Murhaloukku

Tarmo Ruubel on näytelmäkirjailija Sidny Bruhl ja Heikki Pöyhiä hänen oppilaansa, aloitteleva näytelmäkirjailija Clifford Andersson. Kuva Ari Nakari
Tarmo Ruubel on näytelmäkirjailija Sidny Bruhl ja Heikki Pöyhiä hänen oppilaansa, aloitteleva näytelmäkirjailija Clifford Andersson. Kuva Ari Nakari

Aplodien jälkeen tekijät pyytävät yleisöltä näytelmäkirjailija Sideny Bruhlia näyttelevän Tarmo Ruubelin suulla, etteivät ihmiset kertoisi ulkopuolisille näytelmän loppuratkaisua. Sama toivomus esitetään myös käsiohjelmassa.

Enkä minäkään sitä aio tehdä.

Yhden salaisuuden aion kuitenkin tässä paljastaa. Murhaloukku ei ole trilleri tai komediatrilleri, kuten käsiohjelmassa sitä luonnehditaan, vaan Ira Levinin kieli poskella trillerin kaavalla kirjoittama farssi.

Murhaloukkua (Deathtrap) esitettiin Broadwaylla neljä vuotta. Eikä esityksen valtavaa suosiota tarvitse ihmetellä. Alkuperäinen Broadway-tulkinta on ollut varmasti murhaavan hauska, oikea kuoliaaksi naurattaja.

Levin on käsikirjoittajana suuri nimi, jonka käsikirjoituksiin perustuvat elokuvat ovat meillekin tuttuja. Levin on kirjoittanut muun muassa Roman Polanskin ohjaaman Rosemaryn painajaisen käsikirjoituksen. Elokuva teki Mia Farrowsta suuren tähden.

Tampereen Teatteri otti Murhaloukun ohjelmistoonsa kaksi vuotta Broadwayn kantaesityksen jälkeen. Teatteri Imatran Murhaloukku perustuu samaan Mikko Viherjuuren tekemään suomennokseen.

Sen jälkeen Murhaloukkua ei ilmeisesti ole esitetty ainakaan ammattiteatterissa Suomessa.

Etelä-Karjalan radion haastattelussa Murhaloukun ohjaaja Timo Rissanen arveli, että trillereitä tehdään Suomessa harvoin, koska lajityyppi on niin vaikea. Jännityksen luominen vaatii tiukka, tarkkaa ja rytmitaitoista ohjausta.

Vielä enemmän näitä avuja vaatii vetävä farssi, jota itse pidän teatterin kuninkuuslajina. Oikean ajoituksen löytämien on myös Rissasen ohjauksen ja koko työryhmän akilleenkantapää.

Perjantain esityksessä sen huomasi yleisön reaktioista. Kehittelyt ja iskut eivät menneet ihan kohdalleen.

Näyttelijöiden ja yleisön vuorovaikutus jäi laimeaksi, vaikka Teatteri Imatran tekijöillä on tukenaan Etelä-Karjalan paras yleisö, joka nauraa herkästi omilleen ja kannustaa varsinkin ensi-illoissa näyttelijöitänsä melkein yhtä intensiivisesti jääkiekkojoukkue Ketterän fanit omiaan.

Murhaloukun tekemiseen on Imatralla panostettu. Mirva Mustosen lavastus on näyttävä. Tosin näytelmäkirjailija Bruhlin Connecticutissa, keskellä metsää sijaitseva, 1700-luvulla rakennetun kartanon talliin sijoitettu asunto ja työhuone luonnonkivitakkoineen ovat Levinin sarkastista huumoria.

Pelkästään näytelmiä kirjoittamalla tai kirjallisuutta opettamalla ei edes Yhdysvalloissa kukaan rikastu, kirjallisuuden opettajista tai tutkijoista nyt puhumattakaan.

Ja vitsistä käy tietenkin jo näytelmän roolijako. Levin tekee niukkuudesta taidetta. Puuttuvat henkilöresurssit korvataan mielikuvituksella ja tämän näytelmän varmasti mielikuvituksellisin hahmo on Ulla-Maija Järnstedt-Kauppisen kelpotavalla näyttelemä Helga Ten Dorp.

Teatteri Imatran uusi johtaja tuntee angloamerikkalaista teatteria. Rissasen asiantuntemuksesta kertoo jotakin esimerkiksi se, että hän on kääntänyt ja tuonut Suomessa näyttämölle useita amerikkalaisia ja englantilaisia näytelmiä tuoreeltaan.

Imatralla on nähty esimerkiksi Rissasen kääntämänä ja ohjaamana Michael Parkerin farssi Kääk! Sängyssäni on varas.

Pahin kanto Rissasen kaskessa on varmaan tälläkin kertaa englannin kieli. Vahvasti paikalliseen kulttuuriin sidotus viittaukset ja sukkeluudet eivät välttämättä käänny suomen kielelle. Me emme ymmärrä näihin viittauksiin liittyviä piilomerkityksiä, vaikka New York on myös useimmille imatralaisille tutumpi paikka kuin Oulu tai Rovaniemi.

Toki myös suomenkielen erilainen rytmi aiheuttaa omat vaikeutensa kohtausten ajoitukselle.

Esimerkiksi Neil Hardwick on kirjoittanut yksin ja yhdessä Jussi Tuomisen kanssa suomalaisten rakastamia komedioita sekä näyttämölle että televisioon.

Silti myös äidinkielenään englantia puhuvalle Hardwickille on tuottanut usein vaikeuksia saada englannista käännettyjä amerikkalaisia tai englantilaisia komedioita toimimaan.

Näyttelijöistä ei ole pahaa sanottavaa. Ruubel, Järnstedt-Kauppinen, Johanna Heimonen, Heikki Pöyhiä ja Kari Kinnari näyttelevät järjellä ja sydämellä.

Kuten muusikko ja kääntäjä Moog Kontinen aikanaan runoili biisissä Jerry Cotton: ”Mä oon Connecticutista, mut ei se mun mainetta kutista!”