Kissani Jugoslavia on syvällisesti ajateltua, vaikuttavasti toteutettua ja loistavasti näyteltyä teatteria. Osasin ennakolta odottaa, että Tampereen Työväen Teatterin tulkinnasta tulee syksyn merkityksellisin ensi-ilta. Se, mitä sain torstai-iltana katsomossa kokea, ylitti kaikki odotukseni. Teatterielämyksenä Kissani Jugoslavia oli oikea arvoitusten ja merkitysten aarreaitta.
Vuonna 2014 ilmestynyt Pajtim Statovcin romaani Kissani Jugoslavia on moderni klassikko. Se kertoo yhden ihmisen, perheen ja suvun tarinan. Tältä ruohonjuuritasolta nousee kysymyksiä ja myös vastauksia ihmistä ja koko ihmiskuntaa koskeviin kysymyksiin. Minun mieleeni nousivat näytelmän aikana ne kaksi polttavinta: Miksi maailman valtioiden johtoon nousee jälleen Vladimir Putinin, Donald Trumpin ja Xi Jinpingin kaltaisia despoottisia alfauroksia, ja miksi radikaali oikeisto hyökkää jälleen niin raivokkaasti naisten itsemääräämisoikeutta vastaan?
Samuli Reunasen ohjaus perustuu Eva Buchwaldin Statovcin kirjasta tekemään dramatisointiin. Buchwald oli dramatisoinut myös Kansallisteatterissa vuonna 2019 esitetyn Johanna Freundlichin ohjaaman tulkinnan. Jäin tuolloin pohtimaan blogissani Jugoslavian hajoamissotien syitä. Miksi jopa 300 000 kuolonuhria vaatineet sodat syttyivät? Toisen maailmansodan jälkeen eri etniset ja uskonnolliset ryhmät olivat alueella ainakin näennäisessä sovussa keskenään. Yhteistä eri ryhmille oli myös sukuun ja perheeseen perustuva patriarkaalinen elämäntapa. Mistä syntyivät hirmutekoihin johtaneet vihanpurkaukset?
Monitasoinen todellisuus ei tietenkään avaudu yksinkertaisilla selityksillä. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin se, että olemme ihmisiä. Kannamme lajityypillistä geeniperimää, joka on pysynyt lähes muuttumattomana ainakin viimeksi kuluneiden 400 000 vuoden ajan. Kissani Jugoslavia on psykologinen draama, jonka tunnerekisterissä keskeisellä sijalla ovat viha ja häpeä.
Romaanin voi lukea hyvin poikkeuksellisissa oloissa eläneen pojan kasvutarinana, ja sama päätee tietenkin näytelmään. Statovci on kuitenkin jo romaanissa etäännyttänyt tarinan henkilöt, ja sama toistuu Buchwaldin älykkäässä dramatisoinnissa. Reunasella ja hänen näyttelijöillään on ollut vielä tukenaan Sanna Levon, Juha Haapasalon ja Jarkko Tuohimaan suunnittelema, tämän näkymättömän tason näkyväksi tekevä hieno skenografia.
Tarinan Bekim ja hänen isänsä Bajram vihaavat ja häpeävät toisiaan. Äitiinsä Emineen Bekimillä on lämmin, mutta aikuisena etäinen suhde. Kahdella aikatasolla, 80-luvun Kosovossa ja tämän päivän Suomessa liikkuvassa tarinassa on mukana myös Eminen isä, suvun patriarkka, joka ylläpiti suvun ikiaikaisia traditioita. Perinteeseen kuului myös se, että perheen pään auktoriteetin viimeisenä lukkona on avoin väkivalta. Eminen lapsuudenkodissa oli kaksi elämää hallitsevaa sääntöä: Ei saanut pitää melua eikä vastustaa vanhempien tahtoa.
Perinteisen psykoanalyysin keinoin tarina ei kuitenkaan avaudu. Toki teatterissa näyttelijöiden läsnäolo ja suora fyysinen vuorovaikutus korostivat tarinan henkilökohtaista luonnetta. Etäännyttävänä tekijänä toimi koko ajan tarinaan liitetty voimakas symboliikka, joka ruokki ainakin tämän katsojan mielikuvitusta ja esityksen herättämiä assosiaatioita.
Ensimmäinen symboli on mukana jo kirjan ja näytelmän arvoituksellisessa nimessä. Tätä arvoitusta avasi Miia Selinin näyttelemä Emine, kertomalla, että Kosovon muslimeille kissa on likainen ja häpeällinen eläin. Tarinan nuori Bekim on ensimmäisen homoseksuaalisen suhteensa jälkeen vereslihalla, tai ainakin Saska Pulkkisen kohtauksissa rooliasuna käyttämä villapaita oli sitä. Sitten Bekimin elämään ja näyttämölle asteli puhuva kissa.
Bekimille häpeä oli kaikkein pysyvin tunne. Vihakin lientyy aikanaan, mutta häpeä on kuin kynsien alle pinttynyttä likaa. Bekimin ensimmäisenä vakituisena seurustelukumppanina tämä kissa edusti kaikkea sitä, mitä me häpeämme itsessämme. Samuli Mujeen loisteliaassa tulkinnassa mieskissa oli omahyväinen, itseriittoinen ja kateellinen suomalainen rasisti, ihmistyyppi, jonka käyttäytymismallit Lapinlahden Linnut on terävästi kuvannut biisissään ”Mulkku”.
Mitä muuta kissa symbolisoi tarinassa kuin homoseksuaalisuutta? Yhden arvauksen voi tehdä siitä, että Bekim pelastaa rähjäisen huoltoaseman takapihalta likaisen ja surkeassa kunnossa olevan kissan, jonka hän tuo reissultaan myös Suomeen.
Lapsena tarinan Bekim kärsii voimakkaasta ahdistushäiriöstä, joka ilmenee öisin käärmeitä vilisevinä painajaisunina. Isä hoitaa poikansa mielenterveyttä rajulla, vyönhihnalla annetulla selkäsaunalla. Aikuisena, heti tarinan alussa, Bekim hankkii itselleen lemmiksi suuren kuristajakäärmeen, jota näytteli Janne Kallioniemi.
Raamatun ja Koraanin kertomukset syntiinlankeemuksesta ovat lähes identtiset. Myös muslimeille käärme on joko itse Saatana tai tämän liero apulainen. Sama tarina on kuitenkin helppo mieltää myös kuvauksena meille ihmisille lajityypillisen tietoisuuden heräämisestä.
Miten meidän identiteettimme muodostuu ja miten se muovautuu eletyn elämän myötä? Lapsuudenkokemuksilla, vanhemmilla ja kulttuurilla, johon olemme sattuneet syntymään tai maahanmuuttajana ajautumaan, on varmasti vaikutusta siihen, millaisiksi me kasvamme. Tässä peilimaailmassa isä Bajram ja Bekim ovat toistensa peilikuvia. Näitä kahden sukupolven miehiä yhdistää perimä ja lahjakkuus. Tarinan Bajram on yliopistossa koulutettu kielitieteilijä, ja Bekim pääsee opiskelemaan korkeakouluun elokuva-alaa.
Upeassa loppuhuipennuksessa Kallioniemen näyttelemä isä nousee suunnattoman suurelle pöydälle puolustamaan omaa identiteettiään. Tähän identiteettiin kuuluvat vaimo, lapset ja suku, eivät erillisinä yksilöinä vaan kokonaisuutena. Maanpakolaisuus ja suomalainen yhteiskunta ovat vieneet Bajramilta kaikki nämä hänen identiteettinsä oleelliset osat.
Tuo valtava pöytä toi hakemattakin mieleen korona-ajan uutiskuvat, joissa presidentti Putin oli neuvottelevinaan Moskovan Kremlissä Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa Ukrainan tilanteesta yhtä tajuttoman pitkän pöydän päässä.
Näytelmässä pöytä kaadettiin lopulta kyljelleen, ja sen kansi kääntyi meihin katsojiin päin suureksi, näyttämön levyiseksi peiliksi. Samalla näyttämöä hallinnut valkoinen väri muuttui suureksi hopeanhohtoiseksi pinnaksi.
Ranskan suuresta vallankumouksesta on kulunut vasta 236 vuotta. Se on ihmisen biologisessa historiassa lyhyt aika. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus annettiin joulukuussa 1948, eli tavallaan vasta hetki sitten. Yleismaailmalliset ihmisoikeudet ovat edelleen suurelle osalle maailman ihmisistä olemassa lähinnä vain paperilla. Putinilla on tapana puhua pilkallisesti kultaisesta miljardista, jolla hän tarkoittaa meitä länsimaissa eläviä etuoikeutettuja ihmisiä.
Jugoslaviassa yhteiskuntarauhaa piti yllä Josip Broz Titon kommunistinen diktatuuri. Titolla oli diktatuurille sama perustelu kuin nyt Venäjällä ja Kiinassa harvainvaltaa ylläpitävillä – yhteiskuntarauha. Balkanin alue on aikanaan ollut idän ja lännen, kristittyjen ja muslimien välisten sotien taistelutanner vuosisatoja. Toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehittäjien hajota ja hallitse -politiikka johti etnisten ryhmien välisiin verisiin konflikteihin.
Kissani Jugoslavia, Tampereen Työväen Teatteri ensi-ilta Eino Salmelaisen näyttämöllä 23.10.2025
Pajtim Statovcin romaanista dramatisoinut Eva Buchwald, ohjaus Samuli Reunanen, puku- ja lavastussuunnittelu Sanna Levo, valo- ja projisointisuunnittelu Juha Haapasalo, äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa, läheisyyskoreografi Johanna Elovaara, kulttuurikoordinaattori Saban Ramadani, rooleissa Saska Pulkkinen, Miia Selin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje.
