Tähtien lapset matkalla ojasta alikoon

Teatteri Telakan performanssi Rakkautta ja kapitalismia perustui vahvaan fyysiseen esittämiseen. Esityksen karnevalistinen outous läpivalaisi karun todellisuuden, jossa me elämme. Ihmiskunnan tie helvettiin ei ole kivetty hyvillä aikeilla, vaan rationaalisella ajattelulla.  

Kuvan kohtausta oli helppo tulkita. Me peitämme toistemme silmät todellissuudelta. Rinnakkaiskohtauksessa Sofia Molin ja Antti Tiensuu peittivät käsillään omat silmänsä. Kuva © Petteri Aartolahti.

Mikään tunnetussa maailmankaikkeudessa ei ole ikuista, ei edes taide. Tommi Silvennoisella, esityksen dramaturgina ja ohjaajana on ajallista perspektiiviä riittänyt lähes tuohon maksimiin asti. Performanssin alussa kokoontui eräänlainen eksistentiaalinen AA-kerho, alkuräjähdyksen uhrien tuki. Valitsevan kosmologisen paradigman mukaan tuosta kohtalokkaasta pamauksesta on nyt kulunut 13,8 miljardia vuotta.  

Tekijät itse ovat määritelleet esityksen äärimmäisyyksistä lähteväksi rituaalikomediaksi. Sen keskiössä on elämää määrittävä satunnaisuus, jota Silvennoinen kutsuu teoksen esittelytekstissä riemastuttavaksi outoudeksi. Puheteatterin tarinaperinteeseen tukeuduttiin vain osiossa, jossa Kana Kotkasen taiteilijanimellä esiintyvä keikka-artisti yritti ylen kohtelijain sanankääntein saada vastahakoiselta maksajalta keikkapalkkiotaan.

Omassa performanssissa Kana Kotkanen on tehnyt näkyväksi monetaristien rakastamaa trickle down -teoriaa. Tämän valumaopin mukaan alentamalla rikkaiden veroja, osa kasvavasta varallisuudesta valuu myös köyhille. Kana Kotkanen nokki juhlissa juhlijoiden pöydistä pudonneita muruasia ja muni tilalle välillä suklaamunia.

Mikään kuoliaaksi naurattaja Rakkautta ja kapitalismia ei kuitenkaan ollut. Ihmiskunta kiertää ympyrää tai pikemminkin kahlaa nesteessä, joka ihan pian ulottuu jo sierainteen tasolle. Ihmiskunnan kohtaloita ohjaavat Johann Wolfgang Goethen runollisen balladin kuvaamat noidan oppipojat. Vasemmistoliiton ehdokkaana kuntavaaleissa kampanjoineen Silvennoisen mukaan kapitalismin kuolemanloukosta ei näytä löytyvän ulospääsyä.

Elämänasenteella ei tässä illuusiottomassa maailmassa ole merkitystä. Silvennoisen mukaan optimismi ja pessimismi ovat molemmat osa ongelmaa.

Happamia ovat nuo rakkauden hedelmät. Rakkautta ja kapitalismi perustui voimakkaaseen fyysiseen esittämineen. Kuvassa Antti Tiensuu Sofia Molin. Kuva © Petteri Aartolahti.

Esitys alkoi varjoissa. Sofia Molin, Antti Tiensuu ja Saija Raskulla kiersivät pimeyden keskellä näyttämöllä kehää. Minulle esityksen ensimmäinen pitkä kohtaus toi mieleen Desmond Morrisin 60-luvun muotipamfletit Alastoman apinan ja Ihmisten eläintarhan. Tänään on ajankohtaista puhua tuotantoeläiminä käytettyjen lajien lajityypillisestä käyttäytymisestä. Mitkä mahtavat olla oravanpyörän oikeaoppiset säädöt tässä mielessä ihmislajin kohdalla?

Elämään sisältyy paljon arvoituksia. Yksi kysymys, johon ei ole vielä löydetty tarkkaa vastausta, liittyy suvullisen lisääntymisen. Milloin evoluutio teki tämän läpimurron? Valistuneen arvauksen mukaan ainakin ensimmäiset pari miljardia vuotta pärjäiltiin ilman seksiä. Tositoimin päästiin kuitenkin viimeistään kambrikaudella 550 miljoonaa vuotta sitten. Uusia lajeja alkoi tuolloin kehittyä räjähdysmäisellä vauhdilla

Rakkaus on siis ajallisesti aihe, joka sopii tämän esityksen kosmisiin mittasuhteisiin. Ainakin jokainen aidosti rakastunut mies on tuntenut nenässään kaikuja noilta menneiltä aikakausilta satojen miljoonien vuosien takaa. Tuo hulluksi tekevä feromonien tuoksu löytyy rakastetun iholta korvalehden takaa.

Kapitalismi syntyi tavallaan renessanssin lehtolapsena 1500-luvulla. Sen jälkeen ”länsimainen” tiede ja kapitalismi ovat kehittyneet käsi kädessä. Tästä voimme päätellä, ettei tie helvettiin ole kivetty hyvillä aikeilla – laveata baanaa on raivattu monikaistaiseksi kiitotieksi rationaalisella ajattelulla.

Tosin käsitteellisen nimensä tuo yksityisen omistusoikeuden, pankkien, vakuutuslaitosten, osakeyhtiöiden ja alati toistuvien finanssikriisien maailma sai vasta 1800-luvulla. Sanan kapitalismi keksi brittiläinen kirjailija ja satiirikko William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla.

Kirjamessut keräsivät tänä vuonna ennätysyleisön. Huoli lukutaidon vähittäisestä katoamisesta lienee silti aiheellinen. Meidän tunnesuhteemme kirjallisuuteen taiteena on muutostilassa. Kuvassa Sofia Molin. Kuva © Petteri Aartolahti.

Näiden kosmisten ja biologisten ulottuvuuksien ohella Silvennoisen dramaturgiassa oli mukana myös ylimaallinen, jumalallinen rakkaus. Luin juuri Maria Petterssonin kirjan Anna Kontula: Leipää ja ruusuja. En ollut erityisen yllättynyt, että ortodoksiseen kirkkoon liittynyt Anna Kontula on kokenut aikuisena voimakkaan hengellisen kokemuksen, jonkinlaisen henkiolennon, tai jumalan läsnäolon.

Silvennoisen käsitys yliluonnollisista ilmiöistä on lupa tulkita esityksen perusteella pari piirua kyynisemmäksi. Esityksessä Tiensuu pieksi itseään harteillaan kirkollisiin toimituksiin ja pukukoodiin liittyvä kasukka. Sitten takanäyttämöä peittäneet mustat verhot avattiin ja verhojen takana Molin keitti sähköliedellä soppaa, jonka resepti ja maku jäivät minulle arvoituksiksi.

Näytelmän esityskuvista löytyi kaksi otosta, joissa Tiensuun päällä on kaikki kirkkoruhtinaan tamineet. Petteri Aartolahden vastavaloon ottama kuva on utuinen, mutta ainakin minun oli helppo tulkita karnevalistisen asun kruunaama pipo ortodoksipiispan mitraksi.

Rakkauden teema sai näkyvän ilmiasunsa Molinin ja Tiensuun kommunismin punaisissa leningeissä ja kapitalismi Tiensuun lyijynhamassa bisnespuvussa.  Silvennoisen ja työryhmän suunnittelema lavastus kostui kolmesta nojatulista, jalkalampuista ja kahdesta jalustalle nostetusta kovaäänisestä.

Näytelmän esityskuvista löytyi kaksi otosta, joissa Tiensuun päällä on kaikki kirkkoruhtinaan tamineet. Kuva Petteri (c) Aartolahti.

Rakkauden teema sai näkyvän ilmiasunsa Molinin ja Raskullan kommunismin punaisissa leningeissä ja kapitalismi Tiensuun lyijynhamassa bisnespuvussa.  Silvennoisen ja työryhmän suunnittelema lavastus kostui kolmesta nojatulista, jalkalampuista ja kahdesta jalustalle nostetusta kovaäänisestä.

Esityksen ilmaisu perustui näyttelijöiden läsnäoloon. Tämän elementin tärkeyttä vielä alleviivattiin sijoittamalla yleisölle tarkoitetut tuolit kehäksi näyttämön ympärille. Minulle esitys teroitti mieleen jälleen kerran esittävän taiteen ilmaisuvoiman ja ainutlaatuisuuden merkitystä. Me elämme jo nyt digitalisessa Matrix-maailmassa, jossa sekä kirjallinen että kuvallinen informaatio ympärillämme on tekoälyllä tuotettua roskaa.

Kiinnittäessään Tiensuun Tampereen Teatterin näyttelijäkuntaan Mikko Kanninen on napannut johtamansa laitoksen riveihin todellisen lahjakkuuden. Rakkautta ja kapitalismia performanssin kapitalistina Tiensuu osoitti taituruutta fyysisessä esittämisessä.  

Molin valmistui teatteritaiteen maisteriksi Pietarin valtiollisesta teatteritaiteen akatemiasta vuonna 2011. Teatteritaiteen ohjaajan tutkinto hänellä on Turun taideakatemiasta. Molinin näyttelijäntyölle oli leimallista myös tässä tarkkuus. Hänen roolinsa oli toimia lähes sanattoman esityksen äänekkäänä osapuolena. Molin näytti meille, miten sanat muuttuvat muotoaan toistojen myötä ja muuttuvat lopulta täysin merkityksettömiksi äänteiksi.

Esityksessä toistettiin ajatusta, että olemme tähtien lapsia. Alkuaineet, joista kehomme koostuu ovat syntyneet muinaisten tähtien ytimissä ja levisivät avarutteen näiden tähtien räjähtäessä supernoviksi. Elämän on tehnyt mahdolliseksi seuraavan sukupolven tähti, joka on pitänyt sitä yllä sitä sopivan välimatkan päässä kiertävällä planeetalla. Sama aurinko myös aikanaan kärventää tuon planeetan, kun tähti elinkaarensa päässä paisuu punaiseksi jättiläiseksi.

Se ei kuitenkaan ole suuri pulma, koska sekä rakkaus että kapitalismi polttavat itsensä loppuun paljon aikaisemmin. Evoluutioteoriaa vastaan taistelevat kreationistit ovat ottaneet nyt maalitauluksi myös tätä syklistä kosmosta koskevan teorian. Jumalan ”kaikki näkevä katse” kohdistuu nyt meihin avaruuteen sijoitetusta James Webb -kaukoputkesta käsin.

Rakkautta ja kapitalismia, Teatteri Telakan näyttämöllä 26.10.2025

Ohjaus ja dramaturgia Tommi Silvennoinen, äänisuunnittelu Saija Raskulla, valosuunnittelu Saija Raskulla/työryhmä, puvustus Tiina Helin/työryhmä, Skenografia Tommi Silvennoinen / työryhmä, näyttämöllä Sofia Molin, Antti Tiensuu, Saija Raskulla

Arto Salmisen dystopia päivittyi osuvasti Nätyn näytelmäsovituksessa – teatterityön opiskelijoiden energisyys ja esittämisen ilo koskettivat – Yhdysvaltain presidentin vaaleissa Salmisen ennustama paskamyrsky on saavuttanut jo hurrikaanin voiman

Nätyn Paskateoriassa seksuaalista vallankäyttöä kuvattiin nyrkkeilyotteluna. Kuvassa toinen Antti Suurnäkin roolia näytellyt Heli Hyttinen ja ylempänä hänen rakastettuaan Jasminea näytellyt Samuel Kujala. Kuva Jonne Renvall/Näty Uta

Rankasta aiheestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi Nätyn Paskateoriassa oli jotakin hyvin koskettavaa. Ainakin minä olin myyty tavasta, jolla Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa opiskelevat nuoret heittäytyivät rooleihinsa. Arto Salmisen upea, lakoninen kieli sai näyttämöllä vastineensa voimakkaasta, fyysisestä esittämisestä.

Ohjaaja Juhana von Bagh ja dramaturgi Liila Jokelin marssittivat näyttämölle Salmisen kaveriksi Sofokleen Oidipuksen. Vaikka oidipuskompleksin psykopatologia tietynlaisen mielentilan kuvauksena on yhtä kaukana Salmisen Paskateorian kylmän kalseasta maailmasta kuin Kuu Maasta, paluu teatterin juurille toimi tässä yhteydessä hyvin.

Me olemme sokeita tämän päivän yhteiskunnalliselle todellisuudelle: ”Sanoja on niin saatanasti, että kertomatonta ei näe kukaan”.

Oidipus sokaisi itsensä, jottei näkisi tekojensa seurauksia. Tänään me teemme samaa joukkomitassa. Kirjan ja näytelmän paradoksi oli siinä, että vasta sokeana yksityiskohdille me näemme metsän puilta.

Käsiohjelmaan on painettu otteita WSOY:n entisen kustannustoimittajan Harri Haanpään Parnassossa vuonna 2006 julkaistusta esseestä Salmisesta. Haanpään mukaan Salmisen ensimmäinen versio Paskateoriasta oli vuoteen 2018 sijoittuva dystopia median tilasta.

Salminen ennusti osuvasti lehdistön ja television mainoskanavien taloudellisen ahdingon ja henkisen alennustilan. Salmisen ennustama paskamyrsky ei kuitenkaan ole puhjennut iltapäivälehtien ja tai Seiskan kaltaisten aikakauslehtien journalismista, vaan aivopierujen massa on saavuttanut kriittisen pisteen sosiaalisessa mediassa. Kuka tahansa voi joutua nyt paskasateeseen ja esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa kollektiivinen paskamyrsky raivoaa jo hurrikaanin voimalla.

Tätä raivoa kuvasi hyvin Nätyn esityksen vaikuttava loppuhuipentuma. Näytelmän kuvaama todellisuus tahrii meistä väistämättä ennen pitkää jokaisen.

Yhdellä tasolla Salmisen kirja on tragikoominen tarina erään iltapäivälehdessä tai aikakauslehdessä työskentelevän toimittajan elämästä ja työstä. Hän tekee juttuja julkisuustyrkyistä, joista useimmista tulee myös tämän julkisuuden uhreja.

Toisille julkisuus on myös avain menestykseen. Salmisen aikalainen tunnistaa myös näiden hahmojen esikuvat. Täysin tunnistettava hahmo oli esimerkiksi Anna-Maija Okan upeasti tulkitsema Benjamin.

Vieraantumisen teemaa von Bagh ja Jokelin ovat korostaneet kahdentamalla tarinan toimittaja Antti Suurnäkin roolin. Dramaturginen ratkaisu oli sama, jota von Bagh käytti Kansallisteatterin loistavassa Rikinkeltaisessa taivaassa.

Kuka ei olisi joskus tarkkaillut itseään sivullisen silmin ja ihmetellyt, mitä tuo peilistä vastaan napittava pölvästi oikein luulee olevansa.

Näytelmän Antti Suurnäkkiä näyttelivät Heli Hyttinen ja Minea Lång. Samaa dramaturgista ratkaisua näyttelijän sukupuolen perusteella noudatettiin läpi roolituksen.  Nätyn miesnäyttelijät näyttelivät näytelmän naisroolit ja naisnäyttelijät miesroolit.

Toki tästäkin säännöstä oli poikkeuksia. Antti Suurnäkin vaimoa Heidiä näytteli Inkeri Raittila ja joukkokohtauksissa kaikki näyttelivät tarinan anonyymeja missejä.

Dramaturgiselle ratkaisulle oli hyvät perusteet. Myös Salmisen romaani kuljettaa mukanaan viime vuosisadan sekstisiä ja sovinistisia asenteita. Tällaisten asenteiden kritiikitön esittäminen tuntuu varmasti tämän päivän valistuneista nuorista aikuisista pahalta.

Ratkaisun ansiosta Samuel Kujala, Miko Petteri Jaakkola ja Arttu Soilumo pääsivät toden teolla loistamaan osaamisellaan. Näytelmän huippuhetkiin kuuluivat ehdottomasti Kujalan Jasmiinin roolissa yhdessä Hyttisen kanssa esittämä aistillinen tanssi, Jaakkolan päsmäröinti näytelmän äkkipikaisen Juurakon (tämän päivän tomera Ulla Appelsin) roolissa ja Soilumon soolo Rosita-Mariannena, jonka läpilyöntiä markkinointikoneisto pyrki edistämään tekemää tytöstä Porno Rositan.

Käsiohjelmassa ei ole mainintaa koreografista. Otaksun, että edellä mainitun  tanssikohtauksen liikekieli oli syntynyt Kujalan omista ideoista. Niin omaehtoiselta ja sisäistetyltä se katsojan näkökulmasta näytti.

Poikkeava roolijako oli myös hyvin valaiseva. Ainakin minulle tuli esityksestä vahva tunne siitä, etteivät kielipoliisit tai edes feministit tätä maailmaa pelasta. Vaikka yhteiskunta ja todellisuus muuttuvat meidän ympärillämme hurjaa vauhtia, ihminen on yksilötasolla samanlainen sosiaalinen laumaeläin kuin hän on ollut ainakin viimeksi kuluneet 70000 vuotta.

Hyttisen ja Långin Suurnäkki oli sivullinen tarkkailija, mies, joka hoitaa turhautumiaan ja syyllisyydentunteitaan vetäytymällä. Kaksikon luoma henkilö oli kiltimpi ja empaattisempi hahmo kuin kirjan Suurnäkki. Dramaturgiassa hänen roolinsa tarinan kertojana oli etäännytetty.

Heidin roolin näytelleen Raittilan vahvuuksiin kuului Kujalan tavoin upea fyysinen esittäminen. Mutta samaa voi sanoa kaikista yhdeksästä näyttelijästä näytelmän voimaa ja energiaa hehkuvassa loppukohtauksessa.

Talvikki Eerola teki taitavan imitaation Tonyn Managerin Ticon roolissa hahmosta, joka toistuu yhä uudestaan suomalaisessa sketsiviihteessä. Hahmo kävi äskettäin edesmenneen Jope Ruonansuun reinkarnaatiosta.  

Paskateoria

Käsikirjoitus Arto Salmisen romaanin pohjalta Juhana von Bagh ja Liila Jokelin

Ohjaus Juhana von Bagh

Dramaturgia Liila Jokelin

Lavastus Salli Kari

Pukusuunnittelu Tiina Helin

Valosuunnittelu Titus Torniainen

Äänisuunnittelu Tatu Nenonen

Tekninen tuotanto Samuli Hytönen

Pukujen ja naamioiden toteutus Anu Lähteenmäki, Johanna Tapper

Rooleissa Heli Hyttinen, Minea Lång, Inkeri Raittila, Samuel Kujala, Miko Petteri Jaakkola, Linnea Leino, Talvikki Eerola, Arttu Soilumo, Anna-Maija Oka