Järvenpään teatterin Pohjoisen taivaan alla sai itkemään onnesta – Harrastajateatteri on yleensä naisten valtakunta, mutta nyt haalarien puntit menivät näyttämöllä tasan – Keski-ikään ehtineiden miesten riemukas esittämisen ilo sai minut katsojana hytkymään naurusta

Kohtauksen kuvassa Kalle Annala, Lassi Videnius, Jyri Pekonen ja Sami Karppanen. Kuva (c) Sami Lamberg/kapina Oy

Suomen harrastajateatterit ovat tyttöjen ja naisten maailma. Tällaisen johtopäätöksen voi vetää myös Työväen näyttämöpäivien 2025 esityksistä. Järvenpään teatterin Pohjoisen taivaan ala esityksessä haalarinpuntit menivät näyttämöllä kuitenkin koko lailla tasan.

Gösta Sundqvistin biiseihin perustuvassa potpurissa keski-ikään ehtineet miehet ottivat estradin haltuunsa. Miesten otteissa ja tanssiaskelissa saattoi nähdä niin riemastuttavaa esittämisen iloa, että se sai myös minut hytkymään katsomossa pidätetystä naurusta koko esityksen ajan.

Tätä varten teatteri on! Teatteri on parhaimmillaan syvästi koetun ilon lähde.

Outi Pippurin käsikirjoittama ja ohjaama esitys oli todella taitavaa työtä. Esityksen nimikkobiisi on taiten valittu. Keskellä synkintä 90-luvun lamaa Sundqvist kirjoitti lyömättömän suomalaisuuden saagan pohjoisessa elävästä köyhästä kansasta.

Laulun ensimmäiset säkeet kertovat meistä miehistä sen, mitä feministit kutsuvat toksiseksi maskuliinisuudeksi. Sen jälkeen laulu kertoo muun muassa siitä, etteivät suomalaiset ole mikään jääkauden jälkeen jään alta vapautuneen maa alkuperäiskansa, vaan olemme vaeltaneet tänne parempien elinmahdollisuuksien toivossa kuten kaikki muutkin kansat ovat aikoinaan vaeltaneet Afrikasta historian alkuhämärissä.  

Ja edelleen tämä pohjoisen taivaan alla kituutteleva köyhä kansa toteuttaa unelmiaan rikkailta lainaamalla. Tämän päivän vinkkelistä Sundqvist oli vuosikymmeniä edellä aikaansa. Profeetta omalla maallaan.

Sundqvistin sävellykset ja nerokkaat sanotukset ovat kestäneet hyvin aikaa. Ne kertovat yleisinhimillisellä tavalla meistä suomalaista, meidän iloista ja suruista. Koomisia, dramaattisia ja traagisia käänteitä riittää. Pippuri ei ole ensemblensä kansa tyytynyt tekemään vain riehakasta potpuria, vaan esitys oli selkeästi aitoa teatteria dramaattisine nousuinen ja laskuineen.

Esityksen emotionaalisessa keskiössä on meitä kaikki ihmisiä yhdistävä kosketuksen ja rakkauden kaipuu. Esityksen nimikkobiisissä mies voi kuolla suukosta ja ympäristökatastrofin edetessä lohtua haetaan nuoren naisen lanteilta.

Tällä elämänalueella me miehet olemme usein pulassa. Geneettisesti meissä on liikaa sitä simpanssilauman alfauroksen uhoa. Aitoa ja syvällistä yhteyttä toiseen ihmiseen on vaikea saada. Iän myötä elämänpiiri kaventuu lähiökapakan kokoiseksi ja sieltäkin lentää tämän tästä pihalle.

Kysymys on vuorovaikutuksesta ja rohkeudesta elää. Tätä alleviivasi esityksessä Sundqvistin nerokas ja haikean surumieleinen Itkisitkö onnesta. Nuoruus on siinä paratiisi, jonne meillä aikuisilla ei ole enää pääsyä. Se on kuin Pohjois-Karjala, jonne Espoossa syntynyt ja koko elämänsä elänyt Sundqvist vaeltaa rakastettunsa perässä vaihdettuaan farkut verkkarihousuun ja kuitattuaan elatusmaksut lottokupongilla.

Verbaalisesti huikean lahjakkaan ja julkisuutta karttaneen Sundqvistin todellinen kotiseutu ja vapauden valtakunta oli epäilemättä kirjallisuus. Miehen sivistyksestä kertoo laulujen ilmentämä sosiaalinen omatunto. Sundqvist kuvaa lämmöllä ja myötätunnolla meitä köyhiä ja elämässämme tavalla tai toisella epäonnistuneita miehiä. Pippurin sovitus tavoitti tämän tekstien humanistisen ulottuvuuden koskettavasti. Riipaiseviin tunnelmiin tämä tematiikka ylti kappaleessa Elina, mitä mä teen?

Esityksen ilmaisuvoimaisen ja elämäniloa säteilevän koreografian on luonut Pertti Lehto. Nämä sedät ja tädit totisesti jaksoivat heilua. Teki mieli hypätä pystyyn tuoliltaan, hihkua riemusta ja tanssahdella mukana.

Tommi Lindellin sovitusten soundi loi esitykselle äänimaiseman, joka kuulosti ja tuntui juuri oikealta. Sundqvist oli epäilemättä perfektionisti, jonka musiikki syntyi studiossa ja hiottiin lähelle täydellisyyttä. Pieni ja taiten tehty rosoisuus vain lisäsi laulujen inhimillistä syvyyttä.

Teatterin kotisivut eivät kerro, kuka on suunnitellut esityksen puvut ja lavastuksen. Ehkä se on työryhmän yhteisen pohdinnan tulos. Joka tapauksessa haalareista, kumisaappaista ja koivupölkyistä luodut näyttämökuvat sopivat esitykseen kuin nenä päähän. Harrastajateatteri on luonteeltaan ITE-taidetta. Järvenpään teatterissa tämä itse tehty elämä on selvästi sitä parasta a-luokkaa.

Pohjoisen taivaan alla

Järvenpään teatterin esitys Työväen näyttämöpäivillä Mikkelin teatterin suurella näyttämöllä 25.1.2025

Käsikirjoitus ja ohjaus Outi Pippuri

Sävellykset ja sanoitukset Gösta Sundqvist

Musiikin sovitus ja toteutus Tommi Lindell

Koreografia Pertti Lehto

Tuotanto Auli Aarniokoski ja Anu Uhlenius

Näyttämöllä Kalle Annala, Jarmo Holttinen, Annu Kajanne, Sami Karppanen, Nita Laine, Tommi Lindell, Sannamaria Ojanperä, Jyri Pekonen, Kirsi Varttinen, Anja Veck, Lassi Videnius

Olen nähnyt Blanche-neidin kylvyssä, ihanaa…

Outi Pippuri tekee upean roolityön Viettelysten vaunun Blanche DuBoisina. Myös Paula Peltolan vahva fyyinen läsnäolo  näytelmän Stella Kowalskina vakuutti. Kuva Työväen Näyttämöpäivät/Sami Lamberg
Outi Pippuri tekee upean roolityön Viettelysten vaunun Blanche DuBoisina. Myös Paula Peltolan vahva fyyinen läsnäolo näytelmän Stella Kowalskina vakuutti. Kuva Työväen Näyttämöpäivät/Sami Lamberg

Järvenpään teatterin Viettelysten vaunu on vuoden ajan kulkenut voitosta voittoon. Seinäjoen Harrastajateatterikesän jury palkitsi esityksen jo syksyllä ja Työväen Näyttämöpäivien yleisö äänesti esityksen viikonloppuna päivien parhaaksi.

Samuli Reunanen on sovittanut ja ohjannut Tennessee Williamsin klassikkonäytelmästä hyvin fyysisen ja energisen esityksen, joka ei kuitenkaan hukkannut mitään näytelmän psykologisesta tarkkanäköisyydestä.

Voimaksa fyysinen läsnäolo korosti myös niitä voimia, jotka pitävät meitä ihmisiä käynnissä. Seksi vie, vaikka rahat eivät riitä edes siihen taksiin. Reunasen sovituksessa pelin henki tehdään myös selväksi heti ensimmäisessä kohtauksessa.

Reunanen ei ole turhaan vieraillut ohjaajana myös oopperan puolella. Altti Uhleniuksen ja Mikko Sirénin luoman äänimaailman avulla Reunanen on loihtinut järvenpääläisten esitykselle oopperan rakenteen. Kohtauksia rytmittävät mahtipontiset välisoitot.

Kun ämyreistä kajahti Richard Wagnerin Valkyyrioiden ratsastus, esityksen katsoja vietiin heti kättelyssä niin sankkaan merkityksien viidakkoon, että viidakkoveitsi olisi ollut tarpeen sen raivaamiseen. Jonkinlaisena kompassina toimi Blanche DuBoisin Via Dolorosalla näytelmän käsiohjelmaan painettu katkelma Williamsin elämänkerrasta. Kirjailijan sisar Rose sairastui psyykkisesti.

Viettelysten vaunu on näytelmä (yllätys, yllätys) rakkauden kaipuusta, intohimosta ja elämän perimmäisestä julmuudesta.

Outi Pippuri tekee häkellyttävän hienon roolityön näytelmän Blanche DuBoisina. Pippuri on sisäistänyt roolihahmon viimeistä piirtoa myöten. Blanchen mielen luhistuessa myös Pippurin fyysinen olemus muuttui näyttämöllä kohtaus kohtaukselta dramaattisella tavalla.

Pippurin taidonnäyte oli hengästyttävän hieno.

Etelä-Savon radion haastattelussa Reunanen sanoi, että Viettelysten vaunu on näytelmä miehestä, joka pahoinpitelee raskaana olevaa vaimoaan ja raiskaa vaimon sisaren.

Seppo Pirskanen loistaa tässä toisessa näytelmän avainroolissa, Stanley Kowalskina.  Pirskanen lataa rooliin elämänsää kunnossa olevan uroksen itseluottamusta. Lisää uskottavuutta hahmoon tuo Pirskasen punttisalilla treenattu habitus.

Stanley on vaimonhakkaaja ja meillä katsojilla on tietenkin voimakkaat ennakkoluulot tällaista henkilöä kohtaan. Pirskasen vahva läsnäolo näyttämöllä tekee näytelmän Stanleysta ihmisen. Stanleyn pahuus saa ihmisen mittasuhteet. Hän työntää Blanchen kuilun reunan yli vähän samalla tavalla kuin linnunpoikaset työntävät poikueen heikoimman yksilön pesän reunan yli.

”Te olette kuin eläimiä”, näytelmän Blanche toteaa Stanleysta ja hänen kavereistaan yhdessä näytelmän kohtauksessa.

Pirskasen roolityö oli todella hieno.

Lapin ylioppilasteatterista uransa aloittanut Reunanen on ohjannut sekä teatterin harrastajia että ammattiteattereita. Reunasen lahjakkuudesta kertoo se, että hänellä on ilmiömäinen kyky löytää ja kaivaa esiin sovituksissaan ohjaamansa ryhmän vahvuudet.

Järvenpään teatterin lähes kolme tuntia kestävä Viettelysten vaunu todistaa myös, ettei Reunasella ole tapana tehdä kompromissejä.

Viettelysten vaunun Näyttämöpäivillä nähneiden mikkeliläisten kannattaa mennä katsomaan Mikkelin Teatterin Päällystakkia ja verrata näitä kahta erinomaista sovitusta.