Teatteri Jurkan Lady Chatterleyn rakastajassa näkyivät huoneteatterin vahvuudet – ajateltu dramaturgia ja upea näyttelijäntyö tekivät esityksestä elämyksen

Matleena Kuusniemen ja Jari Virmanin hieno näyttelijäntyö toi D. H. Lawrencen tarinan kosketusetäisyydelle. Pasi Lampelan dramatisointi ja ohjaus korostivat pienen huoneteatterin vahvuuksia. Kuva Marko Mäkinen/Teatteri Jurkka

Teatteri Jurkan Lady Chatterleyn rakastaja on epäilemättä yksi teatterisyksyn helmistä. Matleena Kuusniemen ja Jari Virman näyttelijäntyö ja Pasi Lampelan dramaturgia ja ohjaus muodostivat nautittavan kokonaisuuden. Esityksessä oli lämpöä. Se kosketti.

Voimakkaan intohimon vallassa olevat ihmiset ovat perusolemukseltaan koomisia hahmoja. D. H. Lawrencen vuonna 1928 ilmestyneen romaanin taustalla on kuitenkin yksi suursodan suurista tragedioista. Miljoonien naisten aviomiehet tai potentiaaliset elämänkumppanit oli tapettu tai he olivat vammautuneet fyysisesti tai psyykkisesti ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa.

Lawrencen romaani joutui kirjailijan kotimaassa sensuurin kynsiin ja Englannissa se julkaistiin vasta vuonna 1960.

Epäsäätyisen rakkaussuhteen ja seksuaalisuuden avoin kuvaus olivat liikaa. Vielä merkityksellisempää sensoreille oli varmasti se, että kirjan Lady Chatterley on voimakastahtoinen nainen, joka rohkeasti puolustaa myös omaa seksuaalista itsemääräämisoikeuttaa. Kirjan naishahmo oli konservatiiveille punainen vaate maassa, jossa välillä hyvin radikaalejakin keinoja käyttänyt naisasialiike oli taistellut 30 vuotta naisten äänioikeuden ja tasa-arvoisten ihmisoikeuksien puolesta.

Suffragetin pilkkanimellä kutsuttuja naisasialiikkeen jäseniä vangittiin eikä kiihkeässä kamppailussa vältytty kuolonuhreiltakaan. Naiset saivat Englannissa äänioikeuden vasta vuonna 1928.

Lampelan dramaturgia ja ohjaus antoivat minulle katsojana tilaa ajatella. Lawrencen tarinan historiallinen konteksti tuli näkyväksi. Samaa efektiä en ole aikaisemmin kokenut romaania lukiessani tai sen pohjalta tehtyjä elokuvia katsoessani.

Lampela on valinnoissaan osunut johonkin oleelliseen.

Kohtausten ajoitus ja varsinkin niiden ajallinen kesto tuntuivat optimaalisilta. Huoneteatterin vahvuus, henkilökohtainen läsnäolo pääsi oikeuksiinsa. Kuusniemen ja Virman näyttelemistä oli nautinto seurata.

Tarinaan oleellisesti kuuluva seksuaalisuuden kuvaus oli toteutettu tyylikkäästi. Avauskohtaus, jossa Virman pesi itseään metsänvartijana yläruumis paljaana loi odotukseen liittyvän jännitteen. Sen jälkeen intiimit kohtaukset voitiin siirtää katsojan korvien väliselle näyttämölle.

Käsiohjelman mukaan Lampela on kääntänyt Lawrencen romaanin uudestaan dramatisointia varten. Voi olla. Ainakin Lampela on onnistuneesti modernisoinut tekstiä.

Hieno oli myös Lampelan tapa päättää näytelmä.

Molemmat näytelmän roolihahmot olivat subjekteja, oman persoonallisuuden omaavia toimijoita. Tämä ei ole mikään helppo nakki. Jokainen, joka on lukenut Henry Millerin ja muiden maailmankirjallisuuden mestareiden egoistisia romaaneja elämää suuremmasta rakkaudesta, tietää tämän. Teatteri tietenkin vahvistaa tarinan moniäänisyyttä, mutta ei se edes teatterissa ole mikään itsestäänselvyys.

Matleena oli kuin luotu Lady Chatterleyn rooliin. Roolihahmo oli sekä herkkä että voimakas, hienoa näyttelijäntyötä.

Virman oli mainio mojovan yllätyksen ja voimakkaiden tunteiden hämmentämänä miehenä.

Englanti on luokkayhteiskunta, jossa ihmisen luokka-aseman tunnistaa jo hänen puheestaan. Suomi ja suomenkieli ovat tässä suhteessa tasa-arvoisempia. Ehkä Lampela, Kuusniemi ja Virman olisivat voineet antaa tämän kuulua vieläkin selvemmin.

Markus Tsokkisen lavastuksessa ja Heidi Tsokkisen puvustuksessa pienen teatterin niukat resurssit oli käännetty voimavaraksi.

Lady Shatterleyn rakastaja

Teatteri Jurkka 9.9.2020

Alkuperäisteos H. D. Lawrence

Suomennos, sovitus ja ohjaus Pasi Lampela

Lavastus Markus Tsokkinen

Puvut Heidi Tsokkinen

Äänisuunnittelu Saku Kaukiainen

Rooleissa Matleena Kuusniemi ja Jari Virman

Hämeenlinnan kaupunginteatterin Bergman-tulkinnasta puuttui Tampereella paras terä

 

Kuvassa Lasse Sandberg ja Liisa Peltonen. Kuva Tommi Kantanen/Tampereen teatterikesä

Valehtelu on parisuhteen voiteluöljyä. Kukaan, joka on lukenut Ingmar Bergmanin omaelämänkerrallisen Laterna magican, ei epäile miehen asiantuntemusta, mitä parisuhteisiin tulee.

Vuonna 1972 ensi-iltansa saanut Kohtauksia eräästä avioliitosta on rakkaudesta ja rakastamisen vaikeudesta kertova ylistetty klassikko.

Puolessa vuosisadassa teos on kuitenkin kerännyt myös itseensä ajan patinaa – astian makua.

Hämeenlinnan kaupunginteatterille draaman ohjannut ja dramatisoinut Samuli Reunanen on ehkä pyrkinyt puhaltamaan oikein isolla torvella tästä parisuhdedraamasta tunkkaisuutta aiheuttavat pölyt pois.

Dixieland-musiikkia soittavan orkesterin tuominen näyttämölle on hauska idea. Valitettavasti se ei Tampereen teatterikesän esityksessä toiminut kovin hyvin. Esityksen intensiteetti kärsi kohtausten välikkeiksi sijoitetuista reipashenkisistä ralleista ja marsseista.

Reunasen dramaturgia ja  Juha Mäkipään suunnittelema lavastus noudattivat tyhjän tilan estetiikka. Me istuimme Tampereen yliopiston Nätyn Montussa leirinuotiolla. Yleisölehterit oli rakennettu näyttämön ympärille ja näyttämönä toimi katsomon keskelle pystytetty matala puinen koroke.

Tällainen kylä-, tai pitäisikö sanoa huoneteatteri, vaatii näyttelijöiltä paljon. Teatterin näkymätön niin kutsuttu neljäs seinä ympäröi heitä nyt joka puolelta.

Kaupunginteatterin Liisa Peltonen ja Lasse Sandberg onnistuivat tehtävässään tavallaan liiankin hyvin. Tarinan akateemisesti sivistyneiden Johanin ja Mariannen avioliiton pohjavire sai hieman arkisen pohjavireen.

Ehkä Peltonen ja Sandberg ovat pariskunta myös oikeassa elämässä.

Tampereen teatterikesän esityksessä näkemäni tulkinnat olisivat kaivanneet lisää terävyyttä. Bergmanin näytelmä on perusolemukseltaan kahden hyvin älykkään ihmisen verbaalista kaksintaistelua.

Tietenkin jäin kaipaamaan myös sitä kahden ihmisen intensiivisestä vuorovaikutuksesta syntyvää sisäistä hehkua. Sitä lumoa, jota ei voi esittää. Sitä joko on tai sitten ei.

Kohtauksia eräästä avioliitosta on esitetty Hämeenlinnassa täysille katsomoille. Esitys on ajan myötä päässyt hieman laimenemaan.

Näytelmä jatkaa Hämeenlinnan kaupunginteatterissa vielä syyskaudella.  Näyttelijöistä Sandbergin kannattaa varmaan kiinnittää enemmän huomiota puhetekniikkaan.

Samuli Reunasen debyytti ohjaajana kansallisteatterissa nähdään marraskuussa. Reunanen on sovittanut ja ohjaa maan kansallisnäyttämölle Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset. Odotan tätä esitystä todella kiinnostuneena.

Tampereen teatterikesä

Hämeenlinnan kaupunginteatteri

Käsikirjoitus: Ingmar Bergman 
Sovitus: Pasi Lampela
Ohjaus ja esitysdramaturgia Samuli Reunanen
Kapellimestari: Petri Keinonen
Bändi: The Hämpton Dixieband: Jussi Harju, Jussi KeinonenPetri Keinonen
Rooleissa: Liisa Peltonen, Lasse Sandberg
Lavastussuunnittelu: Juha Mäkipää
Pukusuunnittelu: Satu Suutari
Valosuunnittelu: Hannu Suutari
Äänisuunnittelu: Pasi Lehtinen
Kampaukset ja meikit: Liisa Sormunen

 

 

 

Oi mutsi mutsi

Tiina Weckström ja Wanda Dubiel näyttelevät unohtumattomalla tavalla näytelmän äitiä ja tytärtä. Kuva Yehia Eweis
Tiina Weckström ja Wanda Dubiel näyttelevät unohtumattomalla tavalla näytelmän äitiä ja tytärtä. Kuva Yehia Eweis

Itsemurhakandidaatiksi Marsha Normanin näytelmän Jessie Cates puhuu paljon. Eikä hänen äitinsäkään Thelma Cates suinkaan jää sanattomaksi, kun hänen Jessie yhtenä iltana ilmoittaa ampuvansa itsensä puolen tunnin kuluttua.

Mutta amerikkalaisen Normanin Hyvää yötä äiti on puhenäytelmä, hieno psykologinen draama, joka pitää yleisönsä otteessaan aina näytelmän alusta kohtalonomaiseen loppuratkaisuun asti.

Norman on käsikirjoittanut muun muassa HBO:n Terapiassa sarjaa.  Bulizer-palkitus Hyvää yötä äiti näytelmässä perheen ihmissuhteet ruoditaan tarkkaan läpi tämän viimeisen iltapuhteen aikana. Vuorosanojen vaihtuessa esiin nousee yhä uusia syitä, joiden takia tytär Thelma on päätynyt, tai oikeammin päättänyt tehdä itsemurhan.

Tunteita tässä perheessä on kaikkien vastoinkäymisten jälkeenkin vielä paljon jäljellä, myös aitoa välittämistä. Norman ei tee Thelmasta klassisen kaavan mukaista jääkaappiäitiä, tunnekylmää hirviötä. Tässä tarinassa vivahteita on enemmän, kuten ihan oikeasakin elämässä tapaa olla.

Ehkä tämä on sitten sitä psykologista tarkkuutta.

Teatteri Jurkan Tampereen teatterikesässä esitetty Hyvää yötä äiti on kahden loistavan näyttelijän Wanda Dubielin ja Tiina Weckströmin bravuuri. Molemmat ovat sisäistäneet roolinsa viimeistä kasvojenilmettä ja päänliikettä myöten.

Esitys ei jätä toivomisen varaa.

Ohjaaja Pasi Lampela on jäänyt minulle oman ikäpolvensa ohjaajista lähes tuntemattomaksi suuruudeksi. Lampelan omaan käsikirjoitukseensa perustuva ohjaus Hotelli Lappeenrannan kaupunginteatterissa vajaat kymmenen vuotta sitten ei vakuuttanut.

Toisenlaisella tulkinnalla Normanin näytelmän Thelmasta olisi voinut muotoilla myös todellisen hirviöäidin. Mutta eihän se elämä niin mene. Sosiaaliset suhteet eivät muodostu vain yksilöiden välisten vuorovaikutusten, vaan kyllä niihin vaikuttaa myös meidän itse kunkin oman pään sisällä käyvä jatkuva pulina.

Lampelan ohjaus on hieno. On tietenkin tällä omakohtaisella evidenssillä turhan koppavaa sanoa mitään miehen kehityksestä taiteilijana. Lampelan työt on kuitenkin tämän jälkeen ihan pakko laittaa omakohtaiseen seurantaan.