TTT-Klubin Kiroilua osoitti, miten tarpeellisia voimasanat joskus ovat – Samuli Mujeen ja Tommi Raitolehdon shamanistista voimaa uhoava lavaesiintyminen avasi portit miehen mieleen – ainakin minä nauroin ajoittain aivan sikana

Tommi Raitolehdon ja Samuli Mujeen huikea lavaesiintyminen ja kiroilu ylsivät ajoittain suorastaan shamanistiseen voimaan. Esitys oli vaikuttava ja hykerryttävän hauska sukellus miehen mielenmaisemaan. Kuva Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Kukapa ei olisi joskus lyönyt vasaralla peukaloonsa ja päästänyt tuskaansa litanian ärräpäitä. Saatana, perkele, vittu, jumalauta!!!

Kiroilu lievittää myös sitä henkistä närästystä, jota näillä voimasanoilla kutsutaan vitutukseksi. Mies kiroilee sekä voimansa tunnossa että heikkouttaan.

Tampereen Työväen Teatterin Kiroilua osoitti, että voimasanoista syntyy myös loistavaa teatteria. Ainakin minä nauroin TTT-Klubin ensi-illassa välillä aivan sikana. Helvetti! Lisää tällaista!

Käsiohjelma kertoi, että Kiroilua on aitoa teatteria myös siinä, että esitys on yhteisön taidetta, tiimityönä syntyneen luovat prosessin tulos. Otso Kautto, Samuli Muje ja Tommi Raitolehto alkoivat kokoontua viime keväänä Kauton työhuoneeseen kiroilemaan, maistelemaan kirosanoja ja miettimän sitä, mikä tekee niistä voimasanoja ja mitä niillä saa aikaan.

Esitys todisti, että voimasanoja on kuin tähtiä taivaalla. Komposatiivit ovat suomen kielen erityispiirre, joka antaa mahdollisuuden keksiä uusia voimasanoja lähes loputtomasti. Suomenkielisissä kirosanoissa on sekä käsitteellistä että foneettista voimaa.

TTT-Klubin näyttämöllä Mujeen ja Raitolehdon kiroilu sai ajoittain lähes shamanistisia piirteitä. Tulkinnat olivat upeita. Näin me miehet päästämme höyryjä, kun pidäkkeet hetkeksi kytketään pois päältä. Voi vittu, miten hyvältä se tuntui!

Kauton kokoontumisten pohjalta kirjoittamassa käsikirjoituksessa sukellettiin myös lähes alusta asti syviin vesiin. Kiroilua oli tarkkanäköistä analyysia kielen ominaisuuksista. Kysymys kuului, mitä kieli oikeastaan on?

Ihminen ei ole ainoa laji maapallolla, joka pystyy käsitteelliseen ajatteluun. Ihmisen valttikortti on ollut kyky käyttää puhuttua kieltä. Näin käsitteistä on voitu muodostaa pitkiä jonoja, tarinoita ja tarinoiden avulla luoda aivan uusia, ennestään tuntemattomia ja väkeviä olioita, sellaisia kuin valtio, raha, jumala ja toksinen maskuliinisuus.

Kiroilun filosofiset ulottuvuudet Kautto oli piilottanut yhteen avainlauseeseen. Raitalehdon suulla näyttämöllä kysyttiin, eivätkä kaikki sanat ole oikeastaan voimasanoja?

Miehisen vitutuksen syyt ja seuraukset käytiin läpi perusteellisesti. Oikean läjän sarvipäitä sai osakseen muun muassa onnellisuuden harha. Itseironian piikkiin menivät taas Raitolehdon tyhmien ihmisten niskaan syytämät manaukset. Moottoripyörän hankkiminen ei todellakaan tuo mukanaan sitä kaivattua vapautta.

Pysyvä manailun aihe miesten elämässä ovat tietenkin naiset äideistä tyttäriin. Silloin kiroilussa on lähes aina aneleva sävy.

Evoluutio on antanut todellisen vallan avaimet naisten käsiin, kun seksuaalisuus räjäytti pankin lisääntymisstrategiana. Me urokset voimme antaa lahjoja, tanssia soidintansseja, puskea päitämme yhteen kuin pässit, mahtailla saksalaisessa autotehtaassa valmistetuilla muskeleilla tai riimitellä rakkausrunoja. Naaras valitsee ja päättä.

Tämä tehtiin selväksi heti alussa, kun Muje ja Raitolehto selvittivät meille vittu-sanan etymologiaa. Sanalla on alun perin tai ainakin jossain vaiheessa tarkoitettu synnyttäneen naisen ulkoisia sukupuolielimiä, vulvaa. Se on portti, josta me kaikki olemme tähän maailmaan tulleet. Me olemme kaikki vittulan väkeä!

Ei siis ihme että vitulla on yhä voimaa sanan ryöstöviljelystä huolimatta. Se ei ole todellakaan kutistunut pelkäksi puhetta rytmittäväksi välimerkiksi.

Oman kiroilunsa aihe oli se nonverbaalinen viestintä, jolla naiset käyttävät valtaansa. Me miehet olemme eräänlaisessa kauko-ohjauksessa ja tämä kaukosäädin toimii PMK-koodilla. Miehen on syytä toimia tietyllä tavalla, ettei pahoittaisi vaimonsa, rakastettunsa, äitinsä tai tyttärensä mieltä.

Yleensä tämä pahoitetulla mielellä kiristäminen toimii loistavasti. Silloin sekä parisuhde että perhe-elämä kukoistavat. Kiroilua aiheuttaa se, että toisen mielenliikkeitä on usein vaikea arvata, kun niitä ei pueta sanoiksi ja ajattelemattomuudesta rangaistaan ankarasti.

Voiko juuri pahempaa ruoskaa olla kuin äidin, vaimon tai tyttöystävän rakastava, mutta ah niin surumielinen katse? Solmuja tähän ruoskaan voidaan tarpeen tullen lisätä, eli rangaistusta koventaa muutamalla syvällä huokauksella ja silmäkulmiin nousevilla kyynelillä.

Miehen ohjaukseen tai rankaisuun ei tarvita rumia sanoja tai sanoja lainkaan.

Osio, jossa Muje ja Raitolehto ruotivat voimasanoilla höystettynä tätä miehistä mielikuvaa naisen logiikasta, oli hulvattoman hauska.

Tampereen Työväen Teatterin syyskausi on alkanut komeasti. Esimerkiksi Hamlet ja Ikiliikkuja ovat olleet teatteritaiteen merkkiteoksia.  Kiroilua osoitti omalta osaltaan, miten ilmaisuvoimainen ja hieno taiteen laji teatteri on. Kiroilua ei jäänyt pelkäksi hupaisaksi estradiviihteeksi, vaan se avasi miehen mielenmaiseman omalla rujolla tavallaan.

Toivottavasti myös miehet löytävät tämän herkun. Kiroilu on aina joskus paitsi vapauttavaa myös tarpeellista maailman ja oman itsensä ymmärtämisen kannalta.

Kiroilua

Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin TTT-klubilla 28.10.2020

Käsikirjoitus Otto Kautta Kauton, Samuli Mujeen ja Tommi Raitolehdon yhdessä luomasta materialista

Ohjaus Otso Kautto

Valo- ja äänisuunnittelu Pasi Ristolainen

Tuottaja Heidi Kollanus

Lavalla Samuli Muje Ja Tommi Raitolehto

Idiootit ympärilläni yllätti sisällöllään – ensemble oli kaivanut Thomas Eriksonin hömppäkirjasta esiin kultajyviä – me katsojat saimme nauttia huikean hienosta näyttelijäntyöstä


Katsokaa noita käsiä, katsokaa noita ilmeitä! Me katsojat saimme nauttia TTT-Klubin ensi-illassa huikean hienosta näyttelijäntyöstä. Kuvassa etualalla Laura Hänninen, taustalla Juha-Matti Koskela, Hiski Grönstrand ja Maiju Saarinen. Kuva Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Me katsojat saimme torstaina nauttia TTT-Klubilla aivan poikkeuksellisen hienosta näyttelijäntyöstä. Tampereen Työväen Teatterin Idiootit ympärilläni säteili inhimillistä lämpöä merkillisestä nimestään huolimatta. Hiski Grönstrandin, Laura Hännisen, Maiju Saarisen ja Juha-Matti Koskelan läsnäolo näyttämöllä oli miltei käsin kosketeltavaa. Sujuva, merkityksiä täynnä oleva dialogi, laulut, musiikki ja se upea kehonkieli, johon tämä nelikko ylsi, saivat ainakin minut lankeamaan loveen.

Ja kuin pisteeksi iin päälle, esitys oli ajoittain aivan poskettoman hauska! Ryhmä on itse määritellyt teoksensa sitcom-musikaaliksi.

Lähdin katomaan esitystä pitkin hampain. Esitys on tehty Thomas Eriksonin samannimisen bestsellerin pohjalta. Kirjassaan Erikson jakaa ihmistyypit neljään persoonallisuustyyppiin: punaisiin, sinisiin, vihreisiin ja keltaisiin.

Eriksonin persoonallisuustyypit ennustavat ihmisten käyttäytymistä lähes yhtä hyvin kuin astrologien horoskoopit. Astrologeilla, näillä traditionaalisilla humpuukimaakareilla erilaisia persoonallisuustyyppejä on vähintään 12 kappaletta.

Useille kielille käännettyä Eriksonin kirjaa on myyty pelkästään Ruotsissa 160000 kappaletta ja myös Suomessa se oli pitkään ”tietokirjojen” myyntitilastojen kärjessä. Käyttäytymistieteilijäksi itseään tituleeraava mies on tehnyt hyvän tilin kirjallaan.

Kysymys kuuluu, miksi me annamme huijata itseämme yhä uudelleen? Onko kysymys meidän parantumattomasta henkisestä laiskuudestamme?

Itse oletin ennakkoon, että Idiootit ympärilläni on ilkeä satiiri self help -ilmiöstä. Käsikirjoituksen ja esityskonseptin yhdessä näyttelijöiden kanssa luonut Juho Gröndahl on nähnyt minua syvemmälle.

Gröndahlin ja hänen ensemblensä näkökulma tehtiin selväksi jo ensimmäisessä kohtauksessa, rempseässä rallissa idiooteista ympärillämme.

Meillä on taipumus kuunnella ja hyväksyä vain ihmisiä, jotka ajattelevat ja toimivat samalla lailla kuin me itse. Tästä muistutti meitä viimeksi perjantain Hesarissa aivotutkija Katri Saarikivi.

Ei edes Erikson siis pelkkää tyhjää lätise kirjassaan. Ensimmäinen kultajyvä löytyy jo kirjan nimestä. Se on antiteesi kirjan sisällöstä. Eriksonin punaiset, siniset, vireät ja keltaiset ovat kaikki omalla tavallaan mukavia ja ennen kaikkea yhteisön kannalta hyödyllisiä ihmisiä.

Tematiikka, jonka Gröndahl ja hänen työryhmänsä jäsenet ovat Eriksonin höpökirjan ympärille rakentaneet, oli sykähdyttävä. Noin yksinkertaistetusti sanottuna TTT-Klubin Idiootit ympärilläni oli hyvin kauniisti toteutettu saarna välittämisen kulttuurin puolesta.

Tähän kokonaisuuteen mahtui suuri määrä teräviä havaintoja tämän päivän työelämän kipupisteistä.

Esityksen nautittavuutta ei ainakaan vähentänyt se, että ryhmän jäsenet ovat myös taitavia muusikoita. Grönstrand soitti näytelmässä kitaraa, rytmimunaa ja kazoota, Hänninen haitaria, kitaraa, ukulelea, bassoa, kosketinsoitimia, stompboxia, kazoota ja rumpuja, Koskela bassoa, kitaraa, kosketinsoittimia, stompboxia, kazoota, rumpuja ja tinapilliä, Saarinen ukulelea, bassoa, kitaraa, kosketinsoittimia, kazoota, munniharppua, nokkahuilua ja rytmibanaania. Aika huikea rytmiryhmä, jonka taustalla vielä Gröndahl soitti kosketinsoittimia.

Grönstrandin, Hännisen, Koskelan ja Saarisen säveltämien biisien soundit olivat upeita.

Idiootit ympärilläni

Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla 8.10.2020

Käsikirjoitus Thomas Eriksonin samannimisen kirjan pohjalta Juho Gröndahl, Hiski Grönstrand, Laura Hänninen, Juha-Matti Koskela, Maiju Saarinen

Ohjaus Juho Gröndahl

Musiikin sävellys Hiski Grönstrand, Laura Hänninen, Juha-Matti Koskela, Maiju Saarinen

Valosuunnittelu ja videoiden kuvaus Kyösti Kallio

Videoiden editointi ja jälkikäsittely Juha-Matti Koskela

Äänisuunnittelu Juho Gröndahl, Kyösti Kallio

Valojen, äänten ja videoiden ajo, livemiksaus Pasi Ristolainen

Maskeeraukset ja kampaukset Sari Rautio, Tytti Virjo

Näyttämöllä Hiski Grönstrand, Laura Hänninen, Juha-Matti Koskela, Maiju Saarinen

TTT-Klubin POP Fictionissa revitiin huumoria tositeeveestä ja sosiaalisesta mediasta – kokeneen tekijäkaartin estraditaide oli kiltin keski-ikäistä

Täältä pesee! POP Fictionin alussa Sami Hintsanen, Johanna Tohni ja Juha Junttu kaappasivat meidät katsojat panttivangeikseen. Kuva Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatterin POP Fiction oli viihdyttävää ja ennen kaikkea turvallisen keski-ikäistä estraditaidetta. Olkaa hyvä ja naurakaa.

Komiikan kirjoittaminen ja esittäminen ovat varmasti kaksi vaikeinta hommaa, mihin ihminen voi itsensä pakottaa.  Heikki Syrjän ja Johanna Tohnin sketseissä huumoria revittiin tositelevision ja sosiaalisen median kummallisuuksista.

Itse arvostan stand up – komiikassa tarinoiden omakohtaisuutta. Jutun koominen kärki löytyy leikkauspisteestä, missä yksityinen ja yleinen kohtaavat tai todellisuus joutuu törmäyskurssille yksityisen kanssa.

Nyt vitsit liikkuivat usein kovin yleisellä tasolla. Tunnistin itseni esimerkiksi hahmosta, joka kärttää somessa itselleen klikkauksia, mutta entäs sitten.

Toki esityksestä löytyi myös aidon ironisia käänteitä. Itse nauroin eniten kohtaukselle, jossa muun muassa Ylen Tartu mikkiin musiikkiviihdeohjelmaan juontanut Sami Hintsanen haastatteli television kuvitteellisessa makasiiniohjelmassa kahta nuorta tubettajaa.

Kuilu tämän päivän parikymppisten ja viisikymppisten välillä on avara ja syvä.

Hintsasen vahva fyysinen esittäminen antoi muutenkin lisää särmää eitykselle.

En itse katso koskaan television realitysarjoja tai musiikkiohjelmia, joihin on koottu suomalaisen populaarikulttuurin tähtiä viihdyttämään toisiaan. Sen takia varmaan osa vitseistä meni joko yli hilseen tai jäin tämän kirjoittajan huumorihorisontin katveeseen.

Ehkä television latistava vaikutus ulottuu vitsien aiheiden takia aina estradille asti. Jopa TTT-Klubin ravintolaympäristössä näyttämön neljäs seinä tuntui nyt poikkeuksellisen tukevatekoiselta.

Esityksen ohjannut Otto Kanerva on työryhmineen pyrkinyt mahdollisimman viihdyttävän ravintolashow’n tekemiseen. Kehyskertomus, jossa esiintyjät ottivat meidät katsojat panttivangeikseen, ei oikein toiminut.

Teatterissa sen pitäisi olla sanomattakin selvää.

Pääpaino oli musiikilla ja Hintsanen, Tohni ja Juha Junttu lauloivat komeasti.  

Show’n huippuhetkiin kuuluivat Juntun Hector-parodiat Juhani Sydänalan roolihahmossa. Sanoitukset ovat Syrjän kynästä. Tohni on itse sanoittanut kappaleet, joita hän tulkitsi Johannikka T:n roolihahmossa.

Esityksen nimi on sananmuunnos Quentin Tarantinon elokuvan Pulp Fiction nimestä. Tarantinon leffa oli ehkä 90-luvun merkkiteos ja POP Fictionin viidettä kymppiään käyvät tekijät ovat varmasti saaneet siitä kovat kiksit nuorina.

Esitys myös alkoi ja päättyi Pulp Fictionin tunnarilla. Katsojina olisin toivonut tekijöiltä myös samanlaista sumeilemattomuutta tekstien kanssa.

POP Fiction

Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla 2.10.2020

Käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Johanna Tohni

Ohjaus Otto Kanerva

Musiikkikappaleiden taustaraitojen tuotanto Juha Junttu

Estradilla Johanna Tohni, Sami Hintsanen ja Juha Junttu

Esityksen alkuperäinen musiikki:
Juhani Sydänala (sävellys Juha Junttu, sanoitus Heikki Syrjä)
Johannika T: Setämies (sävsäveltänyt ja sanoittanut Johanna Tohni, sovittanut ja tuottanut Reko Erkkola)
Johannika T: Sit kun mä kuolen (säveltänyt jasanoittanut Johanna Tohni)