Kuva Susan Lankinen
Taide syntyy vastakohtien konfliktista. Imatran Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalin taiteellisen johtajan Kamran Shahmardanin maailmassa sana muuttuu lihaksi. Tässä dualistisessa maailmassa luovuuden lähteellä ikuisen elämän eliksiiriä hörppivät vastakkaisilla rannoilla Jumala ja ihminen.
Koreografi Aleksander Pepeljajevin Café Idiot toistaa tätä Shahmardanin visiota taiteen perimmäisestä olemuksesta. Pepeljajevin, pukusuunnittelija Sergei Illarionovin ja valosuunnittelija Andrei Reprovin maailmassa vastavärit eivät ole musta ja valkoinen, vaan punainen ja valkoinen. Jumalan paikalla istui venäläisten ja kaikkien kirjallisuuden ystävien puolijumala Fjodor Dostojevski.
Jin ja jang, niin tai näin, joka tapauksessa Ballet Moscow’n esityksessä mentiin esittävän taiteen ytimeen. Café Idiot oli ja on huikean hieno näyttö modernin tanssin mahdollisuuksista ja valtavasta ilmaisuvoimasta. Varsinkin esityksen joukkokohtaukset olivat huikean hienoja. Pepeljajev on myös maustanut keitoksensa huumorilla ja ripauksella magiaa.
Esityksen käsiohjelmassa sanotaan, että Café Idiot on eräänlainen Dostojevskistä vapaa vyöhyke. No tietysti vähän samaan tapaan kuin kirkko on nykyisin Suomessa Jumalasta vapaa vyöhyke.
Esityksen katsojalle esitys oli sirkus, jossa erilaiset myytit ja mystiikka muuttuvat fyysiseksi liikkeeksi ja lihaksi.
Yhtä ainoaa tarinaa Pepeljajevin koreografiasta on vaikea hahmottaa. Ehkä tarinoita on monta. Ainakin itse jäin pohtimaan esityksen aikana yksilön ja yhteisön suhdetta. Se on kantava teema myös Dostojevskin romaanissa Idiootti.
Ehkä voimakkaimmin koin tämän illuusion esityksen ensimmäisessä näytöksessä, jossa solisti tanssi valkoisessa asussa ja kaikki muut tanssijat olivat pukeutuneet kokopunaiseen asuun. Esityksen alku oli lyyrisen kaunis. Vahinko, ettei esityksen tiedoista selviä, kuka ryhmän jäsenistä tanssi sen huikean hienon soolo-osuuden.
Otaksun, että Pepeljajev on esityksen ensimmäisissä kohtauksissa käyttänyt ilmaisuun klassisen baletin askelkuvioita. Kovin tarkkaan analyysiin tämän kirjoittajan tietämys ei riitä. Esityksen välittämä energia ja illuusio läsnäolosta tuntuvat joka tapauksessa yhä tätä kirjoittaessa.
Sen jälkeen liikekielen volyymia lisättiin askel askeleelta. Huikeimmillaan esitys oli upeasti toteutetuissa joukkokohtauksissa, joissa yhteisö joko tuki tai kaatoi, sysäsi syrjään joukkovoimalla ja hurjimmissa kohtauksissa voimakkaasti estetisoidulla väkivallalla.
Yhteisö myös kannatteli. Esikerkiksi kohtaus, jossa tanssija käveli yli ”synkän virran” toisten tanssijoiden kannattelemista tuoleista syntynyttä elävää siltaa pitkin.
Jokaisella meistä on varmasti myös sisäsyntyisiä, usein täysin tiedostamattomia vaikuttimia valinnoillemme ja teoillemme. Pääsääntöisesti ihminen on kuitenkin sosiaalisena eläimenä omien vuorovaikutussuhteidensa summa.
Ainakin kiusaus tulkita Pepeljajevin koreografiaa tästä näkökulmasta oli suuri. Ensimmäisten kohtausten solisti on lapsi, joka syntyy tähän maailmaan eli näyttämölle ihan kirjaimellisesti alastomana ja tutustuu vasta seuraavissa kohtauksissa yhteisöön, tai pitäisikö sanoa laumaan, jonka jäseneksi hän on syntynyt.
Viimeisessä kohtauksessa sirkuksen tirehtööri heittää punaisen silinterihattunsa nurkkaan. Väliin mahtuu vihamiehiä, tai tässä tapauksessa vihanaisia, ystävyyssuhteita ja rakastumisia, sitä kaikkea, mitä elämässä tapahtuu.
Tunnelma oli kuitenkin koko ajan taianomainen. Lavastusta hallitsivat vihreä ja punainen ovi, joista tultiin näyttämölle, mutta joiden kautta oli ilmeisen vaikea päästä pois. Välillä tanssijat myös katosivat näyttämöltä kuin taikaiskusta.
Kevennyksinä Pepeljajev on käyttänyt kohtauksiin ujutettua huumoria. Nämä huumoripalat olivat kuin salamavalon välähdyksiä. Hämäläiset nauruhermot eivät ehtineet niitä kunnolla edes rekisteröimään huikealla vauhdilla etenevän esityksen joukosta.
Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalin avajaisten esitys oli jälleen täysosuma festivaalin taiteelliselta johtajalta. Se on ollut järjestäjille myös taloudellisesti erittäin vaativa satsaus festivaaleihin. Katsojana voin vain kiittää. Tämän tasoisia tanssitaiteen mestariteoksia on Suomessa harvoin tarjolla.
Ballet Moscow: Café Idiot
Koreografia ja lavastus: Aleksander Pepeljajev
Musiikki: Nik Baertsch
Pukusuunnittelu: Sergei Illarionov
Valosuunnitelu: Andrei Rebrov
Ballen Moscow’n esitys Mustan ja Valkoisen teatterifestivaaleilla 6.6.2018