Vielä tämän kaivon pohjalta nousee naisten oikeus itsenäiseen elämään!

Red Nose Companyn About The Kevätuhri oli ajoittain terävä kuin Humen giljotiini, ja välillä mieleen juolahti ne kaksi asiaa, joita ei kaskun mukaan pidä koskaan kokeilla. Se toinen, kansantanssi, johtui esiintymispuvuista. Esityksen tematiikka osui joka tapauksessa loistavasti ajan hermolle. Se herätti ajatuksia siitä pelottavasta vauhdista ja voimasta, jolla radikaalin oikeiston hyökkäys naisten oikeuksia vastaan etenee. Kun velkajarrusta vedetään ensi kevään hallitusneuvottelujen jälkeen, junan alle jäävät ensimmäisenä tulevaisuuden mahdollisuuksistaan parhaillaan haaveilevat nuoret ja köyhät naiset.

Vielä tämänkin kaivon pohjalta nousee naisten valta ja oikeus itsenäiseen elämään! Kuva (c) Jolle Onnismaa

Punanenäisten komppaniassa tehdään taidetta taiteesta. Tällä kertaa inspiraation lähteenä on ollut Igor Stravinskyn musiikki ja tarkastelun kohteena Vatslav Nižinskin koreografia baletissa Kevätuhri. On vaikea keksiä ajankohtaisempaa aihetta klovnerialle. Baletin tarinassa kyläläiset uhraavat nuoren naisen lepyttääkseen jumalia hyvän sadon toivossa. Tänään hyvin monen nuoren naisen koko tulevaisuus on tarkoitus uhrata talouskasvun alttarille. Luokkayhteiskunta tekee paluutaan, ja tässä prosessissa nainen voi olla naiselle susi lampaiden vaatteissa, kuten esityksen päättäneessä burleskissa tanssibakkanaalissa meille näytettiin.

Esityksen nimi About The Kevätuhri näytti ja kuulosti ääneen lausuttuna sisäpiirivitsiltä. Esityksellä ei ole käsikirjoittajaa, vaan kohtaukset ja koreografia ovat syntyneet improvisaatioharjoituksissa: ”Ensimmäisten työskentelyjaksojen materiaalin luomisvaihe on aina erityisen riemastuttavaa. Noilta jaksoilta muistuu heti mieleen paljon ikimuistoisia improja, joista osa jää harjoitushuoneeseen ja osa päätyy esitykseen”, esityksen ohjaaja Niina Sillanpää kirjoittaa ohjauksestaan Facebookissa.

Klovnerian esityskieli on ”jonkinlainen” englanti. Tästä en löytänyt mainintaa käsiohjelmasta, mutta kuvaavan humoristinen määritelmä esityskielelle löytyy Red Nose Companyn kotisivuilta. Esityskielen valinnalle oli helppo löytää taidelajin sisäiseen logiikkaan liittyviä syitä. Klovneria on tanssin tavoin kielimuurit helposti ylittävää maailmantaidetta, ja myös tanssitaiteessa englannista on tullut eräänlainen työkieli. Tällä kertaa ongelmaksi koitui kuitenkin pakottava sanottavan tarve. Sanaton komiikka jäi nyt pahasti sanatulvan alle. Puuduttavimmillaan esitys alkoi muistuttaa kansallispukuineen körttien herätysjuhlia.

Kielen täsmällisyys, joka on tieteessä hyve, muuttuu taiteessa helposti latteudeksi. Musiikkitermejä mukaillen: äidinkielen konnotaatioiden alitajunnassa aiheuttama resonanssi ei soi samalla intensiteetillä, kun esittäjät eivät puhu kieltä äidinkielenään. Klovneria muuttui paljosta puheesta johtuen eräänlaiseksi stand up -komiikaksi. Osa vitseistä osui ja sai yleisön nauramaan, mutta esityksessä oli myös selvästi aistittavaa kireyttä.

Sanaton komiikka jäi nyt pahasti sanojen tulvan alle. Puuduttavimmillaan esitys alkoi muistuttaa kansallispukuineen körttien herätysjuhlia. Syytä ilmiölle voi ehkä hakea myös tämän kirjoittajan hidasjärkisyydestä. Kuva (c) Jolle Onnismaa

Keveyttä esitykselle antoivat Paula Koivusen lavastus ja Juha Tuiskun valosuunnittelu. Luonnonvaloa jäljittelevä valaistus ja näyttämön keskelle tukien varaan pingotetut kankaat edustivat sitä ikivanhaa näyttämöestetiikkaa, jonka parissa klovnit, ilveilijät ja katuteatterit ovat esiintyneet satoja vuosia kaduilla ja toreilla.

Djagilevin baletti kantaesitti Kevätuhrin (Le Sacre du printemps) 29. toukokuuta 1913 Pariisin Théâtre des Champs-Élysées’ssä. Ensimmäinen maailmansota alkoi vuotta myöhemmin. Esityksessä klovnit loivat tarkan ajankuvan tuosta ajasta ennen kymmeniä miljoonia uhreja vaatineiden maailmansotien alkua. Käsiohjelmassa klovni RÉ (Hanna Seppä) kertoo, että juuri tuo historiallinen ajankohta puhutteli häntä Kevätuhrissa.

Nimensä mukaisesti About The Kevätuhri oli myös eräänlainen tutkielma tästä mestariteoksesta. Siinä käytiin läpi tulkintoja, joita teoksesta on eri vuosikymmenillä tehty. Sillanpään oman inspiraation lähteenä on ollut Radion sinfoniaorkesterin konsertti. Stravinskyn musiikki on säilynyt nuoteissa, mutta Nižinskin koreografiasta ja sen esittäjistä on jäljellä vain aikalaisten muistelmat sekä tuon ajan sanomalehtien tyrmistyneet ja tuomitsevat kritiikit.

Tämän päivän tulkinnoista kiinnostavin oli ekofeministinen lähestymistapa. Klovnit kokoontuivat yhteen katsomaan maahan löytääkseen ratkaisuja nykyajan ongelmiin. Alkuperäisessä baletissa korostuu yhteisön vanhimpien (usein miesten) rooli: he valvovat rituaalia ja osoittavat sormella uhrin. Rituaali ei olekaan pyhä välttämättömyys, vaan vallankäyttöä.

Kevätuhrin tarinassa kylää hallitsee taikausko, jonka mukaan tappamalla yksi kylän nuorista naisista ihmiset voidaan pelastaa muut nälkäkuolemalta. Tämän päivän taikauskoa ovat väitteet, joiden mukaan taloudelliset lainalaisuudet olisivat luonnonlakeja. Esimerkiksi valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelältä ja valtiovarainministeri Riikka Purralta näyttää opiskeluajoilta unohtuneen niin kutsuttu Humen giljotiini. Tämän 1700-luvulla eläneen David Humen luoman lain mukaan tosiasioista ei voida johtaa moraalisia sääntöjä: siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä, miten niiden pitäisi olla.

Helsingin Sanomien haastattelussa Niemelä kehotti suomalaisia ryhdistäytymään ja ottamaan enemmän vastuuta itsestään ja lähimmäisistään. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, kenen harteille tämä palkaton lisätyö kodeissa on tarkoitus sälyttää. Koulutetut ja hyvin ansaitsevat naiset voivat päästä pinteestä, mutta tavallaan edellisten vuosisatojen piikaorjuus on jo tehnyt paluuta myös Pohjoismaihin. Kun ”vanhaan hyvään aikaan” piiat ja rengit piti kurissa huoltopoliisi irtolaislain antamin valtuuksin, nyt modernin orjuuden viimeisenä lukkona on poliisi ulkomaalaislain antamilla valtuuksilla.

Luokkayhteiskunta tekee paluutaan, ja tässä prosessissa nainen voi olla naiselle susi lampaiden vaatteissa, kuten esityksen päättäneessä burleskissa tanssibakkanaalissa meille näytettiin. Kuva (c) Jolle Onnismaa

Kun paluu luokkayhteiskuntaan on alkanut, sen taloudelliset mekanismit voimistavat toinen toistaan. Lasten lukukausimaksut, joita on jo ehditty usein ehdottaa, varmistavat sen, ettei nainen voi luopua työpaikastaan. Toisaalta raskas tuloverotus menettää oikeutuksensa, kun sen vastineeksi ei saa enää palveluja. Veropohja romahtaa, ja samalla on tietenkin ”pakko” supistaa sosiaaliturva ja lakiin perustuva työsuhdeturva olemattomiksi. Mahapalkalla tehtäviin orjatöihin riittää silloin tulijoita.

Helsingin entinen pormestari ja kokoomuksen entinen kansanedustaja Juhana Vartiainen on kiertoilmauksin antanut ymmärtää, ettei köyhien perheiden lasten koulutukseen kannata uhrata resursseja. Vartiaisen mukaan akateeminen koulutus alkaa olla yhä selvemmin periytyvää; se on köyhien kustantama privilegio hyvätuloisille. Köyhien perheiden pojille löytyy varmasti tässä ajattelussa – geopoliittisesti äärimmäisen jännittyneessä maailmassa – muuta käyttöä ”tykinruokana”. Tyttöjen tulevaisuutta koskevat haaveet voidaan uhrata tälle alati kasvavan ahneuden alttarille.


About The Kevätuhri, Red Nose Companyn esitys Stoassa 9.4.2026 Käsikirjoitus ja koreografia: Työryhmä Ohjaus: Niina Sillanpää Näyttämöllä: Johanna Keinänen, Kaisa Niemi, Minna Puolanto ja Hanna Seppä Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu: Tommi Lindell Valosuunnittelu: Juha Tuisku Puku- ja lavastussuunnittelu: Paula Koivunen Koreografinen konsultaatio: Sanni Kriikku Innoittajina: Igor Stravinsky, Nikolai Roerich, Vatslav Nižinski… Yhteistuotanto: Red Nose Company, Tanssiteatteri Tsuumi, Stoa Kuvat: Jolle Onnismaa

Ainakin yhdeksän hyvää syytä käydä Ryhmäteatterissa – 9 hyvää syytä elää on herkkä, kipeä ja kaunis kuvaus meistä ihmisistä

Ensikohtaaminen. Näytelmän Klara Harmaa (Ella Mettänen) ja Urho-Kaleva (Juha Kukkonen) yhdessä näytelmän avainkohtauksista. Taustalla alkoholisti Oskari (Robin Svartström), joka oli perinyt Urho-Kalevan juopolta kaveriltaan. Näytelmän koiran virttynyt teryleenipuku on todellinen neronleimaus esityksen puvut suunnitelleelta Paula Koivuselta. Urho-Kalevaa ja Oskaria näyttämöllä yhdistäneestä talutushihnasta tuli puvustuksen kautta myös aikajänne kahden eri sukupolven välillä. Kuva Mitro Härkönen/Ryhmäteatteri

Etsivä löytää. Käsiohjelmassa Anna Krogerus kuvaa hyvin elävästi pitkää prosessia, jonka lopputulos Ryhmäteatterin näytelmä 9 hyvää syytä elää on.

Krogeruksen heuristinen metodi tuottaa hienoja tekstejä. Todellisuus on aina ihmeellisempää kuin mikään keksitty. Ryhmäteatterin näytelmässä Krogerus on löytänyt sen todellisuuden, jossa yhteiskunnasta syrjäytyneet, elämän kolhimat ja syrjäytetyt elävät.

Krogeruksen roolihahmot ovat tästä elämästä, niin osuvia ja uskottavia, että häijyä teki. Ehkä juuri siksi Krogerus on pehmentänyt näytelmän naturalismia lisäämällä tekstiin kaksi eläinhahmoa. Oli sekarotuinen koira, Urho Kaleva, jota esityksessä näytteli unohtumattomalla tavalla Jukka Kukkonen ja oli kaikkien hylättyjen koirien kuningatar, Laika, Minna Suurosen tulkitsema säteilevä ja kimalteleva ilmestys, kuolemaa tekevän Urho-Kalevan tajunnassa.

Tai oikeammin eläinhahmoja oli kolme. Klara tulkitsi puhumalla tuntojaan ja tunteitaan myös kämpän pesualtaassa lymynneelle hämähäkille.

Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä elää on loistavaa teatteria. Mielenterveyskuntoutujalle tai sairaudestaan toipuvalle alkoholistille näytelmä voi olla myös terapeuttinen kokemus. Ihmiselle, jonka läheinen kärsii mielenterveyden järkkymisestä, esitys voi olla myös piinallinen kokemus.

Krogerus kirjoittaa käsiohjelmassa, että oma sanottava pitää kirjoittaa niin, ettei se vie kaikkea tilaa muilta.

Krogeruksen tekstit ovat epäilemättä myös herkkiä. Ne on helppo typistää arkiseksi dialogiksi kömpelöllä toteutuksella. Näin kävi pari vuotta sitten Krogeruksen muualla huikeat arvostelut saaneelle Kuin ensimmäistä päivää –näytelmälle Lappeenrannan kaupunginteatterissa.

Ryhmäteatterin Kaisa-Liisa Logrenin ohjaus on toista maata. Logren on omalta osaltaan antanut tilaa näyttelijöille. Kohtauksissa oli sellaista, vaikeasti määriteltävää rosoa, kauneutta, joka nosti läsnäolon tunteen aivan omalle tasolleen.

Nuoren, vaikeasta masennuksesta ja paniikkihäiriöistä kärsivän Klara Harmaan roolin näytellyt Ella Mettänen täytti saamansa tilan ja näytteli herkkyydellä, joka nosti lopulta vedet jopa tällaisen vanhan ukon silmiin. Ja näin kävi juuri niiden taianomaisten sekuntien aikana, kun kaikki liike näyttämöllä pysähtyi hetkeksi ja Mettänen näytti olevan hieman ulkona roolistaan.

Minulle nämä hienot hetket kertoivat, että Mettänen, Logren ja näytelmän koreografi Kaisa Niemi ovat löytäneet yhdessä Klaran rooliin jotkin hyvin merkityksellistä.

Ehkä kiinnostavinta taiteessa on se, mitä ei pysty analysoimaan eikä selittämään puhki. Mettäsen upea roolityö jää varmaan askarruttamaan ajatuksia vielä pitkään.

Loistava näyttelijäntyö on Ryhmäteatterin ominta osaamista teatterin perustamisesta asti. Ryhmäteatterilla on oma tunnistettava tyylinsä vähän samaan tapaan kuin huippuorkestereilla on oma ja omaperäinen soundinsa.

Perjantain esityksessä Santtu Karvonen antoi esimerkin tästä osaamisesta esittämällä hurjalla tempolla postinkantaja-runoilija Saku Kokon roolihahmossa ylipitkän repliikin, jossa muun muassa käsiteltiin pölypunkkiongelmaa, maailman katastrofaalista tilaa ja runoutta, hukkaamatta yhtään tavua.

Otaksun, että oikea puhetekniikka on Ryhmäteatterissa yhä kunniassa nykyisten otsamikrofonien ja digitaalisen äänitekniikan aikana.

Karvosella, Kukkosella, Pihla Penttisellä, Minna Suurosella ja Robin Svartströmillä on näytelmässä monta roolia. Esillä ovat tutut, syrjäytyneet ja yhteisön kaltoin kohtelemat ihmistyypit.

Esimerkiksi Svartström oli vuorollaan rappioalkoholisti, burnoutiin ajautuva mielenterveyspalvelun omahoitaja ja hautajaiskohtauksen suntio. Penttisestä sukeutui sekä Klaran äiti että koulukiusaamisesta ja bulimiasta kärsivä teini Lumi Oksanen.

Paula Koivusen lavastus ja Ville Mäkelän valot ja videot asemoivat näytelmän tapahtumat suomalaisen betonilähiöön. Klara Harmaan yksiön ikkunaan vihmoi vettä masentuneen ihmisen ikuinen marraskuu.

Krogerus ja työryhmä eivät jätäneet näytelmän katsojaa tähän harmauteen. Draaman kaari kääntyi nousuun väliajan jälkeen kadulle tuupertuneen ja kuoliaaksi paleltuneen vanhuksen, Hämähäkkimies Topi Eskelisen (Karvonen) hautajaisista. Uusi yhteisöllisyys lähiön vähäosaisten kesken syntyy Penttisen tulkitseman Mangonaisen esittämän karjalaisen itkuvirren kautta.

Klara ottaa tehtäväkseen isäntänsä laiminlyömän koiran pelastamisen ja hoivaamisen ja tässä tehtävässä alkaa hänen henkinen nousunsa kohti aitoja vuorovaikutussuhteita. Mettäsen Klaran ja Karvosen näyttelemän koiran ystävyys kellistää varmasti myös jatkossa jokaisen koiran omistavan katsojan selälleen rapsutusasentoon.

Jäin pohtimaan tapaa, jolla Krogerus käsikirjoittajana ja työryhmä toteutuksessa ovat käsitelleet Klaran äidin roolia.

9 hyvää syytä elää on tekijöiden mukaan näytelmä yksinäisyydestä. Tampereen yliopiston hyvinvointipolitiikan professori Juho Saaren mukaan yksinäisyys on niin sanottu juurisyy, monien syrjäytymiseen johtavan polun elämänmuutoksen taustatekijä.

Perinteisen analyyttisen psykiatrian lähtöoletus on, että mielenterveysongelmien taustalla on aina ongelmat vuorovaikutussuhteissa. Taiteessa niin kutsuttu ”jääkaappiäiti” löytyy jo esimerkiksi Anton Tšehovin näytelmästä lokki.

Krogeruskaan ei armahda Klaran äitiä Aulikki Harmaata. Empatiaa tätä hahmoa kohtaan ei tipu.

Yksinäisyys tai vaikeudet ihmissuhteissa ovat vakavan mielenterveysongelman oireita, eivät aina niiden perimmäinen syy. Syrjäytymiskierteen taustalla on usein jokin neurologinen toimintahäiriö. Kysymys lienee näiden yksilön sisäisten, aivoperäisten ja ulkoisten tekijöiden monimutkaisesta vuorovaikutuksesta.

Ihminen on laumaeläin. Siksi sosiaalinen toipuminen voi alkaa siitä, että yritetään lievittää näitä ulkoisia oireita.

Käsiohjelmassa viitataan Väestöliiton tekemään kyselyyn, jossa joku vastaajista on tiivistänyt ongelman ytimen toteamalla, ettei Suomessa ole syrjäytyneitä, vaan syrjäytettyjä ihmisiä.

Suomessa on hallitusten toimesta ollut käynnissä jo 90-luvulta lähtien ”hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisprojekti”, jonka tärkein keino tavoitteen saavuttamiseksi on ollut kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ihmisten palveluihin ja tukiin kohdistuvat leikkaukset. Esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoito on ainoa erikoissairaanhoidon osa-alue, jonka määrärahat eivät ole kasvaneet juuri lainkaan tällä vuosituhannella.

Juha Sipilän hallituksen aikana harjoitettu tarkkailla ja rangaista -politiikka on myös etuisuuksien suhteen saanut yhä ankarampia muotoja.

Vastuu näiden syrjäytettyjen ihmisten toimeentulosta on Suomessa siirretty yhä enemmän omaisille ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Ihmisten syrjäytyminen yhteiskunnasta ei siis johdu vain yksilöiden ja yhteisöjen ongelmista, vaan nykytilanne on myös täysin tietoisten poliittisten päätösten tulos.

Tähän myös Krogerus viittaa näytelmässään. Lähitulevaisuuden sote-Suomessa asiakkaita mielenterveystoimistossa palvelee puhelinvastaaja.

 

Ryhmäteatteri

9 hyvää syytä elää

Käsikirjoitus Anna Krogerus

Ohjaus Kaisa-Liisa Logren

Lavastus ja pukusuunnittelu Paula Koivunen

Valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä

Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen

Koreografia Kaisa Niemi

Rekvisiitan suunnittelu ja toteutus Viivi Kuusimäki

Maskeeraus Riikka Virtanen

Rooleissa Ella Mettänen, Santtu Karvonen, Juha Kukkonen, Pihla Penttinen, Minna Suuronen, Robin Svartström