Dokumenttiteatteri näyttää ilmaisuvoimansa Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän demokratia- trilogian toisessa osassa – Yhdestoista hetki on hätähuuto demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta

Järjen ääntä näytelmässä edustavat roolihahmoina taloustoimittaja Jani Hurri (Markku Maalismaa) ja Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala (Jani Karvinen). Kuva Mitro Härkönen/Kansallisteatteri

Kansallisteatterin Yhdestoista hetki on tiivis ja voimakas teatteriesitys. Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän näytelmä kertoo syvästi ajattelevan ja sivistyneen suomalaisen, oikeammin näistä maailmankansalaisista koostuvan yhteisön maailmankuvan tiedolliset ja eettisen perusteet kahdessa ja puolessa tunnissa.

Esitys naulitsi ainakin minut tuoliini niin tehokkaasti, ettei aikaa jäänyt edes huokailuun – miten tavattoman tehokas tapa jakaa informaatiota teatteri parhaimmillaan on. Älyllisesti haastava teksti ja teatterin keinoin luotu tunnetila tekivät tehtävänsä.

Näytelmän nimen käsikirjoituksen tehnyt parivaljakko on napannut J.R.R. Tolkien kirjasta Taru sormusten herrasta. Tarinan juonen kertoo sattuvasti Albert Einsteiniin liittyvällä anekdootilla: “Hulluutta on saman asian tekeminen uudelleen ja uudelleen, odottaen eri tulosta.”

Leskinen ja Keski-Vähälä ovat työryhmineen keränneet esitystä varten valtavan määrän faktatietoa Juha Sipilän hallituksen politiikasta ja sen taustoista, kansainvälisestä finanssitaloudesta ja ilmastomuutoksesta, ilmiöiden syistä ja seurauksista.

Käsiohjelma kannattaa ehdottomasti hankkia. Sen sivuilla kerrotaan näytelmän tarinan rinnakkaistarina. Lainaukset antiikin filosofeilta ja oppineilta kertovat, että samat virheet, jotka johtivat viime vuosisadan maailmnsotiin, tehtiin jo antiikinajan Kreikassa ja Roomassa.

Tulossa olevan inhimillisen katastrofin mittakaava vain ylittää kaiken sen, mitä ihmiskunta on tähän mennessä kokenut. Se yhdestoista hetki tehdä jotain tämän katastrofin estämiseksi on tosin tainnut jo lipua meidän ulottumattomiimme. Jokaisen ajattelevan ihmisen sisimmässä kasvaa koko ajan pelko ja myös hyvin ikävältä tuntuva varmuus siitä, että kaikki se paha, mitä voi tulevaisuudessa tapahtua, myös tapahtuu.

Näytelmän ajatusmaailman eettinen perusta on kiteytetty osuvasti käsiohjelman kansikuvaan. Kuvassa näytelmän kaikki näyttelijät on istutettu kuvamanipulaation avulla pieneen soutuveneeseen, joka kelluu keskellä vielä tyyntä ulappaa.

Samaan kuvaan kiteytyy myös Leskisen ja Keski-Vähälän viljelemä ironia ja musta huumori. Vaikka tässä Suvi-merkkisessä muumimaailmassa kaikki on vielä hyvin, veneen miehistö, pukumiehet ja –naiset katselevat huolestuneen näköisinä ympärilleen.

Yhdestoista hetki on tietenkin paitsi ehtymättömältä näyttävä tiedon virta myös ennen muuta teatteria. Politiikan ja talouden lakien ohella esitys seurasi ensi-illassa tiukasti myös teatterin omia lainalaisuuksia.

Vesa Vierikko tekee huikean hienon roolityön tarinan konnana. Kohtauksessa Matti Apusen (näytelmässä roolin tekee Antti Pääkkönen) haastattelee ja Vierikon näyttelemä Björn Wahlroos kertoo kirjastaan Hiljainen vallankumous.

Yhdestoista hetki on dokumenttiteatteria ja kohtaukseen on kirjoitettu sanasta sanaan kaikki se, mitä Apunen ja Wahlroos kirjan julkistamistilaisuudessa sanoivat pilkkuakaan muuttamatta. Tämän voi jokainen esityksen katsoja tarkistaa Apusen EVA:n verkkosivuilla julkaisemasta broadcastista.

Vierikon humoristinen imitaatio Wahlroosin puheesta tekee kuitenkin hämmästyttävällä ja vähän hämmentävälläkin tavalla näkyväksi sen, mitä tämä suomalaisen finanssikapitalismin palvottu messias todella sanoo. Wahlroosin mielestä perustuslakiin kirjatuista perusoikeuksista on tullut tehokkaan hallinnon este. Käytännössä todellinen valta on jo siirtynyt demokraattisesti valituilta elimiltä Wahlroosin kaltaisille pankkiireille ja tämä tosiasia pitäisi tehokkuuden nimissä kirjata myös lakiin.

Raha ei ole miljardöörille vain oman ylivertaisen kyvykkyyden mitta, vaan ennen kaikkia vallan väline. Tavallaan jotenkin syvästi inhimillistä on siinä, että monelle miljardöörille rikkaudet ovat myös omiin geeneihin perustuvan dynastian rakennuspuita ja siksi perintöveroa ei haluta maksaa senttiäkään.  

Tietenkin mieleen hiipi aina välillä myös epäily. Vuorovaikutukseen perustuva teatteri on huikeassa ilmaisuvoimassaan hieman pelottavakin väline. Ehkä on hyväkin, että se on myös määrältään rajallisen ja valistuneen yleisön suosima taidemuoto.

Huoli maailman tilasta on yhteinen. Maapallo on avaruusalus, jossa ei ole pelastusveneitä ainakaan toistaiseksi edes kaikkein rikkaimmille, sille yhdelle prosentilla maailman ihmisistä.

Oli riemastuttavaa kuulla, miten Lappeenrannan oma poika Timo Tuominen luki alkukielellä, ranskaksi otteita ekonomisti Thomas Pikettyn kirjasta Le Capital au XXIe siècle (Pääoma 2000-luvulla). Monet pitävät Pikettyn kirjaa tämän vuosituhannen toistaiseksi merkittävimpänä taloustieteellisenä julkaisuna.

Antiikin Kreikan mytologiaan kuuluva tarina hybriksestä kerrotaan japaniksi terhakkaan matkaoppaan toimesta. Työnjakoon perustuvaa yhteiskuntaa kuvaavat näyttämökuvat, joissa kasvoton joukko ahertaa koneidensa ääressä sotilaallisessa järjestyksessä ovat tuttuja maailmantaiteesta, elokuvista, sarjakuvista ja julistetaiteesta.

Näytelmän skenografia lavastuksesta videoihin oli yksinkertaisesti upeaa työtä.

Näytelmässä on mukana kymmeniä henkilöhahmoja politiikan, talouden ja tieteen saroilta omilla nimillään Päivi Räsäsestä Juha Sipilään, Bengt Holmströmistä Erkki Liikaseen ja Jan Hurrista Osmo Soininvaaraan. Mielenkiintoisin ja minulle myös arvoituksellisin hahmo oli filosofi ja tekoälyn tutkija Tere Vadén, jota kaikki näyttelijät esittivät näytelmän aikana.

Suomalainen Vadén on kirjoittanut tieteellisiä artikkeleita ja esseitä muun muassa hakkerietiikasta sekä kielen ja ajattelun suhteesta. Viimeksi mainittu ajattelu osuu nähdäkseni suoraan myös teatterin ytimeen. Yhdennessätoista hetkessä Paula Lehtosen ja Ida Järvisen loistavasti toteutettu videosuunnittelu toi näyttelijöiden kasvot hyvin lähelle ja heidän ilmeensä kertoivat koko ajan omaa tarinaansa huolellisesti dokumentoitujen faktasitaattien rinnalla. 

Yhdestoista hetki on aitoa teatteri myös siinä, että sen emotionaalinen imu ja teho syntyivät loisteliaasta näyttelijäntyöstä.      

Yhdestoista hetki on jatko-osa Leskisen ja Keski-Vähälän Neljännelle tielle, joka kantaesitettiin Kansallisteatterin suurella näyttämöllä kevättalvella 2013. Dokumenttiteatterina se on samanlaista erittäin huolellista työtä, jossa on käytetty lähteenä kirjallisten dokumenttien ohella haastatteluja.

Ei siis ihme, että kolmiosaiseksi suunnitellun trilogian toisen osan kypsyttelyyn kului aikaa viisi vuotta.

Yhdestoista hetki

Kantaesitys Kansallisteatterin suurella näyttämöllä

Käsikirjoitus Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä

Ohjaus Esa Leskinen

Lavastus Kati Lukka

Pukusuunnittelu Tarja Simone

Tutkiva journalisti Jarno Liski

Musiikki Samuli Laiho

Valosuunnittelu Ville Toikka

Äänisuunnittelu Esa Mattila

Videosuunnittelu Paula Lehtonen

Livekuvasuunnittelu Ida Järvinen

Videografiikan ja animaatioiden suunnittelu Ville Virtanen

Rooleissa Katariina Kaitue, Annikka Poijärvi, Jani Karvinen, Antti Pääkkönen, Markku Maalismaa, Anna-Riikka Rajanen, Sari Mällinen, Timo Tuominen, Cécile Orbin, Juha Varis, Jukka-Pekka Palo, Vesa Vierikko