Tampereen Teatterin Kansalliskirjailijassa Väinö Linnan näköispatsas nostetaan kansakunnan kaapin päältä lähempään tarkasteluun. Kansalliskirjailija ei ole näytelmän Linnasta, vaan kirjailija Karo Hämäläisen romaanista Kansalliskirjailija.
Hämäläisen romanissa tehdään dokumenttielokuvaa Linnasta. Frenckellin näyttämöllä tehtiin perjantai-iltana teatteria Väinö Linnasta kertovasta teatterista. Lähestymiskulma oli humoristinen ja kohtaukset ajoittain todella hauskoja. Varsinkin katsomossa istuneiden teatterin ammattilaisten oli välillä vaikea hallita nauruhermojaan.
Ohjaaja Mikko Kanninen oli ensemblensä kanssa koonnut näyttämölle todellisen kimaran niistä teatterin uusista esteettisen ilmaisun keinoista, joita on ideoitu tällä vuosituhannella. Näin näyttämölle ilmestyivät Linnan ja Hämäläisen edustamien kirjallisuuden hahmojen ohella myös suomalaisen teatterin oman aikamme auteur ohjaajat ja dramaturgit Kristian Smedsistä ja Juha Hurmeesta Leea Klemolaan.
Sami Keski-Vähälän dramaturgiassa ja Kannisen ohjauksessa esteettiset lainaukset oli tehty läpinäkyvästi ja hauskasti. Eikä kysymys ollut vain meidän katsojien hauskuuttamisesta. Esimerkiksi roolien vaihtaminen lennossa korosti näytelmän Linnan hahmon fiktiivistä luonnetta esityksessä.
Näin yhteisöllisyys taiteessa toimii. Tieteen puolella tiedeyhteisö etsii vuorovaikutuksen kautta totuutta, taiteessa etsitään vaikuttavuutta ja tässä mielessä kaikki taiteet ovat yhteisöllisiä. Jo olemassa olevien ideoiden toistot ovat kehityksen kannalta yhtä tärkeitä kuin uusien ideoiden keksiminen ja kokeileminen. Näin syntyy variaatioita ja kasvualustaa jälleen uusille ideoille.
Tässä näytelmässä roolihahmot lähtivät viimeiselle matkalle siivenräpytysten ja enkelipölyn saattelemina.
Esityksen alussa meidän katsojien annettiin nähdä, millaista on näyttelijöistä koostuvan työyhteisön arki. Samalla heittäydyttiin hetkeksi vakaviksi. Pohdittiin tarinoiden ja todellisuuden suhdetta. Hämäläisen kirja on romaani – siis määritelmällisesti fiktiota.
Miten sen kuva Linnasta eroaa siitä Panu Rajalan toimittamista Väinö Linnan muistelmista tai kirjallisuustieteen professori Jyrki Nummen johtaman tutkijaryhmän toimittamasta esseekokoelmasta Väinö Linna tunnettu ja tuntematon, jossa 25 taiteen ja tieteen ammattilaista kirjoittaa näkemyksiään kansalliskirjailijasta?
Tunnetuista henkilöistä kirjoitetut elämänkerrat ja elämänkertaromaanit ovat nyt pinnalla eikä tämän kirjallisen ilmiön syitäkään tarvitse kauan pohtia, kun muistaa millaisen tilin Kari Hotakainen on tehnyt kirjallaan Tuntematon Kimi Räikkönen (!).
Keski-Vähälä heittää näytelmän käsiohjelman saatesanoissa pyyhkeen kehään: ”En pidä totuuksista, tai oikeastaan en usko niihin. Tuskinpa on totuutta Väinö Linnastakaan – vain näkökulmia.”
Näkökulmia Keski-Vähälä, Kanninen ja heidän työryhmänsä ovat löytäneet kiitettävästi ja niistä varmasti tärkein on Suomen kaikkien aikojen kuuluisimman kirjallisuuskritiikin Helsingin Sanomiin laatineelta Toini Havulta, joka moitti Linnaa siitä, että hän kirjoitti Tuntemattomassa sotilaassa sodasta yksinomaan sammakkoperspektiivistä.
Se on juuri se perspektiivi, josta me tarkastelemme oman elämämme tarinaa. Tämän tarinan tai vakaumuksen perusteella me myös arvioimme muista ihmistä kerrottujen tarinoiden merkityksellisyyttä – totuutta (lainausmerkeissä). Näissä meidän sammakoiden tositarinoissa kaikella on aina syynsä ja seurauksensa eikä elämän satunnaisuutta tunnisteta edes silloin, kun lottovoitto sattuu omalle kohdalle.
Kansalliskirjailija oli teatteria teatterista ja tätä rinnakkaisnäytelmää varten jokaiselle oli luotu oma sammakkoperspektiivi, oma roolihahmo tämän produktiota harjoittelevan työryhmän näyttelijänä. Tämä esityksen metataso avautui katsojalle, joka oli ennättänyt lukea käsiohjelman ennen esityksen alkua.
En ymmärrä, miksi työryhmä on lähtenyt etäännyttämään näitä metafiktion roolihahmoja nimeämällä heidät kirjaimilla. Yhtä hyvin Näyttelijä A:ta näytellyt Jukka Leisti olisi minusta voinut näytellä metatarinassa fiktiivistä Jukka Leistiä, näyttelijä B Eeva Hakulinen fiktiivistä Eeva Hakulista ja niin edelleen. Dramaturgin ja ohjaajan ajatukset menivät tässä ainakin minulta yli hilseen. Kansalliskirjailijasta löytyi runsaasti kerronnan tasoja, mutta ei niiden esittämisen olisi tarvinnut mitään avaruusgeometriaa olla.
No se ei haitannut, kun näyttelijät näyttivät parasta osaamistaan itse tarinaan liittyvissä rooleissa. Esittäminen oli energistä, irtonaista ja hauskaa näyttelijäntyötä.
Katsomossa istuneiden teatterin ammattilaisten riemu repesi valloilleen aina kun Elina Rintalan esittämä teatterinjohtaja C astui näyttämölle. Käsiohjelman luonnehdinnassa C on nainen, joka ajattelee taidetta palveluna ja terveyshyötynä. Totuudesta voidaan viis veisata, ei se ole niin tärkeää, jos yleisö viihtyy ja tykkää. Onnistumiset C ottaa omaan piikkinsä ja kritiikit henkilökohtaisina loukkauksina. Toki C kantaa myös huolta johtamansa laitoksen menestyksestä ja tulevaisuudesta.
Niinpä. Pääasia on, että yleisö viihtyy ja tykkää.
Linna ei pitänyt siitä, että häntä sanottiin työläiskirjailijaksi. Linnan ansiot kansakunnan henkisenä eheyttäjän ovat varmaan olleet kiistattomat, mutta en oikein tiedä, miten kansalliskirjailijankaan titteli tarttuu Linnan pirtaan. Ei ollut Linnan vika, että hänen fiktiivisiä romaaneitaan alettiin pitää jonkinlaisena historiallisena totuutena.
Tämän päivän näkökulmasta ainakin minusta kaikkein kiinnostavin teos Linnan tuotannossa on kirja, jota ei koskaan julkaistu. Messiasta kirjoittaessaan Linna joutui syvään henkiseen kriisiin. Linnan sanotaan hävittäneen osan käsikirjoituksesta, mutta osa on tiettävästi yhä Linnan perikunnan hallussa.
Kansalliskirjailijassa Messias toimii tarina taitekohtana, aallonpohjana, josta Linnan ura kirjailijana lähti nousuun. Messias näyttää arvoitukselta, jonka pohtiminen ansaitsisi ihan oman näytelmänsä.
Kansalliskirjailija
Tampereen Teatterin kantaesitys Frenckell näyttämöllä 22.10.2021
Perustuu Karo Hämäläisen samannimiseen romaaniin
Sovitus näytelmäksi Sami Keski-Vähälä
Ohjaus Mikko Kanninen
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valosuunnittelu Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin
Videosuunnittelu Saku Väänänen
Kampauksien, peruukkien ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala
Näyttämöllä Jukka Leisti, Eeva Hakulinen, Kirsimarja Järvinen, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Ville Mikkonen, Elina Rintala