Avainsana: Jyväskylän Huoneteatteri

Kuiskauksia, huutoja ja mykkäkoulua suomalaiskansalliseen tapaan – Jyväskylän Huoneteatterin Kirjopesussa näyteltiin taidolla ja herkkyydellä, joka ei jättänyt kylmäksi

Anumaaria Tullalla oli näytelmässä peräti kymmenen eri roolia. Enni Junttila näytteli näytelmän miehen vaimoa, rakastajatarta ja miespuolista työkaveria. Kuva Huoneteatteri/Riku Suonio

Jyväskylän Huoneteatterin Kirjopesu oli sitä itseään, oivaltava, psykologisesti tarkkanäköinen ja hykerryttävän hauska tragikomedia. Mika Terävä on näytelmäkirjailija, jonka teksteihin teatterin harrastajien kannattaa tarttua sillä silmällä.

Huoneteatterin Työväen näyttämöpäivillä perjantaina näkemäni esitys on Terävän oma ohjaus.

Kirjopesussa yhden ydinperheen tarina kerrottiin kolmen näyttelijän voimin. Jani Ahosen, Enni Junttilan ja Anumaaria Tullan näyttelijäntyö ei jättänyt mitään toivomisen varaa.

Kolmikon näyttelijäntyö oli tarkkaa ja samalla rennon vapautunutta. Aluksi ihastelin etenkin Ahosen loistavaa puhetekniikkaa. Sitten sitä, miten muuntautumiskykyisiä Junttila ja Tulla olivat useissa rooleissaan. Kun Junttila hyppäsi aviovaimon roolista miehen salarakkaan rooliin, eivät vain hiukset peittyneet peruukkiin, vaan koko olemus muuttui roolin mukaan.

Tulla näytteli perheen tyttäriä, koiraa, miehen esimiestä, teleoperaattoreita, vaimon kavereita ja miehen kapakkakavereita ja osoitti yhteensä kymmenessä roolissa hämmentävää muuntautumiskykyä.

Illuusio oli niin vahva, että näytelmän aplodien aikana jäi aidosti ihmettelemään, että meille katsojille tuli kumartamaan vain kolme näyttelijää. Aivan mahtavaa. Oli riemastuttavaa seurata näin syvällisesti ajateltua ja hienosti sisäistettyä tekemistä.

Näyttelijäntyön vaikeuskerrointa lisäsi vielä Terävän ohjaus ja Marjo Riuttasen lavastus. Huoneteatterin Kirjopesu oli niin kutsuttua tyhjän tilan teatteria. Näyttämön ainoat lavasteet olivat kaksi puulaatikkoa ja läppäreiden ja älypuhelimien virkaa tehneet helmitaulut. Tämän tavallisen perheen kodin ilmapiiri ja työpaikan paineet syntyivät näyttelijöiden läsnäolosta.

Terävän Kirjopesu on todella hyvässä mielessä eräänlainen karvalakkiversio Ingmar Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen perustuvasta näytelmästä Kohtauksia eräästä avioliitosta. Terävä käsittelee hersyvän huumorin keralla jokaisessa pitkässä parisuhteessa esiintyviä ilmiöitä. Teksti ja sen myötä myös esitys käsittelee oikeasti merkityksellisiä ilmiöitä.

Tällaista teatteri parhaimmillaan on.

 

Jyväskylän Huoneteatteri

Kirjopesu

Käsikirjoitus ja ohjaus Mika terävä

Rooleissa Jani Ahonen, Enni Junttila, Anumaaria Tulla

Lavastus ja puvustus Marjo Riuttanen

Valosuunnittelu Jani Pietikäinen

Valokuvat ja graafinen suunnittelu Riku Suonio

Huoneteatterin esitys Työväen näyttämöpäivillä 25.1.2019

 

Hieno sovitus, loistava ohjaus ja taitavaa näyttelijäntyötä – Jyväskylän Huoneteatterin Kolme apinaa on hauska kuin mikä

kolme2
Tuomas Koskela sokeana Alexina, Jani Ahonen kuurona Danina ja Pekka Ahonen mykkänä Beninä käyttivät taitavasti liioittelua kukin omalla persoonallisella tavalla tehokeinona roolihahmonsa tekemisessä. Kuva Riku Suonio/Jyväskylän Huoneteatteri

Ranskalaisen Lauret Baffien vuonna 2011 kantaesitetty Kolme apinaa (Les Bonobos) on hauska ja tuore farssi. Myös Reita Lounatvuoren tekemä suomennos Baffien tekstistä on erinomaista työtä. Jos itse vetäisin pitkälle harrastuksessaan edennyttä harrastajateatterilaisten ryhmää, Baffien näytelmä olisi se tärkein tuominen tämän vuoden Työväen näyttämöpäiviltä Mikkelistä.

Seuraavaksi pitää kehua Jyväskylän Huoneteatterin tulkintaa tästä roisista komediasta.

Matti Tolvasen sovitus ja ohjaus menivät Työväen näyttämöpäivien esityksessä Mikkelin Teatterin suurella näyttämöllä nappiin.

Komedia on teatterin kuninkuuslaji ainakin siinä mielessä, että sen tekeminen on todella vaativaa. Yleisö saadaan hytkymään naurusta vain, jos kohtausten ajoitus menee oikein. Suomen kieli pitkine sanoineen ja sijapäätteineen asettaa omat vaikeutensa ja vaatimuksensa nopearytmisen farssin  kehittelyjen ja iskujen ajoitukselle.

Tolvanen oli löytänyt sovituksessaan ja ohjauksessaan hienon tasapainon näiden eri elementtien välillä. Pariisiin sijoitettu tarina sokeasta Alexista, kuurosta Danista ja mykästä Benistä ja heidän yrityksistään piilottaa vammansa ja iskeä naisia tuntui hyvin luontevalta, vaikka esitys alkoi kello kymmeneltä aamupäivällä loskaisessa Mikkelissä.

Tolvasella on ollut ohjattavinaan todella taitavat näyttelijät. En tiedä, miten paljon Huoneteatterissa on panostettu oikean puhetekniikan harjoitteluun, mutta Tuomas Koskela, Pekka Ahonen, Jani Ahonen, Marianna Räsänen, Siru Kovala ja Maija Lehtoranta olivat tässä mielessä aivan omalla levelillää. Baffien ronski kieli ja Lounatvuoren loistava suomennos pääsivät tässä esityksessä oikeuksiinsa.

Eikä näyttämöllä vain puhuttu hykerryttävällä tavalla, vaan myös nopearytmiseen farssiin oleellisesti kuuluva fyysinen esittäminen oli nautittavalla tasolla. Koskela sokeana Alexina, Jani Ahonen kuurona Beninä ja Pekka Ahonen mykkänä Dania käyttivät kukin liioittelua omalla persoonallisella tavalla tehokeinona roolihahmonsa tekemisessä.

Toki yhtä taitavaa työtä tekivät myös netin kautta sokkotreffeille houkuteltuina naisina Räsänen näytelmän Léana, Kovala Juliena ja Lehtoranta Angéliguena. Kaikki kolme tasapainoilivat mimiikassaan upeasti sillä uskottavan ja epäuskottavan rajalla, joka saa onnistuessaan farssin katsojan haukkomaan henkeään.

Kolmessa apinassa koominen ja traaginen kohtaavat, kuten oikeassa komediassa pitää. Katsojaa uitetaan kuin huomaamatta hyvin syvissä vesissä. Rakkautta etsiessämme, hapuillessamme toinen toistemme luo me olemme kaikki enemmän tai vähemmän sokeita, kuuroja ja mykkiä.

Kolme apinaa oli minun Mikkelissä kokemistani kuudesta esityksestä se mieleenpainuvin. Teatterin harrastajat tekevät harvoin komediaa, koska hyvän komedian tekeminen on niin vaikeaa.

Jyväskylän Huoneteatteri esittää Kolmea apinaa vielä helmikuussa. Komediasta on vielä tätä kirjoittaessani neljä esitystä.

 

Jutun nimivirheet korajattu 2.2.2016