Maailma on parhaimmillaan silloin, kun se on sopivasti epäkunnossa

En tiedä, sopiiko tällaisen vanhan miehen hihkua ihastuksesta. Mieli tekisi, sillä Helsinki Dance Companyn Out of Order oli kaikkea sitä, mitä taide parhaimmillaan on. Fernando Melon koreografia teki näkyväksi hitaassa liikkeessä piilevän kauneuden. Näyttämökuvat olivat kuin eläviä maalauksia. Kiehtovaa, koskettavaa, liikuttavaa – kyllä, kyllä ja kyllä. Esityksen äänimaisemassa soivat sello ja kontrabasso saivat sydämen värisemään. Meillä on aina toivoa niin kauan, kun joku soittaa estradilla selloa.

Esityksen peilimaailma tehtiin suurten liikuteltavien elementtien avulla, jotka muuttuivat valaistuksen muuttuessa peileistä läpinäkyviksi lasiseiniksi ja jälleen peileiksi. Kuvassa etualalla Jyrki Kasper. Kuva (c) Kalle Nio

Ensemblen näyttämölle luoma peilimaailma vei ajatukseni valovuosien päähän, tarkemmin ottaen siihen arvoitukselliseen pisteeseen, josta kaikki alkoi modernin kosmologian mukaan noin 13,8 miljardia vuotta sitten. Todennäköisesti me olemme olemassa siksi, etteivät alkuräjähdyksen (Big Bang, you know!) jälkeen materiasta ja antimateriasta koostuneet universumit olleet aivan täydellisiä peilikuvia toisistaan. Tässä täydellisyydessä oli pieni särö, josta fyysinen todellisuus, sellaisena kuin me sen nyt tunnemme, on saanut alkunsa.

Samasta epätäydellisyyden lähteestä ammentaa myös merkityksellinen taide. Brasilialainen Melo on koreografi, jonka kädenjälki tuntuu usein siltä kuin aika ja fysiikan lait lakkaisivat hetkeksi olemasta. Liikkeen hitaus on yksi hänen ilmaisukielensä tunnusmerkeistä. Out of Order -esityksessä Melon liikekieli yhdistyi taikuri Kalle Nion luomiin illuusioihin. Tämä peilimaailman todellisuus huipentui Aksinja Lommin huikeaan sooloon. Lommi tanssi lasiseinien eristämässä neliössä ja teki soolon päätteeksi taaksepäin taivutuksen, joka uhmasi sekä fysiikan että katsojan mielikuvituksen rajoja.

Nio on suunnitellut esityksen illuusioiden ohella myös sen lavastuksen. Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön pyörivää osaa peitti keltaisen, oranssin, vihreän ja punaisen murretuilla sävyillä kuvioitu tanssimatto, jonka keskipisteeseen oli sommiteltu kukkakuvio. Ehkä juuri tuo kuvio sai ajatukseni lentämään valovuosien päähän. Mutta näin merkityksellinen taide toimii: se stimuloi kokijansa aivoja. Tekee hyvää mielelle ja keholle.

Taikuri ei tietenkään paljasta sitä, miten hän on illuusionsa toteuttanut. Enkä ryhdy tässä arvailemaan. Esityksen peilimaailma tehtiin suurten liikuteltavien elementtien avulla, jotka muuttuivat valaistuksen muuttuessa peileistä läpinäkyviksi lasiseiniksi ja jälleen peileiksi. Ainakin tältä osin esityksen taianomainen tunnelma syntyi Nion ja esityksen valaistuksen suunnitelleen Aku Lahden yhteisten aivoitusten pohjalta.

Tanssi on tietenkin elävää, vuorovaikutukseen perustuvaa taidetta. Out of Order oli helppo tulkita peilikuvaksi modernista työelämästä. Vihjeitä tästä antoi jo esityksen alkuasetelma. Esitys alkoi kohtauksella, jossa kaksi tanssijaa makasi liikkumattomina näyttämöllä ja muut kuusi tanssijaa istuivat näyttämön reunoille sijoitettujen työpöytien ääressä. Sen jälkeen näyttämön peiliseinät erottivat tanssijat toisistaan. Yhdennäköisyys esityksen ja nykyajan työelämän välillä oli ilmeinen. Se oli peilikuva. Etäyhteys työtovereihin on digitaalisessa toimistossa ruudun takana. Elämme peilimaailmassa. Inhimillinen kosketus, jonka juuret ovat vuosimiljoonien päässä meidän lajimme evoluutiossa, jää tässä modernissa ja urbaanissa todellisuudessa vajaaksi.

Riitelyä kuvannutta joukkokohtausta seurasi Jyrki Kasperin ja Aksinja Lommin koskettava ja häkellyttävän kaunis duetto. Kuva (c) Kalle Nio

Ihmisten ikävä toistensa luokse voitti lopulta myös Melon koreografiassa. Loisteliaasti toteutetussa joukkokohtauksessa kokoonnuttiin palaveriin pyöreän ja samalla pyörivän pöydän ääreen. Kokous näytti riitaisalta, mutta se päättyi tavalla, joka ravisteli.

Riitelyä kuvannutta joukkokohtausta seurasi Jyrki Kasperin ja Lommin koskettava ja häkellyttävän kaunis duetto. Dueton alussa Kasper ja Lommi painoivat otsansa yhteen. Siitä alkoi vartaloiden kiertävä liike, jossa tanssijoiden päät pysyivät koko ajan kiinni toisissaan. En muista, milloin olisin nähnyt edellisen kerran mitään vastaavaa. Duetto kuvasi inhimillisen kosketuksen merkitystä todella syvällisellä tavalla. En ole varma, olivatko Kasper ja Lommi myös esityksen aloituskohtauksen pari, jonka duetossa liikettä piti yllä vain hitaasti pyörivä näyttämö. Esityksen hieman arvoituksellisen ja polveilevan tarinan perusteella olin valmis veikkaamaan, että he olivat.

Me olemme inhimillisessä vuorovaikutuksessa toistemme peilejä, hyvin samanlaisia ja kuitenkin erilaisia. Kehtaisiko tässä kaikista hupaisista sivumerkityksistä huolimatta julistaa, että eläköön tämä uutta luova särö, tämä epätäydellisyys muuten niin täydellisessä maailmassa.


Out of Order Helsinki Dance Companyn ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 11.3.2026

  • Koreografia: Fernando Melo
  • Lavastus ja taikuus: Kalle Nio
  • Pukusuunnittelu: Samu-Jussi Koski
  • Valosuunnittelu: Aku Lahti
  • Naamioinnin suunnittelu: Tuula Kuittinen
  • Tanssijat: Sofia Hilli, Aksinja Lommi, Jyrki Kasper, Kalle Lähde, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Inka Tiikinen

Elämänpuu ei ole vain pahasti kallellaan, se uhkaa kaatua kokonaan – Dansk Danseteaterin vaikuttava Leaning Tree eteni unen logiikalla – Tuntemamme maailma tanssii siinä jo viimeistä valssiaan

Ydinteemaan siirryttiin Kristin Bjerkestrand vaikuttavan soolon kautta. Tanssija näytti meille, miten pitkälle elämänpuu voi kallistua ennen sitä pistettä, josta ei enää ole paluuta. Taiturimainen taivutus laittoi epäilemään omien silmien todistusta. Kuva (c) Natascha Rydvald

Perjantaina Kuopion festivaalilla esitetty Dansk Danseteaterin Leaning Tree oli omistettu hitaan kiirehtimisen estetiikalle. Fernando Melon vaikuttava koreografia ylisti tanssin, modernin sinfoniamusiikin ja kuvataiteen kolmiyhteyttä.

Melon tiedetään myös ovelaksi jekkuilijaksi, jonka taikuudelta vaikuttavat silmänkääntötemput ovat ihastuttaneet, ehkä joskus vihastuttaneetkin yleisöä. Nyt koreografian maagiset elementit korostivat teoksen vakavaa ja varoittavaa sanomaa. Viimeisen kohtauksen viimeinen tanssija alkoi leijua ilmassa ja katosi sitten kuin taikaiskusta. Jäljelle jäivät vain tanssijoiden kengät.

Hitaan liikkeen kautta oli helppo ymmärtää myös teoksen nimeen sisältyvä sanoma. Tuo puu ei ole vain kallellaan, vaan se kallistuu yhä enemmän tuhoisin seurauksin. Elämän kehitystä, evoluutiota, kuvataan usein elämänpuuna. Nyt eliölajeja kuolee yhä nopeammin. Käynnissä on maapallon biosfäärin historian kuudes joukkosukupuutto.

Kun Jumalan kuvaksi itsensä ylentänyt ihminen on lopullisesti poistunut näyttämöltä, jäljelle jäävät vain kengät tästä viimeisestä valssista – tyhjä ja autio maa.

Melonin inspiraation lähteenä on ollut tanskalaisen Vilhelm Hammershøin maalaukset. Näin kerrotaan teatterin verkkosivuilla. Tanskalainen taiteilija tunnettiin meditatiivisista interiööreistään ja maisemistaan. Hän oli myös etevä muotokuvien tekijä. Tosin tämän päivän katsojan silmissä yli sata vuotta vanhojen muotokuvien mallit näyttävät kuuluvan kuvatun huonetilan kalustoon siinä missä muutkin mööpelit.

Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämölle Hammershøin maalausten interiööri oli loihdittu lavasteilla. Eikä tuo vaalean ja tumman harmaan väreillä maalattu seinä ollut pelkkä kulissi, vaan Melonin ja lavastaja Raphael Frisenvænge Solholmin suunnittelema elementti liikkui ja kietoutui tämän tarinan tanssijoiden ympärille juuri niin kuin seinät liikkuvat ja kietoutuvat pahimmissa koppikauhuisissa painajaisunissa.

Lavastuksen elementti liikkui ja kietoutui tämän tarinan tanssijoiden ympärille juuri niin kuin seinät liikkuvat ja kietoutuvat pahimmissa painajaisunissa. Kuva (c) Natascha Rydvald

Tanssi alkoi kohtauksella, joka antoi odottaa, että Leaning Tree pitää sisällään tarinan. Yksi tanssijoista istui Solholmin luoman interiöörin keskellä. Hän nojasi käsiään pöytään ja peitti käsillään ja hiuksillaan kasvonsa niin, ettei voinut olla varma edes hänen sukupuolestaan. Tilan ulkopuolella, aivan oven takana, oli joukko ihmisiä. Olisivatko tämän ihmisen kenties entisiä ystäviä, rakastettuja, kuolleita sieluja, painajaisia? Elettyä elämää.

Tunnelma tihentyi, kun nämä hahmot tunkeutuivat sisään ja ympäröivät tämän unelmoijan. Sitten hän katosi. Kun häntä etsittiin ja pöytää siirrettiin, sieltä tuli esiin hyvin erilainen hahmo. Myöhemmin tämä mies, Carlos Luis Blanco Ramos roikkui seinällä pää alaspäin painajaisunta muituttavassa kohtuksessa.

Kulissiseinään tehdyn suorakaiteen muotoisen aukon kautta ryhdyttiin kuvaamaan elämän peruskysymyksiä. Välillä tuo aukko ja siihen ilmestyneet kasvot kuvasivat Hammershøin maalaamiin muotokuviin ikuistettuja hahmoja, välillä se toimi peilinä, joka toisti peilin edessä seisoneen tanssijan pään liikkeitä. Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Sosiaalistuminen ja inhimillinen kasvu on sitä, että etsimme vastauksia näihin kysymyksiin.

Lähes päättymättömiltä tuntuneet toistot liikekielen teemoista korostivat tanssin ja musiikin kohtalonyhteyttä. Teoksen musiikin on säveltänyt Signe Lykke, joka on yksi Tanskan musiikkimaailman nousevista ja vahvoista nimistä. Musiikki on nauhoitettu yhteistyössä Copenhagen Phil -orkesterin kanssa, kapellimestarina Christian Øland.

Leaning Treen näyttävien joukkokohtausten mallina on voinut hyvinkin olla esimerkiksi Tanskan kansallismuseon kokoelmiin kuuluva Egetræer (1899–1902). Kuva (c) Natascha Rydvald

Ydinteemaan siirryttiin Kristin Bjerkestrandin vaikuttavan soolon kautta. Tanssija näytti meille, miten pitkälle elämänpuu voi kallistua ennen sitä pistettä, josta ei enää ole paluuta. Taiturimainen taivutus laittoi epäilemään omien silmien todistusta.

Myös hallitseva teknokulttuuri oli esityksessä läsnä. Viime vuosisadan hillittyä porvarillista charmia mukaillut interiööri muuttui kirkkain valoin valaistuksi struktuuriksi, kun tämä muuri kiertyi tanssijoiden ympärille.

Toisessa pitkässä soolossa, tai ehkä oikeammin duetossa, taisteltiin hyvin itsepintaisen ja aggressiivisesti kulkua estäneen oven kanssa. Yi-Shoa Liin huikea soolo ei ollut humoristinen, vaan toi mieleen lasten vähemmän hauskan leikin, jossa yksi tai useampi lapsi kiusaa pienempäänsä estämällä hänen kulkunsa ovesta. Oven takana piilossa Liin kanssa vallasta kamppaili Wolf Govaerts.

Hammershøi tunnetaan myös maisemien kuvaajana. Jo hätäisellä etsinnällä löysin useita kuvia maalauksista, joissa yksi ainoa puu kasvaa enemmän tai vähemmän kallellaan autiuden keskellä. Mutta on hänen taitelijan silmänsä nähnyt myös metsän puilta. Leaning Treen näyttävien joukkokohtausten mallina on voinut hyvinkin olla esimerkiksi Tanskan kansallismuseon kokoelmiin kuuluva Egetræer (1899–1902).


Leaning Tree

Dansk Danseteaterin esitys Kuopio tanssii ja Soi -festivaalilla 13.6.2025

Koreografia ja ohjaus: Fernando Melo Säveltäjä: Signe Lykke Valosuunnittelu: Raphael Cañete Fernández Lavastus: Raphael Frisenvænge Solholm & Fernando Melo Pukusuunnittelu: Maria Ipsen

Tanssijat: Nicky Daniels, Wolf Govaerts, Lucas Hartvig-Møller, Jessica Lyall, Lola Potiron, Yi Shao Li, Leticia Silva, Carlos Luis Blanco Ramos, Finn Armstrong

Teos kantaesitettiin vuonna 2023.