Susanna Kuparisen ja Maria Petterssonin Poiskatsojat on voimaksa ja rohkea kannanotto Suomen ulkopolitiikasta. Teatteri on myös oikea paikka ja dokumenttiteatteri oikea metodi tämän hyvin perustellun puheenvuoron käyttämiseen. Israelin Gazassa aloittama kansanmurhan mittakaavan savuttanut väkivalta raastaa jokaisen ajattelevan ja tuntevan ihmisen sydäntä. Siitä on tullut pysyvä painajainen, joka ei häviä mihinkään silmiä avaamalla.
Ensi-illassa minua jäi kuitenkin pahasti vaivaamaan se, että KOM-teatterin produktio oli vielä vaiheessa. En tarkoita tällä sitä, että näyttelijät lukivat repliikkinsä suoraan plarista. Se kuuluu dokumenttiteatterin luonteeseen: pöytäkirjoihin ja asiakirjoihin tallennetut tekstit pitää esittää pilkulleen juuri sellaisina kuin ne on dokumentteihin kirjoitettu. Teatterin neljällä näyttelijällä oli esityksessä yhteensä yli 40 roolia. Tarkoitan esityksen tolkuttoman pitkää kestoa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun esityksen neljäs tunti alkoi, faktojen vyörytys alkoi syödä itseään. Esityksen ehdoton emotionaalinen huippu, Gazasta Suomeen paenneen pariskunnan haastattelu, meni pitkitetyssä kokonaisuudessa tavallaan ohi.
Keskeneräisyyteen viittaa myös Kuparisen haastattelu Helsingin Sanomissa kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Haastattelussa Kuparinen sanoi, että Poiskatsojien ensimmäinen jakso oli jo aika hyvin hahmoteltuna ja pohdinta koski ensisijaisesti sitä, miten raakoja kuvia teatteriyleisölle voidaan Gazan tapahtumista näyttää. Ensi-illan perusteella rohkenen olettaa, että esityksen toinen jakso ei ollut vielä itse näyttämöllä aivan loppuun asti harkittu. Polttava sanomisen tarve sekä esitystä varten työllä ja vaivalla koottu valtava aineisto tekivät esityksen dramaturgialle tepposen.
Näytelmäjulisteessa on tyylitelty kuva pääministeri Petteri Orvon profiilista, jonka teemaa symbolisoivat Orvon takaraivolle piirretyt silmälasit. Kokoomuksella on Suomen ulkopolitiikan johdossa värisuora. Orpo ei kuitenkaan pääministerinä johda ulkopolitiikkaa, vaan perustuslain mukaan ulkopolitiikan johto kuuluu presidentille yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Kokoomuksen ehdokkaana presidentiksi valittiin Alexander Stubb, joka on myös määritellyt Suomen nykyisen ”poiskatsovan” ulkopoliittisen linjan ”arvopohjaiseksi realismiksi”.
Stubb ei kuitenkaan noussut kertaakaan roolihahmona näyttämölle. Ainoa viittaus hänen kohdallaan ”pahan kosketukseen” oli lehtikuva, jossa Stubb kätteli Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua edesmenneen republikaanisenaattori Lindsey Grahamin hautajaisissa. Kuvaa korostettiin kommentilla, jonka mukaan Graham halusi lopettaa Gazan konfliktin pudottamalla sinne atomipommin. Tämä poissulkeva dramaturginen ratkaisu jäi askarruttamaan minua.
Kuparinen ja Pettersson päästivät perussuomalaiset vähällä. ”Sekoboltsit” ovat ”sekoboltseja” ja sillä siisti. Näin tulkitsin kohtauksen, jossa Ritva ”Kike” Elomaa ja pari muuta perussuomalaisia imitoivaa roolihahmoa päästettiin hetkeksi riehumaan näyttämölle. Kokoomuksen omat ”kravattipersut” Atte Kaleva ja Tere Sammallahti pääsivät mukaan viestipalvelu X:ään kirjoittamiensa tökeröiden päivitysten kautta. Nämä kaksi esityksen dramaturgiassa kuriositeeteiksi pelkistettyä kohtauskokonaisuutta antoivat mielessäni esityksen symbolikuvalle toisenkin merkityksen: Orpo yrittää pitää horjuvan hallituksen kasassa, ja näin kurittoman lauman kaitsijalla pitää tunnetusti olla silmät selässäkin.
Ulkopolitiikkaa presidentin kanssa toteuttavassa hallituksessa on suhteessa Israeliin ja sen harjoittamaan väkivaltaan selkeästi kaksi toisistaan täysin poikkeavaa linjaa. Se käy kirkkaasti ilmi esimerkiksi ulkoministeri Elina Valtosen haastatteluista. En tiedä, keitä olivat Valtosen kohdalla ne nimettömät taustakeskustelujen asiantuntijat, joiden näkemyksiin näytelmässä Valtosesta luotu kuva perustuu. Minusta näytelmässä Valtosesta annettu kuva äärioikeiston tahdottomana ja nimettömien lobbareiden johdateltavana ”säikkynukkena” ei ollut kovin reilu. Valtonen on noudattanut kannanotoissaan ja ulkoministerin tehtävissään Suomen virallista kahden valtion mallia Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisemisessa.
Hesarin haastattelussa Valtonen haastoi perussuomalaiset kysymällä, ovatko he valmiita ottamaan maahan Palestiinasta tulevat pakolaiset, jos Israel saa jatkaa laajentumispolitiikkaansa. Kuparisen näytelmän löytöihin taas kuului eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jarno Limnéllin haastattelu. Tämän aikaisemmin YK:n rauhanturvatehtävissä palvelleen ammattisotilaan mukaan Israelin päämäärä on tyhjentää Gazan alue sen nykyisistä asukkaista kokonaan.
Näytelmässä ulkopolitiikan kipupisteet kristallisoituivat kysymykseen David’s Slingistä eli Davidin lingosta. Suomi ja Israel allekirjoittivat virallisen hankintasopimuksen Davidin linko -ilmatorjuntajärjestelmästä 12. marraskuuta 2023 Tel Avivissa. Päätöksen israelilaisen ohjuspuolustusjärjestelmän ostamisesta teki Petteri Orpon hallitus. Näytelmästä saattoi saada sen virheellisen käsityksen, että sopimus solmittiin Sanna Marinin hallituksen aikana. Toki sopimusta edeltävä hankinnan valmistelutyö on tehty pääasiassa Sanna Marinin hallituksen aikana. Aiheesta oli kehitelty useita koomisia kohtauksia, joista minulle tulivat mieleen vanhat hyvät ajat, jolloin sotaintoilijoita ja kenraaleita oli lupa kuvata naurettavassa valossa. Puolustusministeri Antti Häkkäsen rooli oli Tommi Erosen toinen hieno bravuuri.
Näytelmän alussa käytettiin edellisellä vaalikaudella vasemmistoliiton europarlamentaarikko Silvia Modigin haastattelua. Haastattelun tärkeyttä korostettiin sillä, että näytelmän lavastus oli sovitettu näyttämään viimeistä piirtoa myöten samalta kuin sen piilopirtin nurkkaus, jossa Modigin haastattelu oli kuvattu. Kysymys kuului: miksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa tuomitaan lähes yksimielisesti, mutta Israelin brutaalia väkivaltaa palestiinalaisia vastaan ei? EU:lla ei ole omaa ulkopolitiikkaa – se oli Modigin vastaus kysymykseen. Ehkä aiheeseen kannattaa palata siinä vaiheessa, kun AfD nousee hallitusvaltaan Saksassa ja Ranskan seuraavaksi presidentiksi valitaan Marine Le Pen.
Tämän pitkän haastattelun jälkeen lähdettiin etsimään vastausta kysymykseen, miksi Yhdysvallat ei ole lopettanut mahtikäskyllään Israelin hyökkäystä Gazassa. Tähän kohtaukseen kuului myös Erosen bravuureihin lukeutunut Joe Biden -imitaatio ja tämän uutisvideolta sanasta sanaan suomeksi käännetty puhe, jossa Biden kommentoi tapaamistaan Netanjahun kanssa.
Sosiaalidemokraateista Kuparinen ei selvästi tykkää. Tytti Tuppuraisen kohdalla nämä antipatiat menivät jo trollaamisen asteelle. Tuppuraisen kohdalla hänen dokumentoitu lausuntonsa ei juuri eronnut kaltaisistaan: kaikki voitava siviilien kärsimysten lievittämiseksi ja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi on tehtävä. Tuppuraisen kohdalla kuitenkin mainittiin, että hän on vakaumuksellinen kristitty ja kuuluu ainoana sosiaalidemokraattien ryhmässä eduskunnan Israel-ystävyysryhmään.
Voi myös olla, että Antti Lindtman on ulkopoliittisissa asioissa kokematon noviisi, kuten esityksen taustakeskustelujen anonyymit vaikuttajat antoivat ymmärtää, mutta fakta lienee myös se, että Lindtman on toistuvasti vaatinut Suomea liittymään niiden maiden joukkoon, jotka ovat tunnustaneet Palestiinan valtiona.
Kiinnostavimmillaan näytelmä oli silloin, kun Kuparinen ja Pettersson lähtivät purkamaan maailman rahaeliitin, siihen omistusten kautta lujasti sidoksissa olevan aseteollisuuden sekä poliitikkojen suhteita ja riippuvuuksia. Näiden verkostojen luonne on paljastunut tekijöiden mukaan Epsteinia koskevien tutkimustietojen julkaisemisen myötä.
Israelista ja sen käymistä sodista on tullut aseteolliselle kompleksille eräänlainen koelaboratorio, jossa uusien asejärjestelmien toimivuus testataan elävillä ihmisillä. Esitykseen mahtui lähes loputon määrä kuvauksia hirviömäisistä aseista ja niiden kammottavista vaikutuksista uhreihinsa. Israel jäljittää ja maalittaa oletettuja Hamasin taistelijoita tekoälyn avulla. Tekoäly käyttää tähän muun muassa sosiaalista mediaa ja muuta digitaalista aineistoa. Kohteeksi voivat päätyä kaikki hallinnosta huolehtivan Hamasin palkkalistoilla olevat lääkäreistä opettajiin – vaikka tappokäskyt ilmeisesti tulevat edelleen ihmisiltä.
Tässä todellisuus ylitti teatterin keinot, ja Kuparinen ja Pettersson jättivät meidät katsojat pulaan. On tietenkin taitolaji olla kiinnostava ja luotaantyöntävä samaan aikaan. Itse kaipasin tämän vyörytyksen tueksi perusteellisesti dokumentoitua käsiohjelmaa: keitä nämä kaikki ihmiset ovat, joiden tekemisellä on tämän asian suhteen merkitystä? Mitä ovat nämä tekoälystä automaattisesti toimivaa tappokonetta työstävät yritykset, ja miksi juuri tämä esityksessä esiin nostettu yritys on merkittävä? Pelkästään Israelista löytyy kymmeniä tekoälyn ja asejärjestelmien parissa puuhaavia yhtiöitä.
Hesarin haastattelussa Kuparinen pohtii sitä, miten paljon katsojalta voidaan edellyttää. Itse pohdin samaa esityksen aikana. Varmaan kaksi tai kolme sopivilta tieteenaloilta suoritettua tohtorintutkintoa antaisi riittävän pohjan seuloa tästä tiedontulvasta relevantit faktat ja erottaa ne dokumenteista, joiden tarkoitus oli vain antaa ymmärtää.
Poiskatsojat alkoi kohtauksella ja videokuvilla, jotka kertoivat Hamasin hyökkäyksestä Israeliin 7. lokakuuta 2023. Parhaillaan viestipalvelu X:ssä keskustellaan uutisesta, jonka mukaan Netanjahun hallitus sai ennakkovaroituksen tulossa olevasta hyökkäyksestä, mutta siihen ei reagoitu mitenkään.
Esityksen alussa siteerattiin myös Raamattua. Ensimmäisessä Samuelin kirjassa (15:3) kerrotaan sodasta amalekilaisia vastaan. Tuo luku on karmea kuvaus kansanmurhasta: ”Älä säästä heitä, vaan surmaa sekä miehet että naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.” Raamattu ei ole historiallinen lähde, mutta arkeologiset kaivaukset ja historia ovat osoittaneet, että kansanmurhien historia on yhtä pitkä kuin ihmiskunnan historia. Gazan kansanmurha ei ole ainoa, jolle me olemme kääntäneet selkämme. Parhaillaan käynnissä oleva Sudanin sisällissota ja alueella vallitseva nälänhätä ovat vaatineet satojentuhansien ihmisten hengen.
Minulle jäi Poiskatsojista paha fiilis. Ehkä Gaza on vain esinäytös kauheuksille, jotka odottavat meitä tulevaisuudessa, jos ja kun äärioikeiston marssi valtaan Euroopassa ja maailmalla jatkuu. Historiasta voimme ilmeisesti oppia vain sen, ettemme koskaan opi siitä mitään.
Oikaisu: Suomi ja Israel allekirjoittivat virallisen hankintasopimuksen Davidin linko (David’s Sling) -ilmatorjuntajärjestelmästä 12. marraskuuta 2023 Tel Avivissa. Sopimus sinetöitiin Petteri Orvon hallitusen toimesta, ei Sanna Marinin hallituksen toimesta, kuten jutussa aikaisemmin virheellisesti väitettiiin.
Poiskatsojat
KOM-teatterin ensi-ilta 9.9.2026
Teksti: Maria Pettersson ja Susanna Kuparinen Ohjaus: Susanna Kuparinen
Lavastussuunnittelu ja esitysdramaturgia: Akse Pettersson Pukusuunnittelu: Saara Ryymin
Videosuunnittelu: Rasmus Vuori, Tomi Suovankoski ja Taavi Hasunen Valosuunnittelu Tomi Suovankoski Äänisuunnittelu Jani Rapo Musiikin sävellys: Kerkko Koskinen Maskeeraussuunnittelu: Leila Mäkynen
Dramaturginen assistentti: Mimmi Ahonen Yleisötyö: Jenni Bergius ja Maaretta Riionheimo
Julistekuvitus: Klaus Welp Näyttämöllä: Geoffrey Erista, Tommi Eronen, Tuuli Paju ja Hanna Raiskinmäki