Kuva on otettu Johanna Haapamäen esityksestä Työväen Näyttämöpäivillä Mikkelissa. Taustalla Catrine Krusbergin esitystä varten kuvaama video. Kuva Työväen Näyttämöpäivät/Jere Lauha
Lapsenmurha on rankka aihe teatteriesitykselle. Johanna Haapamäki ei silti pyri shokeeraamaan. Hänen itsensä kirjoittama monologiesitys Kieroon kasvatettu on hyvin ajateltua ja syvällisesti sisäistettyä teatteria. Työväen Näyttämöpäivillä näkemäni esitys jäi askarruttamaan.
Haapamäki käsittelee aihetta, jonka me tavallisesti torjumme. Jos torjunta jostakin syystä pettää, reagoimme aggressiivisesti. Ihmettelen välillä itsekin, miten atavistisia tunteita omasta mielestäni nousee pintaan, kun luen uutisia Irakissa ja Syyriassa riehuvan Isisin hirmuteoista.
Hirmutekoihin syyllistyneiden ihmisten tekoja tai edes näitä ihmisiä ei tarvitse kenenkään hyväksyä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus ja jopa velvollisuus järjellisinä olentoina ymmärtää näiden tekojen syitä ja seurauksia. Muuta keinoa ei ole, jos haluamme katkaista vihan, väkivallan, syrjäytymisen ja osattomuuden kierteen.
Meillä ei ole varaa eikä syytä heittäytyä jumaliksi, jotka kostavat isien pahat teot kolmanteen ja neljänteenkin polveen. Kukaan meistä ei ole pysynyt kaltereiden ulkopuolella vain omaa erinomaisuuttaan. Elämä on jatkumo, jossa toisilla meistä on ollut yksinkertaisesti parempi tuuri näissä elämän arpajaisissa.
Kieroon kasvatettu on Vaasan ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskelleen Haapamäen taiteellinen lopputyö.
Uraansa vasta aloittelevan näytelmäkirjailijan ja ohjaajan produktioksi se on hämmentävän kypsä teos. Työväen näyttämöpäivillä näkemäni esitys oli tarkasti ohjattu, kurinalainen ja latautunut, vaikka näyttelijäntyö ei ehkä ole vielä Haapamäen suurimpia vahvuuksia.
Tosin Haapamäki kertoo tehneensä kouluaikana pääasiassa koomisia rooleja, mikä kertoo hänen monipuolisesta lahjakkuudestaan.
Käsikirjoitus on huolella ajateltu ja toteutus esimerkillisen tiivis. Haapamäki myös välttää tämän tyyppiseen psykodraamaan usein tarttuvat kliseet. Esityksestä lyö läpi psyykkisesti sairaan, tai oikeammin elämän ylivoimaisissa paineissa henkisesti murtuneen ihmisen karu arkitodellisuus. Ihmisestä tulee oman mielensä vanki ja Haapamäki käyttää taitavasti videota vahvistamaan tätä koppikauhuista tunnelmaa.
Esityksen videon on kuvannut Catrine Krusberg ja esityksessä on mukana ääniroolissa Risto Saarela, joka esittää videon taustalla Haapamäen näyttelemän potilaan tilaa kommentoivaa lääkäriä.
Haapamäki on käyttänyt aiheensa kypsyttelyyn aikaa. Hän kertoi kirjoittaneensa esimerkiksi vavahduttavan kohtauksen, jossa äiti hukuttaa sylilapsensa, jo vuosia sitten.
Haapamäki on myös mennyt katsomaan kuvaamaansa todellisuutta paikan päälle. Hän kertoo työskennelleensä vuosia siivoojana vaasalaisessa sairaalassa ja nähneensä monologinäytelmässä kuvaamiaan ihmiskohtaloita.
Taiteella on kyky tehdä näkyväksi asioita ja ilmiöitä, joihin järjen aseet purevat huonosti. Haapamäki teki meille esityksen katsojille psykiatrisen sairaalan ja haavoitetun mielen vahvat muurit hetkeksi läpinäkyviski.
Tähän maailmaan mahtuu hyvin paljon raastavaa kipua, mutta myös anteeksiannolla ja armolla on siinä sijansa. Ehkä vielä näytelmän lapsesta asti kaltoin kohdellun naisen rakkaudenkaipuuseen vielä vastataan.