Pienen hauen pyydystys näytti taiten karnevalisoidulta kansankomedialta – Lija Fischerin sovitus Juhani Karilan bestselleristä ihastutti, vihastutti ja herätti paljon kysymyksiä

Kuvassa oikealla olevan Petra Ahola teki vaikuttavan roolityön näytelmän pääroolissa hänelle langetettua kirousta vastaan taistelevana Elina Ylijaakona. Minerva Kautto näytteli rikospolisi Janatuista, joka seurasi murhasta epäiltyä Ylijaakoa rajan yli Lappiin. Taustalla Mira Taussin luomista nukkehahmoista Moukku-Olli. Kuva © Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatterin Pienen hauen pyydystys herätti paljon kysymyksiä. Lija Fischer oli sovittanut ja ohjannut Juhani Karilan monitasoisesta romaanista näyttämölle aikuisten sadun.

Karilan romaani alkaa upeimmalla hauen viehekalastuksen kuvauksella, jonka olen kuuna päivänä lukenut. Poikkeuksellinen tämä kuvaus on jo siinä, että koukkukalastuksen aiheuttamasta, lähes sietämättömästä kivusta kärsitään siiman molemmissa päissä. Luonto käy suolammen upottavalla rannalla haukea väsyttävän Elina Ylijaakon kimppuun kitiini pistimillä aseistettujen sääski- ja paarmadivisioonien voimalla.

Kellariteatterissa Veera-Maija Murtolan suunnittelemassa lavastuksessa suolampi kiilteli peilikirkkaana, virveliä heitettiin laiturilta ja haspelikelalla siimaa kelattiin sisään niin, että kela oli vavan tartuntakahvan yläpuolella.

Paholainen piileskelee usein yksityiskohdissa myös teatterissa.

Käsiohjelmassa Fischer kertoo rakastavansa maagista realismia ja epäilemättä tämä rakkaus on saanut hänet tarttumaan vuonna 2019 Kalervo Jäntti pakinnolla palkittuun menestysromaaniin.

Karila käyttää romaanissaan taiturimaisesti Itä-Lappiin 1600-luvulta alkaen muuttaneiden savolaisten luonnonuskontoihin pohjautuvaa tarinaperinnettä. Tähän maagiseen maailmaan kuuluvat alamaailma, keskimaailma ja ylämaailma sekä näitä maailmoja kansoittavat ihmiset ja henkiolennot. Itä-Lapissa syntyneen ja kasvaneena Karila varmasti tuntee nämä tarinat ja niiden höysteeksi hän myös lainaa suvereenisti tieteis- ja fantasiakirjallisuuden ikonisia mielikuvia maustamaan tätä nuorta rakkautta, taidetta ja magiaa sekoittavaa mehevää keitostaan.

Fischer on dramaturgiassaan antanut osalle näistä fantasiahahmoista fyysisen hahmon yhdessä nukke- ja esineteatterin ohjaukseen perehtyneen Mira Taussin kanssa. Joitakin fantasiahahmoja näyttelivät myös esityksen näyttelijät ja noidan sielua kantavan Hattaran olemassaolo jätetiin kokonaan meidän katsojien mielikuvituksen varaan.

Näytelmän Peijoonin on suunnitellut Helena Markku. Liikkeet ja äänen Peijoonille antoivat näytelmässä Tommi Raitalehto ja Petra Karjalainen. Oikealla kuvassa Janatuista näytellyt Minerva Kautto ja yksi näytelmän haamuista.

Teatteri on konkreettinen ja fyysinen tapa kertoa tarinoita. Fischerin dramaturgia karnevalisoi Karilan kirjan ihmiset ja myyttiset hahmot Peijoonista Moukku-Olliin. Karnevalisoinnissa ei sinänsä ole mitään väärää. Tavallaan se on jopa väistämätöntä, koska eurooppalaisen teatterin juuret ovat lujasti karnevaalissa.

Minun kulttuuriantropologinen tietämykseni ei riitä sen pohtimiseen, perustuvatko Karilan kirjan maagiset hahmot elävään perinteeseen, vai ovatko ne lopulta kokonaan kirjailijan oman mielikuvituksen tuotoksia. Fischerin mukaan kirjan myyttiset hahmot perustuvat suomalaiseen kansanperinteeseen. Ehkä dramaturgian ja ohjausen ohjauksen kannalta suurempi pulma oli ehkä siinä, että fantasiagenren vyöry ja siihen liittyvä kuvatulva ovat jollain tapaa myrkyttäneet meidän mielikuvituksemme.

Esimerkiksi näytelmän tietäjähahmo oli niin läpeensä tuttu, että alkoi kysellä itseltään, onko näyttämöllä nyt Asko, tai kenties kuningas Arturin velho Merlin tai Asterix sarjakuvien koukkuselkäinen Methusalix. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että minä pomppasin katsomossa mielikuvissani ajassa niin pitkälle taakse päin, että näin mielikuvissani välähdyksiä Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan törkeistä saamelaisketseistä.

Mutta nämä mielikuvat olivat minulle varmasti ansaittu rangaistus nuivasta asenteestani ja hyvä muistutus niistä vanhuuden kauhuista, jotka odottavat tämän kirjoittajaa jo aivan nurkan takana.  

Teatterisovituksen hyllyvyyttä lisäsi se, että Karila on ottanut tarinaansa mukaan myös parhaillaan valtavalla volyymilla sekä kirjallisuudessa että televisioviihteessä päälle tunkevan dekkarigenren. Näytelmän tarinassa rikospoliisi Janatuinen seuraa Itä-Lappiin Ylijaakoa, jota epäillään murhasta.

Näkkiä vastaan käydyssä taistelussa näytelmän Janatuisen pistooli paukkui ja mielikuva tyylitellystä kansankomediasta sen kuin vahvistui. Ja miksi ei.

Näytelmän katsojalle saattoi jäädä kuitenkin hieman hämäräksi se, että Karilan romaanin maagisessa realismissa tarinan ydinsanoma on realismia. Sen antama kuva meitä odottavasta tulevaisuudesta on aika lohduton. Tarinan alussa Oulun yliopistossa luonnontieteilijäksi opiskellut Ylijaako ajaa autollaan Itä-Lappiin rajan yli. Tuo Suomen valtakunnan raja sijaitsee tässä tarinassa jossain napapiirin korkeudella ja sen yläpuolella oleva Lappi on jonkinlaista ei kenenkään joutomaata.

Toistuvat helleaallot ja raivoisat maastopalot piinaavat Lappia ja niiden välillä raivoavat myrskyt, jotka saavat tulvan tavoin taivaalta kaatuvan kaatosateen lentämään vaakasuorassa. Kun Ylijaako käy Vuopion vieheessä ostamassa virveliinsä uutta siimaa, hän maksaa ostoksensa vaaksan korkuisella setelipinolla. Tässä lähitulevaisuuden maailmassa talous ja yhteiskunnan rakenteet ovat romahtaneet ja ilmastomuutoksen aiheuttama ekokatastrofi etenee yhä hirmuisempiin näkyihin.

Kulttuuritoimituksen Jussi Kareinen kirjoittaa, että Pienen hauen pyydystyksessä näyttelijöiden karaktäärit osuvat kohdalleen. Ylijaakoa näytelleen Petra Aholan kohdalla tämän arvion voi allekirjoittaa. Ahola loihti roolihahmoonsa salaperäistä outoutta, joka korosti arkisella kielellä kerrotun tarinan maagisia elementtejä. Voi hyvin olla, että Aholassa on roppakaupalla sitä vaikeasti määriteltävää hehkua, joka tekee elokuvan suurista tähdistä suuria tähtiä.

Roolituksesta voi päätellä, että Fischer on arvioinut dramaturgiaa tehdessään Minerva Kauton näyttelemän Janatuisen tarinan toiseksi päärooliksi. Jäin pohtimaan tätä valintaa. Itse löysin tarinan semanttisesta keskiöstä kahden nuoren, Ville Seivon näyttelemän Jousin ja Aholan näyttelevän Ylijaakon rakkauden, tieteen ja taiteen liiton, joka ei lopulta koskaan toteutunut, koska siihen liittyi kirous.

Jousin ohella Seivo näytteli myös Näkkiä, Hattaran riivaamaksi joutunutta kunnanjohtajaa ja jokiraukkaa, alamaailman haamua. Myös Petra Karjalaisen, Juha-Matti Koskelan, Suvi-Sini Peltolan ja Tommi Raitolehdon iltaa oli raskautettu useilla rooleilla, joihin kuului myös näytelmän nukkehahmojen puhe ja liikuttelu. Kun tällaisen urakan tekijöiden näyttelijäntyössä tyylikeinona on vähän väliä rankka liioittelu, karaktääreistä ei kannata edes haaveilla.

Itselläni ei ole mitään käsitystä Itä-Lapissa puhutuista murteista. Voi olla, että myös Tampereen Työväen Teatterin näyttelijöillä on ollut sama tunne ainakin produktion alkaessa. Toisaalta en ole varma, onko oikeaoppisella intonaatiolla edes niin suurta väliä. Enemmän pisti silmään se merkillinen kroonisen kiireen tuntu, joka näytelmästä välittyi. Tuntui, että aika on tekijöiltä loppunut kesken ennen 17. tammikuuta näyteltyä ensi-iltaa.

Tämä ajatus palasi, kun katselin Kari Sunnarin ottamia esityskuvia. Sunnari on loistava teatterikuvaaja, mutta nyt kuvista tuntui puuttuvan jotakin oleellista.

Blogia on korjattu ja muutettu 12.2.2023 asiavirheen vuoksi. Lija Fischerin mukaan Karilan kirja pohjautuu kokonaan suomlaiseen tarinaperinteeseen. Jutusta on poistettu viittaukset saamelaiseen perinteeseen.

Pienen hauen pyydystys

Tampereen Työväenteatterin esitys Kellariteatterin näyttämöllä 9.2.2023.

Alkuperäisromaani: Juhani Karila

Ohjaus ja dramatisointi: Lija Fischer

Nukke- ja esineteatteriohjaus: Mira Taussi

Taistelukoreografia: Ville Seivo

Puku- ja lavastussuunnittelu. Veera-Maija Murtola

Valo- ja projisointisuunnittelu: Juha Haapasalo

Äänisuunnittelu ja musiikki: Ville Leppilahti

Kampausten ja naamioinnin suunnittelu: Emmi Puukka

Peijooni-nuken suunnittelu ja rakennus: Helena Markku

Muiden nukkien suunnittelu: Mira Taussi

Rooleissa: Petra Ahola, Petra Karjalainen, Minerva Kautto, Juha-Matti Koskela, Suvi-Sini Peltola, Tommi Raitolehto, Ville Seivo