Kaunis, ilmaisuvoimainen, vaikuttava. Jotakin, joka näytti ja tuntui täydelliseltä.
Heidi Kiviharjun ja Ari Nummisen Ombra tarjosi vaikuttavan elämyksen. Upeaa tanssitaidetta! Katsojan kannalta vangitseva kokemus. Oma keho reakoi teoksen kauneuteen ja ilmaisuvoimaan. Mieli keskittyi näkemäänsä ja hengitys tiheni aivan kuin oma ruumis olisi valmistautunut hyppäämään jostakin korkealta.
Ehkä aivan esityksen alussa mielenpohjalla kaihersi pieni kateuskin. Miten joillakin on kyky säilyttää oma kehonsa ja mielensä noin elinvoimaisina ja virkeinä. Omalla kohdallani on kulunut jo hyvin pitkä aika siitä, kun pakenin varjoani ja uhmasin luonnonvoimia hyppäämällä omien heiveröisten taitojenin varaan tuhannen metrin korkeudelta laskuvarjourheilijoiden kurssilla.
Tuo upea tunne kuolemattomuudesta, miten se juuri nyt tuli niin voimakkaana mieleen?
Varmasti Ombra on hieno esimerkki siitä, miten elämänkomeus ja sen antama kypsyys näkyy taiteessa. Ombra oli täynnä upeita yksityiskohtia, viitauksia taiteen kaanoneihin ja kulttuuriin, oli näistä paloista koottuja tyylilajista toiseen liukuvia kohtauksia ja oli kohtauksista syntynyt vaikuttava kokonaisuus.
Ja mikä parasta, tämä tavattoman monesta kerroksesta leivottu juhlapäivän kakku oli vielä koristeltu hauskalla huumorilla. Pään molemmille puolille sormet harallaan sarviksi kohotetut kädet todistivat toteemin voimasta. Tavallaan tanssin kauneus ja hurja ilmaisuvoima perustavat sen primitiivisyyteen. Tunteita ja ajatuksia voidaan tanssin keinoin ilmaista ilman sanoja.
Tämä tekijöiden oma tulkinta teoksen sisällöstä ja teemoista tuli toteen näytetyksi ilman yhtään sanaa. No toki esimerkiksi Frantz Grothen slaagerissa Das Leben ist so schön laulettiin elämän kauneuden lisäksi siitä, miten ihmeellistä elämä on.
”Kun ihminen syntyy, syntyy myös hänen varjonsa, joka seuraa ihmistä hänen kuolemaansa asti.” Näin Teatteri Telakan verkkosivulla. Varjovertauksessa konkretisoituu se dualismi, joka on tyypillistä meidän omalle kristinuskoon pohjautuvalle kulttuurillemme ja ylipäätään inhimilliselle ajattelulle. Meissä kohtaavat musta ja valkoinen, hyvä ja paha, jin ja jang.
Esityksen nimi on italiaa ja sana ombra on suomeksi varjo. Valaistua esitti Numminen ja hänen mustaa varjoaan Kiviharju. Tätä ihmisen kaksijakoisuutta korotettiin myös tanssijoiden kasvomaalauksilla. Suomen kielessä jopa naamataulua tarkoittava sana on monikossa, mutta sille löytyy semanttinen selitys meidän suolaiskansalisesti pulleista poskista.
On helppo kuvitella, että meille tyypillinen tapa ajatella johtuu aivojen rakenteesta. Aivot jakautuvat kehon keskilinjan mukaan vasempaan ja oikeaan puoliskoon. Niiden välissä kulkevia piuhoja kutsutaan aivokurkiaiseksi. Meillä on siis tavalla kahdet aivot. Tutkijat ovat havainneet näiden aivopuoliskojen välillä työnjakoa.
Näistä useimmilla ihmisillä oikea avopuolisko on se hermokeskus, jossa herkillä ihmisillä syntyvät voimakkaat tunnekokemukset äärimmäisen pahan läsnäolosta toisaalla ja toisaalla kokemukset enkelien siipien kosketuksesta. Meidän ei tarvitse koskaan olla yksi. Valo tai varjo, jumala tai paholainen on aina meidän seuranamme.
Ombrassa esitys kuvasi elämän kaarta syntymästä kuolemaan. Elämä alkoi 1500-luvulla eläneen Claudio Monteverdin aarialla Si dolce è’l tormento, jossa kerrotaan kärsimyksen suloisuudesta. Miehenä tämän kärsimyksen suloisuudesta on paha mennä sanomaan mitään. Jos sanaan on uskominen, synnytyskivussa kysymys on joka tapauksessa meidän kristittyjen ja juutalaisten jumalan Eevalla ja hänen tyttärilleen säätämästä rangaistuksesta, joka jatkuu maailmantappiin asti.
Viisikymppinen Kiviharju ja muutaman vuoden kuluttua 70 vuotta täyttävä Numminen eivät kumpikaan ole selvästi vielä siinä iässä, jossa lapsuudenmuistot kultautuvat ja nousevat jostakin alitajunnan hämäristä kirkkaina esiin.
Nuoruuden riemuja tanssittiin elektronisen musiikin huippubändin, englantilaisen Asian bud fountantionin tahdeissa. Ehkä kiinnostavimmillaan tarinallisesti tassi oli kohtauksissa, joissa kuvattiin sitä pitkää rupeamaa, jota kutsutaan työuraksi. Molemmat vetivät ylleen työelämän tutun sotisovan, pikkutakin ja sen jälkeen alkoi hurja kaahaus elämän juoksupyörässä.
Kilpailu paikasta auringossa oli kovaa ja tämä taistelu huipentui kahden ”sarvipään” otteluksi. Humoristisia ja vaikuttavia olivat myös liikkeet, jotka osuvasti kuvasivat sitä, miten me olemme uramme ja elämämme aikana yrittäneen kaksin käsin kahmia varallisuutta, arvostusta ja ehkä rakkauttakin omiin taskuihimme. Tai anella, mistä myös saimme Nummisen näytteen. Kohtausten koreografiset oivallukset olivat huikeita ja liikekieli todella vaikuttavaa.
Kaikkien ihmisten varjot eivät katoa heti heidän kuolemansa jälkeen. Tällaisia historiasta liiankin tuttuja hahmoja ovat Adolf Hitler ja Josif Stalin, joiden pitkä ja todella synkkä varjo on ulottunut ajassa meidän päiviimme asti. Vasta nyt valtaan on tarttumassa ja tai jo noussut uusia paskiaisia, joiden varjot näkyvät, koska ne ovat tämän päivän valossa vielä heidän historiallisten esikuviensa varjoja synkempiä.
Näin ajattelin, kun Kiviharjun varjo yritti hivuttautua piiloon meidän katseiltamme verhon taakse. Nummisen valkoinen valo kiskoi hänet sieltä jalasta taikaisin varjojen joukkoon.
Ombra
Ensi-ilta Teatteri Telakan näyttämöllä 26.4.2025
Koreografia ja dramaturgia Heidi Kiviharju, Ari Numminen
Visualisointi Tiina Helin, Heidi Kiviharju, Ari Numminen
Valosuunnittelu Perttu Sinervo
Musiikkidramaturgia Ari Numminen
Äänisuunnittelu ja toteutus Perttu Sinervo
Esiintyjät Heidi Kiviharju, Ari Numminen