Hauskan tekeminen on tunnetusti vaativaa puuhaa. Nopearytmisen farssin tekeminen on niin vaativaa puuhaa, että sitä voi hyvällä syyllä sanoa teatterin kuninkuuslajiksi.
Kaarina-Teatterin Lenin jäillä on ohjaaja Pauliina Saloniuksen mukaan ovifarssi. Ovien käyttö kohtausten sisääntuloissa tietenkin hieman laskee vaikeusastetta. Ainakin itse kuvittelisin, että niiden avulla esitys on helpompi saada toimimaan käkikellon tarkkuudella
Ovia on halkovaraston verho mukaan luettuna peräti viisi kappaletta. Se varmasti lisäsi vaikeuskerrointa.
Teknisesti kaarinalaisten farssi on laadukas. Työväen näyttämöpäivillä kohtausten ajoitus meni oikeaoppisesti ja iskut napsahtivat kohdalleen, mikä tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että sisääntulot tehtiin oikea-aikaisesti.
Esittäminen oli kunnossa. Taitoluistelutermein ryhmälle voi antaa teknisistä ansioista korkeat pisteet.
Ongelmat olivat sisältöpuolella. Tai oikeammin Antti Hopian näytelmässä ei ole mitään oikeaa sisältöä. Lenin jäillä ei ole sisältönsä puolesta mikään saaristolaisfarssi, vaan ikävä puskafarssi. Taiteellisesta vaikutelmasta ei pisteitä heru.
Katsojana jäin ihmettelemään, mikä sen tarkoitus mahtaa olla? Onko Hopia halunnut vain tehdä turhista tarpeista jonkinlaisen harjoitusmaalin tarkkuusammuntaa varten?
Teatteri on kuitenkin ainakin minun mielestäni ilmaisuvoimaisin kaikista taiteen muodoista, eikä näin mahtavaa myllyä kannatta pyörittää tyhjän jauhamiseen.
Minkäänlaista ulottuvuutta historiaan ei lastenkirjoistaan paremmin tunnetun Hopian tekstistä löydy. Näytelmän Lenin on jonkinlainen muunnelma huonoa suomea puhuvasta laukkuryssästä, vanhojen Suomi-filmien arkkityyppistä.
No pääsääntöisesti myös nämä vanhat SF-filmit ovat varsinkin sisältönsä puolesta aivan hirveän huonoja.
Mutta edellä sanottu kertoo tietenkin vain minun henkilökohtaisista mieltymyksistäni. Tässä suhteessa Kaarina-Teatterin Lenin jäillä erosi kaikista muista Työväen näyttämöpäivillä näkemistäni esityksistä.
Kaikkia Työväen näyttämöpäillä näkemiäni yhdeksää esitystä yhdisti osaamisen taso. Myös ja varsinkin Kaarina-Teatterissa se osaaminen on korkealla tasolla.
Ilmeisesti suomalainen koulutusjärjestelmä näyttää myös harrastajateatterin saralla kyntensä. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja muistakin ammattikorkeakouluista on valmistunut jo iso joukko teatteri-ilmaisun ohjaajia ja muita alan ammattilaisia, joiden työ kentällä näkyy.