Koreografi Rūta Ronja Pakalnen teos The Space Between Us Is Not Empty on ravistelevan ilmaisuvoimainen tanssitaiteen mestariteos. Teos kertoo elämisen sietämättömästä keveydestä. Meitä ihmisiä toisistamme erottava avaruus ei ole tyhjä eikä hiljainen. Se huutaa äänetöntä huutoa! Tampereen ensi-illassa teos oli niin täynnä elämisen riemua ja ahdistusta, että tanssijoiden esimerkkiä noudattaen teki mieli itsekin hyppiä seinille. Tanssiteatteri MD:n Tanssivirataa-festivaali ei olisi voinut upeammin alkaa.
Tanssivirataa-festivaalin verkkosivuilla kerrotaan, että esitys ei ole valmis, vaan se on koko ajan muutoksen tilassa. Kysymys ei ole arvoituksesta, vaan esittävän taiteen ainutlaatuisesta ominaisuudesta. The Space Between Us Is Not Empty -teoksessa tämä elävän yleisön edessä toteutetun esityksen ominaisuus oli korostetusti esillä. Esityksen runko muodostui kuuden tanssijan improvisoiduista sooloista, joita täydensivät todella ilmaisuvoimaiset duetot ja vaikuttavat joukkokohtaukset.
Tanssijoiden läsnäoloa ja heidän liikekielensä kauneutta korosti Pakalnen dramaturginen neronleimaus. Tanssijoiden ja yleisön välinen fyysinen etäisyys – tuo teatterista tuttu näyttämön neljäs seinä – on varsinkin modernin tanssin tekijöille ikuisuusongelma. Klassisen baletin liikkeitä katsoja tulkitsee perinteen kautta, mutta miten tulkita liikettä sitä kunnolla näkemättä, jos sääntöjä tai perinnettä ei ole? Pakalnen ratkaisu tähän pulmaan oli se, että yleisö sijoitettiin näyttämölle tanssijoiden ympärille.
Tämän näyttämöllisen ratkaisun seuraukset olivat dramaattiset. Tunne läsnäolosta nousi pakahduttavaksi. Tanssijoiden kehollisuus ja liikkeiden kauneus tuntui iholla asti. Tunne siitä, että on sisällä esityksessä ja ymmärtää, mistä siinä on kysymys, oli voimakas. Kokonaisuus ei kadonnut häikäisevän hienojen yksityiskohtien alle.
Ihmisten välistä välimatkaa ryhdyttiin teoksessa mittaamaan hitaan liikkeen kautta. Tanssijat oli asemoitu näyttämölle mahdollisimman kauas toisistaan. Ensin liikuivat vain tanssijoiden silmät täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Sitten katsetta ryhdyttiin kohdistamaan pään hitailla liikkeillä.
Esityksen tempo kiihtyi aste asteelta, kun Israel Bañuelos Loreton luoma äänimaisema vähitellen syrjäytti alun hiljaisuuden. Tästä alkoi matka ihmismielen valoihin ja varjoihin. Esityksessä oli useita dramaattisia käänteitä. Pakalne ei ole vain loistava koreografi, vaan esityksen ohjaajana hän on epäilemättä perillä myös teatteriestetiikan saloista. Esityksen dramaturgina on toiminut Alissa Šnaider.
Vaikuttava käänne oli esimerkiksi erillisten soolojen jälkeen nähty upea joukkokohtaus, jossa tanssijat muodostivat toisiaan käsistä kiinni pitäen ihmisketjun. Viittaus Baltian maiden itsenäistymistaisteluun ja niin kutsuttuun Baltian ketjuun oli minusta ilmiselvä. Vuonna 1989 yli miljoona ihmistä muodosti ihmisketjun Virosta Latviaan ja Liettuaan vaatien neuvostomiehityksen lopettamista.
Hätkähdyttävimmillään teos oli kuvatessaan ihmismielen kaksijakoisuutta. Meillä on kyky sekä rakastaa että vihata. Näiden tunteiden ilmaisemiseen käytettiin hellää fyysistä kosketusta ja aggressiota. Toisiaan planeettojen tavoin kiertävien ihmismielien lähestymisyritykset alkoivat vaivihkaisilla sormien hipaisuilla ja huipentuivat Juulius Vaiksoon ja Arolin Raudvan herkkään duettoon – liikesarjaan, jossa he vuorotellen koskettivat sormenpäillään hellästi toistensa kasvoja. Kohtauksen kauneus nosti kyynelet silmäkulmiin.
Ihmismielen kavaluutta ja aggressiota kuvattiin selkäänpuukottajan metodilla. Tätä taistelua nokkimisjärjestyksestä esitettiin kohtauksilla, joissa duetto alkoi sillä, että pariin käytiin kiinni takaapäin ikään kuin yllättäen. Aggressioiden sarja huipentui minun mielessäni Leevi Rauhalahden ja Helina Karvakin huikeaan duettoon, eräänlaiseen tanssilliseen vapaapainiotteluun, nostojen sarjaan, jossa rooliodotukset ja osat vaihtuivat salamannopeasti.
The Space Between Us Is Not Empty kantaesitettiin Tallinnassa Sõltumatu Tantsu Lavalla lokakuussa 2025. Õnne-Mary Tõnurist kirjoitti esityksestä Sirp-kulttuurilehdessä arvostelun Milan Kunderan romaanin nimeä mukaillen otsikolla Koosolemise talumatu kergus (Yhdessäolon sietämätön keveys). Kundera osui tuolla vuoden 1984 bestsellerillään johonkin niin syvälliseen inhimilliseen totuuteen, että kirjan nimi irtautui kansien välistä omaksi käsitteekseen.
Tõnurist osui otsikoinnissaan esityksen suhteen naulan kantaan. Ihmisten aivot eivät kehittyneet luonnonvalinnan kautta siksi, että niissä syntyisi joskus evoluutio- ja suhteellisuusteorian kaltaisia hienoja ajatusrakennelmia. Suuria aivoja tarvittiin sosiaaliseen peliin, jolla satojen yksilöiden laumassa saadaan aikaan järjestystä ja yhteisöllisyyttä. Esityksessä ihmisten kykyä saada yhdessä yhteisönä jotain aikaan kuvasi tuo ihmisketju.
Teoksen nuoret tekijät eivät olleet ehkä vielä edes syntyneet, kun Baltian maat kävivät menestyksekästä itsenäisyystaisteluaan miehittäjiä vastaan. Esityksen perusteella minusta on selvää, että tekijät jakavat sen ahdistuksen ja voimattomuuden tunteen, joka yhdistää tämän päivän nuoria aikuisia. Edetessään esitys sai yhä synkempiä sävyjä. Liikekieli muuttui dramaattisesta traagiseksi. Tanssijat hyppäsivät vuoron perään raivokkaasti vasten näyttämön takaseinää. Vaiksoo ja Rauhalahti pystyivät ponnistamaan korkealla olevalle ikkunalaudalle asti, mutta yli ei tietenkään päässyt kukaan.
Se oli ylitsepääsemätön paikka, umpikuja. Näyttämö muuttui aste asteelta hämärämmäksi, sitten liike pysähtyi vähitellen kokonaan ja meidät peitti pimeys ja hiljaisuus, jota rikkoivat vain Maryn-Liis Rüütelmaan viimeisten askelten synnyttämät äänet pimeyden keskellä. Kukkivan kevään ja vihreän kesän jälkeen on koittanut hyytävä talvi.
Pakalne aloitti tanssin perusopinnot kotimaassaan Latviassa, jossa hän opiskeli Latvian kulttuuriakatemiassa (Latvijas Kultūras akadēmija) nykytanssin koreografiaa. Hän täydensi opintojaan Tallinnan yliopistossa (Tallinna Ülikool) Baltian elokuva-, media- ja kuvataideinstituutissa (BFM). Hän syvensi osaamistaan ja kansainvälistä näkemystään opiskelemalla Brysselissä, joka on yksi Euroopan nykytanssin tärkeimmistä pääkaupungeista. Brysselin vapaa ja kokeileva taideympäristö on tunnetusti jättänyt vahvan jäljen monen baltialaisen ja pohjoismaisen tanssintekijän liikekieleen.
The Space Between Us Is Not Empty
Tanssivirtaa-festivaalin esitys Hällä-näyttämöllä 19.5.2+26
Koreografia ja ohjaus: Rūta Ronja Pakalne Tanssijat: Arolin Raudva, Juulius Vaiksoo, Helina Karvak, Leevi Rauhalahti, Maryn-Liis Rüütelmaa, Rūta Ronja Pakalne Äänisuunnittelu: Israel Bañuelos Loreto Valosuunnittelu: Kristiina Tinnu Tang Lavastus ja pukusuunnittelu: Pire Sova
Dramaturgi: Alissa Šnaider Teoskuvat: Kris Moor Tuotanto: Sirli Oot, Sõltumatu Tantsu Lava Tukija: Cultural Endowment of Estonia Kantaesitys: 16.10.2025 at Sõltumatu Tantsu Lava
