Kansallisteatterin Rakkauden päätös on näyttelijäntyön Cooperin testi – Timo Torikka ja Katariina Kaitue ottivat yhteen monologien taistelussa

Timo Torikka ja Katariina Kaitue näyttelivät Rakkauden päätöksessä lähes tyhjällä näyttämöllä. Lavasteina ja samalla esityksen valaistuksena toimivat näyttämön yllä roikkuneet loisteputkivalaisimet. Kuva Tommi Mattila/Kansallisteatteri

Näytteleminen on rankka laji.

Tai ainakin jokin crossfit tai muu voimailun extreme laji tuntui äkkiä kevyeltä puuhastelulta, kun ranskalaisen huippuohjaajan Pascal Rambertin valmentamat Timo Torikka ja Katariina Kaitue aloittivat henkisen punnerruksensa Kansallisteatteri pienellä näyttämöllä.

Rambertin Rakkauden päätös on ollut iso hitti maailmalla. Näin vakuutetaan Kansallisteatterin verkkosivuilla ja perjantain ensi-illan jälkeen väitteeseen on helppo uskoa. Rakkauden loppu on teatteria, jossa näyttelijöistä otetaan todella mittaa.

Esitys koostui kahdesta hurjalla intensiteetillä esitetystä pitkästä monologista, joissa yhden parisuhteen kipupisteet purettiin niin, että tuskin mitään jäi sanomatta. Ensimmäisessä lähes tunnin monologissa Timo Torikan näyttelemä Timo purki syyllisyyttään ja huonommuudentunteitaan ylistämällä vaimonsa lahjakkuutta.

Toisessa yhtä pitkässä monologissa Katariina Kaitueen näyttelemä Katariina antoi takaisin samalla mitalla. Katariinan aseita tässä tahtojen taistelussa mitätöinti ja tyly manipulointi.

Torikka on itse kääntänyt Rambertin näytelmän. Hän kuvaa näytelmän kieltä arkiseksi, kohottavaksi, julmaksi, kauniiksi, intiimiksi ja runolliseksi.

Näytelmän ytimessä eivät kuitenkaan olleet parisuhteen kiemurat, vaan näyttelijän työ. Esitystä saattoi hyvin katsoa eräänlaisena näyttelijäntyön Cooperin testinä. Rambertin näytelmä ja ohjaus olivat teatteria teatterista.

Ensimmäinen vihjeen esityksen tästä puolesta saimme, kun Torikka ja Kaitue tulivat näyttämölle vesipullot käsissään. Vesipullot kuuluvat varmasti näyttelijäntyön rutiineihin, kun harjoitellaan pitkiä dialogeja tai monologeja. Tunnin hurjalla intensiteetillä ja ajoittain myös suurella volyymilla esitettävä monologi kuivaa varmasti äänihuulet ja suun limakalvot.

Toinen selvä viittaus harjoitustilanteeseen oli näyttelijöiden kehon kieli. Rambert on niittänyt maailmalla mainetta myös koreografina ja Rakkauden päätöksessä jokainen ele näyttämöllä oli selvästi tarkkaan mietitty. Psyykkisen pahoinpitelyn iskut otettiin vastaan vaieten. Kun lyönnit sattuivat tarpeeksi kipeästi, osuivat niin sanotusti vyön alle, niin aiheuttama tuska näytettiin vartalon liikkeillä.

Esittämisen keskiössä oli näyttelijöiden fyysinen etäisyys toisistaan.  

Lopullisen varmuuden tästä tulkinnasta antoi esityksen yllättävä käänne. Näyttämölle tuli suuri lapsikuoro laulamaan Marjatta Pokelan ja Pirkko Koskimiehen lastenlaulua Ihme ja kumma. Pieni mutta ponteva kuoronjohtaja ilmoitti Torikalle ja Kaituelle, että harjoitustila oli varattu kuorolle.

Miten Torikka ja Kaitue sitten pärjäsivät tässä kuntotestissä?

Torikka esitti oman monologinsa ensin.  Alkukiihdytyksessä Torikan esittäminen oli mennä laukalle, mutta kun hän löysi oikean rytmin, ainakin minä nautin hänen erinomaisesta puhetekniikastaan. Tällainen ikävamman puoliksi kuurouttama seniorikansalainenkin sai selvää jokaisesta sanasta. Hahmona Torikan juurevuus korvasi sen mitä ehkä ranskalaisesta eleganssista jäi uupumaan.

Torikan oma persoonallinen ominaislaatu, aito ihminen tuli upeasti esiin äärimmäisen vaativassa roolissa. Ehkä juuri näin suomalainen miestaiteilija yrittää päästä pälkähästä puhumalla.

Rambert on käsiohjelmassa ylistänyt jo etukäteen Kaituen lahjakkuutta tavalla, johon ei esityksen jälkeen ole mitään lisättävää. Kaituen esittäminen oli herkkää, kaunista ja koskettavaa, jos näyttämöllä entistä rakastettuaan ääliöksi, mulkuksi ja kyrväksi haukkuvasta raivottaresta voi näin sanoa ilman ikävää sovinistista sivuvivahdusta.

Kaituella on kyky vangita yleisönsä mieli huikealla läsnäolollaan.

Rakkauden päätöksen suurin ongelma liittyi itse tekstiin. Tunnin kiihkeässä monologissa ehtii sanoa toisesta kaikki perustellut loukkaukset tyhjentävästi. Meidän tunteemme ja pyrkimyksemme ovat kuitenkin aina ristiriitaiset. Siihen liittyy helposti paradoksi. Kun sanoo kaikesta kaiken, ei itse asiassa sano enään mitään, jolla oikeasti olisi merkitystä.

Sanat alkavat syödä toisiaan niin, ettei pöydässä kohta ole mitää, mihin nälkäinen voisi tarttua.

Kansallisteatterin omien näyttelijöiden aktiivisuus on tuonut Helsinkiin ranskalaisen teatterin huippuja. Terhi Panula toi Kansallisteatteriin Charles Gontzalèsin ohjaaman Jean Cocteaun klassikkonäytelmän Ihmisen ääni ja nyt Torikan innostus ranskalaista teatteria kohtaan toi tänne Pascal Rambertin.

Tällaisen teatterin heavy userin tekisi mieli kiittää molempia oikein kädestä pitäen.

En tiedä, miten paljon Kansallisteatteri tai teatterin tekijöiden omat stipendirahastot tukevat taiteilijoiden opiskelua tai vierailuja ulkomailla. Tulokset tällaisista satsauksista koulutukseen ulkomailla ovat joka tapauksessa hienoja. Kansainvälistyminen antaa suomalaiselle teatterille tilaa ja uusia mahdollisuuksia kehittyä. Se on tiukasti ajassa elävän taiteen elinehto.    

Rakkauden päätös

Kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 8.11.2019

Käsikirjoitus ja ohjaus Pascal Rambert

Suomennos Timo Torikka

Dramaturgi Eva Buchwald

Rooleissa Timo Torikka ja Katarina Kaitue