Kaikkien aikojen kyökkiremontti

Peter Rästas, Anneli Rahkema, Hannu Salminen ja Antti Makkonen näyttelevät keittiöremonttia tekevän rakennusporukan nimettömäksi jääviä duunareita. Kuva Rakvere Teatern
Peeter Rästas, Anneli Rahkema, Hannu Salminen ja Antti Mankonen näyttelevät keittiöremonttia tekevän rakennusporukan nimettömäksi jääviä duunareita. Kuva Rakvere Teatern

Virolaisen Anders Noormetsin ohjaama Keittiö/Köök on raikas, koskettava ja hauska kuin mikä. Se tuo mieleen Charles Chaplinin ja kumppaneiden mykkäelokuvien bravuurit. Teatteria tiistaina Lahden ensi-iltaan tulleesta Teatteri Vanhan Jukon esityksestä teki näyttelijöiden voimakas läsnäolo ja vahva tunne tilasta

Vaikka sanottavaa oli paljon, sanoja kaiken kertomiseen ei juuri tarvittu.

Muistan vielä jotenkin Tampereen teatterikesää varten 90-luvun alkupuolella toteutetut kansainväliset yhteistuotannot. Ne olivat toinen toistaa kamalampia.

Virolaisen Rakvere Teaterin, Teatteri Vanhan Jukon ja Teatteri Telakan yhteistuotantona toteutettu Köök on toista maata. Kahdesta hieman erilaisesta kulttuurista tulevien ja kahta eri kieltä puhuvien ihmisten kohtaamisen vaikeus on tämän näytelmän voimavara.

Mikä voisi olla ajankohtaisempi aihe tänä päivänä teatteriesitykselle?

Näytelmän roolihahmot eivät jää kliseisiksi tyypeiksi, vaan heistä kasvaa esityksessä yksilöitä, joilla on jokaisella oma vivahteikas persoonallisuutensa. Ainakin minä samaistuin voimakkaasti tarinan henkilöihin ja hykertelin katsomossa, kun näyttelijöiden loistava mimiikka toi heidän esittämistään henkilöistä yhä uusia luoteenpiirteitä esiin.

Näytelmällä ei ole käsikirjoittajaa, vaan sen dramaturgia on syntynyt ohjaajan ja neljän näyttelijän improvisaatioharjoitusten kautta.

Näytelmässä neljän ihmisen työmaaporukka tekee keittiöremonttia. Kaksi porukan jäsentä, Peeter Rästas ja Anneli Rahkema ovat virolaisia, Hannu Salminen ja Antti Mankonen suomalaisia keikkaduunareita.

Asetelma on siis tuttuakin tutumpi jokaiselle, joka on joskus työskennellyt rakennustyömaalla. Tosin tapa jolla nämä hieman toistaitoiset hanslankarit töitään tekevät saattaa laitta aidon rakennusalan ammattilaisen vääntelehtimään vaivautuneena.

Luova prosessi, jolla näytelmä on toteutettu, on tuottanut tavattoman tarkkanäköisen kuvauksen siitä, miten tällainen neljästä ihmisestä muodostunut tilapäinen yhteisö toimii. Mukana ovat jopa ne seksuaaliset jännitteet, joita syntyy, kun periteisesti miesvaltaisella alalla porukassa on mukana myös yksi nainen.

Eivätkä tähän kokonaisuuteen mahdu vain romantiikan kaipuu, mustasukkaisuus ja omistamisen halu. Mukana ovat myös ne alistamisen ja nöyryyttämisen mekanismit, jotka ovat arkipäivää yhä edelleen työyhteisöissä.

Näytelmän temaattiseen ytimeen päästään, kun etsitään vastausta kysymykseen, mikä tätä neljän ihmisen porukkaa yhdistää? Tosin tätä juonen käännettä ei kannata tässä paljasta. Köök on näytelmä, joka jokaisen on syytä kokea itse.

Tekijöillä on joka tapauksessa hyvin tärkeää sanottavaa ja kykyä sanoa niin, että tuntuu.

Moni meistä on omaksunut omat nurjat asenteensa maahanmuuttajia ja vierailta tuntuvia tapoja kohtaan pikemminkin tunteen kuin omakohtaisen ajattelun kautta. Köök on näytelmä, joka pakottaa luontevalla tavalla ihmisiä ajattelemaan omia asenteitaan uudesta näkökulmasta.

Ironia on vahva ase osaavissa käsissä.

Erikseen pitää vielä kehua Noormetsin lavastusta, joka ei ole käsiohjelmaan mukaan lavastus ensinkään, vaan tila. Tämän sanan perään pitäisi oikeastaan laittaa vielä huutomerkki. Niin oleellinen osa tilan hallinta on loisteliasta teatteriesitystä.

Kokonaisuuden kruunaavat Rästasin videot. Remontoitavana olevan keittiön ikkunan takana jatkuu lähes koko esityksen ajan alakuloinen räntäsade. Jalkarätin kokoisia hiutaleita tippuu taivaalta alttoviulun säestämän pinomelodian tahdittamana.

Suomen Kuvalehden haastattelema, nykyisin Berliinissä asuva ohjaaja Mikko Roiha pelkää suomalaisen teatterin näivettymistä. Minusta tästä ei ole kuitenkaan pelkoa, jos vakiintuneiden laitosteattereiden, vapaiden teatterityhmien ja teatterin harrastajien hyvin alkanut kansainvälien yhteistyö jatkuu ja syvenee.

Rakvere Teaterin, Teatteri Vanhan Jukon ja Teatteri Telakan yhdessä toteuttama Köök on tästä loistoesimerkki. Samoin loistavaksi esimerkiksi kansainvälisen yhteistyön hedelmällisyydestä kelpaa venäläisen Roman Vitjukin Helsingin kaupunginteatterille ohjaama mestariteos Toveri K. Harrastajateatterin puolella minuun teki suuren vaikutuksen virolaisen Kalev Kudun pari vuotta sitten Jyväskylän ylioppilasteatterille ohjaama Hyvät herrat, juokaa etikkaa.

Suomalaisen teatterin kansainvälistyminen toivottavasti ajan yötä avartaa myös suuren yleisön ja teatterikriitikkojen turhan kapea-alaiseksi jähmettynyttä teatterikäsitystä.

1 vastaus artikkeliin “Kaikkien aikojen kyökkiremontti”

  1. Hieno!
    Hienoa, tämä osaltaan kuvaa yht ´aikaa sitä mitä tässä genressä liikkuu, ja toisaalta kertoo, syvällisesti kyllä, siitä miten me olemme ihmisinä keskeneräisiä, hmmhmmhmm ! Luv <3 <3 <3
    Kaiken hyvän nimessä; pliis KATSOKAAA JA KUUNNELKAA!
    Voih!
    Eihän sattunu. Että aiiihhhh, ja äh.

Kommentit on suljettu.