Tampereen Työväen Teatterin AALTO – Don’t Forget to Play! ei ole Aallon elämänkerta. Eikä se kuvaa ensisijaisesti näytelmässä etualalle nostetun kahden taiteilijan, Aino Aallon ja Alvar Aallon monisyistä suhdetta. Kuten näytelmän nimikin vihjaa, Tiina Puumalainen on työryhmineen tehnyt hienon kuvauksen luovuudesta.
Näytelmässä ei ole dialogia eikä oikeastaan juontakaan. Ylöspano oli sitten sitäkin intensiivisempi ja komeampi. Lavastaja Teppo Järvinen, säveltäjä ja äänisuunnittelija Pekka Siistonen, pukusuunnittelija Marjaana Mutanen, valosuunnittelija Juha Haapasalo ja videosuunnittelijat Haapasalo ja Järvinen olivat luoneet ohjaajan tarpeisiin toinen toistaan upeampia näyttämökuvia.
Ainakin minä olin katsojana täysin myyty jo ensimmäisessä kohtauksessa, kun kirkas valo alkoi piirtää viivaa aaltomuotoon näyttämölle ripustetun verhon pintaan.
Huikea visuaalisuus oli toteutettu tyhjän näyttämön estetiikasta käsin. Edellä mainitun verhon lisäksi Kellariteatterin näyttämöllä oli vain pyörien päällä oleva iso pöytä. Ainakin minut penkkiin naulinnut visuaalisuus saatiin aikaan äänien, valojen ja jatkuvan liikkeen avulla. Vauhtia näyttämöllä saivat eri kokoiset pahvilaatikot ja pahvilieriöt arkkitehtuurin kolmiulotteisen tila-ajattelun symboleina.
AALTO – Don’t Forget to Play! oli ehdottomasti myös näyttämömestari Anssi Lankisen ja hänen johtamansa valmistustiimin teatteria. Niin taitavaa työtä näytelmän toteutus on.
Aalto oli läsnä näyttämöllä äänenä. Näytelmän alussa kuulimme otteita Aallon Otaniemen avajaisissa vuonna 1972 pitämästä puheesta, jossa hän omalla persoonallisella tavallaan pohti arkkitehtuurin olemusta.
Näytelmän dokumentaariseen aineistoon kuuluivat myös asiantuntijakommentit. Näyttämölle heijastetuilla videoilla puhuivat Alvar Aalto –säätiön toimitusjohtajaa Olli Lindh, Teknillisen koreakoulun arkkitehtiosaston emeritus professori Juhani Pallasmaa ja tohtori Renja Suominen-Kokkonen.
Heitä oli työryhmän toimesta haastateltu näytelmää varten.
Ehkä kiinnostavinta ja samalla riemastuttavinta esityksessä oli sen fiktiivinen materiaali. Yhtenä Aalto näytelmän yhtenä lähtökohtana on ollut Puumalaisen mukaan Fibonaccin lukujono. Näytelmän arkkitehdit turhautuivat ja innostuvat uudestaan tavoittelemaan ideoita Fibonaccin lukujonon tahdissa.
Monet matemaatikot kokevat esteettistä mielihyvää työstään ja matematiikasta yleensäkin. Toiset matemaatikot taas ajattelevat, etteivät matemaattisia totuudet eivät ole vain ihmisen deduktiivisen ajattelun tulosta, vaan ne ovat osa todellisuutta, luonnon omia vakioita. Matematiikka on näiden totuuksien löytämistä.
Se mikä näyttää hyvin formaaliselta, logiikan pakkopaitaan sidotulta, voi siis olla todellinen luovuuden ihmemaa.
Näin näytelmän dokumenttien mukaan myös Aalto ajatteli. Arkkitehti ei ole teknikko tai insinööri vaan uuden löytäjä. Hänellä oli tapana piirtää yhä uusia luonnoksia kunnes oikea vastaus esitettyyn kysymykseen, tai Aallon sanoin probleemaan löytyi.
Suominen-Kokkosen väitöskirja Ammatin laidalla tarkastelee naisarkkitehtien uria Suomessa 1800-luvun lopulta viime vuosisadan puoliväliin. Hän on myös julkaissut laajan tutkimuksen, jossa kuvaa Aino ja Alvar Aallon suhdetta.
En tienkään ole lukenut Suominen-Kokkosen kirjaa Aino and Alvar Aalto. Otaksun kuitenkin, että Suominen-Kokkosen ajatukset ja havainnot ovat olleet yksi Puumalaisen käsikirjoituksen lähtökohdista. Huippulahjakas Aino Aalto jäi arkkitehtina ja taiteilijana suuren yleisön tietoisuudessa miehensä varjoon.
Yhteyden Aino Aalto – juomalasin muotokielen ja vedenpintaan syntyvien aaltorenkaiden välillä voi maallikkokin hyvin ymmärtää ja sisäistää.
Näyttämölle tuotiin myös työryhmän näkemykset siitä, mitkä ovat tänä päivänä luovuuden pahimmat esteet. Näytelmän arkkitehtuurin tutkijoiden piti selittää modernismi minuutissa ja arkkitehtuurin historia eri tyylikausineen vielä lyhyemmässä ajassa.
Minulle AALTO – Don’t Forget to Play on jälleen osoitus Tampereen Työväen Teatterin uudesta rohkeasta taiteellisesta linjasta. Näin teatteria pitää uudistaa ja tehdä.
AALTO – Don’t Forget to Play!
Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 3.10.2020
Käsikirjoitus ja ohjaus Tiina Puumalainen
Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen
Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu Pekka Siistonen
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu Juha Haapasalo
Videosuunnittelu Juha Haapasalo ja Teppo Järvinen
Tarpeisto Johanna Keiski ja Johanna Harjunpää
Näyttämömestari Anssi Lankinen
Tuottaja Heidi Kollanus
Näyttämöllä Anne-Mari Alaspää, Pentti Helin, Heidi Kiviharju, Jaana Oravisto
