Avainsana: Black & White festivaali

Kimo Pohjosen harmonikka soi voimallisesti kuin tuomiokirkon urut – Uzone tuntui luissa ja ytimissä – Pohjonen on suomalainen maailmantähti, jonka luovuudessa ei voi havaita hiipumisen merkkejä

*Kimmo Pohjosen vaikuttavaa musiikkia täydensi loistelias visualisointi. Kuva © Egidio Santos*

Aina silloin tällöin löytää tiensä esitykseen, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Tämä on täydellistä. Tämän minä muista varmasti lopun ikääni!

Kimmo Pohjosen konsertti Uzone Black & White festivaalilla tarjosi perjantai-iltana tällaisen ainutkertaiselta tuntuvan elämyksen. Pohjosen yhden miehen orkesterin soinnissa ja sävelkuvioissa oli shamanistista voimaa.

Douglas Adamsin scifi-romaanissa Dirg Genlyn holistinen etsivätoimisto tarinan kelpo etsivä on sitä mieltä, että Johann Sebastian Bachin musiikki on ainoa vastaansanomaton todiste jumalan olemassaolosta. Pohjosen syvällä sydänalassa tuntuneesta ja yhä tuntuvasta sielunmessusta tekisi mieli sanoa jotakin saman suuntaista.

Tämä mielleyhtymä tuli jo konsertin ensimmäisestä kappaleesta, joka sai minut ajattelemaan Bachin musiikkia. Pohjosen elektroakustinen harmonikka soi jylhästi kuin suuren tuomiokirkon urut. Vaikutelmaa vahvisti VJ Hellstonen visualisointi. Taustavideossa vaihtuivat kuvat korkeiden puiden muodostamista luonnon katedraaleista kuviin keskiaikaisen kirkon korkeuksiin yltävistä holvikaarista.

Pohjonen täytti elokuussa 60 vuotta. Sitä on vaikea uskoa. Me näimme Karelia-salin estradilla iättömältä vaikuttavan miehen, jonka painijan käsivarret ja pianistin sormet saivat varmasti painavan konserttiharmonikan soimaan uskomattomalla tavalla.

Pohjonen on kehittänyt taitojaan ja instrumenttiaan 40 vuotta ja se kyllä näkyi ja kuului.

Perjantain konsertti Uzone kertoi meille kuulijoille, ettei miehen taiteellinen tinkimättömyys on yhä tallella, eikä hänen luovuutensa osoita minkäänlaisia ehtymisen merkkejä.

Taiteilijana Pohjonen on tehnyt ainutkertaisen uran. Hän on maailmantähti, jota on osuvasti kuvattu harmonikan Jimi Hendrixiksi. Lähes yhtä osuva on vertaus islantilaiseen maailmantähteen Björkiin. Pohjonen lauloi konsertissa voimallisesti syvällä baritonilla kuin joku Pohjan perukoilta Imatralle ilmestynyt tietäjä.

Uzone oli kuin yhden miehen oratorio.

Pohjosen harteille on helppo sovittaa neron viittaa. Uzone on silti yhteisön toteuttamaa taidetta, kuten taide aina pruukaa olla. Konsertin näyttävä visualisointi on sorvattu kokoon Hellstonen tietokoneissa. Äänisuunnittelun on tehnyt Sami Tammela. Imatran konsertissa äänityksestä vastasi Heikki Iso-Ahola.

Hellstonen visualisointi syntyi näyttävistä fraktaaleista. Välillä meidän silmiemme eteen avautui huima avaruus, osa tuntematonta universumia. Ehkä jo tämän takia konsertin nimi on lupa tulkita sanoiksi unknown zone. Tällä tuntemattomalla vyöhykkeellä symboliset kuvat ensin rusinaksi kuivuneesta maapallosta ja siten tuleen leimahtavasta maailmasta eivät kaivanneet tulkintaa.

Olemme tähän asti vain olleet siinä luulossa, että näin käy vasta noin neljän miljardin vuoden päästä, kun oma aurinkomme paisuu punaiseksi jättiläiseksi.

Uzone on totisesti requiem ihmiskunnalle – sielunmessu.

Konsertti päätyi alkua lempeämpiin sävelkuvioihin ja kuviin pienestä asteroidista, jolla patsasteli saveen valettuna kovasti Kimmo Pohjosen näköinen hahmo. Tuosta Pohjosen esiintymisasuun kuuluvasta hameesta ei voinut erehtyä. Viimeiset kuvat veivät Antoine Marie Roger de Saint-Exupéryn kirjan Pikku prinssi maailmaan.

Myös taiteessa me liikumme tuntemattomalla vyöhykkeellä. Toivoa on niin kauan kuin maailmassa on jäljellä kauneutta ja ihmisiä, joilla on kyky nähdä ja kerto tästä kauneudesta.

Uzone

Kimmo Pohjosen konsertti Imatran Virran Karelia-salissa Black & White festivaalilla 3.8.2024Kimmo

Pohjonen: elektroakustinen harmonikka
Sami Tammela: äänisuunnittelu
Imatralla esityksen aikana äänistä vastasi Heikki Iso-Ahola
VJ Hellstone: visuaalinen suunnittelu
Kuvat: Petra Cvelbar ja Minna Haittinen

Berliiniläisen Kabaret Kalasnikovin Taverna Stories oli ihanan hullu varietee – Esitys oli yhdistelmä sirkustaiteen taidokasta estetiikkaa ja hurjia balkanilaisia rytmejä

*Imatralla Kabarte Kalasnikov esiintyi kuuden taiteilijan ryhmällä. Berliinissä otetussa esityskuvassa edessä Merlin Pohse, Anaelle Molinario ja Andy Natch. Kuva © Uwe Heinrich*

Berliiniläisen Kabaret Kalasnikovin Taverna Stories oli ihanan hullu energian purkaus. Minua nauratti monta kertaa jo ennen esitykseen kuuluvan vodkatarjoilun alkamista. Sirkustaiteen estetiikasta muotonsa ammentanut varietee oli kuin iloinen nousuhumala, riemastuttava ja kutkuttavalla tavalla vähän tuhma.

Taverna Stories oli Black & White festivaalin taiteelliselta johtajalta Kamran Shahmardanilta yllättävä, mutta osuva valinta. Keski-Euroopassa suosittua varieteeta ja kabareeta näkee Suomessa harvoin. Viimeksi mainittua näkee ammattilaisten toteuttamana yleensä vain Uudessa Iloisessa Teatterissa Helsingissä.

Esittävän taiteen lajien kirjo on laaja. Black & White festivaalilla oppii joka kerta jotakin uutta.

Myös Suomessa on aikaisemmin elänyt oma, hyvällä tavalla kotikutoinen varietee. Kiertävät taiteilijaryhmät järjestivät seurojen- ja työväentaloilla iltamia. Myös kabaree kukoisti vielä 60-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä teatterin politisoituminen vei iloisuuden tästä absurdiin hullutteluun perustuvasta esittämisestä.

Taverna Storiesissa hauskaa pidettiin kuvitteellisessa Hoodlivnitzin tavernassa. Minulle majatalon isäntä, hänen tyttärensä ja heidän toinen toistaan oudommat vieraat toivat mieleen sirkusseurueen. Oli sirkustirehtööri, esityksen seremonia mestarina toiminut Merlin Johnson alias Merlin Pohse, oli tarinan klovni Yann Manske, oli käärmenainen Anaelle Molinario, akrobaatti Sophia Drgala, oli voimamies ja jonglööri Andy Snatch ja poliisi Andrew Parkin, josta sukeutui sirkuksen toinen jonglööri.

Taverna Stories oli yhdistelmä vauhdikasta koheltamista ja todella taidokasta esittämistä. Pajunvarren notkean Drgalan voltit tavernan pöydällä olivat näyttäviä ja illan bravuuri oli hänen esittämänsä tankotanssi. Lumoavaa liikkeen kauneutta ja voimaa.

Taverna Stories oli yhdistelmä todella taidokasta sirkustaidetta ja hulvatonta, balkanilaisen musiikin ryydittämää hulluttelua. Sophia Drgalan huimaa akrobatiaa permannolla ja hänen lumoavaa tankotanssiaan katsoi sydän ihastuksesta syrjällään. Kuva © Uwe Heinrich

Molinario asteli näyttämölle katsomon käytävältä hepsankeikkana blondina. Jatkossa hän esitti notkeutta, teki selän taivutuksia, joka pani katsojan epäilemään silmiään.

Pohsen bravuureihin kuului muiden muassa teatteriesitys, jossa hän teki omista polvistaan ja sääristään tämän esityksen hahmot. Moista taidonnäytettä tämän kirjoittaja ei ole ennen nähnyt.

Saimme nähdä myös, miten keski-ikäinen keskivartalon rakentaja pujottautuu tennismailan kehän läpi. Mansken huima temppu vei ajatukset hetkeksi omaan navanseutuun.

Natch ja Parkin pitivät esityksessä yllä maskuliinisuuden lippua. Miesten yhteinen soihtujen kanssa tekemä jongleeraus oli näyttävä. Sekin tietenkin päättyi koomiseen käänteeseen. Molinario tekin näyttävän sisääntulon ja sammutti soihdut vaahtosammuttimilla.

Vauhtia ja voimaa esitykselle antoi hurja balkkanilainen musiikki. Laulujen hieman venäjältä kuulostavat sanat olivat ehkä serbokroatiaa. Meno äityi lopulta kunnon kapakkatapeluksi. Monoa saivat karnevalistisessa hengessä molemmat tarinan yhteiskunnallista auktoriteettia edustaneet hahmot, kaupunginjohtaja Snatch ja poliisi Parkin.

Naisen jalasta tuli potkuja kulkusille, mutta toki vain tappelua kuvaavana pantomiimina.

Niin se ennen väliaikaa nautittu vodka. Pikari oli pieni, mutta sisältö kieltä polttavan aitoa tavaraa.

Taverna Stories

Kabaret Kalasnikovin esitys Imatran Virran Karelia-salissa Black & White festivaalilla 1.8.2024

Esiintyjät: Merlin Pohse, Sophia Drgala, Andrew Parkin, Andy Snatch, Anaelle Molinario, Yann Manske.

Stauberkinder oli surumielinen ja runollisen kaunis tarina meistä tähtipölyn lapsista – Eri maiden taiteilijoita yhdistää ja kantaa huoli maailman tilasta ja tulevaisuudesta

Kahdeksan tanssijan ensemble loi näyttämölle voimakkaita joukkokohtauksia ja niiden lomaan runolisen kauniita duettoja. Toula Limaoisin vaikuttava konsepti ja koreografia tekivät näkyviksi Gustav Mahlerin musiikin luomia tunnetiloja. Kuva (c) Dieter Harwig

Toula Limnaios ensemblen Staubkinder kosketti mielen syviä kerroksia. Koreagrafian liikekieli oli perusilmeeltään sekä surumielistä että koskettavan kaunista. Esityksen nimi toi mieleen anglosaksissa maissa käytetyt hautausseremoniat alkusanat: dust to dust. Maasta olet sinä tullut ja maaksi on sinun jälleen tuleman.

Tanssin ilmaisuvoima perustuu sanattomaan läsnäoloon ja vuorovaikutukseen. Kehon kieleen kuuluu aina myös leikkimielisyyttä, jopa ilkikurisuutta.

Esityksen nimi Staubkinder (Pölyn lapset) viittaa epäilemättä myös siihen, että me kaikki olemme syntyneet tähdissä. Alkuaineet, joista meidän kehomme koostuu, ovat muodostuneet muinaisten tähtien räjähtäessä miljardeja vuosia sitten. Olemme tähtien tuhkaa.

Iankaikkisuus on läsnä meidän kuolevissa kehoissamme. Tosin edes atomit eivät ole nykytieteen valossa ikuisia. Myös maailmankaikkeudella on alku ja loppu.

Limnaoisin koreografian hallitsevia elementtejä olivat vaikuttavat joukkokohtukset ja runollisen kauniit duetot. Vaikuttavista joukkokohtauksista hyvä esimerkki oli toistoineen kohtaus, jossa kaikki kahdeksan tansijaa kaatuivat yhtäaikaa maahan kuin salaman iskeminä. Duettojen nostoissa oli ajoittain leikkisyyttä, jota tanssi aina ilmentää silloinkin, kun vaelletaan syvällä surun ja murheiden alhossa.

Lauantaina Black & White festivaalilla esitetyn Hinterlandin tavoin Staubkinderissä oli kokonaisuutena havaittavissa dystopisia ja apokalyptisiä sävyjä. Taiteilijoiden huoli maailman tilasta on yhteinen.

Inspiraattionsa Staubkinder on saanut Gustav Mahlerin musiikista. Mahlerin sävelkieli antoi esitykselle oman surumielisen, jopa traagisen sävynsä.

Mahler oli lahjakkuus, ihmelapsi, joka piti ensimmäisen julkisen konserttinsa 10-vuotiaana. Hän eli jo lapsena kuoleman varjossa. Tuon varjon heitti perinnöllinen sydänvika, johon yksi Mahlerin veljistä kuoli lapsena. Ilmeisesti monet 14 lapsisen perheen lapsista kantoivat tuota viallista geeniä perimässään. Elämää traumatisoi myös Mahlerin ankara vaimoaan ja lapsiaan mielivaltaisesti kohdellut isä.

Lähdeteosten mukaan Mahlerin sävellyksille oli ominaista selkeys ja voimakas tunnelataus. Ainakin tässä mielessä Toula Limnaiosin koreografia ja Mahlerin sävelkuviot kulkivat esityksessä käsi kädessä. Näin syntyi tämän kirjoittajan mielessä voimakas, pakahduttava emootio.

Staubkinder on myös esimerkki siitä, miten kansainvälinen ja kielimuurit ylittävä, esittävän taiteen laji tanssi on. Koreografi Limnaios on kreikkalainen, joka on asunut ja työskennellyt suuren osan elämästään Etelä-Amerikassa. Ensemblen kahdeksan tanssijaa edustavat seitsemää eri kansallisuutta.

Black & White festivaalin taiteellinen taso on kolmen nähdyn esityksen perusteella todella korkealla. Voi vain puistella päätään silkasta ihastuksesta. Imatran kaupungilla on Kamran Shahmardanin ja Katri Lätt-Shahmardanin perustamassa ja elinvoimaiseksi osoittautuneessa festivaalissa todellinen aarre varjeltavanaan.

Staubkinder

Toula Limnaios companyn esitys Teatteri Imatran näyttämöllä Black & White festivaalilla 31.7.2024

Konsepti ja koreografia: Toula Limnaios
Musiikki: Gustav Mahler
Tanssijat: Daniel Afonso, Francesca Bedin, Laura Beschi, Felix Deepen, Enno Kleinehanding, Karolina Kardasz, Amandine Lamouroux, Hironori Sugata
Tila- ja pukusuunnittelu: Antonia Limnaois ja Toula Limnaios
Vakosuunnittelu ja näyttämötekniikka: Domenik Engemann
Valokuvat: Dieter Hartwig, Jens Wazel

Vierasesitystä on tukenut International Guest Performance Fund for Dance, jota rahoittaa Saksan liittovaltion kulttuuri- ja mediakomisaari.

Barcelonalaisten upea Carmen sai Karelia-salin yleisön lankeamaan loveen – Black & White festivaali aloitti uuden vuosikymmenen elinvoimaisena ja taiteellisesti vahvana – Tanssi elää uutta renessanssia myös Imatralla – Olé!

*Barcelona Flamenco Balletin valovoimaiset tähdet David Gutiérrez ja Judith Martín tanssivat Carmenin tarinan päärooleissa Escamillona ja Carmenina. Kuva © Miguel Pereda*

Black & White teatterifestivaali on yhdistelmä kotikutoista eteläkarjalaisuutta ja maailmantaidetta. Kamran Shahmardanin ja Katri Lätt-Sahmardanin perustaman festivaali on ihme, jonka vaiheita ja kehitystä olen seurannut alati kasvavan ihailun vallassa nyt 20 vuoden ajan.

Festivaalin tämän vuoden ohjelma kertoo lukijalle, että 20 vuotta täyttänyt tapahtuma on pysynyt hienosti ajan hermolla. Tanssitaide elää ajassamme uutta renessanssia. Kamran Shahmardanilla on festivaalin taiteelisena johtajana kyky nähdä, mitä ajassa liikkuu.

Festivaalin elinvoimasta kertoi jotain se, että Barcelona Flamenco Ballet oli valinnut maailmankiertueensa yhdeksi esiintymispaikkakunnaksi Imatran. Ryhmä kiertää parhaillaan uuden produktionsa kanssa. Koreografi ja ohjaaja David Gutiérrez on sovittanut Georges Bizet’n oopperasta flamenco esityksen, jonka hahmot ja tarina perustuvat Prosper Mériméen romaaniin.

Imatralta löytyy osaamista ja talkoohenkeä. Perjantain avajaisissa näkyi ja kuului myös Imatran kolmas vahvuus: Imatralla esityksiä seuraa aivan mahtava yleisö. Escamillon pääroolin tanssineella Gutiérrez sai meidät huutamaan ja taputtamaan monta kertaa välillä seisaalle nousten. Olé! Olé! Olé!

Kyseistä huutoa kuulee härkätaistelussa ja se kuuluu myös flamencoon. Molemmat elementit olivat barcelonalaisten esityksessä vahvasti mukana.

Perjantain avajaisissa 500-paikkainen Karelia-sali oli myyty loppuun melkein viimeistä paikkaa myöten, Imatralla ymmärretään ja arvostetaan korkeatasoista tanssitaidetta. Black & White festivaalin ohella osaamista arvostusta on lisännyt Imatran Balettigaala, joka toi Imatralle esiintymään klassisen baletin maailman huippuja..

*Neljävuotiaana flamencon tanssin harjoitukset aloittaneen David Gutiérrezin soolot olivat taidokkuudessaan huikeata katsottavaa. Kuva © Miguel Pereda*

Mériméen romaani, johon myös Bizet’n oopperan libretto perustuu, on tragedia. Tarina kertoo Carmenin ja Escamillon intohimoisesta rakkaudesta, Escamillon kilpakosijan mustasukkaisuudesta ja tragediasta, johon näiden kahden kilpakosijan kukkotappelu johtaa.

Escamillon kilpakosija Don José puukottaa Carmenin kuoliaaksi. Näissä kohtauksissa korostui flamencon maskuliinisuus. Sama teema toistui myös neljävuotiaana flamencon tanssin harjoitukset aloittaneen Gutiérrezin huikeata virtuositeettia todistaneissa sooloissa.

Barcelona Flamenco Ballet kiertää maailmaa suurella ryhmällä. Imatralla esityksessä oli mukana 10 tanssijaa ja neljä muusikkoa. Carmenin roolin tanssi Imatralla Judít Martin.

Bizetin oopperasta mukana oli varmasti kaikkien tuntema Toreadorien marssi. Neljän muusikon orkesteri soitti jazzivaikutteista flamenco musiikkia. Sovitukset sävellykset ovat Alberto Garagginin ja Iban Pérezin käsialaa.

Aikaa mittasivat sydämenlyöntien tahtiin takovat rummut ja kengänkorot.

Flamenco on syntynyt romanikulttuurien parissa. Flamencon juurista muistuttivat lavastukseen kuuluvat viljasäkit. Kiertävät romaniklaanit hankkivat pääasiallisen elantonsa maatalouden kausityöntekijöinä. Näin oli vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa ja näin on ollut varmaan myös Kataloniassa, jossa sanotaan flamencon syntyneen.

Karelia-salin valot tuottivat ryhmälle ongelmia. Tähän oli myös selkeä syy. Esityksen oma valoteknikko oli jätetty ryhmän Suomeen lennättäneestä koneesta. Ryhmän agentti Jaime Trancoso perusteli tätä päätöstä kustannussyillä.

Carmen

Barcelona Flamenco Balletin Carmen Imatran Virran Karelia-salissa Black & White festivaalilla 26.7.2024

Koreografia ja ohjaus: David Gutiérrez

Päärooleissa: David Gutiérrez ja Judith Martín
Tanssijat: David Gutierrez, Judith Martin, Alejandro Luque, Carlos Ruiz, Lucia Vicedo, Andrea Amaya, Judith González, Maria Bardolet, Natalia Marina, Carla Martínez
Valosuunnittelu: Gervasio
Äänisuunnittelu: Marcos Prieto
Musiikki: Alberto Garaggi ja Iban Pérez
Kuvat: Miguel Pereda