Esitys kiertyi katsojan tajunnan ympärille kuin köynnöskasvin kärhi – Teatteri Telakan performanssissa ajatusten syvällisyys, esittämisen ilmaisuvoima ja ideaali kauneuden kokemisesta olivat yhtä – Näin tehdään merkityksellistä taidetta

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen oli lumoavan kaunis performanssi, joka kohtaus kohtaukselta kiertyi kuin köynnöskasvin kärhi katsojan mielen ympärille. Kuvan kohtauksessa Vilhelmiina Sinervon sirkustaide antoi esteettisen hahmon meidän käsityksellemme elämän synnystä maapallolla. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Teatteri Telakan Kärhi osa 1: Kohtaaminen oli performanssia parhaimmillaan. Esityksen ensi-ilta oli koskettavan kaunis kokonaisuus. Tommi Silvennoisen, Vilhelmiina Sinervon ja Nadja Räikän teos oli yhdistelmä runoutta, sirkustaidetta ja esineimprovisaatiota. Näitä elementtejä yhdisti veistoksellisen hidas liike. Katsojan mielen näyttämöllä teos eteni kierros kierrokselta kohti ymmärryksen valoa kuin köynnöskasvin kärhi.

Syvyyttä muuten sanattomalle teokselle antoivat Reetta Pekkasen runot. Ääneen luetut runot olivat säkeitä Pekkasen Kalevi Jäntti -palkinnolla palkitusta kokoelmasta Kärhi. Näissä luetuissa runoissa Pekkanen yhdisteli mielikuvia meitä itse kutakin ympäröivän sosiaalisen mikrokosmoksen todellisuudesta ja maailmankaikkeuden muodostavan makrokosmoksen todellisuutta.

”Avaruudesta ei niin vain lähdetäkään minnekään pois.”  

Pekkasen runoissa maailmankaikkeus on jäähtynyt koko ajan syntymästään asti. Termodynamiikan toisesta pääsäännöstä on kuitenkin olemassa ainakin yksi tunnettu poikkeus – me itse, maapallon biosfääri. Orgaaniset molekyylit voivat lisätä järjestystä auringonvalosta saatavan energian avulla.

Esityksessä fotosynteesi käynnistyi pyörivän tason päällä. Sen merkiksi Tommi Silvennoinen laittoi keskelle kattausta maljan, jossa vesi oli värjäytynyt vihreäksi. Kohtauksen alussa Nadja Räikkä ja Vilhelmiina Sinervo täyttivät lasisia maljoja vedellä, jonka he sitten värjäsivät siniseksi. Se kertoi ainakin minulle katsojana tarinan siitä, miten ilmakehä, sen sininen väri on vuosimiljardien kuluessa syntynyt. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Tästä elämän ja fotosynteesin synnystä esityksessä oli todella upeasti esineimprovisaation keinoin toteutettu osuus. Sinervo ja Räikkä kaatoivat pyörivällä alustalla oleviin lasimaljoihin ensi vettä ja sitten he värjäsivät tämän veden siniseksi. Aurinko nousi tämän alkumaailman taivaalle taskulapun kirkkaana valona. Lopulta Silvennoinen kantoi keskelle kattaus maljan, jossa vesi oli värjätty vihreäsi.

Kasvit olivat aloittaneet maapallon muokkaamisen avaruuden vihreäksi keitaaksi. Ilmakehän koostumus alkoi muuttua ja taivas sen yllä sai sinisen värinsä.

Valon lisäksi esityksessä, heti sen alussa korostui se toinen tärkeä elementti vesi. Maapallo kiertää aurinkoa niin kutsutulla elämänvyöhykkeellä, jossa vesi ei kaasuunnu välittömästi eikä jäädy kaikkialla pysyvästi. Tätä veden kiertokulkua Sinervo kuvasi taitavalla ja koskettavan kauniilla jongleerauksella ensin teekupin ja siten vedellä täytyn vadin kanssa.

Kotien tutut huonekasvit olivat hallitseva osa näyttämän esineistöä. Kukkapöydälle tai ikkunalaudalle nostetut ruukkukasvit tuovat varmasti lohtua monelle yksinäiselle. Ne symbolisoivat meidän kaipuutamme luontoon. Toisaalta ne myös korostivat sitä, miten vääristynyt meidän suhteemme luontoon voi olla. Yhdessä kohtauksessa Sinervo veti näyttämöllä perässään laskuvarjoa, jonka kuvun painoiksi ja jarruiksi oli kasattu ruukkukasveja.

Hyppy tuntemattomaan. Kohtauksessa, jossa Vilhelmiina Sinervo veti perässään kasveilla peitettyä lakuvarjon kupua, oli vahvaa symboliikkaa. Ihmiskunta on kuin jyrkänteeltä alas syöksyvä BASE-hyppääjä. Jos ilmastomuutoksen hidastamiseksi ja lopulta torjumiseksi tehdyt suunnitelmat ja toimet eivät onnistu, toista mahdollisuutta ei tule, varavarjoa ei ole. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Loisteliaasti toteutetun kohtauksen symboliikkaa oli helppo tulkita. Happi, jota me hengitämme, on peräisin vihreiden kasvien fotosynteesistä. Kysymys on herkästä tasopainotilasta, jota kutsutaan hiilikierroksi.  Viimeksi kuluneiden kahden vuosisadan aikana ihmiskunta on alkanut järkyttää tätä herkkää tasapainoa polttamalla maaperään varastoitunutta fossiilista hiiltä kiihtyvällä vauhdilla. Ilmastomuutoksen seuraukset ovat jo nyt meidän jokaisen nähtävissä.

Me suhtaudumme kuitenkin edelleen tähän uhkaan kuin korkealta jyrkänteeltä alas syöksyvä BASE-hyppääjä, vaikka varavarjoa ei ole eikä toista mahdollisuutta tule, jos varjo ei aukea.

Me Teatteri Telakan katsojat saimme tutustu Sinervon taiturimaiseen sirkustaiteeseen jo vuosi sitten, kun Hedda Liukkalan laatimaan koreografiaan perustuva Life After sai ensi-iltansa. Myös nyt Sinervon huikea tanssi nuoralla kuului esityksen kohokohtiin.

Life After oli jälkikirjoitus ihmiskunnan historiaan. Kärhissä maailma vielä tasapainoili nuoralla Sinervon hahmossa. Toiveita herättävää hänen taitavassa akrobatiassaan oli kohtaus, jossa alussa selällään huojuvalla nuoralla tasapainoillut Sinervo punnersi itsensä seisomaan. Itse tulkitsin tätä huikeata akrobatiaa niin, että ihmiskunta voi vielä nousta lähes mahdottomasta sillasta taistelemaan olemassaolostaan. Sen jälkeen Sinervon kävely löysällä nuoralla osoitti kutenkin tehtävän vaikeuden. Jokainen askel kohti päämäärää johti yhä jyrkempään ylämäkeen.

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen -esityksen nimi kertoo, että jakoa on luvassa. Teatteri Telakan verkkosivulla kerrotaan, että Kärhi, osa 2: Liikkeellelähtö järjestään Purkutalo Pinni47:ssä 7.6.-30.7.

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen

Performanssi Teatteri Telakan näyttämöllä 12.5.2023

Suunnittelu ja toteutus: Tommi Silvennoinen, Vilhelmiina Sinervo, Nadja Räikkä

Runot: Reetta Pekkasen teoksesta Kärhi

Teknikot: Perttu Sinervo ja Jaani Leinonen

Esitysoperointi Perttu Sinervo

Tuotanto ja markkinointi: Maarja Kaasik, Heidi Vehmas, Havanna Salmela

Graafinen suunnittelu ja valokuvat: Petteri Aartolahti

Esityksessä soitettu musiikki: Django Reinhardt, Elvis Presley ja Max Richter

Musiikki kasvien äänistä Lauri Ainalan ja Kalle Hammin levyltä Immigrant Garden  

Sanaton teatteri antaa tilaa katsojan omille assosiaatioille – Teatteri Telakan Metsän pelko oli hieno elämys

Airamin termospullot ja kontiosaappaat käyvät metsäsuomalaisuuden ikoneista. Karjalaisten kyykän perillinen mölkky on myös yhdenlainen ajankuva. Käsisahojen merkitystä tässä tarinassa oli vaikeampi arvata. Metsätöissä se kelpaa korkeintaan oksien katkomiseen. Esityksen skenografia oli runsaudessaan herkullinen. Pekko Käppi, Nadja Räikkä ja Alma Rajala hoitivat itse näyttämöllä myös esityksen toteutuksen. Kuva Jussi Virkkumaa/Teatteri Telakka

Teatteri Telakan Metsän pelko oli lähes sanatonta teatteria. Tekijät ovat itse määritelleet sen kauhunukkemystikaaliksi.

Määritelmä on osuva. Ainakin minut esitys vei hetkessä keskelle sitä mysteeriä, jota kutsutaan lapsuudeksi. Se vei aikaa, jolloin illansuussa hämäränhyssyssä pilvet, puut ja pensaat muuttuivat ihmiskasvoisiksi jättiläisiksi ja hirviöiksi. Ulkoa kuuluvat metsän äänet ja tuoksut voimistuvat. Kodin ikkunan ulkopuolella alkavat liikkua salaperäiset ja väkevät voimat.

Esityksen visuaalinen toteutus ja sen äänimaailma muodostivat pysäyttävän kokonaisuuden. Ainakin minä olin jälleen pieni poika, joka keräsi rohkeutta katsoakseen ikkunasta ulos uskaltaakseen katsoa sitä, mikä tuntui peruuttamattomalta.

Puhetta esityksessä oli vain kahden lyhyen nauhoitteen verran. Molemmissa äänitteissä mies kertoi fantasiaansa alastoman naisen kohtaamisesta metsässä. Toisessa tarinassa unelmien fantasiaan liittyi myös voimakas aggressio.

Esitystä oli silti helppo seurata kertomuksena ja kaiken lisäksi hyvin vimmaisen tarinana. Esityksen käsiohjelmaan painettu motto on sitaatti kansantalouden tutkimuksen professori Jouko Hautalalta: ”Suomen kansa on aina vihannut metsiään ja tuhlannut niitä surutta!”

Suomi elää metsästä, mutta me suomalaiset olemme valmiita aina uudestaan myös puremaan tätä ruokkivaa kättä. Esityksen sahoin ja vesurein varustettu työporukka häärii huomioliiveissä raivaamassa linjaa uudelle tielle tai rakennuspaikalle. Öisin he näkevät painajaisia kättensä töistä. Taustalla soi Kirsi Ojalan uudelleensäveltämä vanhan virsikirjan virsi 280: (älä vaadi minua oikeuteen, Jumala, en voisi sitä kestää…).

Nukketeatteritaiteilija Heini Maarasen nuket olivat kuin suoraan unien maailmasta näyttämölle materialisoituneita olentoja. Erityisen vaikuttava oli yön painajaisissa esiintynyt hahmo, joka muistutti vastasyntynyttä, satavuotiasta vanhusta ja pystykorvineen myös jonkinlaista satumetsän eläintä samaan aikaa. Miettimisen aihetta antoivat myös valaistuihin vedellä täytettyihin lasiastioihin pakatut nukkehahmot. Ne olivat kuin suoraan jostakin lääketieteen kehitystä esittelevän museon kauhugalleriasta.

Esityksen dramaturgia ja visualisointi ovat syntyneet työryhmässä. Alma Rajala, Nadja Räikkä ja Pekko Käppi hoitivat myös toteutuksen näyttämöllä. Ohjaajaksi käsiohjelmassa on merkitty nukketeatteria eri produktioissaan tanssiin, puheteatteriin ja äänitaiteeseen yhdistävänä teatterin monitaitajana. Esityksen musiikista ja äänisuunnittelusta vastannut Käppi on kansanlauluperinteeseen erikoistunut etnomusikologi, opettaja ja muusikko, joka keikkailee K:H:H: L -nimisen yhtyeen kanssa. Esityksen valosuunnittelijaksi on merkitty Räikkä, Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnitteluosastolta valmistunut teatteritaiteen maisteri.

Metsän pelko kuuluu niihin teatterielämyksiin, jotka pysyvät todennäköisesti pitkään mielessä. Kun sanoja ja niiden kautta välittyviä merkityksiä ei ole, tilaa jää esityksen, tai pitäisikö tässä tapauksessa puhua taideteoksen synnyttämille assosiaatioille katsojan mielessä lisää tilaa. Esitys vei minun ajatukseni kuvataidetta ja esittävää taidetta yhdistelevään performanssiin.

Metsän pelko

Teatteri Telakan esitys 26.4.2022

Dramaturgia, visuaalisuus ja esiintyminen Pekko Käppi, Alma Rajala, Nadja Räikkä

Ohjaus Alma Rajala

Valosuunnittelu Nadja Räikkä

Musiikki ja äänisuunnittelu Pekko Käppi

Nukkien suunnittelu ja toteutus sekä tarpeisto Heini Maaranen

Graafinen suunnittelu, esityskuvat, videot Jussi Virkkumaa

Vanhan virsikirjan virsi 280 uudelleensävellys Liisa Kaski