Tampereen Teatterin Eikä yksikään pelastunut on perinteistä puheteatteria hyvässä mielessä. Kekseliäs juoni teki näytelmän tarinasta kiinnostavan ja tarinaa kuljettivat näyttämöllä ytimekäs dialogi ja hieno näyttelijäntyö.
Agatha Christien näytelmä on rakastettu klassikko, joka palaa ohjelmistoon myös suomalaisissa teattereissa yhä uudestaan. Se kuuluu samaan sarjaan kuin Christien Idän pikajunan arvoitus, jota parhaillaan esitetään Lappeenrannan kaupunginteatterissa ja Hiirenloukku, jota on Lontoon teattereissa esitetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1952 alkaen.
Christie sovitti itse kirjastaan Ten Little Niggers näytelmän vuonna 1943. Otaksun, että Tampereen Teatterin sovitus kirjasta, jonka virallinen nimi on vuodesta 1985 ollut Christien kotimaassa And Then There Were None, perustuu Christien romaanien filmatisointiin ja dramatisointiin perehtyneen Kevin Elyotin sovitukseen vuodelta 2005.
Näytelmän mainio suomennos on Aino Piirolan käsialaa. Hänet tunnetaan myös näytelmäkirjailijana ja erinomaisena dramaturgina. Piirolan panos näytelmän sovittamisessa on siten saattanut olla myös aivan keskeinen. Asia ei kuitenkaan selvinnyt käsiohjelmasta.
Christie muutti psykologisen jännärinsä loppua näytelmäsovituksessa, koska arveli, että romaanin loppuhuipennus on liian synkkä näyttämöllä esitettäväksi. Tampereen Teatterin sovituksessa kohtaukset noudattivat loppuun asti kirjan tarinan kaarta ja Christien romaaniinsa liittämät jälkisanat on tiivistetty viimeiseen kohtaukseen, jossa tarinan juoni paljastetaan.
Kirjan johdannossa Christie kertoo, miten työlästä tarinan monimutkaisen juonen rakentaminen oli. Sama vaikeus on ollut varmasti näytelmän Tampereen Teatterin päänäyttämölle ohjanneella Anna-Elina Lyytikäisellä.
Vaikeuskerrointa ei ole suinkaan vähentänyt se, että näytelmän tarina on todennäköisesti tuttu lähes kaikille teatterin ja kirjallisuuden harrastajille. Miten tuoda näyttämölle tarinan kierros kierrokselta lisääntyvä jännite ja kasvavan paniikin tuoma hysteria, kun lähes jokainen katsoja tuntee entuudestaan tarinan juonen käänteet?
Christie kuvaa kirjassaan omalla jäljittelemättömällä tavallaan kirjansa roolihenkilöiden olemusta ja luonnetta. Tampereen Teatterin tulkinnassa liikkeelle lähdettiin nollatilanteesta, kuten teatterissa pitääkin. Kukin roolihenkilö astui vuorollaan parrasvaloihin varjosta ja näyttelijän tehtävänä oli muovata esittämälleen roolihahmolle habitus ja luonne.
Kun suomalaiset näyttelijät näyttelevät suomeksi viime vuosisadan alkupuolen englantilaisia gentlemanneja ja ladyja, syntyy helposti outouden tunne, jossa on jopa pieni koominen sivuvivahde. Ehkä se johtuu siitä, että elokuvista ja televisiosarjoista me olemme tuntevinamme tuon maailman ja todennäköisesti tunnemmekin englantilaista tapakulttuuria paremmin kuin oman maamme historiaa.
Tampereen Teatterin kokeneet näyttelijät pärjäsivät kuitenkin mainiosti.
Teatteri on markkinoinut näytelmää Antti Reinin nimellä. Elokuvarooleista ja televisiosta tuttu Reini näytteli nyt tiettävästi ensimmäistä kertaa suomalaisessa teatterissa ja hyvin näyttelikin.
Toisaalta näytelmän Philip Lombardin rooli oli kuin varta vasten Reinille kirjoitettu. Näytelmän Lombard oli vaaraa ja maskuliinisuutta huokuva puolimaailman hahmo, jollaista Reini on näytellyt lukuisissa elokuva- ja televisiorooleissa. Reinin roolisuoritus oli odotusten mukainen.
Lahjakkaana ihmisenä Reinissä on varmasti myös herkkä ja haavoittuva puolensa. Se näkyy myös hänen kovisrooleissaan ja on varmasti osaltaan Reinin suosion syy. Reini on rooleissaan yhdistelmä katu-uskottavaa rokkaria ja herkkäsieluista runoilijaa.
Myös Lyytikäinen ohjaajana on pyrkinyt tuomaan esiin tätä herkkyyttä sovitellessaan Vera Clay Thornen roolia näytelleen Pia Pitzin ja Reinin kemioita yhteen. Näyttämöllä halailtiin enemmän kuin mikään laki määrää, vaikkei Christien näytelmä tietysti mikään kovaksi keitetty trilleri ole.
Näytelmän juoni on rakennettu vanhan lastenlorun pohjalle ja näytelmä alkoi kummitustarinana. Tämän lorun luki meille alkukielellä lapsena mereen hukkuneen Cyrilin roolihahmossa Kyöski Kiiskilä. Myöhemmin Kiiskilä osallistui läsnäolollaan näytelmän tapahtumiin.
Kiiskilä osoitti, että Tampereen Teatterin juniorijoukkueessa on kasvamassa uusia kykyjä suomalaisen teatterin näyttämöille. Lapsiroolin näyttelevät jatkossa vuoroon Kiiskilä ja Ossi Oijusluoma.
Ehkä Christie vei itse tämän dekkarin parhaat mehut selittämällä liikaa. Myös aika on avannut tarinan arvoituksia jo etukäteen. Toimintaelokuvien tehostemestarit ovat pitäneet huolta siitä, että joka ikinen maallikkokin tietää, miltä luodinreikä ammutun otsassa näyttää.
Toisaalta Christien kirjoja on painettu ja myyty maailmalla yli kaksi miljardia kappaletta. Jättisuosio varmaan selittää myös sen, ettei Christien kirjallinen perintö ole joutunut samalla tavalla poliittisen kielenkäytön korrektiutta valvovien kielipoliisien hampaisiin kuin monen muun hänen aikalaisensa.
Kirjan kieltämättä äärimmäisen epäkorrekti nimi vaihdettiin vasta vuonna 1985 kirjailijan oikeuksia vaalivan perikunnan toimesta. Suomessa kirjasta otettiin painos nimellä Kymmen pientä neekeripoikaa vielä vuonna 1999.
Piirolan suomennoksessa mikään ei särähtänyt korvaan. Vanhahtavat ja vähemmistöjä loukkaavat ilmaisut ja käsitteet ovat osa vanhaa valtarakennetta. Toisaalta myös taistelu kielen poliittisesta korrektiudesta on vallankäyttöä. Pahimmillaan amerikkalaisissa yliopistoissa yritetään nyt ihan samaa, mitä Venäjän valtaeliitti parhaillaan tekee, kirjoittaa historiaa uusiksi ja piilottaa vanhat synnit ja hirmuteot asennemuurin taakse.
Christien kuvasi omia aikalaisiaan usein lempeällä ironialla:
”Nuori sukupolvi oli häpeällisen velttoa niin ryhtinsä puolesta kuin kaikissa muissakin suhteissa. Ihmiset valittavat nykyään aivan kaikesta. He haluvat puudutuksen, kun heiltä vedettään hampaita. Ottavat unilääkettä, jos eivät saa unta. Haluvat nojatuoleja ja tyynyjä. Ja tytöt päästävät itsensä lojumaan sohvalla miten milloinkin ja makaavat kesällä rannalla puolialastomina.”
Näin Christie kuvaa 65-vuotiaan Emilyn Brentin (Näytelmässä roolissa Krisimarja Järvinen) kirjassa tehdessään tästä everstin leskirouvasta luonnekuvaa.
Tutun kuuloista marmatusta.
Koronatartuntoja Tampereen Teatterissa pyritään estämään mallikelpoisesti. Päänäyttämön katsomossa ei istuta joka toisella tuolilla, vaan tuolien väliin on jätetty reilusti tilaa. Henkilökunta piti meille katsojille jöötä ystävällisen päättäväisesti ja määrätietoisesti.
Eikä yksikään pelastunut
Ensi-ilta Tampereen Teatterin päänäyttämöllä 15.10.2020
Sovitus Agatha Chritien romaanin pohjalta
Suomennos Aino Piirola
Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen
Lavastus ja Pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin
Videosuunnittelu Petri Kyttälä
Kampausten, maskien ja peruukkien suunnittelu Jonna Lindström
Rooleissa Matti Hakulinen, Pia Pilz, Antti Tiensuu, Antti Reini, Arttu Ratinen, Elina Rintala, Jukka Leisti, Ville Majamaa, Kirsimarja Järvinen, Ola Tuominen, Kyösti Kiiskilä
