Espoon kaupunginteatterin Voi Luoja! on sitä lajia teatteria, joka saa minut unohtamaan ajantajun. Israelilaisen Anat Govin näytelmä ei ole vain säkenöivän älykästä ja itseironista satiiria, vaan näytelmän upea dialogi pureutuu syvälle meidän mielemme piiloon jääviin kerroksiin. Ei siis ihme, että myös Sigmund Freud piti juutalaista komiikkaa varsin ainutlaatuisena ilmiönä maailmassa.
Espoon kaupunginteatterin Voi Luoja! on nauruhermoja raastavan hauska esitys. Tämä pitää sanoa jo heti alkuun. Ainakin humoristeina juutalaiset ovat ilmiselvästi valittu kansa.
Näytelmässä Jumala (Martti Suosalo) tulee psykoterapeutti Ellan (Sanna-Kaisa Palo) vastaanotolle hakemaan apua pari vuosituhatta jatkuneeseen masennukseen. Samalla Gov laittaa meidän Vanhasta testamentista juontuvan patriarkaalisen perinteemme suurennuslasin alle.
Govin todellinen neronleimaus on näytelmän kolmas roolihahmo, Ellan autistinen poika Lior (Ari Kauppila).
Nykyihminen aloitti lajina maailmanvalloituksensa, kun meille kehittyi kyky käyttää puhuttua kieltä yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Meille tuli kyky keksiä tarinoita ja luoda uskomusjärjestelmiä, joiden avulla hyvin suuret joukot voitiin mobilisoida tekemään yhteistyötä. Meidän kykymme välittää ideoita ja kuvailla tunteitamme kielen avulla ja taipumuksemme uskonnollisuuteen ovat tavallaan saman evoluution olympialaisten kultamitalin kaksi eri puolta.
Näytelmän Liorilla ei ole tätä kykyä.
Toisaalta Liorin hahmossa kristallisoituu myös meidän juutalais-kristillisestä perinteestä lähtevän humanismin ydin. Ellan äidinrakkaus vaikeavammaista lastaan kohtaan on jotakin hyvin konkreettista, elinikäinen psykofyysinen maraton, joka on vienyt Ellan kerran myös murhan ja itsemurhan partaalle. Humanismi ei ole vain korkealentoisia julistuksia, se on ennen muuta tekoja.
Näytelmässä terapian tarpeessa on Vanhan testamentin Jumala. Dialogia oli silti erittäin helppo seurata ja ymmärtää. Saan varmaan kiittää tästä yleissivistyksestäni Mutalan kansakoulun hartaan uskovaisia opettajia.
Tiesin esimerkiksi sen, että kristityt kreationistit ovat tulkinneet Raamatun luomiskertomusta niin, että Jumala loin maailman noin 6000 vuotta sitten. Uutta oli se, että ortodoksijuutalaisilla on tiedossaan myös tarkka vuosiluku maailman luomisen ensimmäiselle viikolle.
Taru Mäkelän ohjaus oli oikeaoppisen napakka. Mäkelä on luottanut meidän katsojien kykyyn oivaltaa ja ymmärtää.
Palo ja Suosalo näyttelivät upeasti. Varsinkin Palo oli Jumalan terapeuttina elämänsä roolissa. Suosalolla tuli ehkä joidenkin iskujen kohdalla hieman kiire. Huikea tempo kuuluu Govin näytelmälleen valitsemaan tyylilajiin. Suomen kieli on sijamuotoineen omanlaisensa ja aavistuksen hitaampi tempo olisi ehkä sopinut tälle suomenkieliselle Jumalalle paremmin.
Raija Talvion suomennoksessa ei ole moitteen sijaa. Toisaalta voin hyvin kuvitella, millaista verbaalista dynamiittia Govin näytelmän hepreankielinen kantaesitys on ollut vuonna 2008 Jerusalemissa.
Max Wikströmin lavastus ja valosuunnittelu olivat hieno kokonaisuus, joka ei syönyt dialogin voimaa. Hauska yksityiskohta oli valokuva Marlon Brandosta Vito Corleonen roolihahmossa. Näytelmän Jumala, Suosalo astui näyttämölle samanlaisessa ruskeassa liituraitapuvussa, jossa Brando esiintyi elokuvassa Kummisetä.
Voi Luoja!
Suomenkielinen kantaesitys Espoon kaupunginteatterin Revontulihallissa
Anat Govin näytelmän suomennos Raija Talvio
Ohjaus Taru Mäkelä
Lavastus ja valosuunnittelu Max Wikström
Videot Max Wikström ja Teijo Pellinen
Äänisuunnittelu Tommi Koskinen
Rooleissa Sanna-Kaisa Palo, Martti Suosalo ja Ari Kauppila
