Ryhmäteatterin The Poet of Finland on alkoholistin vaimon selviytymistarina. Tuula-Liinan ja Pentin rakkaustarina alkoi näyttämöllä farssina ja päättyi tragediaan. Tarinaa kuljetettiin Hansan kosteista illanistujaisista klassisen oopperan sfääreihin, ja lopulta tarvottiin parisuhdehelvetin suossa. Hieno näyttelijäntyö ja harkittu lavastus korostivat tarinan moniulotteisuutta.
Ryhmäteatterin The Poet of Finland ei ole näytelmä Pentti Saarikoskesta. Se on näytelmä Tuula-Liina Saarikosken ja Pentti Saarikosken avioliitosta. Tämän tarinan kertoja on Minna Suurosen näyttelemä Tuula-Liina. Pentti Saarikosken oma ääni kuuluu vain hänen laajasta tuotannostaan poimittujen sitaattien kautta. Aina Bergrothin käsikirjoitus perustuu avioliiton jälkeen merkittävän uran kirjailijana tehneen Tuula-Liina Variksen omaelämäkerralliseen romaaniin Kilpikonna ja olkimarsalkka.
Ihminen on aina arvoitus jopa itselleen. Näytelmän ohjaaja ja esitysdramaturgi Riikka Oksanen oli löytänyt tähän merkityksiä koskevaan ongelmaan toimivan ja uskottavan dramaturgisen ratkaisun. Tuota tarinan suurta tuntematonta, Pentti Saarikoskea, näyttelivät Markku Haussila, Santtu Karvonen ja Robin Svartström kukin vuorollaan.
Hallitsevaksi elementiksi kasvoi useita rooleja näytelleen oopperalaulaja Johanna Isokosken upea sopraano. Tämän äänen luoman äänimaiseman keskellä näytelmän Saarikoski oli kuin klassisen oopperan sankari, joka joutuu jumalaisten voimien ja oman luonteensa murskaamaksi. Jumalaisia voimia Saarikosken elämässä edustivat Suomessa voimansa tuntoon 60-luvulla noussut skandaalilehdistö ja sen ylijumala Urpo Lahtisen perustama Hymy. Antiikin tragedian hybris syntyi Saarikosken alkoholismista.
Tuula-Liina tutustui ja rakastui Saarikoskeen nuorena lukemalla hänen runojaan. Suuri yleisö tunsi Saarikosken ja hänen boheemin elämäntapansa hänestä kerrottujen juttujen ja anekdoottien kautta. Saarikoskea voidaan hyvällä syyllä kutsua Suomen ensimmäiseksi ”julkkikseksi” – julkisuuden henkilöksi, joka tunnettiin siitä, että hänet tunnettiin.
Tätä julkisuuden kimaltelevaa puolta kuvasi näytelmän karnevalistinen aloitus. Näytelmän kaikki kolme Saarikoskea tanssivat ensimmäisessä kohtauksessa yhdessä paljeteilla koristelluissa rooliasuissa diskomusiikin tahdissa. Variksen kirjan mukaan Saarikoski ihaili Olavi Paavolaista. Kirjan lukeneen oli helppo tulkita avauskohtauksen estetiikkaa viitaukseksi biseksuaalisuuteen.
Tuula-Liinan ja Pentin romanssi alkoi satunnaisesta kohtaamisesta. Pentti pyysi päästä yöksi Tuula-Liinan luokse, ja tämä suostui. Tuula-Liinan asunnolla tämä ”tositarina” sai vahvoja symbolisia merkityksiä. Tuula-Liina pesi ”reissussa rähjääntyneen” runoilijan ja hänen vaatteensa. Pariskunta valvoi ensimmäisen yhteisen yönsä innokkaasti jutellen, ja Tuula-Liina iloitsi siitä, miten helppoa oli olla Pentin kaltaisen miehen kanssa. Mieleen jäi myös se, miten taitavasti Suuronen näytteli kohtauksessa itseään huomattavasti nuorempaa, tarinan vain parikymppistä roolihenkilöä.
Tämän kohtaamisen jälkeen näyttämölle astuivat Pentin entiset vaimot ja silloiset taiteilijakaverit. Näytelmä muuttui tragikoomiseksi farssiksi, jossa tätä Tuula-Liinan kannalta outoa ja tuntematonta puolta Pentin elämässä kuvattiin ronskin liioittelun kautta. Ensimmäisessä sisääntulossaan Isokoski näytteli – tai oikeammin lauloi – Pentin kolmannen vaimon Marjukan roolin. Isokosken ja Suurosen puhelinkeskusteluksi lavastettu kipakka verbaalinen yhteenotto kuului näytelmän bravuureihin.
Näytelmän koomiset käänteet huipentuivat toisen jakson aloittaneeseen arvoitukselliseen kohtaukseen, jossa Haussila Saarikosken roolihahmossa muotoili muovailuvahasta runoilijan oman peniksen näköispatsaan. Fallosta kuulemma tarvittiin, koska jokaisen kirjallisuustieteen opiskelijan piti oppia tuntemaan Saarikosken penis jo opintojen approbatur-vaiheessa.
Tämän kohtauksen jälkeen näytelmässä tapahtui dramaattinen käänne. Komedia muuttui tragediaksi. Näytelmän Tuula-Liina huomasi kahlaavansa parisuhdehelvetin suossa nilkkojaan myöten. Tätä tunnelman ja tarinan luonteen vaihdosta korostettiin todella hienolla lavastuksellisella ratkaisulla. Tarinan dramaattinen loppuhuipennus oli aidosti yllättävä.
Tässä näkyi myös Variksen omasta elämästään kirjoittaman romaanin autenttisuus. Itsemurha ei juuri koskaan ole täysin harkittu teko, vaan se on monen onnettoman yhteensattuman summa. Nyt ei kukaan onneksi kuollut. Näytelmän Saarikosken (Svartström) neuvo vaimolleen kuului: ”Tabletteja ei pidä niellä yksitellen, vaan ne pitää murskata ja liuottaa veteen, jos haluaa kuolla.”
Näytelmä päättyi tarinan Saarikosken kuolemaan. Loppuratkaisussa draaman lait menivät Variksen kirjan autenttisuuden edelle. Näytelmä päättyi tylyyn hylkäämiseen: näytelmän Saarikoski lähti uuden ruotsalaisen vaimonsa Mia Bernerin luo Ruotsiin. Sitten hän kuolee yllättäen Joensuussa. Näytelmä ei kertonut, että Saarikoski eli elämänsä viimeiset viikot Tuula-Liinan ja hänen uuden miehensä Mikko Variksen luona. Perhepiirissä pidettyihin hautajaisiin osallistuivat kaikki Saarikosken vaimot ja lapset.
Teatterin kotisivulla ohjaaja Oksanen kertoo, että häntä on kiinnostanut se, miten valtasuhde parisuhteessa vääristyy ja aivan käsittämättömät asiat saattavat rakastavaisten välillä muuttua normaaliksi. Kriittisen tarkastelun kohteena on varmasti ollut myös se miesten neroutta ylistävä myytti, joka on jättänyt monta lahjakasta naista miehensä tai miespuolisen työtoverinsa varjoon niin taiteen kuin tieteenkin alueilla.
Tarinassa Saarikoski kirjoittaa Eino Leinon elämäkertaa. Se oli vaikeaa, koska alkoholismin runteleman Leinon kohtalo ennakoi myös hänen omaa kohtaloaan. Sekä Saarikosken että Leinon elämäntarinoilla on yhteys maailmankirjallisuuteen. Luovuus ja alkoholismi eivät kulje käsi kädessä, mutta historiallisesti niiden välillä on ollut näkyvä ja traaginen yhteys. Lista maailmankirjallisuuden suurista nimistä, joilla on ollut alkoholiongelma, on pitkä kuin gorillan käsivarsi.
En tiedä, pitäisikö huolestua siitä, että monet omista lempikirjailijoistani löytyvät näiden juoppojen kirjailijoiden listalta.
The Poet of Finland, Ryhmäteatteri (esitys 10.2.2026) Käsikirjoitus: Aina Bergroth Ohjaus: Riikka Oksanen Lavastus: Janne Vasama Pukusuunnittelu: Tiina Kaukanen Valo- ja videosuunnittelu: Ville Mäkelä Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen Maskeeraussuunnittelu: Pia Malmberg Koreografia: Markku Haussila Tuotantojärjestäjä ja tarpeistovastaava: Tiiu Poikonen Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Robin Svartström, Markku Haussila, Johanna Isokoski