Taivallus julisti Nadja Pärssisen tanssissa haltioitumisen ilosanomaa – Harmaa maailma puhkeaa väreihin, kun ruumis ja mieli ovat yhtä – Koreografiassa säväytti tuntoaistiin perustuva haptinen liike     

Tanssivirtaa festivaalin käsiohjelmaan painettu kuva on promokuva Nadja Pärssisestä ja esityksestä, joka tuolloin oli nimeltään Anna vaeltavan puhua omasta puolestaan. Kuva on ottelu Liisa Pentti + Co -residenssissä Helsingissä. Kuva © Ingrid Andre & Gabriele Goria.

Taivallus puhukoon ja nyt taivallus on puhunut. Usein ne kaikkein yksinkertaisimmat selitykset ovat parhaita. Nadja Pärssisen tanssima teos kertoi haltioitumisesta, siitä pään pilviin asti nostavasta tunteesta, kun keho ja mieli ovat yhtä.

Tanssinvirtaa festivaalilla tätä sooloa esitettiin keskiviikkona nimellä Taivallus puhukoon. Teoksen vaihtelevat nimet kertovat, että Pärssisen Wanderlust– projektin tuottama teos on syntynyt pitkällisten kehoa ja sen liikkeiden olemusta koskevien pohdintojen ja kokeneen koreografin ja tanssijan kokeilujen kautta. Taustalla ovat taiteilijan syvälliset filosofiset ajatukset elämästä ja todellisuuden luonteesta. Elämä on liikettä.

Tämä pitkän tutkimusretken merkkipaaluja ovat epäilemättä esimerkiksi Pärssisen ja Anna Venäläisen yhdessä kymmenen vuotta sitten toteuttama Taivaltajat (Wanderer). Saman vuonna Pärssinen tanssi myös Linda Kuhan konseptissa Oodi jaloille.

Taivallus puhukoon alkoi suurelle valkokankaalle heijastetulla videolla, joka kuvasi jylhää vuoristomaisemaa. Kohta Pärssinen astui lavalle ja aloitti tanssinsa. Pään ympärille kietaistu syvänsininen vaate teki hänen alastomasta vartalostaan anonyymin. Näyttämökuvassa liikekieli kertautui hänen varjossaan, joka tanssi videon kuvaaman maiseman päällä.

Tämän ensimmäisen jakson noin puolivälissä maisemaa kuvaava video päättyi kuviin, joissa näkyivät vuoripolkua kulkevan vaeltajan jalat. Siten videokuva päättyi. Jakson huipennuksessa Pärssinen riisui vaelluskengät jaloistaan ja päänsä peittäneen vaateen. Keho ja mieli oivat yhtä. Kehon kieli ja ilmeet kertoivat ilosta.

Anna vaeltavan puhua omasta puolestaan -esityksen esityskuva on otettu LakeStudio Berlin -residenssissä. Kuva © Maria Kousi

Tätä kulminaatiopistettä seurasi vielä toinen jakso, hurjalla voimalla ja energialla toteutettu tanssi. Sen yhteydessä näytetty video kertoi Pärssisen vaellusretkestä Norjan Trolltungassa. Mielen ja kehon täydellinen balanssi syntyi 12 tunnin vaelluksella, jossa rasitusta lisäsivät suuret korkeuserot. Esityksen päättänyt hurja energianpurkaus todisti myös meille katsojille, miten voimaannuttava tällainen kokemus on ollut.

Pärssiselle Wanderlust merkitsee sanatarkan käännöksen ohella myös kaipuuta kaukaiseen paikkaan. Videossa kuvatun Trolltungan vaelluksen Pärssinen teki vuonna 2020. Blogissaan hän kertoo, miten hän työsti vaeltamisesta ja siihen liittyvästä halusta kertovaa projektia työskennellessään LakeStudio Berlin -residenssissä. Hän löysi läheltä studiota pienen kukkulan. Hän alkoi harjoitella tuon kukkulan yli kävelemistä silmät kiinni. Kehon kokemat mittasuhteet ja tunne itseä ympäröivästä maailmasta muuttuivat, kun niihin ei ollut katsekontaktia.

 ”Samaan aikaan kehossani tuntui paljon yksityiskohtaista ja tärisevää liikettä. Päätin kutsua tätä liikettä haptiseksi liikkeeksi”, Pärssinen kirjoittaa.

Haptisella hahmotuksella ja tuntopalautteella tarkoitetaan meidän kykyämme hahmottaa omaa kehoamme ja ympäristöämme tuntoaistin avulla. Myös sokea ja kuuro filosofi voi vakuuttaa – tämä on minun oikea käsivarteni, olen varma siitä!

Pärssisen tanssin alussa päänsä ympärille kietomalla vaatteella on siis selityksensä. Itselläni tanssijan alastomuus toi mieleen ne antiikin esteettiset ihanteet, jotka ovat kulkeneet ja säilyneet monien mutkien kautta meidän päiviimme asti. Meidän kehossamme tapahtuu sisäisiä ja ulkoisia muutoksia. Tarkoituksenmukaisuudesta, liikkeestä lähtevä esteettinen kauneus on kuitenkin jotakin pysyvää. Esitys haastoi meidän pohtimaan kysymystä ruumiillisuudesta.

Esityksen äänissuunnittelun on tehnyt äänitaiteilija Ruby Rose ja valosuunnittelun Mia Jalerva. Upeita Norjan vuoristomaisemia lintuperspektiivistä kuvanneen kuvaajan nimeä ei käsiohjelmassa mainita. Pärssinen oli ottanut myös esitykseen mukaan kohtauksen, jossa hän lennätti pientä droonia näyttämön ja myös meidän katsojien yllä. Hän lienee siis, mitä kuvaajaan tulee, ainakin epäilyksen alainen.

Trolltunga on yksi Norjan kuuluisimmista ja suosituimmista nähtävyyksistä. Nimensä alue on saanut hurjasta kielekkeestä, joka työntyy ulos vuorenkyljestä 700 metrin korkeudella alla häämöttävän vuonon yläpuolelle. Vaeltajien ohella Trolltungalla ovat käyneet ottamassa adrenaliinilöylyjä ja dopamiinikylpyjä base-hyppääjät.   

Taivallus puhukoon

Nadja Pärssisen soolotanssi Tanssivirtaa festivaaleilla Hällä-näyttämöllä 22.5.2024

Koreografia, tanssi: Nadja Pärssinen

Äänisuunnittelu: Ruby Rose

Valosuunnittelu: Mia Jalerva

Tanssivirtaa festivaali alkoi huikean hienolla esityksellä – Flowers also cry herätti ajatukset ja kävi tunteisiin – Sen konseptin luonut Anastasia Krasnoshchoka on huippulahjakas koreografi ja tanssija

Tunnin mittaisen esityksen rungon muodostivat upeat joukkokohtaukset. Näyttämöllä tanssijoiden lyyrisen kaunis liikekieli ja Ukrainan sodan raaka todellisuus muodostivat näyttämöllä huikean kontrastin. Kuva © Eva T. Anker

Nykytanssi on hyvin ilmaisuvoimainen taiteen muoto. Assosiaatioita ja tunnereaktioita herättävä tanssi on myös mahdollisuus käsitellä taiteen keinoin poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Näin kirjoittaa koreografi Anastasia Krasnoshchoka kotisivulla ja on oikeassa. Ilmeet ja eleet eivät valehtele.

”Rakastan valloittavien ilmapiirien luomista ja voimakkaiden tunteiden herättämistä. Pidän improvisaatiota tärkeänä elementtinä teoksessa, jonka avulla voi luoda spontaaneja ja autenttisia liikeitä. Lisäksi uskon vakaasti tanssin kielen käyttämiseen tärkeiden yhteiskunnallisten ja poliittisten kysymysten käsittelyssä”, Krasnoshchoka kirjoittaa.

Tanssivirtaa festivaalin tiistaina aloittanut Krasnoshchokan ja ryhmän tanssijoiden luoma Flowers also cry oli häikäisevän upea näyttö nykytanssin voimasta. Teos perustuu ukrainalaisten naisten kokemuksiin sodasta. Tanssijoiden lyyrisen kaunis liikekieli ja Ukrainan sodan raaka todellisuus muodostivat näyttämöllä huikean kontrastin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Krasnoshchoka omassa soolossaan kuvasi raiskatun naisen kokemaa häpeää ja tuskaa, oli melkein pakko itkeä niiden kukkien tavoin.

Tunnin mittaisen esityksen rungon muodostivat upeat joukkokohtaukset. Pitkä ja viipyilevä aloitus kertoi heräämisestä sodan todellisuuteen. Tanssijat makasivat liikkumatta puoliksi pimennetyllä näyttämöllä. Taustalla kuuluva voimistuva kohina kertoi omaa tarinaansa. Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alkaessa helmikuussa 2022 sota Itä-Ukrainassa oli jatkunut jo kahdeksan vuotta.

Alun säikähdys ja epätoivo muuttuivat kohtaus kohtaukselta päättäväisyydeksi. Oivaltava ja voimauttava oli esimerkiksi joukkokohtaus, jossa tanssijat marssivat näyttämön poikki sotilaalliselta näyttävässä muodostelmassa. Mukana oli toki myös kohtaus, joka selvästi heijasteli sitä äärimmäistä väsymystä, jota nyt osissa Ukrainaa jo kymmenen vuotta kestänyt sota on aiheuttanut. Joukkokohtausten sarja päättyi upeaan finaaliin, jossa tanssijat näyttivät, miten Ukrainaa rakennetaan tulevaisuutta varten. Siinä Ukrainasta tuli demokratian ja vapauden pysyvä tukipilari, linnoitus vartiotorneineen.

Teoksessa oli mukana kaksi sooloa, jota molemmat olivat yhtä sydäntä särkeviä. Sen toisen soolon tanssi virolainen Maria Solei Järvet. Tämän soolo sanoma oli se, että lapsi on lapsi sodankin keskellä. Järvetin lapsi ryömi esiin pommisuojasta raunioiden keskellä ja leikki, hyppäsi ruutua ja purki sitä luovaa energiaa, joka on lapsille ominaista. Järkyttäväksi soolon teki se, että tämä lapsi äkkiä vain katosi kesken leikkiensä.

Näin kuolema tulee Ukrainan taivaalta. Henkiin jääneiden osalta ensimmäinen merkki ohjuksen iskusta on tärykalvotpuhkova ja kuuloluut pirstova paineisku. Kauempana olevat kuulevat ensin valtavan jyrähdyksen vasta sitten kuuluu monikertaisella äänennopeudella lentäneen ohjuksen ujellus.

Esityksen ainoa duetto kertoi inhimillisestä lämmöstä ja empatian voimasta. Anette Toiviaisen ja Natalie Coxin tanssimassa duetto oli koskettava ja todella kaunis. Kuva © Eva T. Anker

Esityksen ainoa duetto kertoi inhimillisestä lämmöstä ja empatian voimasta. Anette Toiviaisen ja Natalie Coxin tanssimassa duetossa toinen nainen lohdutti ja tuki surun murtamaa sisartaan. Ehkä Toiviaisen tanssissa esittämä nainen oli juuri lapsensa menettänyt äiti tai sodassa katuneen miehen vaimo. Tuo duetto oli hyvin koskettava ja todella kaunis.

Kotisivullaan Krasnoshchoka kertoo aloittaneensa tanssiharrastuksen Ukrainassa seisemänvuotiaana. Lapsena hän tanssi kansantanssia. Lukioikäisenä mukaan tulivan salitanssi ja erityisen kiinnostuksen kohteena tango. Tanssista tuli hänen ammattinsa vasta Tanskassa. Kööpenhaminan nykytanssikoulussa (Copenhagen Contemporary Dance School) hän aloitti tanssiopinnot vuonna 2019. Sitä ennen hän suoritti kaksi vuotta CCDS:n opintoihin valmentavia tanssiopintoja Sceneindgangen tanssistudiossa.

Tavallaan Krasnoshchokan oma elämäntarina liittyy suoraan Lowers also cry -tassiteoksen teemoihin. Huippulahjakkaalla Krasnoshchokalla on myös fyysikon koulutus. Hän valmistui Ukrainassa fotoniikan maisteriksi ja muutti sen jälkeen Tanskaan aloittaakseen alan tohtorikoulutuksen Tanskan teknillisessä yliopistossa.

Jo lukioaikana Krasnoshchoka teki omia koreografioita ja yliopistossa opiskellessaan hän suunnitteli esityksiä erilaisiin kulttuuritapahtumiin. Hän ei silti tehnyt tanssista itselleen Ukrainassa ammattia. Verkkosivullaan Krasnoshchoka kertoo, että syynä mutkikkaaseen polkuun kutsumusammattiin olivat ne valtavat rajoitukset, joita Ukrainassa oli tanssikoulutuksen ja työmahdollisuuksien suhteen.

Tsaarin Venäjä ja myöhemmin Neuvostoliiton kommunistinen diktatuuri pyrkivät systemaattisesti tukahduttamaan ja lopulta tuhoamaan ukrainan kielen ja ukranailaisen kulttuurin. Samaan pyrkii jälleen Putinin hallitseman Venäjän hyökkäyssota. Tunnen toki huonosti vuonna 1991 uudelleen itsenäistyneen Ukrainan kulttuuria, mutta olen varma, että vuosikymmeniä ja vuosisatoja kestäneellä venäläisten harjoittamalla venäläistämispolitiikalla on jotakin tekemistä sen kanssa, että Krasnoshchokasta ei tullut maailmanluokan tanssijaa ja koreografia jo Ukrainassa.

Flowers also cry kantaesitettiin Kööpenhaminassa vuonna 2023. Sen ja muiden loppuunmyytyjen esitysten lipputulot lahjoitettiin tuolloin Ukrainalle ja samaa perinnettä jatkoi myös Tanssivirtaa festivaali tiistaina.

Teoksen luomista ovat tukeneet taloudellisesti Tanskan esittävien taiteilijoiden liitto, William Demant Fonder, Augustinus Fonden, Tanskan ukrainalaisten yhdistys ja Tanskan ihmisoikeuskomissio (Dansk Helsinki Commission for Human Rights).

Flowers also cry

Tanssivirtaa festivaalin esitys Hällä-näyttämöllä 21.5.2024

Ohjaus ja konsepti: Anastasia Krasnoshchoka

Koreografia: Anastasia Krosnoshchoka yhteistyössä tanssijoiden kanssa

Äänisuunnittelu: Karl Chueiri Heding

Esiintyjät: Anastasia Krasnoshchoka, Anette Toiviainen, Natalie Cox, Maria Solei Järvet, Kim Strobel