Avainsana: Marja-Leena Kouki

Ryhmäteatterin Lemminkäisen äiti oli koskettavaa, ajatuksia herättävää ja elämänmakuista teatteria – Minna Suuronen teki huikean roolityön tarina Elina Lemminkäisenä – Näytelmän tarina päättyi toiveikkaasti

Minna Suuronen teki upean roolityön näytelmän Elina Lemminkäisenä. Vasemmalla Santtu Karvonen Elinan aviomiehen Aku Lemminkäisen roolissa ja oikealla Aapo Salo Elinan pojan Nico Lemminkäisen roolissa. Kuva © Mitro Härkönen

Ryhmäteatterin Lemminkäisen äidin kantaesitys perjantaina oli hienoa puhdeteatteria. Siinä kaikki vaikuttavan näytelmän osatekijät olivat kohdallaan. Oivaltava teksti, näytelmän roolihamojen elämän raamit näkyviksi tekevä lavastus ja loistelias näyttelijäntyö olivat yhdessä teatteritaiteen juhlaa. Unohtumattomaksi esityksen teki Minna Suurosen vavahduttavan vaikuttava roolityö näytelmän Elina Lemminkäisenä.

Kalevalan Lemminkäisen äidistä kertoo äidinrakkauden voimasta. Paitsi rakastava myös neuvokas äiti pelastaa hulttiopoikansa kuoleman rajalta. Lemminkäisen äiti ei suin päin sukella Tuonen virtaan poikansa perässä, vaan teettää ensin seppä Ilmarisella vaskisen haravan, jolla kokoaa poikansa jäänteet virrasta.

Äitiys on voima, joka tunteen ja luovan älyn voimalla synnyttää ja ylläpitää elämää.

Kalevalan runo Lemminkäisen äidistä on sankaritarina. Ehkä vähän kylmäävä ja paljastava yksityiskohta runoelmassa on se, etteivät runonlausujat ole antaneet Akseli Gallen-Kallelan kuuluisaan maalaukseen ikuistamalle sankariäidille nimeä.

Käsikirjoittaja Anna Krogerus on näytelmässä Lemminkäisen äiti antanut äidille nimen ja tuonut äitiyden myytit tämän päivän arkitodellisuuteen. Näytelmän lähtöasetelma on keski-ikään ehtineille kasarisukupolven katsojille ja miksei myös meille vielä vakavammin ikävammaisille tuttu juttu.

Elina Lemminkäinen oli opettaja, joka insinöörimiehensä Aku Lemminkäisen (Santtu Karvonen) kanssa asui ja eleli omakotitalossa suomalaiseen keskiluokkaan kuuluvien ihmisten vaurasta ja turvallista elämää. Työ opettajana oli Elinalle kutsumusammatti. Myös Aku oli vahvasti orientoitunut omaan osaamiseensa ja uraansa. Aku suunnitteli Suomen pisintä siltaa ja Elinan loistavasta ammattitaidosta todista myöhemmin hänen maahanmuuttajataustainen oppilaansa Anastasia (Nana Saijets).

Elinan äidin Maire Kontisen roolin tehnyt Marja Leena Kouki on näyttelijä, jonka upea puhetekniikka hakee vertaistaan. Krogerus on tehnyt Kontisen roolihahmosta toisen polven pakolaisen, lapsuuden Karjalaa ja aviomiestään muistelevan vanhuksen. Kuva © Mitro Härkönen

Kaikki hyvin? No ei. Elina kiersi näyttämöllä ympyrää, jossa huolia aiheuttivat hänen aikuinen poikansa Nico (Aapo Salonen), vanha äitinsä Maire Konttinen (Marja Leena Kouki) ja rakoileva avioliito. Mielenterveytensä kanssa oireileva Nico oli erakoitunut omaan kämppäänsä ja eli äitinsä kustannuksella, äiti Maire oli yksinäinen ja oireili muistisairauden kanssa, aviomies oli poissaoleva ja vetäytyi työhuoneensa oven taakse. Töissä Elina kantoi huolta 17-vuotiaasta Anastasiasta, joka oli raskaana.

Eero-Tapio Vuoren ohjauksessa tämä Einan elämänympyrä sai kierros kierrokselta ensin tragikoomisia ja sitten traagisia sävyjä. Elina rauhoitteli omaa mieltään ohjatulla meditaatiolla (meditaatio-ohjaajan ääni Robin Svartström) ja kompensoi aikoinaan intohimoisen ja kiihkeän parisuhteensa tuottamia iloja vibraattorilla. Hän yritti miehensä kanssa korjata vuosikymmenten varrella väljähtynyttä suhdettaan etätyötä tekevän parisuhdeterapeutti Jorman (Juha Kukkonen) avulla.

Tässä näytelmä toi näyttämölle alleviivaamatta uhan, joka häiritsee meidän keskiluokkaista idylliämme jossakin mielen pohjalla. Näytelmä teki näkyväksi sen henkisen solmun, joka saa meidät raivostumaan hillittömästi jokaisesta Elokapinan tempauksesta. Ilmastomuutoksella myös Elinan poika, nuorena lahjakas jääkiekkoilija perusteli omaa henkistä alennustilaansa.

Anastasia haluaisi muuttaa perheen autotalli yhteydessä olevaan varastoon asumaan. Elina torjuu hänet.

Tragikoomisia sävyjä näytelmä sai kohtauksissa, joissa Minna Suurosen näyttelemä Elina ja Santtu Karvosen näyttelemän Aku olivat etätyötä tekevän perheneuvoja Jorman terapiassa. Juha Kukkosen näyttelemä Jorma jakoi neuvojaan ja laskujaan etäyhteyden kautta joltakin Välimeren saarelta. Kuva © Mitro Härkönen

Anastasian roolihahmon kautta Krogerus kommentoi näytelmässä terävästi maahanmuuttajien kielitaidosta parhaillaan käytävää keskustelua ja vihamielistä politikointia puolustuskyvyttömien lasten kustannuksella. Saijets oli ukrainalaisen maahanmuuttajatytön Anastasian roolissa vakuuttava ja eloisuudessaan kiehtova hahmo.

Syvenevä kierre päättyi perheen kesämökillä, jossa Nico lähti itsetuhoiselle uintiretkelle. Oma päättelykyky, neuvokkuus ja äidinvaisto ohjasivat Elinan ja aluksi vastaan hangoittelevan Akun pelastustehtäviin ja näytelmän ensimmäinen jakso päätyi maalaukselliseen näyttämökuvaan.

Lemminkäisen äidin tarina ei voi tienkään päättyä synkkään pessimismiin ja toivottomuuteen. Elinan äidin pahenevan muistisairauden aiheuttamaan ongelmaan löytyi toisen jakson alussa yllättävä ratkaisu. Elinan torjuma Anastasia ei ollut tehnyt aborttia, vaan palasi tarinaan Nicon ystävänä ja parivuotiaan tyttären äitinä.

Elinan ja Akun avioliiton eheytyminen alkoi Krogeruksen loisteliaasti muotoilemalla dialogilla, jossa Suuronen ja Karvonen näyttelivät hengästyttävän upeasti. Riittely, jopa repivä riitely voi olla rakentavaa silloin, kun kiistan molemmat osapuolet pyrkivät vilpittömästi samaan päämäärään.

Toki Elina otti tämän riidan jälkeen urheilutermein aikalisän sekä työstään että parisuhteestaan muuttamalla 500 kilometrin päässä kodista sijaitsevalla perheen mökille. Viimeiseksi näyttämökuvaksi jäi mielikuva, että tämä tarina päättyy joka tapauksessa onnelliseksi. Vanhuus, jossa elämä on yhä mielekästä ja merkityksellistä, on mahdollista.

Käsiohjelmaan on painettu kokoaukeaman kuva Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta. Myös Lemminkäisen äidin näyttämökuvat olivat maauksellisia. Janne Siltavuoren lavastussuunnittelussa perheen ja sen jäsenten elämäntavan keskiluokkaisuutta oli korostettu kullatuilla kehyksillä.

Maalaustaidetta edustavat myös käsiohjelman maalaukselliset muotokuvat näytelmän näyttelijöistä. Elinan ja Akun kotia kuvaavan kullatun kehyksen yläpuolelle oli ripustettu kullattu elonkehä, joka symbolisoi elämän jatkuvuutta. Krogeruksen näytelmässä on mukana roolihahmoina kolmea eri sukupolvea edustavaa äitiä.   

Lemminkäisen äiti

Kantaesitys Ryhmäteatterin näyttämöllä 4.10.2024

Käsikirjoitus Anna Krogerus

Ohjaus Eero-Tapio Vuori

Lavastussuunnittelu Janne Siltavuori

Valosuunnittelu Mika Haaranen

Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen

Pukusuunnittelu Ninja Pasanen

Rooleissa Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Aapo Salonen, Marja Leena Kouki, Nana Saijets

Videolla Juha Kukkonen

Ääniroolissa Robin Svartström

Unenhuoltomiehet Tiiu Poikonen ja Nana Saijets   

Kuolo nuorena kas/ on keino ainut/ välttää vaivainen vanhuus!

Kaiken se kestää, paitsi yhteisen elon. Marja-Leena Koukin ja Erkki Saarelan välinen dialogi on nautittavaa seniori Juliana ja Romeona. Kuva Kom-teatteri/Noora Geagea
Marja-Leena Koukin ja Erkki Saarelan välinen dialogi on nautittavaa puheteatteria. Kuva Kom-teatteri/Noora Geagea

Hollywoodin kaavalla tehdyt onnelliset tarinat päättyvät rakastavaisten avioliittoon. Myös William Shakespeare tiesi tämän totuuden jo 1500-luvulla. Hän otti teini-ikäiset rakastavaisensa, Romeon ja Julian hengiltä ennen kuin mitään tämän kaltaista katastrofia pääsi tapahtumaan.

Shakespearen Romeo ja Julia on epäilemättä maailman tunnetuin tragedia ja todennäköisesti myös esitetyin näytelmä koskaan. Romeo vs. Juliassa Lauri Sipari ja Liisa Urpelainen lähtevät omassa tarinassaan liikkeelle kysymyksestä, jota varmasti monet teatterin tekijät ja katsojat ovat kyyneliä pyyhkiessään miettineet: mitä olisi tapahtunut, jos tarinan nuoret rakastavaiset eivät olisi toheloineet itseään hengiltä?

Vastaus tähän kysymykseen on aika ilmeinen. Tragediasta tulee tragikomedia. Shakespearen Romeo on rakastumiseen addiktoitunut nuori hölmö. Siparin ja Urpalaisen käsissä hänestä on vuosien mittaan varttunut oman aikamme vanha hölmö.

Shakespearen Julia uhraa itsensä rakkauden alttarille. Traagiseksi Julian hahmon tekee jo se, että 1500-luvun Veronassa itsemurha oli todennäköisesti ainoa keino, jolla nuori nainen saattoi varmuudella välttää vanhempien ja suvun järjestämän avioliiton.

Vielä traagisempaa on vain se, että itsemurha on edelleen miljoonien ja taas miljoonien nuorten tyttöjen ainoa vaihtoehto myös herran vuonna 2014.

Siparin ja Urpalaisen Juliasta kasvaa vuosien myötä neljän lapsen yksinhuolta, joka kantaa elämänsä aikana kokemansa hylkäämiset ja nöyryytykset pystypäin.

Tarina on sijoitettu rautatieasemalle, joka muistuttaa lavastuksesta huolimatta enemmän Pasilaa kuin Veronaa. Mutta se on mentaliteettikysymys. Laura Jäntin ohjaus on napakka ja kohtausten ajoitus osuu kohdalleen.

Kahden kokeneen ja taitavan veteraaninäyttelijän, Marja-Leena Koukin ja Erkki Saarelan esittämä dialogi oli nautittavaa puheteatteria – vanhaksi tulemisessa on totisesti puolensa. Romeo vs. Julia on esitys, jonka katsomossa tällaisen kuusikymppisen puolivalmisteen vainajaksi oli ihan pakko nauraa myös itselleen.

Rautatieasema on hyvä paikka esittää kertomus eletystä elämästä. Matkalla tässä ollaan ja kaikki kiskot vievät viimein Roomaan, eletyn elämän Colosseumille.

Romeo vs. Julia ei ole 40-luvulla syntyneiden tekijöiden testamentti. Pikemminkin kysymys on välitinpäätöksestä. Sari Salmelan, Jukka Kuuranteen ja Aino Ojanteen laatimassa skenografiassa on käytetty valokuvia Koukin ja Saarelan nuoruusvuosilta.

Ihminen ei juuri muutu sen jälkeen kun kukkein nuoruus on mennyt. Kahdeksatta vuosikymmentään lähestyvä Romea on aivan yhtä vastuuton kuin nuoruutensa päivinä, Juulia puolestaan kantaa äitinä vastuunsa tekemistään valinnoista vaikka sitten hampaat kiukusta kirskuen.

Sisäinen muuttumattomuus ja iän tuoma näkyvä muutos alleviivaat näytelmän teemaa. Shakespeare puki tarkkanäköiset ja illuusiottomat näkemyksenä ihmisen perimmäisestä olemuksesta kauniiseen runomittaan. Sipri ja Urpelainen ovat tässä suhteessa enemmän italialaisen Dario Fon matkassa.

Mutta toki ainakin taiteilijan elämässä on aina kalkkiviivoille asti myös Shakespearen kaltaisia arvoituksia, joita voi yrittää ratkaista, ja lumoavaa kauneutta, jonka voi yrittää valloitta omakseen. Tätä varten taide on.

Kom-teatterin Romeo vs. Julia kantaesitettiin Vaasan kaupunginteatterissa lokakuussa. Sen jälkeen Kouki ja Saarela ovat olleet kiertueella. Kom-teatterissa Romeo vs. Julia saa ensi-iltansa 24. tammikuuta.