Kutsumattomia vieraita jäi 37-vuotiaana kuolleen Reko Lundánin viimeiseksi näytelmäksi. Hän ohjasi itse näytelmänsä Kansallisteatteriin, jossa se kantaesitettiin maaliskuussa 2006. Lundán kuoli lokakuussa 2006.
Lundánin näytelmä on yhä häkellyttävän tuore ja ajankohtainen. Se kuvaa elämän perimmäistä sattumanvaraisuutta mieltä kouraisevalla tavalla. Työväen näyttämöpäivien käsiohjelman tekijä on kiteyttänyt näytelmän ytimen osuvasti kysymykseksi, mitä tapahtuu, kun kaiken katoavaisuus ei olekaan pelkkä pelko, vaan fakta.
Kansallisteatterin kantaesitys oli kolmas osa Lundánin hyvinvointivaltiotrilogiaa, joka alkoi Kom-teatterin Tarpeettomista ihmisistä vuonna 2003 ja jatkui samana vuonna Kansallisteatterin revyyllä Ihmisiä hyvinvointivaltiossa.
Lundánin yksilöstä yleiseen kasvava yhteiskuntakritiikki oli trilogian kahdessa aikaisemmassa osassa hyvin osuvaa ja se vei vuonna kriitikkojen ja ehkä myös suuren yleisön odotukset Kutsumattomien vieraiden osalta hieman väärille urille vuonna 2006.
Esimerkiksi Turun Sanomien Irmeli Haapanen purkaa kritiikissään pettymystään toteamaa, että näytelmässä puhutaan paljon ja pääasiassa ohi.
Lundán on kirjoittanut roolihahmot hyvin perinteisellä tavalla. Kukin tarinan seitsemästä roolihenkilöstä kokee näytelmän aikana jotakin, joka muuttaa häntä pysyvästi.
Ihmisiä työkseen irtisanova yrityskonsultti Jouni ajaa hirvikolarin ja vammautuu vakavasti. Kovapintainen liikemies Kimble pelastuu täpärästi sairaalan pihalla sattuneesta liikenneonnettomuudesta ja ryhtyy lahjoittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen, ylilääkäri Veli-Matti tunnustaa ex-vaimolleen ja samalla itselleen olevansa alkoholisti.
Samanlaisia kutsumattomia vieraita ovat Veli-Matin entisen vaimon Miian rintasyöpä, Nettan kokemukset sairaanhoitaja työstä jossain tarkemmin määrittelemättömässä Afrikan maassa sekä Jounin vaimon Marin hysteria, kun hänen miehensä muuttuu Tukholman maratonille harjoittelevasta supersuorittajasta ruikuttajaksi.
Kaiken lisäksi Lundán koristeli näytelmänsä musiikilla ja lauluilla. Ei siis ihme, että valtakunnan johtavat kriitikot pitivät Kutsumattomia vieraita latteana.
Näytelmän syvä ydin on kuitenkin toisaalla. Ainakin Lahden Lauantainäyttämön esityksestä tekstin hyvin syvälle menevän metatason olemassaolon aisti selvästi. Se että Ninni Parviaisen ohjaaman näytelmän näyttelijät puhuivat toistensa ohi, ei ehkä ole dramaturginen ongelma, vika on siinä todellisuudessa, jossa me parhaamme mukaan yritämme elää.
Kun nopeaan ja tuskalliseen kuolemaan johtava sairaus astuu kutsumattomana vieraana omaan elämään, illuusio toisen ihmisen läsnäolosta on aina koetuksella. Näyttämöpäivien käiohjelmaan kirjoitettu kysymys osittaa, että Parviainen on itse löytänyt tiensä Lundánin näytelmän temaattisen ytimeen.
Parviaiselta Lundánin näytelmän valinta 30-vuotista toimintaansa juhlivan lahtelaisen harrastajateatterin juhlanäytelmäksi on rohkea veto. Näytelmän on ehkä yhä, lähes 10 vuotta kantaesityksen jälkeenkin edellä aikaansa.
Ohjaajan kannalta näytelmän rakenne on tietenkin pulmallinen. Parviaiselle on ollut ilmiselviä vaikeuksia liittää näytelmän kohtauksia toisiinsa. Myös näytelmän tekijöitä on vaivannut ainakin jossain vaiheessa epäusko. Vaikka kaikkien Lundánin luonnostelemien henkilöhahmojen elämässä tapahtuu käänne, toiminnan päämäärää tuntuu puuttuvan, ellei sellaiseksi katsota ylilääkärin luonnostelmaa Suomen eutanasiaohjelmaa.
Lauantainäyttämön Tytti Jäppien, Minna-Maija Ceder, Silja Grenman, Seppo Hilska, Teijo Roine, Jetro Ojanen ja Marko Perälä ottivat perjantaina Työväen näyttämöpäivillä näytelmän haasteet tosissaan vastaan. Ei ole helppoa näytellä roolia, jonka todellista merkitystä on lähes mahdoton ymmärtää.
Jos lunta on tullut tupaan meiltä kyökkikriitikoilta, kannattaa muistaa, että melkoisen ryöpyn saivat aikanaan niskaansa myös Kansalliteatterin kokeneet ja nimekkäät näytelijät.
Minulla on sellainen kutina, että myös teatterin ammattilaiset löytävät Lundánin näytelmän vielä uudestaa. Kutsumattomia vieraita on hyvin kiehtova teksti. Ainakin minua se jäi vaivaamaan.
