Turun kaupunginteatterin Tom of Finlandissa Tuomas Parkkisen libretto ja Reija Wäreen upea ohjaus veistävät Touko Laaksosesta sankaripatsaan.
Turun kaupunginteatterin esitys oli minulle mojova yllätys. Suomessa, tai ainakin Turussa osataan tehdä aivan loistavaa estradiviihdettä. Jussi Vahvaselän ja Jori Sjöroosin esitystä varten tekemät sävellykset ja Parkkisen mutkaton ja hauska libretto veivät mukanaan.
Tässä musikaalissa tullaan suoraan suoleen.
Reija Wäreen ohjaama Tom of Finland ei ole muotokuva homoeroottisilla piirroksillaan maailmanmaineeseen nousseesta Touko Laaksosesta tai analyysi häneen taiteestaan vaan sankaripatsas.
Esityksen Tom of Finland on maailman tunnetuin suomalainen taiteilija ja sankari, joka on auttanut miljoonia homomiehiä löytämään oman seksuaalisen identiteettinsä.
Laaksonen käytti töissään taitavasti liioittelua tehokeinoina. Eroottisissa kuvissa miesten sukuelimet ovat pesäpallomailojen kokoluokkaa ja miehillä on lihasmassaa enemmän kuin Arnold Schwarzeneggerillä ja muilla sumuisten vuorten gorilloilla.
Liioittelu sopii siis myös Laaksosesta tehdyn musikaalin tyylilajiksi kuin nenä päähän.
Vuonna 1920 syntynyt Laaksonen eli nuoruuttaan ja seksuaalisesti aktiivisinta elämänvaihettaan sotavuosina ja jälleenrakennuksen henkisesti ahtaina vuosina. Ristiriita tuon ajan todellisuuden ja Laaksosen luomien fantasiahahmojen välillä on ollut tuolloin vielä suurempi kuin me osaamme edes kuvitella.
Homous oli Suomen rikoslaissa rangaistavaa aina vuoteen 1971 asti ja tautiluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin vasta vuonna 1981. Tätä todellisuutta on vaikea mieltää nyt, kun elokuva ja viihdeteollisuus ovat tehneet Laaksosen luomista hahmoista populaarikulttuuriin kuuluvia ikoneja.
Homomies, joka Laaksosen nuoruudessa pyrki toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan, oli uskottavammin estynyt ja pelokas mies, usein toistuvien pahoinpitelyjen uhri, kuin itsetietoinen ja lihaksikas macho. Ainakin minun on helppo ymmärtää, miksi Laaksosen kuvat ovat olleet niin voimaannuttavia monille homomiehille.
Parkkinen avaa libretossaan myös tämän näkökulman, mutta se jää tietysti väistämättä reippaan menon jalkoihin samoin jännite Laaksonen ja hänen taiteilijasisarensa Kaija Laaksosen välillä.
Rajankäynti Laaksosen taiteen ja pornografian välillä on meille hienohelmaisille esteetikoille kova pala purtavaksi. Myös pornoteollisuuden keskeisin tyylikeino on liioittelu. Korot ovat korkeita, mallien rinnat tuovat mieleen tuotantoennätyksistä palkitun lypsykarjan ja dildot ovat koivuhalkojen kokoisia.
Kysymys lienee riikinkukkoefektistä. Eläinten pariutumiskäyttäytymisessä liioittelu on yleistä. Mitä suuremmat sarvet sitä viettelevämpi pukki. Esimerkiksi riikinkukon kohdalla tämä pariutumiseen liittyvä atrappi on kehittynyt sellaisiin mittoihin, että se on kantajalleen hengenvaarallinen.
Kysymys on tietenkin myös kontekstista. Taiteilija, joka kuvaisi heteroseksiä Laaksosen liioittelevalla tyylillä, ristiinnaulittaisiin todennäköisesti pornon tekijänä.
Etsimättä tulee mieleen ainakin amerikkalaisen sarjakuvagurun Robert Crumbin taide. Hänen kuvissaan peuhaaminen jättisuuren melan kanssa on ainakin esteettisessä mielessä todella likaista puuhaa.
Koko musikaalin avainkohtaus tulee heti esityksen alussa ja siinä kerrotaan Toukosen ensimmäisistä uusista nahkasaappaista. Parkkinen ja Wäre palaavat tähän näkökulmaan tai oikeammin teemaan myös kohtauksessa, jossa taidenäyttelyn yleisö ihmettelee sitä, miten toistensa kanssa rakastelevat miehet näyttävät Laaksosen näyttelyn kuvissa nauravan täyttä kurkkua.
Minun omassa, muuten Mimosan hipiää muistuttavassa mielessäni alaston miesvartalo ei herätä oikein minkäänlaisia väreitä. Aistillisuus on kuitenkin juuri se asia, joka tekee selvän pesäeron Laaksosen taiteen ja pornografian välillä.
Aistillisuus on urheilutermein erittäin herkkä yksilölaji. On varmasti totta, että Laaksosen töillä on maailmassa miljoonia ihailijoita. Yhtä varmaa on kuitenkin myös se, että myös homoseksuaalisesti suuntautuneiden ihmisten joukossa on vähintään yhtä monta miljoonaa ihmistä, jotka eivät syty Tom of Finlandin taiteesta.
Laaksosen töiden taiteen hieman myöhäsyntyisessä hypetyksessä on paljon myös meidän heteroseksuaalien tavanomaista hölmöilyä. Kun ei ymmärretä, ryhdytään luokittelemaan. Ylistämällä alistaminen alkaa helposti siitä, että ihmisen koko elämäntyö arvioidaan vain tämän yhden ominaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Touko Laaksonen ansaitsee merkittävänä taiteilijana oman paikkansa kansakunnan kaapin päällä. Turun kaupunginteatterin verkkosivuilla kerrotaan, että produktio on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlallisuuksia.
Se on hienosti tehty turkulaisilta. Ja hienoa on tietysti myös se, että vetävän musikaalin kaksi viimeistä näytöstä esitettiin täällä Tampereella.
Turun kaupunginteatteri: Tom of Finland
Libretto: Tuomas Parkkinen
Sävellys: Jussi Vahvaselkä, Jori Sjöroos
Ohjaus ja koreografia: Reija Wäre
Lavastus: Jani Uljas
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu: Jarmo Esko
Videosuunnittelu: Sanna Malkavaara
Äänisuunnittelu: Jari Tengström
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Rooleissa: Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Jukka Nylund, Mika Kujala, Ville Erola, Jonas Furrer, Marika Huomolin, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Leo Kirjonen, Ulla Koivuranta, Clyde Van Loji, Tuukka Raitala, Petri Rajala, Kimmo Rasila, Jonas Saari, Riitta Salminen, Aleksi Seppänen
Muusikot: Jussi Vahvaselkä (orkesterin johto, koskettimet, haitari), Katariina Sallinen (viulu), Matti Moilanen (sello), Juha Keskinen (kitarat), Ari Kataja (bassot), Ville Vihko (koskettimet), Jani Riihimäki (rummut, lyömäsoittimet), Kimmo Gröhn (tenori- ja sopraanosaksofoni, huilu, koskettimet, lyömäsoittimet), Samuli Nieminen (altto- ja baritonisaksofoni, huilu, klarinetti, bassoklarinetti)
Yhteistyössä: Tom of Finland Foundat
