Avainsana: Kuopio tanssii ja Soi

Elämänpuu ei ole vain pahasti kallellaan, se uhkaa kaatua kokonaan – Dansk Danseteaterin vaikuttava Leaning Tree eteni unen logiikalla – Tuntemamme maailma tanssii siinä jo viimeistä valssiaan

Ydinteemaan siirryttiin Kristin Bjerkestrand vaikuttavan soolon kautta. Tanssija näytti meille, miten pitkälle elämänpuu voi kallistua ennen sitä pistettä, josta ei enää ole paluuta. Taiturimainen taivutus laittoi epäilemään omien silmien todistusta. Kuva (c) Natascha Rydvald

Perjantaina Kuopion festivaalilla esitetty Dansk Danseteaterin Leaning Tree oli omistettu hitaan kiirehtimisen estetiikalle. Fernando Melon vaikuttava koreografia ylisti tanssin, modernin sinfoniamusiikin ja kuvataiteen kolmiyhteyttä.

Melon tiedetään myös ovelaksi jekkuilijaksi, jonka taikuudelta vaikuttavat silmänkääntötemput ovat ihastuttaneet, ehkä joskus vihastuttaneetkin yleisöä. Nyt koreografian maagiset elementit korostivat teoksen vakavaa ja varoittavaa sanomaa. Viimeisen kohtauksen viimeinen tanssija alkoi leijua ilmassa ja katosi sitten kuin taikaiskusta. Jäljelle jäivät vain tanssijoiden kengät.

Hitaan liikkeen kautta oli helppo ymmärtää myös teoksen nimeen sisältyvä sanoma. Tuo puu ei ole vain kallellaan, vaan se kallistuu yhä enemmän tuhoisin seurauksin. Elämän kehitystä, evoluutiota, kuvataan usein elämänpuuna. Nyt eliölajeja kuolee yhä nopeammin. Käynnissä on maapallon biosfäärin historian kuudes joukkosukupuutto.

Kun Jumalan kuvaksi itsensä ylentänyt ihminen on lopullisesti poistunut näyttämöltä, jäljelle jäävät vain kengät tästä viimeisestä valssista – tyhjä ja autio maa.

Melonin inspiraation lähteenä on ollut tanskalaisen Vilhelm Hammershøin maalaukset. Näin kerrotaan teatterin verkkosivuilla. Tanskalainen taiteilija tunnettiin meditatiivisista interiööreistään ja maisemistaan. Hän oli myös etevä muotokuvien tekijä. Tosin tämän päivän katsojan silmissä yli sata vuotta vanhojen muotokuvien mallit näyttävät kuuluvan kuvatun huonetilan kalustoon siinä missä muutkin mööpelit.

Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämölle Hammershøin maalausten interiööri oli loihdittu lavasteilla. Eikä tuo vaalean ja tumman harmaan väreillä maalattu seinä ollut pelkkä kulissi, vaan Melonin ja lavastaja Raphael Frisenvænge Solholmin suunnittelema elementti liikkui ja kietoutui tämän tarinan tanssijoiden ympärille juuri niin kuin seinät liikkuvat ja kietoutuvat pahimmissa koppikauhuisissa painajaisunissa.

Lavastuksen elementti liikkui ja kietoutui tämän tarinan tanssijoiden ympärille juuri niin kuin seinät liikkuvat ja kietoutuvat pahimmissa painajaisunissa. Kuva (c) Natascha Rydvald

Tanssi alkoi kohtauksella, joka antoi odottaa, että Leaning Tree pitää sisällään tarinan. Yksi tanssijoista istui Solholmin luoman interiöörin keskellä. Hän nojasi käsiään pöytään ja peitti käsillään ja hiuksillaan kasvonsa niin, ettei voinut olla varma edes hänen sukupuolestaan. Tilan ulkopuolella, aivan oven takana, oli joukko ihmisiä. Olisivatko tämän ihmisen kenties entisiä ystäviä, rakastettuja, kuolleita sieluja, painajaisia? Elettyä elämää.

Tunnelma tihentyi, kun nämä hahmot tunkeutuivat sisään ja ympäröivät tämän unelmoijan. Sitten hän katosi. Kun häntä etsittiin ja pöytää siirrettiin, sieltä tuli esiin hyvin erilainen hahmo. Myöhemmin tämä mies, Carlos Luis Blanco Ramos roikkui seinällä pää alaspäin painajaisunta muituttavassa kohtuksessa.

Kulissiseinään tehdyn suorakaiteen muotoisen aukon kautta ryhdyttiin kuvaamaan elämän peruskysymyksiä. Välillä tuo aukko ja siihen ilmestyneet kasvot kuvasivat Hammershøin maalaamiin muotokuviin ikuistettuja hahmoja, välillä se toimi peilinä, joka toisti peilin edessä seisoneen tanssijan pään liikkeitä. Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Sosiaalistuminen ja inhimillinen kasvu on sitä, että etsimme vastauksia näihin kysymyksiin.

Lähes päättymättömiltä tuntuneet toistot liikekielen teemoista korostivat tanssin ja musiikin kohtalonyhteyttä. Teoksen musiikin on säveltänyt Signe Lykke, joka on yksi Tanskan musiikkimaailman nousevista ja vahvoista nimistä. Musiikki on nauhoitettu yhteistyössä Copenhagen Phil -orkesterin kanssa, kapellimestarina Christian Øland.

Leaning Treen näyttävien joukkokohtausten mallina on voinut hyvinkin olla esimerkiksi Tanskan kansallismuseon kokoelmiin kuuluva Egetræer (1899–1902). Kuva (c) Natascha Rydvald

Ydinteemaan siirryttiin Kristin Bjerkestrandin vaikuttavan soolon kautta. Tanssija näytti meille, miten pitkälle elämänpuu voi kallistua ennen sitä pistettä, josta ei enää ole paluuta. Taiturimainen taivutus laittoi epäilemään omien silmien todistusta.

Myös hallitseva teknokulttuuri oli esityksessä läsnä. Viime vuosisadan hillittyä porvarillista charmia mukaillut interiööri muuttui kirkkain valoin valaistuksi struktuuriksi, kun tämä muuri kiertyi tanssijoiden ympärille.

Toisessa pitkässä soolossa, tai ehkä oikeammin duetossa, taisteltiin hyvin itsepintaisen ja aggressiivisesti kulkua estäneen oven kanssa. Yi-Shoa Liin huikea soolo ei ollut humoristinen, vaan toi mieleen lasten vähemmän hauskan leikin, jossa yksi tai useampi lapsi kiusaa pienempäänsä estämällä hänen kulkunsa ovesta. Oven takana piilossa Liin kanssa vallasta kamppaili Wolf Govaerts.

Hammershøi tunnetaan myös maisemien kuvaajana. Jo hätäisellä etsinnällä löysin useita kuvia maalauksista, joissa yksi ainoa puu kasvaa enemmän tai vähemmän kallellaan autiuden keskellä. Mutta on hänen taitelijan silmänsä nähnyt myös metsän puilta. Leaning Treen näyttävien joukkokohtausten mallina on voinut hyvinkin olla esimerkiksi Tanskan kansallismuseon kokoelmiin kuuluva Egetræer (1899–1902).

Leaning Tree

Dansk Danseteaterin esitys Kuopio tanssii ja Soi -festivaalilla 13.6.2025

Koreografia ja ohjaus: Fernando Melo Säveltäjä: Signe Lykke Valosuunnittelu: Raphael Cañete Fernández Lavastus: Raphael Frisenvænge Solholm & Fernando Melo Pukusuunnittelu: Maria Ipsen

Tanssijat: Nicky Daniels, Wolf Govaerts, Lucas Hartvig-Møller, Jessica Lyall, Lola Potiron, Yi Shao Li, Leticia Silva, Carlos Luis Blanco Ramos, Finn Armstrong

Teos kantaesitettiin vuonna 2023.

Nykytanssin hurjimman muodon juuret ovat katujen kasvattien taiteessa – Hervé Koubin Sol Invictus oli tyrmäävä elämys – Tämän kirjoittajan mielessä Kuopio tanssii ja soi vielä pitkään tämän täräyksen jäljiltä

Seitinohuesta silkkikankaasta tehty auringonkehrä valaisi b-boy -pyörädystä tekevän tanssijan Hervé Koubin auringon ja valon juhlassa. Kuva (c) Melanie Lhote

Ranskalaisen koreografi Hervé Koubin tanssiteos Sol Invictus oli sitä jotakin, joka jokaisen pitäisi kokea edes kerran elämässään. Koubi on ensemblensä tanssijoiden kanssa vienyt katutanssin estetiikan tyrmäävälle tasolle. Kyllä, tyrmäävä on juuri oikea sana kuvaamaan esityksen visuaalista voimaa. Välillä oli vaikea uskoa silmiensä todistusta.

Tällaisen taide-elämyksen takia kannattaa matkustaa vaikka maailman ääriin, eikä Kuopio ole itse asiassa juuri sen kauempana.

Torstai-iltana Olvi Areenan esirippujen välistä eteemme tulee ujon oloinen mies. Tuo englantia voimakkaalla korostuksella puhunut mies kertoi meille, että hänen ryhmänsä tanssii tänä iltana peräti 19 tanssijan voimin. Vielä en tuolloin tiennyt, että Koubi on paitsi Marseillen yliopistosta valmistunut farmasian tohtori ja yksi maailman tämän hetken valovoimaisimmista koreografeista.

Sitten tanssi alkoi hurjalla, alkuräjähdystä muistuttavalla tempolla kullalta kimaltelevalla tanssimatolla. Tanssijat syöksyivät esittämään huikeaa akrobatiaa muistuttaviin liikesarjoihin pää viidentenä jalkana. En tunne katutanssijoiden sanastoa. Tanssijan pystyakselin ympäri kiertävällä piruetilla (klassisen baletin pirouette) on varmaan heillä oma terminsä.

Nyt päälaen varassa tehtävät b-boy -pyöräytykset tehtiin niin, että jalat nousivat lopulta suoraan ylös klassisen baletin nilkkojen ojennusta myöten. Samanlaisia pyörähdyksiä tehtiin käsilläseisonnassa, ensin kahden ja lopulta yhden käden varassa pyörien. Räjähtävästä ponnistusvoimasta kertoivat huikean korkealle nousseet, suorin vartaloin tehdyt voltit ja käsivoimista ja notkeudesta liikesarjat, jotka muistuttivat telinevoimistelun myllyjä.

Oli todella vaikea uskoa omien silmien todistusta.

Näyttämön ilmaherruutta tavoiteltiin huikeilla nostoilla. Esiintymisasuina käytettiin puolisääreen ulottuvia väljiä housuja. Kuva (c) Melanie Lhote.

Tavallaan esityksen energia ja sen säteilevä elämänilo ja -usko henkilöityi jo esityksen alussa yhteen mieheen. Tanssijoiden kokoontuessa näyttämölle, Samuel da Silveira Lima ponnisti paikalle kyynärsauvoihin. Jo lapsena tanssimisen aloittanut Lima sairastui 14-vuotiaana syöpään ja häneltä oikea jalkansa jouduttiin amputoimaan lonkasta asti.

Lima tanssi muiden joukossa pää neljäntenä jalkana. Hänen huikeaa tanssiaan, hyppyjä, kärrynpyöriä ja käsien varassa pyöriviä piruetteja katseli sydän syrjällään. Tätä varten tanssitaide on. Sen ilmaisuvoima ja kyky saada spontaaniin vuorovaikutukseen ovat ilmiömäisiä.

Katutanssi, josta ehkä pitäisi käyttää englanninkielistä sanaparia Street Dance, on nuorten omien yhteisöjen, katujengien piirissä spontaanisti syntynyt tanssitaiteen muoto. Tanssi on tätä yhteisöllisyyttä ylläpitävä voima. Kysymys on rakentavasta kilvoittelusta.

Koubi on säilyttänyt koreografiassa tämän perusasetelman. Kukin tanssija vuorollaan, mutta useimmiten monta tanssijaa joukolla astui ”kadulle” esittämään hurjilla tempuilla omaa ainutlaatuista osaamistaan, muiden tanssijoiden seuratessa ”jakakäytävän” puolella heidän otteitaan. Näiden hurjien, luovan energian purkausten väliin Koubi oli sijoittanut seesteisiä joukkokohtauksia, joissa tanssijat ikään kuin keskustelivat taiteestaan.

Hurjien, luovan energian purkausten väliin Koubi oli sijoittanut seesteisiä joukkokohtauksia, joissa tanssijat ikään kuin keskustelivat taiteestaan. Kuva (c) Melanie Lhote

Ranskalaisen Koubin suvun juuret ovat Algeriassa. Cannesin Rosella Hightowerin tanssikoulusta valmistuttuaan hän perusti ryhmän, jonka tanssijat olivat juuriltaan afrikkalaisia. Aikaa myöten Compagnie Hervé Koubista on muodostunut oikea maailmankylä.

Teoksen nimi viittaa antiikin Roomaan. Sol Invictus oli roomalaisten auringon ja valon juhla. Tästä lähtökohdasta oli rakennettu myös näyttämöestetiikka. Oli jo alussa mainittu kullalta kimalteleva tanssimatto ja kimalteleva, harsomaisen ohut silkkikangas, jota tanssin aikana levitettiin lattialle kuin maiseman ylle levittäytyvää aamun valoa ja joka loppuhuipennuksessa kiertyi yhden tanssijan ympärille ja kuroutui sitten kullanhohtoiseksi auringoksi, jota tämä tanssija kantoi hartioillaan.

Antiikin Roomaan liittyivät ehkä myös tanssijoiden esiintymisasut, puolisääreen ulottuvat housut, culottit.

Esityksen äänimaisema koostui nykyruotsalaisen Mikael Karlssonin musiikista, Maxime Bodsonin elektronisista äänistä sekä otteista Steve Reichin ja Ludwig van Beethovenin musiikista. Samalla liikekielen estetiikka muuttui hip hopista kohti klassisesta baletista otettuja askelmerkkejä.

Sol Invictus

Compagnie Hervé Koubin esitys Kuopio tanssii ja Soi -festivaalilla 12.6.2025

Koreografi: Hervé Koubi Apulaiskoreografi: Faycal Hamlat Musiikki: Mikael Karlsson, Maxime Bodson, Steve Reich, Ludwig van Beethoven Sovitukset: Guillaume Gabriel Valot: Lionel Buzonie Puvut: Guillaume Gabriel Taiteellinen neuvonantaja: Bérengère Co. Tanssijat: Ilnur Bashirov, Francesca Bazzucchi, Badr Benr Guibi, Joy Isabella Brown, Denis Chernykh, Samuel da Silveira Lima, Youssef El Kanfoudi, Mauricio Farias da Silva, Abdelghani Ferradji, Matheus Freitas Fernandes Oliveira, Hs, Hs. Oubbajaddi, Ediomar Pinherio de Queiroz, Allan Sobral dos Santos, Anderson Vitor Santos, Karn Steiner, El Houssaini Zahid Paikka: The Joyce Theater