Helsingin kaupunginteatterissa on nyt teatterin harrastajille tarjolla oikea herkkupala. Suomen hauskimmassa miehessä näytellään aivan upeasti. Martti Suosalo on tässä näytelmässä maineensa veroinen virtuoosi. Mutta ei hauskanpito jää Suosalon varaan. Koko ensemble näyttelee nyt kuin hurmoksessa.
Mikko Reitalan ja Heikki Kujanpään käsikirjoitus, Kujanpään ohjaus ja Pekka Korpiniityn lavastus muistuttavat kukin yhdessä ja erikseen yhdessä huikean näyttelijäntyön kanssa jotakin sellaista, jota sanotaan täydelliseksi.
Kun tähän soppaan on vielä lisätty Timo Hietalan musiikki, Sari Salmelan puvut, Kari Leppälän valot, Aleksi Sauran äänisuunnittelu ja Tuula Kuittisen naamioinnit, kokonaisuudesta syntyi aivan upeaa teatteria, johon oli ilo myös katsojana heittäytyä täysillä mukaan. Sai nauttia ja nauttia ja nauttia ensimmäisistä hetkistä viimeisiin, sai nauraa usein ja välillä silmät tuppasivat kostumaan myös liikutuksesta.
Suomen hauskin mies on teatteria teatterista, oikea teatterin yhteisöllisyyden ylistys. Kuten Suosalon bravuurissaan esittämä näyttelijä ja punapäällikkö Toivo Parikka julistaa, rintamalta voi karta, mutta ei koskaan näyttämöltä.
Suomen hauskin mies on Helsingin kaupunginteatterin puheenvuoro sisällissodasta tai kansalaissodasta käytyyn keskusteluun. Reitala ja Kujanpää ovat kirjoittaneet käsikirjoituksessa auki tuon sata vuotta sitten käydyn sodan keskeiset kipukohdat.
Näytelmän tematiikka kulkee samoja polkuja kuin esimerkiksi Kom-teatterin Verisuusuissa poljetaan. Aluksi kuvataan sodan voittaneiden valkoisten koston kauheutta. Sitten tehdään ensimmäiset hapuilevat eleet kohti sovintoa.
Tämän jälkeen Suomenlinnan vankileirillä viruville Helsingin Työväen Teatterin näyttelijöille muistuvat mieleen myös omat pahat teot.
Väkivaltaisten konfliktien taustalla on aina yleisiä yhteiskunnallisia syitä. Pelkkä yhteiskuntaluokkien räikeä eriarvoisuus ei vielä johtanut Suomessa sisällissotaan. Tarvittiin vielä ensimmäinen maailmansota, Venäjän bolševikkien agitaatio ja viljantuonnin loppumisesta johtunut nälänhätä.
Reitalan ja Kujanpään hieno psykologisesti tarkkanäköinen oivallus on siinä, ettei nämä tekijät edes yhdessä vielä avaa portteja yksittäisille hirmuteoille. Tarvitaan yksilön omaan henkilöhistoriaan ja traumoihin perustuva henkilökohtainen syy, joka lopulta saa ihmisen painamaan liipaisinta.
Reitala ja Kujanpää eivät kuitenkaan jätä kehyskertomustaan edes tähän. Näytelmä päättyy vielä yhteen, todella yllättävään käänteeseen, jossa höyhenet pöllähtävät oikein kunnolla.
Tätä juonen käännettä on tässä turha paljastaa. Viimeisen kohtauksen vaikuttavuus pedataan esityksen aikana ja sen arkkitehtina toimii Reitalan ja Kujanpään ohella Rauno Ahonen, joka teki aivan huikean upean roolityön vankileirin komendantin, kapteeni Hjalmar Kalmin roolissa.
Ahonen antaa pokerinaamallaan pahuudelle todella arkiset ja sellaisina hyvin pelottavat kasvot. Ahonen on paitsi vallanhimoinen mitättömyys keisarin valtaa havittelevassa Suomessa vuonna 1918, myös tämän päivän uusliberalisti, jonka mielestä ihmisellä ei ole mitään itseisarvoa, vaan ihmisen arvo perustuu siihen, miten paljon hän ansaitsee rahaa.
Kujanpään ohjaus on todella hieno taidonnäyte. Suomen hauskin mies on hurjaa vauhtia etenevä komedia, jossa ei ole yhtään kuollutta kohtaa. Koomisten kohtausten iskut osuivat aina aivan oikea-aikaisesti siihen kohtaan, jossa nauruhermot ovat solmussa rintalastan alla.
Aivan upeasti toteutetut sisääntulot veivät katsojan pykimättä myös seesteisten kohtausten tunnelman ytimeen. Teatteri on parhaimmillaan juuri silloin, kun elämä on ihmeellistä ja arvoituksellista myös näyttämöllä.
Kujanpään ohjauksen kivijalka on Korpiniityn lavastus. Korpiniitty on rakentanut kaupunginteatterin pienen näyttämön pyörivälle osalle ja sen ympärille toimivan kokonaisuuden, jonka avulla ohjaajan on ollut helppo ottaa näyttämötila haltuunsa.
Kiivaan menon keskellä ehditään vielä käsitellä perusteellisesti suomalainen humala ja käydä porukalla saunassa. Molemmat kohtaukset ovat sisäpiirin vitsejä, jotka avautuvat helposti myös katsojalle. Hurmioituneessa, aivojen mielihyvähormonien oksitosiinihumalassa ihminen on näyttämöllä ja miksei myös oikeassa elämässä paljaimmillaan – ja onnellisimmillaan.
Oman lukunsa ansaitsee Hietalan musiikki. Hietala on herättänyt näyttämöllä henkiin viime vuosisadan alun kuplettiperinteen. Kohtaukset, joissa Suosalo ja kumppanit esittivät näitä lauluja omaperäisellä koreografialla höystettyinä, olivat riemastuttavan hauskoja.
Suomen hauskin mies on oikea teatteritaiteen ylistys. Samalla Reitala ja Kujanpää käyttävät painavan puheenvuoron rohkeuden ja sananvapauden puolesta. Teatteri heijastelee omaa aikaansa niin hyvässä kuin joskus myös pahassa. Suomen rohkeimman miehen sanoma on selvä aina manifestiksi asti: Myös taiteilijoilla ja nimenomaan taiteilijoilla pitää olla rohkeutta sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita, kun on tämän sanomisen paikka ja aika.
Helsingin kaupunginteatteri: Suomen hauskin mies
Käsikirjoitus: Mikko Reitala ja Heikki Kujanpää
Ohjaus: Heikki Kujanpää
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Musiikki: Timo Hietala
Puvut: Sari Salmela
Valot: Kari Leppälä
Äänisuunnittelu:Aleksi Saura
Naamiointi: Tuula Kuittinen
Rooleissa: Martti Suosalo, Heikki Ranta, Rauno Ahonen, Vappu Nalbantoglu ,Risto Kaskilahti, Mikko Reitala, Jarkko Soininkoski, Annika Venäläinen, Jani Jokinen, Tatu Sinisalo, Tuukka Leppänen, Petrus Kähkönen, Jari Pehkonen, Pihla Pohjolainen, Heikki Sankari, Tatu Sinisalo, Jesse Mast, Jarkko Soinikoski, Annika Venäläinen, Jani Jokinen ja Heikki Ranta