Perjantaina Tanssivirtaa festivaalilla esitetty Bunch of Scrumps Collectiven Go Strange oli nimensä mukaisesti outo juttu. Esityksessä liikekielen koomisuus ja sanottavan vakavuus muodostivat voimakkaan kontrastin. Toinen toistaa hullunkurisemmat kohtaukset muistuttivat peuhaavien lasten leikkiä.
Hymy katsomossa hyytyi kuitenkin nopeasti, kun tajusi mitä tekijät halusivat sanoa. Meitä ei yhdistä toisiimme vain sosiaalisten suhteiden verkko, vaan yhteinen typeryys. Huikea loppukohtaus toi mieleen suomalaisen sanalaskun, jossa kiivetään pylly edellä puuhun. Puuhun ei sillä pelillä pääse. Sen sijaan uitamme kohta peräpäätämme siinä tulisessa järvessä, jolla meitä Ilmestyskirjassa uhkaillaan.
Oudoksi menee, mutta niin pitääkin mennä. Aito taide sisältää aina elementtejä, joita on turha järjellä selittää.
Tanssijat astuivat näyttämölle viritettyjen rumpujen ääreen sokkoina. Jesse Ojajärven kasvoja peitti pyöräilykypärä, jonka eteen oli vielä viritetty aurinkolasit. Jacqueline Aylwardin kasvoilla oli ne kokonaan peittävä tamburiini. Iiris Hildénin silmien eteen oli viritetty niskan takaa kulkevalla nauhalla tötterö, jonka laadusta ei oikein päässyt perille.
Meitä tanssijoiden erikoisia asuja ja naamioita ihmetelleitä heräteltiin esityksen outoon todellisuuteen ensin triangelin heleällä kilahtelulla, sitten alkoivat näyttämön reunaan sijoitetut rummut paukkua.
Aylwardin, Ojajärven ja Maja Kalafatićin kollektiivisesti suunnittelemassa koreografiassa korostuivat fyysiset kontaktit. Välillä tanssijat suorastaan kierivät yhtenä keränä näyttämöllä. Tekijöiden mukaan teoksessa tutkitaan kokemuksia, jotka tuntuvat yhtä aikaa tutuilta ja oudoilta. Esitys käytti liikettä, ääntä ja intentiota ponnahduslautoina muuttuneisiin olosuhteisiin.
Ja aikuisten oikeasti hullunkurinen on tietenkin absurdia.
Tanssivirtaa festivaalin käsiohjelmassa todetaan, että teoksen läpi on läsnä ihmisten identiteettiä laajentava representaatio, leikki. Totta kai on, juuri sitähän taide on.
Katsojana ei voi kuitenkaan ohittaa sitä, miten esitys alkoi silmät sidottuna ja miten se päättyi, kun tanssijat konttasivat toisiinsa liimautuneina takapuolet pystyssä ulos koko teatterista. Mieleen painuivat myös kaikki ne pienet eleet, esimerkiksi sormien havina, joka kuvasi sitä sadetta, jota ei enää koskaan tule.
Tänään on tietenkin helppo löytää teoksesta kuin teoksesta maailmanlopun meininkiä. Se johtuu varmasti siitä, että meitä ympäröivästä todellisuudesta löytää tätä meininkiä vielä varmemmin, jos vain uskaltaa avata silmänsä ja ymmärtää, miten asiat ovat. Mitä esimerkiksi tapahtuu maailman ruuantuotannolle, kun keinokasteluun käytetty fossiilinen vesi loppuu ja porakaivot ehtyvät?
Kasvojen peittämiselle esityksen alussa löytyy toki myös esteettinen selitys. Se korosti kolmen tanssijan yhdessä alusta loppuun suunnitteleman ja toteuttaman teoksen kollektiivista luonnetta. Valokuvista ja videoista näkee myös, että ryhmän jäsenet vaihtavat keskenään näyttäviä ja outoja esiintymisasujaan esityksestä toiseen.
Tanssivirtaa festivaalin esityksessä Kalafatićin tilalla tanssinut Hildén on suorittanut tanssijan perustutkinnon Tampereen konservatoriossa vuonna 2017. Kiteeltä maailmalle lähtenyt Ojajärvi tunnetaan myös lahjakkaana jazzmuusikkona. Australialainen Aylward valmistui tanssijaksi Melbournen yliopistosta vuonna 2016.
Go Strange
Bunch of Scrumps Collektiven esitys Tanssivirtaa festivaalilla Hällä-salissa 24.5.2024
Konsepti ja koreografia: Jacqueline Aylward, Maja Kalafatić, Jesse Ojajärvi
Esiintyjät: Jacqueline Aylward, Iiris Hildén, Jesse Ojajärvi
Tekninen apu ja video: Ivan Mihailković
Videoeditointi: Matej Kalafatić
Sävellys (Kesäjärven valssi): Pentti Ojajärvi
Esittäjät: Pentti Ojajärvi, Joonas Ojajärvi
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Čiča Mičino Pozorište Belgrad, Dom kulture Studentski grad Belgrad, Helsingin keskuskirjasto Oodi, Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto, Kulturanova Novi Sad, Sovintola Kesälahti.