Carl Knif Companyn Matching Steps on vaikuttava taideteos. Teos on ladattu täyteen merkityksiä. Ensi-ilta oli ajatuksia herättävä arvoitus. Siltä minusta Oopperatalon Alminsalin ensi-illassa tuntui. Se oli matka pimeydestä valoon.
Ensimmäiset askeleet kohti tätä ymmärryksen valoa me otimme, kun muinaiset hominidit nousivat pystyasentoon ja alkoi yrityksen ja erehdyksen kautta kulkenut vaellus evoluution polulla kohti nykyihmistä. Esityksessä tämä elämänlanka, ihmisen tarina, kulki koko näyttämön poikki.
Käsiohjelmassa kerrotaan, että teoksen koreografi Carl Knif jatkaa tässä teoksessa klassisen musiikin ja nykytanssin välisten yhteyksien tutkimista. Koreografia on tehty amerikkalaisen säveltäjän Steve Reichin sävellykseen Clapping Music. Askeleet ja kävely ovat tekijöiden mukaan teoksen koreografisia lähtökohtia. Teoksessa tutkitaan kävelyä eksistentiaalisena tekona – ajatusten alkuperänä. Askeleet määrittelevät kehon musiikin ja liikkeen lähteenä, ajatusten instrumenttina.
Vuonna 1935 syntynyttä Reichiä pidetään yhtenä minimalistisen musiikin pioneereista. Clapping Musicin teema syntyi sävellyksen nimen mukaisesti rytmikkäistä taputuksista. Knif korosti tanssijoineen näiden taputusten olemusta käyttämällä esityksessä rekvisiittana nuottitelinettä ja kapellimestarin tavoin tätä taputtavien käsien orkesteria johtavaa hahmoa sen takana.
Kädet vapautuivat muihin tehtäviin, kun varhaiset esi-isämme siirtyivät pystykävelyyn. Voi hyvin olla, että taputtaminen oli varhaisille hominideille paitsi merkittävä lisäys itseilmaisun repertuaariin, myös tavallaan alku käsitteelliselle ajattelullekin. Osoittaessamme taputtamalla suosiota sille voimakkaalle elämykselle, jonka Carl Knif Companyn esitys sai meissä katsojissa aikaan, otimme ehkä tietämättämme osaa myös ikivanhaan rituaaliin.
Meidän omassa vallitsevassa kristillisessä kulttuurissamme elämää kuvataan matkaksi, jolla on päämäärä. Tosin meidän kirkoissamme jumalanpalveluksen kohokohdille ei taputeta. Ehkä pitäisi.
Matching Steps oli jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla hyvin voimauttava teos. Tunnen ja ymmärrän nykytanssia edelleen valitettavan huonosti. Rohkenen silti olettaa, että koreografien ja tanssijoiden ajatteluun ja ideoihin ovat viime vuosina vaikuttaneet ennen muuta sorrettujen vähemmistöjen keskuudessa Iberian niemimaalla syntynyt flamenco ja suurkaupunkien eri tavoin alistetun nuorison katutanssi monine eri tyylisuuntineen.
Knifin ja hänen tanssijoidensa hyvin sofistikoitunut ja syvällinen ajattelu ei ole lähtenyt yhteisöstä, vaan pikemminkin yksilön eksistenssistä. Me emme ole vuorovaikutuksessa vain toisten yksilöiden kanssa, vaan myös itsemme kanssa. Meissä jokaisessa on vähintään kaksi puolta – oikea ja vasen. Tämä kaksijakoisuus johtuu meidän aivojemme rakenteesta.
Itse jäin pohtimaan tätä kysymystä teoksen alussa. Joukkokohtauksissa täysin mustiin esiintymisasuihin pukeutuneiden tanssijoiden etäisyydet toisistaan olivat suuria. Tätä tanssijoiden välistä etäisyyttä korostivat nyörit, joita tanssijat aika ajoin vetivät välilleen. Silmämäärisesti näillä naruilla oli mittaa vähintään se suomalaisten ikioma turvaväli eli viisi metriä.
Tanssi on yhteisön tekemää taidetta. Se syntyy tämän yhteisön jäsenten välisen vuorovaikutuksen kautta ja saa lopullisen silauksensa elävän yleisön edessä. Juuri tämä oikeus osallistua tähän sanattomaan dialogiin ilman puhutun kielen kahleita tekee tanssista huikean elämyksellistä. Siksi tanssiteosta tekee mieli aina tarkastella myös kuvauksena vuorovaikutuksen mekanismeista. Matching Steps -teoksessa näistä erillisyyden ja läheisyyden yhteensopivista askelista muodostui tarina.
Yksilöiden välistä etäisyyttä kurottiin umpeen välillä ihan kirjaimellisesti kerimällä tanssijoita yhdistäviä naruja lyhyemmiksi. Samalla esitysasut alkoivat muuttua: tanssijoiden esiintymisasujen musta, pitkähihainen yläosa riisuttiin pois ja takkien alta paljastuivat hihattomat valkoiset paidat.
Sitä seurasi arvoituksellinen jakso, jossa tanssijat kävelivät pitkän, koko näyttämön ylittävän narun ohjaamina näyttämön poikki vasemmalta oikealle palatakseen sitten tuon nuoran ohjaamina näyttämön vasemmasta takakulmasta kohti näyttämön oikeaa etukulmaa.
Samalla tanssijoiden esiintymisasut muuttuivat kokovalkoisiksi ja esitys huipentui kolmen parin yhtä aikaa tanssimiin duettoihin. Esityksen alun tummanpuhuva etäisyys muuttui iholle meneväksi läheisyydeksi ja lämmöksi.
Matching Steps -teoksen ideat ovat kypsyneet Knifin mielessä pitkään. Käsiohjelmassa hän kertoo, että Reichin musiikista hän kiinnostui jo opiskeluaikana. Ajatuksia ovat varmasti ruokkineet myös Teatterikorkeakoulussa tuolloin opettajana toimineen koreografi Anzu Furukawan käyttämät poikkeukselliset metodit.
”Ensimmäinen kohtaamiseni Steve Reichin minimalistisen klassikon Clapping Musicin kanssa tapahtui opiskellessani Helsingin Teatterikorkeakoulussa. Japanilainen koreografi Anzu Furukawa oli saanut vuonna 1998 tehtäväkseen luoda paikkasidonnaisen teoksen meille toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille,” Knif kirjoittaa käsiohjelmassa.
Teos oli hänen mukaansa tarkoitus esittää Masa Yardsin valtavassa telakkahallissa Punavuoressa, lähellä Laivurinkadun tanssitaiteen laitosta.
”Masa Yards -niminen teos perustui Clapping Music -kappaleeseen ja Anzun konstikkaisiin improvisaatiomenetelmiin. Kohtaaminen eksentrisen koreografin ja näennäisen yksinkertaisen musiikin kanssa ei ollut kivuton, mutta se teki vahvan vaikutuksen minuun nuorena tanssijana”, Knif jatkaa.
Knifin mukaan koreografin kunnianhimoinen visio, että tanssijat taputtaisivat teoksen kokonaisuudessaan partituurin mukaisesti samalla kun he tanssivat, ei tuolloin vielä toteutunut.
Matching Steps, koreografia, konsepti Carl Knif Tanssijat Jonna Aaltonen, Olli Lautiola, Riku Lehtopolku, Saara Töyrylä, Terhi Vaimala, Eero Vesterinen Lavastus, valosuunnittelu Jukka Huitila Äänisuunnittelu Janne Hast Pukusuunnittelu Ervin Latimer Kangassuunnittelu Yoon Kim Ompelija Nina Ukkonen Tuotanto Carl Knif Company Kuvat Cata Portin Tuki Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki, Konstsamfundet, Ruotsin kulttuurirahasto, William Thurings stiftelse