Mikko Niemistön ja työryhmän Glass Eyes oli puhdistava kokemus. Teos tuli iholle asti. Hurjalla energialla ja häikäisevän upeasti tanssinut Marika Peura heilutti veteen kastettua vihtaa raivolla, joka sai pisarat lentämään ja kastelemaan myös meidät katsojat. Näyttämöteos vetosi voimakkaasti sekä älyyn että emootioon. Teos todisti minulle jälleen kerran, miten valtavan ilmaisuvoimainen taiteen muoto tanssi parhaimmillaan on.
Antiikin Kreikassa Niemistön ja hänen ensemblensä meille katsojille lämmittämää saunaa kuvattaisiin käsitteellä katharsis. Sillä tarkoitetaan taidekokemuksen aiheuttamaa äkillistä ja voimakasta tunnetilaa, joka johtaa ahdistuksen tai jännityksen laukeamiseen ja sitä seuraavaan henkiseen puhdistumiseen.
Tekijöiden mukaan Glass Eyes on kuin nyrjähtänyt ihmiskoe, jossa yhdistyvät lääketieteen ja mystiikan kentistä nousevat assosiaatiot. Minun ensimmäiset assosiaationi eivät liittyneet kumpaankaan, vaan fysiikkaan. Sieltä löytyi selitys esityksen kiehtovan nimen arvoitukseen. Piti kysyä, mitä yhteistä on vedellä ja kirkkailla lasimaljoilla, joista tätä vettä ammennettiin?
Esityksen alussa meille avautuneet näyttämökuvat olivat todella kauniita. Tekijät eivät olleet valinneet materiaalikseen kirkasta lasia. Nuo kaksi linssin muotoon lasista – tuosta amorfisesta nesteestä – valettua suurikokoista ”silmää” olivat minulle pisaroita. Olin varma tekijöiden ajattelun syvyydestä, kun näyttämölle tuotiin myös veden kiinteä, kiteytynyt muoto: jää. Nuo kaksi lasisilmää avasivat meille näkymän siihen 13,8 miljardin vuoden pituiseen aika-avaruuteen, pitkään epätodennäköisyyksien ketjuun, jonka tuloksena me olemme täällä tätä kaikkea ihmettelemässä.
Kontrasti esityksen mystiikasta nouseville assosiaatioille oli harkittu ja terävä. Hitaan liikkeen estetiikkaan esityksen alussa perustuneet runollisen kauniit kohtaukset, joissa Peura ja Niemistö valelivat itseään ja toisiaan vedellä, korostivat mielessäni todellisuuden fyysistä luonnetta. Me olemme ainetta. Vähintään puolet kehomme painosta on vettä, ja tuon ”divetymonoksidin” vetyatomit ovat toden totta syntyneet aikojen alussa.
Maailman kauneus on ymmärtämisen kauneutta.
Teoksen voimakas emotionaalinen voima syntyi siitä, että Niemistö on työryhmineen valjastanut vuorovaikutuksen välineeksi kaikki inhimilliset aistit. Jo alussa mainitsin, että saimme vettä niskaamme. Myös tuoksujen maailmaan meidät vietiin, kun Niemistö sekoitti lasiseen maljaan poretabletteja ja ilman täytti appelsiinin tai sitruunan hedelmäinen tuoksu. Se sai täydentäjäkseen useimmille meistä suomalaisista voimakkaita tunteita herättävän saunavihdan tuoksun, kun Peura aloitti villin tanssinsa.
Esityksen lavastus oli silmiä avaavan kaunis. Sofia Palillon tilasuunnittelu ja Kristian Palmun valosuunnittelu hyödyntävät lasia sekä siitä syntyviä heijastuksia. Sekä kuulo- että tuntoaistia palveli muusikko Elias Riipisen teokselle luoma äänimaailma. Se ei vain kuulunut, vaan rakenteita pitkin edenneet bassoäänet myös tuntuivat ihan konkreettisesti sydänalassa asti. Musiikki oli yhtä Niemistön ja Peuran voimakkaan ja kulmikkaan liikekielen kanssa.
Polku meidän oman lajimme menneisyyteen kulkee myyttien kautta. Mytologiapuolella meille tarjoiltiin oikea pitopöytä. Kaikkea oli niin ylenmääräisesti, että tunnin tarjoiluaika tuntui heti esityksen jälkeen liian lyhyeltä – ennen kuin tajusi, miten tarkkaan harkittu myös tämän valomerkin ajoitus oli.
Kun tanssiteos rinnastaa vesirituaalit ja kuolleista heräämisen, se ammentaa suoraan ihmisyyden vanhimmista myyteistä. Veteen upottaminen tai sen äärellä olo on lähes kaikissa kulttuureissa symbolinen kuolema vanhalle ja syntymä uudelle – aivan kuten kristillisessä kasteessa tai muinaisen Egyptin manalan virroissa.
En tiedä, voiko elävän organismin tavoin jatkuvasti muuttuvaa esittävän taiteen teosta sanoa täydelliseksi. Jotakin ainutkertaisen vaikuttavaa ja loppuun asti ajateltua tässä teoksessa kuitenkin oli, aina sen keston ajoitusta myöten.
Tanssivirtaa-festivaalin taiteellinen johto on tehnyt hienoa työtä. Tämän kesän ohjelmiston valinneeseen suunnitteluryhmään ovat kuuluneet järjestävän seuran, Tanssiteatteri MD:n, koreografeista ja tanssijoista Anniina Kumpuniemi, Suvi Eloranta, Samuli Roininen ja Mari Rosendahl. Festivaali on selvästi toteutettu niukalla budjetilla. Se näkyy esitysten määrässä, mutta laadusta ei ole tingitty.
Glass Eyes, Tanssivirtaa Tampere -festivaalin esitys Tanssiteatteri MD:n näyttämöllä 22.5.2026
Koreografia ja konsepti: Mikko Niemistö Esiintyjät: Marika Peura, Elias Riipinen, Mikko Niemistö Sävellys, äänisuunnittelu ja viulisti: Elias Riipinen Tilasuunnittelu: Sofia Palillo ja Kristian Palmu Valosuunnittelu: Kristian Palmu Pukusuunnittelu: Siru Kosonen Tuottaja: Soili Huhtakallio Teoskuvat Jussi Ulkuniemi Tuotanto: Mikko Niemistö, Zodiak – Uuden tanssin keskus Tukijat: Jenny and Antti Wihuri Foundation, The Finnish Cultural Foundation, Arts Pormotion Center Finland; Institut Finlandais, as a part of the pARTir iniative funded by the European Union’s NextGenerationEU Programme.