”Katsokaa minua! Minä olen jumala! Minä olen maailmankaikkeus, joka katsoo itseään silmieni kautta! –Minä!”
Ihan turhaan ei varmaan sanota, että narsismi on aikamme sairaus.
Jyväskylän ylioppilasteatterissa asiat osataan tehdä toisin. Viime vuonna Työväen näyttämöpäivillä ainakin minut häikäisi virolaisen Kalev Kudun ohjaus Hyvät herrat, juokaa etikkaa!
Tuomas Vaahtoluodon dramatisoima ja ohjaama Makeen Laakson Lukio ei yllä esteettisesti samalle tasolle. Tosin näin käy perustellusta syystä. Vaahtoluoto kyseenalaistaa teatterin perinteiset konventiot.
Näytelmän loppupuolella hän yrittää pyristellä irti jopa vuorovaikutuksesta ja muuttuu Perttu Purasen suulla messiaaniseksi julistajaksi.
Tällainen teatteri oli voimissaan oikein toden teolla muun muassa Nürnbergin puoluepäivillä, jotka Leini Riefenstahl ikuisti vuonna 1934. Ei siis mitään uutta auringon alla.
No syksyllä Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle valitun Tuomas Vaahtoluoto ei tietenkään ole ihan tosissaan, vaan kysymys on itseironiasta ja parodiasta ainakin toivottomasti.
Francine Pascalin nuortenkirjasarja Sweet Walley High ei varmasti ole hullumpi lähtökohta kommentoida yhä yksilökeskeisemmäksi käyvää kulttuuriamme. Näytelmän alussa tarinan nuoret pelaavat tykkäämispeliä, joka on tänä päivänä pahimmillaan ulkonäkökeskeistä ja äärimmäisen raakaa vallankäyttöä.
Tämän kirjoittaja on tietenkin jo ikänsä vuoksi pihalla tällaisesta todellisuudesta kuin lumiukko.
Vaahtoluodon käsiohjelmaankin painetut kysymykset ovat niitä tavallisia. Mutta se ei tee niistä vähemmän merkityksellisiä. Jokainen meistä joutuu elämänsä aikana etsimään vastauksia kysymyksiin, kuka minä olen, ja onko sillä, että olen oikeastaan mitään helkkarin merkitystä? Uransa alussa olevalle taiteilijalle nämä kysymykset ovat tietenkin polttavan akuutteja.
Vaahtoluodon Big Bang –filosofointi on tietenkin hieman lapsekasta, mutta kenen maailmankuva ei olisi? Itse tykkään esimerkiksi televisiossa parhaillaan pyörivästä sitcom-sarjasta Big Bang Theory, joka on saanut Suomen telkkarissa oikeastaan ihan osuvan nimen Rillit huurussa.
Koko maailmankaikkeus on syntynyt yhdestä pisteestä alkuräjähdyksessä. Vaahtoluoto haastaa meidät katsojat miettimään, eikö tästä pitäisi vetää sellainen johtopäätös, että myös me kaikki olemme yhtä ja samaa olevaista.
Oman ikäluokkani suurista runoilijoista aihetta käsittelee hyvin samalla tavalla Tuomari Nurmio biisissä Suuri voima.
Suuresta alkuräjähdyksestä katsojia muistuttaa näyttämöllä avoin televisio. Sen tuttu kuvaruudun kohina syntyy taustasäteilystä, joka on tieteen vankin todistus alkuräjähdyksestä.