KOM-teatterin Kuinka tulla Tapio Rautavaaraksi alkoi todella terävällä oivalluksella. Samalla Youssef Asad Alkhatibin ensimmäinen sisääntulo näytti hänen poikkeukselliset lahjansa näyttelijänä. Tunnistimme heti tuon nyytti olalla näyttämölle astuneen universaalin kulkurihahmon. Eikä Alkhatibin vaikuttavan mimiikan ja kehonkielen esikuvaa tarvinnut kauan hakea mielen perukoista. Tähän vaikuttavaan sisääntuloon oli myös kiteytetty ”supisuomalaisen” rillumarei-kulttuurin syvin olemus.

Sodan jälkeisen iltamakulttuurin tekijöiden inspiraation lähteinä olivat ilmiselvästi englantilainen music hall ja amerikkalainen vaudeville. Nämä estraditaiteen muodot välittyivät meille elokuvista. Rillumarei oli mukaelma amerikkalaisesta vaudevillestä tukkikämpien ja jälleenrakennustyömaiden sarkastisella huumorilla höystettynä. Esimerkiksi Esa Pakarisen luoma hahmo Severi Suhonen oli klassinen vaudeville-tyyppi: hieman absurdi, karikatyyrimäinen ja vahvasti yleisökontaktiin pyrkivä.

Tukkikämpän asemasta näyttämölle oli nyt tosin lavastettu jonkinlainen puutavarakauppa, johon tarinan maahanmuuttajaa näytellyt Alkhatib oli värvätty haalarihommiin. Suomalaisen iltamakulttuurin juuriin pureuduttiin myös seuraavassa kohtauksessa. Työkaveria näytelleen Taavi Hasusen ja meidän katsojien yllätykseksi ummikoksi epäilty Alkhatib alkoi laulaa Tapio Rautavaaran ikivihreäksi tekemää laulua.

Rautavaaran, Pakarisen ja kumppaneiden muodostaman kiertävän, suomalaisen vaudeville-teatterin esittämän musiikin oli pääsääntöisesti säveltänyt Toivo Kärki ja laulut oli riimitellyt Reino Helismaa. Kärki oli ennen kaikkea jazz-mies. Ennen sotaa ja sen aikana hän seurasi tiiviisti amerikkalaista orkesterimusiikkia. Vaikka yleisölle hänen sävellyksensä olivat humppaa tai jenkkaa, orkestraatiot ja soinnutus saattoivat usein olla suoraan swing-aikakauden tai varhaisen rhythm and bluesin oppikirjoista. Helismaan sanoitukset olivat puolestaan taidokkaasti riimiteltyjä kupletteja. Ne edustivat lajityyppiä, jonka juuret ovat ranskalaisessa coupletissa.

Vuonna 1911 syntyneen Pakarisen ensimmäisen oman orkesterin nimi ei ollut ”Humppa-veikot” tai ”Molli-Jorit”, vaan Rytmi. Suomalaiset iskelmät ja laulelmat saattoivat olla tunnelmaltaan angstisia, mutta niitä soitettiin ja soitetaan yhä yleensä duurissa.

Rautavaara oli paitsi rakastettu viihdetaiteilija, myös populaarikulttuurin heroistisen arkkityypin mitat täyttävä sota- ja urheilusankari: suomalainen teräsmies nimeä myöten. Rautavaara oli talvi- ja jatkosodan veteraani ja huippu-urheilija, joka voitti keihäänheiton olympiakultaa Lontoossa vuonna 1948 ja jousiammunnan joukkuemaailmanmestaruuden vuonna 1958.

Näytelmän nimen suoraan kysymykseen oli yksilötasolla helppo vastata, kun tiesi, millaista reittiä Alkhatibin elämänpolku oli KOM-teatterin näyttämölle kulkenut. Hänen ei tarvinnut enää tulla Rautavaaraksi. Hän oli jo – jos ei sotatantereiden ja urheiluareenoiden Rautavaara – niin varmasti ainakin oman elämänsä ”Tapio Metallimäki”, lujan tahdonvoiman omaava lahjakkuus.

Omaelämäkerrallisessa monologinäytelmässä Hajuvesi Alkhatib kertoi, miten hän saapui 16-vuotiaana pakolaisena Suomeen. Syyriasta Kreikan pahamaineisten pakolaisleirien kautta tullut poika päätti ryhtyä täällä näyttelijäksi, vaikka hän ei osannut sanaakaan suomea. Kipinän teatteriin hän kertoi saaneensa tehdessään keikkatyötä 15-vuotiaana kreikkalaisen teatterin siivoojana. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen opinto-ohjelmaan hänet valittiin vuonna 2021.

KOM-teatterin verkkosivuilla Alkhatib kertoo löytäneensä maahanmuuttajana yllättävän ystävän suomalaisesta äänimaisemasta ja Rautavaaran lauluista. Niihin hän samaistui ja tunnisti niissä jotakin itsestään.

Näytelmän nimeen piilotettu toinen kysymys on: miten tulla suomalaiseksi? Tähän kysymykseen ei ole helppoja vastauksia. Suomen hallitukseen on nostettu puolue, jonka ideologien mielestä suomalaiset ovat jonkinlainen Suomen karuissa olosuhteissa jalostunut ihmistyyppi, oma rotunsa – samaan tapaan kuin näihin oloihin aikoinaan valintamenetelmällä jalostettu suomenkarja, nuo mainiot nutipäälehmät.

Suomen alueelle on muuttanut koko ajan ihmisiä muualta sen jälkeen, kun maa vapautui mannerjään alta jääkauden päättyessä noin 10 000 vuotta sitten. Mitään vain Suomessa asuville ihmisille ainutkertaista genomia ei ole olemassa, ellei sellaisiksi poikkeuksiksi lasketa geenivirheiden aiheuttamia perinnöllisiä sairauksia, joita esiintyy lähes yksinomaan suomalaisilla. Hyvin harvaan asutulla ja pitkien etäisyyksien maalla on ollut puolensa.

Perussuomalaisten ”rotuopit” ovat kokoelma väestötieteen ja kansalaisuutta koskevan juridiikan väärinymmärrettyjä käsitteitä. Otaksun, että ”väestönvaihdolla” he tarkoittavat kulttuurievoluution tuomia muutoksia. Ne on helppo havaita, koska suuriakin muutoksia tapahtuu jo yhden sukupolven elinaikana. Tämä jatkuva muutos koskee niin taloutta kuin siihen nojaavaa kulttuuria. Kuten alussa totesimme, ei ole olemassa ”puhdasta” suomalaista kulttuuria, vaan jopa rillumarei oli suomalaiskansallisten erityispiirteiden kautta tulkittua globaalia kulttuuria.

Tämä muutos koskee myös kansakuntaa yhteen liimaavaa suomen kieltä. Muutos on kaiken lisäksi nopeaa. Sen huomaa itse, kun minun ikäiseni ukko yrittää seurata alle parikymppisten ajatuksenjuoksua TikTokissa. Poikkeuksena sielläkin ovat omaa agendaansa pauhaavat äärioikeistolaiset änkyrät, jotka minun laillani ovat selvästi pudonneet tämän kehityksen kelkasta.

Suomalaiseksi voi tulla hyvin monella tavalla. Kysymys on tunteesta, joka syntyy siitä, miten on ihmissuhteidensa, työnsä ja harrastustensa kautta verkostoitunut ja sitoutunut tähän maahan. Juridinen kansalaisuus on eri asia, ja nykyinen hallitus on pyrkinyt tekemään sen saamisesta mahdollisimman vaikeaa. En ole päässyt tutustumaan uuden kansalaisuuskokeen kieliosioon. Sanotaan, että se on niin vaikea, että vain puolet peruskoulunsa käyneistä kantasuomalaisista selviää kunnialla sen monivalintatehtävistä – ja heistäkin osa vain hyvällä tuurilla.

Miten tulla Tapio Rautavaaraksi, KOM-teatterin esitys 16.3. Paasivuorenkadun näyttämöllä.

• Teksti ja ohjaus: Otto Nyberg
• Pukusuunnittelu: Ella Aurora Snellman
• Lavastussuunnittelu: työryhmä
• Valot ja äänet: Taavi Hasunen
• Ompelija/modisti: Fiona Timantti
• Näyttämöllä: Youssef Asad Alkhatib ja Taavi Hasunen