Kun kukaan ei ole toistaan parempi syntyperä ratkaisee – Tanskassa kulkukoirankin on syytä syntyä puhdasrotuiseksi tanskandoggiksi

Danske Danseteaterin Køter on loistelias ryhmädynamiikan kuvaus. Marina Mascarellin yhdessä Jessica Lyallin ja muiden tanssijoiden kanssa luoma koreografia oli tyrmäävän kaunis ja ilmaisuvoimainen kokonaisuus. Teoksen tarina kulkukoirista toimi satiirisena faabelina Tanska maahanmuuttopolitiikasta.

Alastonkohtaus kuvasi osuvasti yksilön ja yhteisön välisiä voimasuhteita. Älä luule, että sinä olet jotain. Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me. Kuva © Catrie Zorn

Danske Danseteaterin Køter on loistelias ryhmädynamiikan kuvaus. Marina Mascarellin yhdessä Jessica Lyallin ja muiden tanssijoiden kanssa luoma koreografia oli tyrmäävän kaunis ja ilmaisuvoimainen kokonaisuus. Teoksen tarina kulkukoirista toimi myös satiirisena faabelina Tanska maahanmuuttopolitiikasta.

Janten laki on vähän liiankin tuttu tämän kirjoittaja sukupolven ihmisille. Sinä et ole muita parempi. Sinä et ole mitään, eikä sinusta koskaan tule sen kummempaa. Näin omat vanhemmat, opettajat ja ikätoverit opettivat meitä olemaan kuvittelemasta itsestämme liikoja.

Nimensä ja kirjallisen muotonsa tämä meidän kaikkien nahoissamme tuntema laki sai kirjailijan Aksel Sandemosen satiirisessa teoksessa Pakolainen ylittää jälkensä (1933). Janten lain mukaan kenenkään ei tule kuvitella, että on parempi kuin muut. Janten lain säännöt: Älä luule, että sinä olet jotain. Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.

Mascarellin tarinassa korostui tämä viimeinen sääntö. Katsojalle kävi myös nopeasti selväksi, keitä Køterin kulkukoirat symbolisoivat. Kohtauksessa tanssijat jonottivat kuin taikaiskusta näyttämölle ilmestyneen byrokratian linnakkeen edessä. He hakivat paksuja asiakirjanippuja kantaen leimaa oleskelulupaansa. Samalla vastaanottotiskin edessä oleva väliseinä nousi yhtä korkeammalle, niin että asiakirjojen ojentajan piti kurottaa yhä korkeammalle. Viimeistä jonottajaa virkailijaa esittänyt Lukas Harvig-Møller tylytti ilmoituksella toimiston sulkemisesta.

Esitys alkoi samalla tavalla kuin Kuopiossa näkemäni Leaning Tree,hitaan liikkeen kautta. Mascarellin kulkukoirat hiipivät ympärilleen pälyillen näyttämölle. Siten alkoi huikea joukkokohtausten sarja. Jokainen ryhmän yhdeksästä tanssijasta näytti tanssivan omaa sooloaan. Näin syntynyt kokonaisuus oli niin vaikuttava, että silmiin koski. Tai ei silmissä mitään vikaa ollut. Aivot vain taisivat nyrjähtää. Eivät tahtoneet uskoa silmien todistusta:

Epätäydellisessä maailmassa ei voi olla mitään täydellistä, mutta nyt olen nähnyt ja kokenut jotain, joka oli lähellä tämä maksimia.

Amancio Gonzalez upea soolo kuvasti yksinäisyyden ja sosiaalisen eristäytyneisyyden teemoja. Kuva © Catrie Zorn

Køter oli kokonaisuus, jossa lumoava liikekieli ja säveltäjä Yamila Ríosin esitystä varten luoman elektronisen musiikin äänimaisema olivat yhtä. Kokonaisuuden teki täydelliseksi Mascarellin suunnittelema nerokas lavastus. Yhteisöjen ja yhteiskunnan yleensä näkymättömät raja-aidat muuttuivat näyttämöllä näkyviksi hetkessä. Alati liikkuvat seinämät, jotka peittivät muut tanssijat soolojen aikana, antoivat näille sooloille aivan oman tunnelatauksen.

Carlos Luis Blanco Ramos ja Amancio Gonzalez tanssivat molemmat näiden liikkuvien seinien eristäminä hyvin koskettavat soolot. Näin molemmissa yksinäisyyden ja sosiaalisen eristäytyneisyyden teemoja. Ajattelin, että Pinar del Ríossa Kuubassa syntyneen Ramosin stigma oli tässä roolissa ehkä ihonväri ja jo harmaata ohimoilleen keränneen Gonzalezin roolissa ikä.

Tanskassa myllynkivikaulus on olut perinteinen vallan merkki, jota papit käyttävät kirkollisissa menoissa yhä. Tämän symbolin ympärille oli rakennettu Køterin satiirin terävin piikki. Harvig-Møller sai kohtauksessa kaulansa ympäri valtavan myllynkivikauluksen. Sen kokoa kuvaa hyvin, että kaulus toimi myös pöytänä, jonka äärellä muut tanssijat mahtui diskuteeraamaan.

Tarinan alussa tarinan kulkukoirat odottivat aamun koittoa koleassa tuulessa. Yhteisöissä yhteiskunnassa valitsevien jääkylmien asenteiden tuiverrusta kuvattiin loisteliaasti toteutetulla joukkokohtauksella. Ríosin musiikin vinkuessa tuiman vihurin tavoin, muut tanssijat riisuivat yhden tanssijoista, nuoren naisen alastomaksi. Kohtauksen jälkeen riisuttu jäi näyttämölle makaamaan haavoitetun ihmisen kylkiasennossa ja muut kokoontuivat – niin varmaan diskuteeraamaan tasa-arvosta.

Marina Mascarellin suunnittelema nerokas lavastus oli toteutettu pahvista. Taitellusta pahvista rakennetut lavasteet taipuivat joustavasti kalusteiksi ja seiniksi hämmästyttävällä tavalla. Niiden avulla näyttämökuvat muuttuivat salamannopeasti. Kuva © Catrie Zorn

Se että ihminen pakotetaan riisuutumaan, tai hänet riisutaan väkisin, on ensimmäinen väkivaltainen vaihe nöyryyttävien rituaalien ja tekojen sarjassa, jolla ihmiseltä riistetään ihmisarvo. Tällaiset tarinat voisi aloittaa vaikka 1600-luvun noitavainoista, mutta kaikki heti mieleen tulevat tarinat ovat niin karmeita, ettei niitä ole tässä syytä toistaa.

Tällä kertaa alastonkohtauksen perusteluita ei tarvinnut edes miettiä. Me voimme kohdella kaltoin, nöyryyttää ja alistaa myös lemmikkieläimiämme, mutta koirat eivät käytä housuja.

Sama esteettisesti huikean puhutteleva kohtaus toistettiin esityksen lopussa. Mascarell ja hänen tanssijansa päästivät meidät syyllisyyden piinasta ja saimme kokea armahtavan katharsiksen. Tytön riisuneet tanssijat pukivat hänet jälleen lempein ottein.  

Danske Danseteaterin vierailun Imatralle tuottaneen Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin nimen voisi muuttaa vaikka Mustan ja valkoisen tanssifestivaaliksi. Neljästä pääohjelmiston esitystä kolme edusti maailmanluokan tanssitaidetta. Nämä esitykset löysivät myös yleisönsä. Danske Danseteaterin Køter kuului näistä siihen ainutlaatuisten taide-elämysten joukkoon, joita alati etsii ja toivoo löytävänsä. Se kuului sarjaan edes kerran elämässä.

Køter

Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin esitys Kultturitalo Virran näyttämöllä 2.8.2025

Lavastus ja konsepti Marina Mascarell, koreografia: Marina Mascarell ja Jessica Lyall, musiikki Yamila Ríos, tanssijat Jessica Lyall, Lukas Hartvig-Møller, Yi-Shao Li, Amancio Gonzalez, Wolf Govaerts, Lola Potiron, Carlos Luis Blanco Ramos, Leticia Silva, Shih-Ping Lin, lavastus: Kristin Torp, asut Nina Botkay, dramaturgia  Bodil Persson, koreagrafian asustajat Patricia Seron Pawlik, koreografian harjoittelu Ottavia Catenacci, ​teksti: Josephine Olhoff-Jakobsen ja Marina Mascarell, valosuunnitelu Raphael Frisenvænge Solholm, äänisuunnittelu Rafael Cañete Fernández, kuvat Bradley Waller, Catrie Zorn

Elämänpuu ei ole vain pahasti kallellaan, se uhkaa kaatua kokonaan – Dansk Danseteaterin vaikuttava Leaning Tree eteni unen logiikalla – Tuntemamme maailma tanssii siinä jo viimeistä valssiaan

Ydinteemaan siirryttiin Kristin Bjerkestrand vaikuttavan soolon kautta. Tanssija näytti meille, miten pitkälle elämänpuu voi kallistua ennen sitä pistettä, josta ei enää ole paluuta. Taiturimainen taivutus laittoi epäilemään omien silmien todistusta. Kuva (c) Natascha Rydvald

Perjantaina Kuopion festivaalilla esitetty Dansk Danseteaterin Leaning Tree oli omistettu hitaan kiirehtimisen estetiikalle. Fernando Melon vaikuttava koreografia ylisti tanssin, modernin sinfoniamusiikin ja kuvataiteen kolmiyhteyttä.

Melon tiedetään myös ovelaksi jekkuilijaksi, jonka taikuudelta vaikuttavat silmänkääntötemput ovat ihastuttaneet, ehkä joskus vihastuttaneetkin yleisöä. Nyt koreografian maagiset elementit korostivat teoksen vakavaa ja varoittavaa sanomaa. Viimeisen kohtauksen viimeinen tanssija alkoi leijua ilmassa ja katosi sitten kuin taikaiskusta. Jäljelle jäivät vain tanssijoiden kengät.

Hitaan liikkeen kautta oli helppo ymmärtää myös teoksen nimeen sisältyvä sanoma. Tuo puu ei ole vain kallellaan, vaan se kallistuu yhä enemmän tuhoisin seurauksin. Elämän kehitystä, evoluutiota, kuvataan usein elämänpuuna. Nyt eliölajeja kuolee yhä nopeammin. Käynnissä on maapallon biosfäärin historian kuudes joukkosukupuutto.

Kun Jumalan kuvaksi itsensä ylentänyt ihminen on lopullisesti poistunut näyttämöltä, jäljelle jäävät vain kengät tästä viimeisestä valssista – tyhjä ja autio maa.

Melonin inspiraation lähteenä on ollut tanskalaisen Vilhelm Hammershøin maalaukset. Näin kerrotaan teatterin verkkosivuilla. Tanskalainen taiteilija tunnettiin meditatiivisista interiööreistään ja maisemistaan. Hän oli myös etevä muotokuvien tekijä. Tosin tämän päivän katsojan silmissä yli sata vuotta vanhojen muotokuvien mallit näyttävät kuuluvan kuvatun huonetilan kalustoon siinä missä muutkin mööpelit.

Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämölle Hammershøin maalausten interiööri oli loihdittu lavasteilla. Eikä tuo vaalean ja tumman harmaan väreillä maalattu seinä ollut pelkkä kulissi, vaan Melonin ja lavastaja Raphael Frisenvænge Solholmin suunnittelema elementti liikkui ja kietoutui tämän tarinan tanssijoiden ympärille juuri niin kuin seinät liikkuvat ja kietoutuvat pahimmissa koppikauhuisissa painajaisunissa.

Lavastuksen elementti liikkui ja kietoutui tämän tarinan tanssijoiden ympärille juuri niin kuin seinät liikkuvat ja kietoutuvat pahimmissa painajaisunissa. Kuva (c) Natascha Rydvald

Tanssi alkoi kohtauksella, joka antoi odottaa, että Leaning Tree pitää sisällään tarinan. Yksi tanssijoista istui Solholmin luoman interiöörin keskellä. Hän nojasi käsiään pöytään ja peitti käsillään ja hiuksillaan kasvonsa niin, ettei voinut olla varma edes hänen sukupuolestaan. Tilan ulkopuolella, aivan oven takana, oli joukko ihmisiä. Olisivatko tämän ihmisen kenties entisiä ystäviä, rakastettuja, kuolleita sieluja, painajaisia? Elettyä elämää.

Tunnelma tihentyi, kun nämä hahmot tunkeutuivat sisään ja ympäröivät tämän unelmoijan. Sitten hän katosi. Kun häntä etsittiin ja pöytää siirrettiin, sieltä tuli esiin hyvin erilainen hahmo. Myöhemmin tämä mies, Carlos Luis Blanco Ramos roikkui seinällä pää alaspäin painajaisunta muituttavassa kohtuksessa.

Kulissiseinään tehdyn suorakaiteen muotoisen aukon kautta ryhdyttiin kuvaamaan elämän peruskysymyksiä. Välillä tuo aukko ja siihen ilmestyneet kasvot kuvasivat Hammershøin maalaamiin muotokuviin ikuistettuja hahmoja, välillä se toimi peilinä, joka toisti peilin edessä seisoneen tanssijan pään liikkeitä. Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Sosiaalistuminen ja inhimillinen kasvu on sitä, että etsimme vastauksia näihin kysymyksiin.

Lähes päättymättömiltä tuntuneet toistot liikekielen teemoista korostivat tanssin ja musiikin kohtalonyhteyttä. Teoksen musiikin on säveltänyt Signe Lykke, joka on yksi Tanskan musiikkimaailman nousevista ja vahvoista nimistä. Musiikki on nauhoitettu yhteistyössä Copenhagen Phil -orkesterin kanssa, kapellimestarina Christian Øland.

Leaning Treen näyttävien joukkokohtausten mallina on voinut hyvinkin olla esimerkiksi Tanskan kansallismuseon kokoelmiin kuuluva Egetræer (1899–1902). Kuva (c) Natascha Rydvald

Ydinteemaan siirryttiin Kristin Bjerkestrandin vaikuttavan soolon kautta. Tanssija näytti meille, miten pitkälle elämänpuu voi kallistua ennen sitä pistettä, josta ei enää ole paluuta. Taiturimainen taivutus laittoi epäilemään omien silmien todistusta.

Myös hallitseva teknokulttuuri oli esityksessä läsnä. Viime vuosisadan hillittyä porvarillista charmia mukaillut interiööri muuttui kirkkain valoin valaistuksi struktuuriksi, kun tämä muuri kiertyi tanssijoiden ympärille.

Toisessa pitkässä soolossa, tai ehkä oikeammin duetossa, taisteltiin hyvin itsepintaisen ja aggressiivisesti kulkua estäneen oven kanssa. Yi-Shoa Liin huikea soolo ei ollut humoristinen, vaan toi mieleen lasten vähemmän hauskan leikin, jossa yksi tai useampi lapsi kiusaa pienempäänsä estämällä hänen kulkunsa ovesta. Oven takana piilossa Liin kanssa vallasta kamppaili Wolf Govaerts.

Hammershøi tunnetaan myös maisemien kuvaajana. Jo hätäisellä etsinnällä löysin useita kuvia maalauksista, joissa yksi ainoa puu kasvaa enemmän tai vähemmän kallellaan autiuden keskellä. Mutta on hänen taitelijan silmänsä nähnyt myös metsän puilta. Leaning Treen näyttävien joukkokohtausten mallina on voinut hyvinkin olla esimerkiksi Tanskan kansallismuseon kokoelmiin kuuluva Egetræer (1899–1902).


Leaning Tree

Dansk Danseteaterin esitys Kuopio tanssii ja Soi -festivaalilla 13.6.2025

Koreografia ja ohjaus: Fernando Melo Säveltäjä: Signe Lykke Valosuunnittelu: Raphael Cañete Fernández Lavastus: Raphael Frisenvænge Solholm & Fernando Melo Pukusuunnittelu: Maria Ipsen

Tanssijat: Nicky Daniels, Wolf Govaerts, Lucas Hartvig-Møller, Jessica Lyall, Lola Potiron, Yi Shao Li, Leticia Silva, Carlos Luis Blanco Ramos, Finn Armstrong

Teos kantaesitettiin vuonna 2023.