9.2024

Teksti William Shakespeare

Suomennos Michael Baran

Ohjaus ja koreografia Otso Kautto ja Tero Saarinen

Valolavastus Mikki Kunttu

Puvut Samu-Jussi Koski

Musiikki Marko Nyberg

Näyttämöllä Auvo Vihro, Misa Lommi, Suvi-Sini Peltola, David Scarantino, Emmi Pennanen, Mikko Lampinen, Emil Dahl

Ukrainan sota oli produktion tekijöille šokki – Sen aiheuttama järkytys oli jättänyt jälkensä monologinäytelmän toteutukseen – Säkeet olivat entistä surullisempia – Todellisuutta tämä Kristian Smedsin ”Mental Russia” kuvasi yhä viiltävän terävästi

Suvi-Sini Peltola näytteli monologinäytelmän roolit loukatun naisen energialla ja raivolla. Volyymia myös tarvittiin, koska Peltola joutui monessa kohtauksessa tavallaan kilpailemaan äänellään Jarmo Saaren instrumenteillaan näyttämölle luoman äänimaiseman kanssa. Radion kuunnelmissa tätä ilmaisutapaa käytetään usein ja se toimii, koska äänet voidaan tekniikalla suunata tarkasti. Kellariteatterin näyttämöllä kokonaisuus oli vaikuttava, mutta Peltolan repliikeistä oli välillä vaikea saada selvää. Kuva © Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatterin Sad Songs from the Heart of Europe oli visuaalisesti upea, vaikuttavaan äänimaisemaan sijoitettu monologinäytelmä. Suvi-Sini Peltola heittäytyi näytelmän rooleihin alistetun, loukatun ja petetyn naisen raivolla. Näytelmän Raskolnikovina hän kävi kirveineen hirmutyöhönsä arkun suojissa käsiteatterin keinoin.

Näytelmän eri osatekijät eivät ensi-illassa olleet silti aivan balanssissa. Upea visuaalisuus ja voimakas äänimaisema alkoivat syödä Kristian Smedsin tekstin hienoja nyansseja ja todistusvoimaa. Kellariteatterin näyttämö ei ole suuren suuri, mutta silti välillä tuntui, että Peltola oli näyttämöllä tavoittamattomissa. Vuorovaikutukseen tuli säröjä.

Voimakas etäännyttäminen lienee ohjaaja Samuli Reunasen, Peltolan ja esityksen visualisen konseptin luoneen Eero Auvisen tietoinen valinta. Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan helmikuussa vuosi sitten järkytti produktiota työstävän ensemblen jäseniä syvästi.

”Olimme šokissa. Euroopassa oli syttynyt sota. Venäjä oli hyökännyt”, Reunanen kirjoittaa käsiohjelman saatesanoissa.

Näytelmän päätti kohtaus, jossa Peltonen ja esityksen äänimaiseman suunnitellut ja luonut Jarmo Saari poistuvat näyttämöltä kohti yleisölle tarkoitettua sisäänkäyntiä. Täältä on päästävä pois? Ei koskaan enää? Voiko rakastetulla klassikkokirjailijalla olla näin synkkä ja pimeä varjo?

Näytelmän nimi Sad Songs from the Heart of Europe on helppo tulkita Smedsin kunnianosoitukseksi venäläiselle kirjallisuudelle ja ennen kaikkia Fjodor Dostojevskille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Dostojevskin Pietari oisi jonkinlainen maailmannapa tai edes Euroopan sydän.

Kysymys on siitä, että Dostojevskin romaaneissaan luomat ihmiskuvat ovat yhä ajattoman moderneja. Ne ovat yhdistelmä hyvin rationaalista ihmiskäsitystä ja suurta tunnetta. Dostojevskin kyky kuvata tätä vaikeasti määriteltävää hengellisyyttä on kiehtonut sekä lukijoita että teatterin tekijöitä jo yli 150 vuonna. Venäläinen kirjallisuus on oleellinen osa eurooppalaista kulttuuria.

Näytelmän upean äänimaiseman ja musiikin loihti esiin Jarmo Saari. Hänen uskomattoman monipuoliseen soitinvalikoimaansa kuuluivat muiden muassa kuvan muhkea sähköpalalailla ja vedellä sävelasteikolle viritetyt juomalasit. Kuva © Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Sad Songs from the Heart of Europe kantaesitettiin Lappeenrannan kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Jari Juutisen ohjaamana maaliskuussa 2003. Juutinen työskenteli tuolloin Lappeenrannan teatterin johtajana. Tässä Tampereen Työväen Teatterin verkkosivuille on lipsahtanut virhe. Juutisen ja kumppaneiden vuonna 2015 perustettu Sadsongskompex:fi ei tietenkään ole voinut toimia vuonna 2003 esityksen tuottajana.

”Saatanallisia säkeitä Euroopan sydämestä”. Näin otsikoin Lappeenrannan ensi-illasta 8.3.2003 kirjoittamani ylistävän kritiikin, vaikka minulla ei tosiasiallisesti ollut oikein kunnon käsitystä siitä, miten pohjattoman surullisia Smedsin kirjoittamat laulunsäkeet pohjimmiltaan olivat ja ovat. Lappeenrannassa elettiin tuolloin rajan huumassa. Kaupungin ja koko Etelä-Karjalan maakunnan tulevaisuudesta rakennettiin ruusuisia kuvia. Turismi, ostosmatkailu ja rajakauppa toivat rahaa ja työtä. Rohkeimmat unelmoivat jopa venäläisten viisumivapaudesta.

Smeds on poiminut säkeisiinsä Dostojevski romaanista ne ruohonjuuritason ilmiöt, jotka ovat tehneet hirmuhallitsijoiden valtaannousun ja vallassa pysymisen mahdollisiksi Ivana Julmasta Vladimir Putiniin.

Peltolan Semjonovna Marmeladova kertoi näytelmän roolihahmona naisten alistetusta ja kurjasta asemasta Venäjällä. Hänen juoppo isänsä Semjon Zaharytš Marmeladov pakottaa tyttärensä elättämään perhettään ja rahoittamaan omaa juopottelevaa elämäntapaansa prostituoituna. Isä Marmeladov oli myös esimerkki usein kelvottomista, kehnosti palkatuista virkamiehistä, joille lahjusten ottaminen on elinehto.

Marmeladovin alennustilan perimmäisenä syynä on alkoholismi ja juoppo on myös näytelmän sotaveteraani, joka hake psyykkisen tuskansa huipennusta lasin pohjalta. Sotaveteraani on hahmona viittaus niihin loputtomiin imperialistisiin valloitussotiin, joita Venäjä on käynyt alistaessaan yhä uusia kansoja valtansa alle. Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin onnistui toisessa maailmansodassa työntämään imperiuminsa rajat aina Euroopan sydämeen asti.

Neuvostoliitossa oli tapana sanoa, että vodka oli ainoa vapauden valtakunta tässä kansojen vankilassa. Juopottelu oli ja on kuitenkin kommunismia vanhempi traditio. Ainakin jokainen alkoholisminsa kanssa kamppaillut tietää, että juopottelu on ja oli Venäjälläkin vain hyppy vankilasta toiseen.

Raskolnikov tappaa kirveellä koronkiskuri Ivanovnan ja hänen sisarensa. Miten hän pystyy tähän tekoon, joka jopa hänen omasta mielestään on inhottavin ja halveksittavin teko, mihin ihminen voi syyllistyä. Motiivina teolle on Raskolnikovin kokema loukkaus ja eettiset pulmat hän ohittaa epäinhimillistämällä uhrinsa. Panttilainaamon omistaja Ivanovna on vanha, ruma, tyly ja ahne koronkiskuri ja niin – nainen. Ivanovnan sisaren kohtalo on sotilastermein niin kutsuttu oheisvanhinko.

Raskolnikov on hädissään siitä, että on teollaan joutunut ihmisyhteisön ulkopuolelle. Uhrejaan kohtaan hän ei tunne minkäänlaista sääliä. Ei siis ihme, että näytelmä vei minun ajatukseni Ukrainan sotaan ja muun muassa Butšassa tehtyihin hirmutekoihin.

Käsiohjelmassa Reunanen muistuttaa myös Dostojevskin synkästä varjosta. Dostojevski oli ainakin vanhoilla päivillään isovenäläinen antisemitisti. Antisemitismillä on toki Venäjällä ja koko Euroopassa pitkät perinteet. Ilmeisesti Venäjällä tsaarin salainen poliisi Ohrana myös täysin tietoisesti lietsoi juutalaisvastaisuutta palvelemaan omia tarkoitusperiään. Dostojevskille juutalaisvastaisuudessa oli epäilemättä kysymys myös hänen uskonnollista vakaumuksestaan. Jos venäläiset ovat jumalan valittu kansa, ei voi olla toista jumalan valitua kansaa.

Itse olen varma, että yksi Venäjän ongelmien juurisyistä on Moskovan patriarkaatin johtama ortodoksinen kirkko. Kirkon nykyinen johtaja Kirill on kannattanut täysin rinnoin Venäjän hyökkäyssotaa. Bysantin perinteitä vaaliva kirkko on ajanut aktiivisesti naisten oikeuksia ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia rajoittavia lakiuudistuksia myös tällä vuosituhannella. Esimerkiksi parisuhdeväkivalta ei Venäjällä ole enää rikoslaissa määritelty rikos. Vaimoa voi jälleen pahoinpidellä ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Reunasen mukaan työryhmä löysi työnsä ja ajattelunsa tueksi kirjailijan Mihail Šiškinin kirjan Sota ja rauha – kirjoituksia Venäjästä ja lännestä. Šiškinin mukaan Putinin rikos on se, miten hän on myrkyttänyt ihmiset vihalla. Tällaiset vihan myrkyttämät ja traumatisoituneet sielut ovat Dostojevskin taiteen ytimessä. Šiškinin elää monien muiden venäläisten taiteilijoiden tavoin maanpaossa.

Putin ei ole vain kylvänyt vihan siemeniä, vaan hän on myös korjannut sen satoa. Valtaan hänet ja hänen johtamiensa Venäjän turvallisuuspalvelun voimamiesten ryhmittymän nosti Neuvostoliiton hajoamisesta alkaneet sekasorron vuodet 1990-luvulla.

Neuvostoliiton hajotessa miljoonat keskiluokkaan Neuvostoliitosta kuuluneet ihmiset menettivät työnsä ja asemansa. Yliopistojen professoreiden ja koulujen opettajien piti ryhtyä henkensä pitimiksi torikauppiaiksi ja talouden ja tuotannon organisointi ajautui hierarkkisesti järjestäytyneiden rikollisorganisaatioiden käsiin. Demokratiasta tuli kansansuussa kirosan.

Historia ei toista itseään. Silti Adolf Hitlerin valtaannousu Weimarin tasavallassa ja Putinin valtaannousu Venäjällä muistuttavat prosesseina toisiaan. Putinin kohdalla vain oman vallan vakiinnuttaminen ja ehdottomaan valtaan perustuvan diktatuurin rakentaminen ovat kestäneet paljon pidempään. Molemmat kuitenkin nousivat valtaan valeilla.

On pakko pysähtyä ajattelemaan myös sitä, mikä on meidän vastuumme siitä, että olemme nyt tässä, Euroopassa käydään raakaa sotaa.

Amerikkalaisten ja englantilaisten Saksan kaupunkeihin suuntaamia terroripommituksia perusteltiin sillä, etteivät saksalaiset siviilit eivät oleet viattomia, vaan juuri he olivat äänillään ja kannatuksellaan nostaneet Hitlerin ja natsit valtaan.

Šiškinin mukaan Venäjän uudistamisen kannalta keskeisintä juuri nyt on kysymys vastuusta: niin yksilöt, heimot kuin kansakunnatkin voivat syntyä uudestaan vain ottamalla vastuun teoistaan ja pyytämällä anteeksiantoa. Šiškinin mielessä on ollut se, miten saksalaiset ovat tehneet tiliä oman menneisyytensä kanssa.  

Ehkä Smeds on myös ajatellut jotakin tällaista kirjoittaessaan näytelmäänsä tämän vuosituhannen alkupäivinä. Toinen hyvä esimerkki Smedsin taiteilijan herkkyydestä on hänen kirjoittamansa ja Kajaanin kaupunginteatteriin vuonna 2001 ohjaamansa näytelmä Huutavan ääni korvessa. Siinä Smeds kuvasi tarkkanäköisesti miesten yksinäisyyden aiheuttamaan surua, turhautumista ja aggressioita tavalla, josta vasta nyt on alettu tosissaan keskustelemaan ja ymmärretty ongelman laajuus ja vakavuus.

Lappeenrantalainen teatteriyleisö käänsi selkänsä Jari Juutisen teatteriestetiikalle. Hänen sopimustaan kaupunginteatterin johtajana ei enää uusittu. Maailmalla Juutisen ohjauksesta ja Liisa Sofia Pöntisen tulkinnasta tuli valtava menestys ja monologinäytelmästä teatterifestivaalien vakiovieras. Pöntinen palkittiin marraskuussa 2013 parhaan naisnäyttelijänä palkinnossa Novgorodin kansainvälisellä Dostojevski-festivaalilla.   

Pöntinen on esittänyt monologia myös ranskaksi käännettynä Pariisissa ja Luxemburgissa. Sen jälkeen Smedsin monologinäytelmää on esitetty paikalliselle kielille käännettynä eri kokoonpanoilla muun muassa Slovenian Celjessä ja nyt liettuaksi käännettynä Sadsongskomplexi:fin tuottamana Liettuassa.

”Lakkasimme laskematta se jälkeen, kun olimme päässeet 250 esitysten määrässä”, Juutinen kertoo.  

Sad Songs from the Heart of Europe on ollut suomalaisen teatterin ja näytelmäkirjallisuuden todellinen menestystarina Euroopassa.

Sad Songs from the Heart of Europe

Tampereen Työväen Teatterin ensi-ilta Kellariteatterissa 21.2.2023

Käsikirjoitus: Kristian Smeds

Ohjaus: Samuli Reunanen

Visuaalinen konsepti: Eero Auvinen

Lavastussuunnittelu: Työryhmä

Pukusuunnittelu: Suvi-Sini Peltola ja Eero Auvinen

Valosuunnittelu: Eero Auvinen ja Tero Koivisto

Musiikki ja äänisuunnittelu: Jarmo Saari

Näyttelijä Suvi-Sini Peltola

Muusikko: Jarmo Saari

Tuottaja: Heidi Kollanus